On hyvä, että pääministeri Marin ei jauha ”EU:n tai EI:n oikeusvaltioperiaatteista” – sillä sellaiset ovat huijuuta: paitsi että YK ei jaa hyväksymiään jäsenmaiden oikeus- systeemeitä ”oikeusvaltiolliiin” ja ”muihin”, vaan ne ovat keskenään tasa-arvoisia kansainvälisessä oikeudessa sikäli kuin noudattavat YK:n omia lakeja, YK kieltää myös itse jäsenmaita tekemästä tuollaisia jakoja; ne ovat syrjintää.
Itse YK:n kansainvälinen laki ei noudata vallan kolmijako-oppia poissulkevassa muodossa – eikä sitä silloin välttämättä voi vaatia kaikkien kansallistenkaan la- kien noudattavan.Esimerkiksi Yleiskokous on lakiasäätävä elin,mutta se voi myös toissijaisesti panna niitä toimeenkin ja myös tuomitakin – varsinkin, jos asianomai- set alemmat erikoiselimet Turvallisuusneuvosto ja kansainvälinen peruskirjanmu- kainen valtioidenvälinen tuomioistuin ICJ eivät ole hoitaneet tehtäviään sille mie- leisesti. Ylin toimeenpaneva (ja valmiseleva) elin Turvallisuusneuvosto puolestaan myös sekä säätää omia lakejaan,joiden on oltava Peruskirjan ja yleiskokouspää- tösten konkretisaatiota, että tuomitseekin, mm. terroristeja ja kansanmurhia. Jä- senvaltioilla on paitsi omaa kansallista mvös kaikkein korkeintakin kansainvälistä lainsäädäntövaltaa yleissitovuusperiaatteella, kun peruskirjanmuutokset pitää vahvistaa tietyllä ratifiointiprosentilla jäsemaista kaikkia sitoviksi.
https://demokraatti.fi/sanna-marinilta-kysyttiin-ykkosaamussa-mita-kokoomuksen-pitaisi-haveta-mielestani-kahta-asiaa
Sanna Marinilta kysyttiin Ykkösaamussa, mitä kokoomuksen pitäisi hävetä: ”Mielestäni kahta asiaa”
21.12.2019 10:41 Päivitetty: 21.12.2019 10:41
Ylen Ykkösaamussa palattiin pääministeri Sanna Marinin kysymykseen ”eikö teitä hävetä?”, jonka hän esitti oppositiolle ja etenkin kokoomukselle aiemmin viikolla. Marin kommentoi asiaa jo torstain kyselytunnilla mutta Ykkösaamu nosti tapauksen vielä esiin.
Marinilta kysyttiin lauantaina hänen sanavalinnoistaan ja sitä mitä kokoomuksen pitäisi hävetä.
– Mielestäni kahta asiaa. Ensinnäkin sitä, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on sanonut, että näitä (al-Holin suomalaisia) lapsia ei pidä auttaa, jos se tarkoittaa näiden äitien auttamista. Hallituksen linja lähtee siitä, että nämä lapset, joista monet ovat alle viisivuotiaita, taaperoita, päiväkoti-ikäisiä lapsia, heitä pitää auttaa, lapsen etu pitää olla ensisijainen. Tämä ei ole kokoomuksen linja, ja minun mielestäni kokoomuksen linja on tässä suhteessa väärä.
Lue lisää: Sanna Marin siteerasi Demokraattia kyselytunnilla, Petteri Orpo älähti – lue tästä sanasta sanaan kohun nostanut haastattelu
– Toinen asia. jota olen peräänkuuluttanut ja josta meidän hallituksemme tulee kyllä pitämään kiinni on se että kunnioitetaan meidän oikeusvaltiotamme, sitä et- tä meillä on vallan kolmijako-oppi. Hallitus, eduskunta, poliitikot tekevät poliitti- sia linjauksia, poliittisia päätöksiä, mutta me emme tee päätöksiä yksilöiden hen- gestä ja elämästä, me emme tee päätöksiä yksilötasolla. Se on sitten viranomais- ten tehtävä, joilla se toimivaltuus on. Mielestäni tästä pitää pitää kiinni. Olin aika ihmeissäni siitä, että kokoomuksen suunnalta tämä erittäin voimakkaasti kyseen- alaistettiin ja sanottiin, että hallitus piilottelee virkamiesten selän takana. Näinhän ei ole. Meillä on oikeusvaltiorakenteet ja niistä kaikissa tilanteissa pitää kiinni.
Marin sanoo käyttäneensä häpeä-sanaa, koska hänen puheensa tuli sydämestä.
– Kyllä se tuli siitä ihmetyksestä, millä tavalla kokoomus on tässä kysymyksessä asemoitunut. Ei siinä ollut mitään erityistä hyökkäystä vaan aitoa ihmetystä tätä asemointia kohtaan. ”
RJK: Marinin mukaan juuri vallan kolmijako-oppi sanoo, että poliitikoilla ei ole oi- keutta päättää erillisten henkilöiden asioista, vaan sellainen tehtävä kuuluu sillä hetkellä voimassa olevien lakien pohjalta vain oikeusviranomaisille. Poliitikot millään tasolla eivät todellakaan voi nykyään (enää) LAILLISESTI päättää esimerkiksi, että ” Virta- nen (Berner, Sipilä…) saa ”varastaa laillisesti”, muut edelleenkään eivät! ”. (Eivätkä kyllä oikeusviranomaisetkaan, ettei sen puoleen…)
Näin on kuitenkin sellaisissakin maissa,joissa vallan kolmijako-oppi ei ole voimas- sa,esimerkiksi neuvostosysteemeissä.YK:n turvallisuusneuvoto voi kyllä vastaan-sanomattoman tutkimusnäytön perusteella päättää,että ”Lahtinen on vaarallinen kansainvälinen terroristi, eikä hänellä ole tästä lähtien kansalaisoikeuksia mis- sään”. Mutta kuten sanottu, sehän onkin myös tuomiovallan haltija, vaikkakaan ei vallankolmijakosysteemissä.
Tähän ei tarvita vallankolmijako-oppia, vaan riittää LAILLISUUSPERIAATE (Rule of Law, joka koskee valtion toimenpiteitä eikä ”itse valtion luonnetta”…), joka sanoo, että ”kaikkien viranomaistoimien on perustuttava lakiin, ja valtiovaltaa, esimerkiksi tuomiovaltaa, voivat käyttää vain viranomaiset (EIVÄT esimerkiksi firmat, kuten Kokoomus on ajanut!).
Laillisuusperiaatteella on kuitenkin huomattava periaatteellinen rajoitus TÄSSÄ ASIASSA:
Kansallisen lain ja kansallisten viranomisten valta päättyy oletusrvoisesti maan rajalle.
Tästä poiketaan vähän ja harkitusti maan kansalaisten ja myös maan juridisten henkilöiden (firmojen) toiminnan suhteen ulkomailla. Kun sitten rosmo livahtaa naapurivaltion puolelle, häntä metsästävät oletusarvoisesti sen naapurimaan viranomaiset. Tämä perustuu sopimuksille, joita POLIIIKOT ovat tehneet.
On toinenkin asia, joka ehottomasi vaatii poliitikkoja ja poliittisia päätöksiä:
Suomen ulkopolitiikassa vaikuttaa neljä (4) eri koodia, jotka ovat keskenään risti- riidassa: YK:n laki , jonka rikkomisesta voi joutua kansainväliseen nurkkaan, Suo- men kansallinen laki, erityisesti perustuslaki, joka ei muita paljon kiinnosta, EU:n ”laki”, joka on siltä osin kansallista kuin se on Eduskunnan ratifioimaa sen piiriin, muutoin ”EU-kavereiden toivomuksia”, ja ”Euroopan neuvoston” ja sen ”tuomio- istuimen” EIT:n valelaki, ”norsunraatolaki”, joka on usein jyrkässä ristiriiassa YK:n kansainvälisen lain kanssa.
NÄIDEN KOODISTOJEN VÄLILLÄ VALITSEMINEN ON AINAKIN EHDOTTOMASTI POLIITIKKOJEN TEHTÄVÄ: PRESIDENTIN, PÄÄMINISTERIN, ULKO- JA OIKEUSMINISTERIEN!
Virkamiehiä ei niiden välillä pidä, eikä ole laillista, päästää surffaamaan! Silloin he eivät taatusti ole todella minkään lain piirissä eivätkä valvonnassa!