Hoiva-alan avioliitto alueemme tapaan

Hoiva-alan avioliitto alueemme tapaan

 

Suurin elein vihittiin hoiva-alan avioliittoon muutamia vuosia sitten Pihlajalinna ja Parkano, kaasona hääri Kihniö. Morsian (Parkano), oli onnensa kukkuloilla, olihan sulhaspoika (Pihlajalinna) komea ja salskea. Komeuden lisäksi sulhanen tiedettiin sulavakäyttöiseksi ja sanavalmiiksi, jonka tiedettiin hurmanneen siellä missä liikkui. Ihmekös jos morsian (Parkano) oli sulaa vahaa sulhasen jalkojen juurella.

 

Häät olivat mahtavat, mitä nyt rannalle jääneen entisen avopuolison omaiset (kuntapalvelujen puolustajat), minä ennen kaikkea, emme purematta nielleet morsiamen karkaamista maita ja mantuja luvanneen uuden sulhaspojan (Pihlajalinna) matkaan. Morsianta oli kyllä varoiteltu vakavasti (minä etunenässä), että sulhanen aikoo naida rahaa, eikä rakkaudesta ole niin väliä. Kuuroille korville kaikui varoituksen sanat.

 

Häiden jälkeen alkoi karu arki ja ensimmäiset perheriidat olivat tosiasia kun aviopuolison (Pihlajalinna) ja aviovaimon (Parkano) välille puhkesi riita, mistäs muusta kuin rahasta. Perheenlisäystä oli tullut (Kolmostien terveys) ja esikoisen tehtäväksi jäi pitää isännän (Pihlajalinna) puolia sillä aikaa kun isäntä itse huiteli pitkin Pirkanmaata ja jopa koko maassa tekemässä uusia valloituksia.

 

Aviovaimo yrittää esittää urheaa ja onnellista ja lakaisee maton alle huikentelevaisen puolison menemiset, kääntäen määrätietoisesti selkänsä ja lukitsemalla korvansa heiltä jotka varoittelivat näistä maailmanmiehistä (yksityinen sektori).

 

Isäntä ja vanhin poika (Kolmostien terveys) ovat näyttäneet kaapin paikan emännälle (Parkano). Avioehto (sopimus) toki tehtiin jo ennen vihkivaloja, mutta isännän lepertelytaidoilla emännän omaisuus on huvennut silmissä. Kaikki se kaunis ja hyvä mistä sulhanen (Pihlajalinna) puhui ja sai morsiamen (Parkano) ja hänen kaasonsa (Kihniö) pyörryksiin, ovat muisto vain.

 

Vanhat arvot omaava emäntä (Parkano) ja hänen uskottunsa (Kihniö) ovat sitä mieltä, että kahden osapuolen liitto on pysyvä – kunnes kuolema heidät erottaa. Sopimusta ei pureta kun se kerran on tehty, vaikka kuinka vaikeaa olisi ja vaikka liitto ei miltään osin vastaisi niitä odotuksia ja lupauksia jota yhteisen taipaleen piti tuoda.

 

Erota ei aiota vaikka kuinka ympärillä olevat yrittävät puhua emännälle ja hänen uskotulleen järkeä. Kun puhuminen ei auta ja lyödä ei saa, niin eikö olisi parempi osapuolten syytä eritellä hynttyyt eri kasoihin? Mitä vielä, perhe sen kuin lisääntyy (9Lives) ja näin isäntä (Pihlajalinna) sitoo emännän (Parkanon) yhä tiiviimmin ainoastaan kiltiksi kodin hengettäreksi.

 

Usein iltaisin emäntä (Parkano) ja kylässä käyvä uskottunsa (Kihniö) ristivät yhdessä kätensä toivoen ja uskoen kaiken lopulta kääntyvän hyväksi. Isäntä (Pihlajalinna) kurkkii ovenraosta ja hyrisee tyytyväisyyttään mutisten hiljaa hihittelen, voi noita hyväuskoisia hölmöjä. Ja jossain surraan tuota onnetonta avioliittoa, osan puristaessa nyrkkejä taskussa kun liitto on tuonut surua ja murhetta myös läheisille (kuntalaisille). Sen pituinen se.

 

Hannu Tiainen

Kihniö