Mun liim Elias, máttááttijjee. Mun aasam Avvilist.
Ja nyt, kun olen kirjoittanut kaiken, mitä inarinsaameksi osaan, palaan äidinkielen pariin. Ensimmäinen viikko työntekoa Inarissa takana. Loppuviikon tapahtumia ja aikatauluja muokkasi Ijaris Idha; saamelaisten festari, johon perjantaina osallistuimme oppilaiden kanssa ja johon lauantai-iltana lupauduin narikkahemmoksi. Meidän perjantain osallistumistamme ei edes kauheasti kyselty, koska luokkahuoneenamme toimiva tila tarvittiin esiintyjien backstageksi.
Viikko alkoi perinteiseen koulumaailman tapaan kokouksella. Ilahduin erityisesti siitä, että kaikkiin vinkattuihin ja ehdotettuihin projekteihin, tiimeihin ja kehittämishankkeisiin ei lähdetty, vaan niistä käytiin kriittistä ja avointa keskustelua. Siltä ainakin porukan sisäisiä jengoja sen paremmin tuntemattomalta tuntui. Puhuttiin myös paljon perustehtävään, opettamiseen ja kasvattamiseen, keskittymisestä. Tällaista puhetta kaipasin kaikkina Joensuun vuosinani. Jostain syystä siellä piti olla intopiukassa sanomassa jaa ja aamen kaikkiin tarjottuihin palkattomiin lisätöihin, olkoon kyseessä sitten vaikka hyönteisharrastajien tarvitsema kärpästilasto.
Lapset ovat ihania. Tiedän, että jonkinlaista testausta tai muuta jumpittelua on ihan varmasti luvassa, mutta ensivaikutelma on niin positiivinen, että sillä jaksaa pitkälle. Yläkoululaisetkin lapa pystyssä moikkaavat töistä lähtiessä. Kukaan ei niille ole ilmeisesti vielä kertonut, että teiniangstia kuuluu harrastaa mulkoilemalla asfalttia ja pälyilemällä alta kulmain. Mainittakoon vielä, että heidän kyydinodottamisdiskurssiinsa kuuluu näköjään jalkapallon pelailu – ei notkuminen.
Ijahis Idhasta: Kyseessä on Saamelaiskäräjien masinoima tapahtuma, joka toteutetaan kulttuurikeskus Sajoksen välittömässä läheisyydessä. Perjantaina päivällä paikalle tuli meidän koulun lisäksi oppilaita ainakin Sevettijärveltä, Vuotsosta ja Karigasniemeltä. Oppilaille oli monenlaisia saamenkielisiä pajoja, joihin olivat saaneet etukäteen ilmoittautua. Iltapäivän ensimmäinen ulkokonsertti oli myös kasvavalle kansalle tarkoitettu.
Tapahtuman erottaa muista festareista se, että esiintymiset tapahtuivat jollain saamenkielistä. Lisäksi yleisöstä melkein puolet näytti pukeutuneen saamenpukuihin tai niiden muunnelmiin. Niihin liittyy kaikkea tietoa kotipaikasta, suvusta ja vaikka mistä, jota ei lantalainen (Läddilâs) huomaa tai ymmärrä. Teen, kuten Luther kehottaa vaikean raamatunkohdan vastaan tullessa; nostan virtuaalista hattuani ja jatkan matkaa. Musiikki sinänsä oli kivan kuuloista, vaikkakin lauantain viimeinen bändi kuulosti purkkapopilta, jota ei vain laulettu englanniksi. Kulttuurinen omiminen taas on teema, johon täytynee palata ja jota täytyy tarkkailla. Onneksi olen opiskellut tarkkailuluokan opettajaksi.
Ensi viikko onkin jälleen mielenkiintoinen, etten sanoisi odotettu. Olemme lähdössä viidesluokkalaisten kanssa leirikouluun Lemmenjoelle. Pääsemme tutustumaan kullanhuuhdontaan. Valehtelisin, jos väittäisin öisin herääväni murehtimaan leirikoulua, mutta täysin huolettomana en lähde. Pitää vielä ottaa mukaan nuo kaksi karvaista kämppäkaveria. Toisaalta leirikoulut ovat selkeästi tämän työn parasta osuutta. Sanoisin ’parhautta’, mutta en ole varma, onko sana vielä riittävän hyväksyttävä. Katselen kirjoittaessani Rillit Huurussa- sarjaa ja huomaan näköjään kirjoitukseeni tarttuvan vaikutteita Sheldonilta ja hänen hypervarautumisestaan kaikkeen mahdolliseen. Ellen palaa pellolleni, touot tehkööt joku muu.
Kiitos.
Tuo Saamen kielen taito on arvokas asia varsinkin sevetin seutuvlla ja onhan se kolmas kotimainen kielemme
Ja kyllä se kehittyy aikansa kun siellä on ei tarvii tyytyä pelkkään itsensä esittelyyn terv tepivaari
Sevetissä vaan on käytössä kolttasaame, joka on ihan eri kieli. Näyttää tekstinä siltä, että siinä on pelkästään konsonantteja ja apostrofeja… sitä en uskalla edes haaveilla oppivani.
Aika moni sielläkin osaa molemmat saamen kielet on vaan selvää ettei ne halua puhua kun omaansa
Kyllä ne oppii kummatki tosin ei se kyllä ole edes vuodessa toteutuva asia no asiaan voi mennä jopa rapiat kymmenen vuotta terv tepivaari
Voisiko siis olla, että vähän rauhallisempi kyläyhteisö yhdistettynä vähän enemmän perusasiaan keskittyvään kouluun saattaisi tuoda vähän rauhallisempia oppilaita?
Jos olen jotain radiosta oppinut tästä aiheesta, se on tuo että siellä ovat ns. saamelaiset ja ns. ei-saamelaiset ns. koko ajan toistensa kurkuissa, tappelevat nyrkit ojossa jatkuvasti siitä kenen kulttuuri mitä ja kenen isoisä tätä. Että siellä on täysin avoin sota kulttuuriarvoista ja Helsingistä lähetetään päivittäin lentokoneellinen aatesotureita tuhoamaan kaikki Lapille ominainen.
Onkohan mahdollista, että tällaista sanomaa tuovat, itseään saamelaisasian ajajiksi kutsuvat, saattavat himpsun verran liioitella?
Kuten sanoin, tällä hetkellä nostan hattua ja seurailen tilannetta. Historian painolasti on aika heviä kamaa. Etelästä tulleet opettajat ovat pitkälti syytettyjen penkillä siitä, miten saamelaiskulttuuria alasajettiin männävuosisadan alkukymmenillä, joten siihen ryhmään kuuluvana viisas vaikenee (ja minä otan siitä mallia), ainakin kunnes kuulen lisää.
Onpa ollut mukava viikko. Kivaa ja jännittävää leirikoulua!
Kiitos!
Kyllähän se selvä on että aika paljon on saamelainen joutunut kärsimään etelän herrojen menosta – mutta tuntuu että tällä hetkellä tästä koitetaan kiihottaa jotain oikein vakavankin luokan poliittista kriisiä. Uuden ajan ”aktivistit” puhkuvat sen tason vihaa että eräs epäonistunut maahanmuuttajataiteilija männä vuosisadalta olisi kateellinen.
Hyvä kuulla että tosielämässä keskustellaan ja raivo tuntuu jäävän muutaman somesankarin repertuaariksi.
Kyllä keskustelu esim. Fasen Inarin Kansalaiskanava – ryhmässä on välillä… sanotaanko nyt että mielenkiintoista. Ja uhriutumista tietenkin näkee joka puolella.
Itse kiertelin Sevetin seutuja n 30 v saaden siellä arvonimiäkin mm tunturi suden nimen jota ei ihan kelle vaan anneta
ja minua ei siellä sanottu etelän varkikseksi kuten isointa porukkaa sanotaan terv tepivaari
Jos jatko on yhtä antavaa opettajalle niin toivotaan , että välimatka etelään ei tunnu liian suurelta. Kiva lukea blogiasi kun tässä kaupanpäälliseksi oppii yhtä ja toista kulttuuritärkeätä.
Saamelaiset tuolla alueella puhuvat lisäksi puhdasta suomea, norjaa ja osa ruotsiakin.
Olen syntynyt ja varttunut KIttilässä, jossa oli Ruotsin kruunun masinoiman Lapin asutuksen aikoihin (1600-1700-luvuilla) varsin vähän saamelaisia verrattuna Ylä-Lappiin, joten myös konfliktit suomalaisten uutisasukkaiden ja saamelaisten välillä jäivät vähäisemmiksi kuin ylempänä Lapissa.
Novgorod ja Ruotsi kilpailivat Lapista, joka oli tuolloin ei-kenenkään maata, ja kuten tiedämme Ruotsi voitti tämän kilpailun. Tässä valtioiden ja hallinnon muodostumisessahan saamen kansa hajaantui Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueille.
Johtuen ehkä edellä mainituista seikoista, minulla ei ole selkeää kuvaa saamelaiskulttuurista eikä heidän juuristaan. Romanttisessa mielessä miellän heidät paimentolaisiksi, jonka elämäntavan ja kulttuurin valkoinen mies tuhosi.
Vähemmän romanttisessa mielessä katselen lähes joka päivä saamenkielisiä uutisia (kattavat Suomen, Norjan ja Ruotsin saamelaisalueet). Ja näissä uutisissa he kitisevät aina jostakin, ja aina on syy valtiossa. Väliin tuntuu siltä, että he alkuperäiskansastatusta hyödyntäen eivät vaadi oikeuksia vaan etuoikeuksia.
Niin tai näin, toivoisi että saamelaisten historiasta ja kulttuurista näkyisi ja kuuluisi enemmänkin kuin tähän asti on ollut ”tapana”. Yle voisi tässä asiassa näyttää esimerkkiä.
Olen Rovaniemen hujakoilta, mutta en tiedä juuri mitään saamelaisista.
En tiedä sitäkään ovatko he sen kummemmin Suomen alkuperäisasukkaita kuin me muut suomalaiset. Eiköhän me kaikki erilaiset suomalaiset mahduta tänne Suomeen elämään yhdessä ja kaikessa sovussa.
Inari on varmaan juuri näiden riitojen keskiössä (ainakin Suomen alueella) juuri siksi, että täällä on sekä vahva suomalais- että saamelaisasujamisto molempien omine tapoineen ja historioineen sekä kylineenkin (Ivalo, ent.Kyrönkylä ja Inari). Utsjoki ja Enontekiö ovat ehkä selkeämmin saamelaisvaltaisia. Tämä siis ihan mutuna.