Minä muistan ja muistelen, ehkäpä omaperäisin laulaja Punkkari jo vuodesta 1975.
Teki jotain sellaista mitä muut ei vielä ollut oivaltanut ja tehnyt.
Yhdisteli oopperaa ja punkrockia.
DDR:ssä hommat laitetiin vähän niinkuin pannaan, mutta muualla maailmaa kiinnostus oli kovaa.
DDR:ssä ei vanhat konservatiivikommunistit ymmärtäneet yhtään, ja siksi varmuuden vuoksi kielsivät.
DDR:n kommunistit olisivat voineet tehdä ihan toisin, ja olisivat saaneet ihan toisenlaista kiinnostusta ja kannatusta, yli rajojen, joka olisi ollut positiivista.
Mutta ei, kommunistit eivät ymmärtäneet minkä kanssa olivat tekemisissä, ja kielsivät.
Se oli yksi niistä monista esimerkeistä, miten heikko kommunistinen puolue oli sosialismissa.
Kommunistinen puolue eli omaa elämäänsä, kansa omaansa.
Kommunistinen puolue ei vähääkään tiennyt eikä käsittänyt kansan arkea ja tarpeita, päinvastoin luuli kovasti paremmin, mitä kansan halusi ja tarvitsi.
Niin kävi itseasiassa Neuvostoliitossakin…tai sosialistisessa leirissä ylipäätään, erityisesti Euroopassa.
Vaikka aivan nenän edessä oli itseasiassa kaikki vastaukset, mitä olisi pitänyt tehdä.
Mutta kukaan ei ole niin sokea, kuin se joka ei halua nähdä.
Neuvostoliitossa, erityisesti Moskovassa eli voimakkaasti underground musiikki piirit 1980 luvulla, eri puolilla kaupunkia. Se oli varsin rikasta, se musiikki piirien tieto ja taito sekä into.
Mutta mitä kommunistit sielläkin koettivat tehdä? Rajoittaa ja kieltää.
Niin ei olisi pitänyt tehdä.
Se oli vain todella voimakas osoitus kommunistisen puolueen heikkoudesta.
Sosialismi toimi hyvin, mutta kommunistit ihan itse eivät kyenneet näkemään tai eivät halunneet nähdä kansan arkea ja tarpeita ja erityisesti miten ja mihin suuntaan sosialismia olisi vietävä.
Luin Heinosen Jarin kirjan ”2000 luvun hyvinvointimalli”, jossa varsinkin lopussa kirjaa hän mielestäni kritisoi, ei niin voimakkaasti ja erityisesti suoraan kuin minä, sosialismissa tehtyjä virheitä.
Antonio Gramsci kirjoitti kansalaisyhteiskunnasta ja sen merkityksestä, jonka itse voisin käsittää juuri kritiikkinä sosialismissa tehdyistä virheistä, johon Jari Heinonen viittaa.
Koko tämä juttuni itseasiasssa pohjaa juuri mainitsemaani Jari Heinosen kirjaan.
Jari Heinonen kirjoitti mainion ja ajatuksia ja keskustelua herättävän kirjan, jossa vire on positiivinen, eteenpäinsuuntaava.
Hegemonia on tärkeä saavuttaa, joka Suomen vasemmistolla oli aina 80 luvulle saakka.
Nyt se on Suomen uusliberalistisella porvaristolla, jotka todellisuudessa ovat tekemässä samaa kuin DDR:ssä Nina Hagenin aikaan kommunistit.
Jari Heinosen kirjan pohjalta ajattelen, ettei perinteinen vasemmisto enää kykene saavuttamaan menetettyä hegemoniaa.
On uuden aika, mikä tai mitä se voisi olla, jolla me vastaamme uusliberalistiselle totalitarismille, markkinafasismille?
Kommunistinen liike ei ole kyennyt uudistumaan, vaan päinvastoin, se ei elä nykypäivää, eikä osaa mitenkään suunnata katsetta tulevaan, ei Suomessa, eikä maailmalla.
Ei tämä kritiikkini tarkoita, etteikö kommunisteja ja kom.liikettä tarvita.
Emme ole kyenneet paljon mihinkään vastaamaan, emmekä ottamaan mitään aloitetta käsiimme.
Syytä olisi miettiä miksi näin on.
Tämä on laajemminkin vasemmiston ongelma.
PerusSuomalaiset ovat nousseet jo suurimmaksi puolueeksi aika lyhyessä ajassa.
Eli onhan meillä toivoa?
Tarkoitan, että Suomalaiset ovat varsin lyhyessä ajassa alkaneet muuttaa äänestyskäyttäytymistään. Tyytymättömyyttä on todella paljon, mutta se ei ole suuntautunut vasemmistoon, tai kommunisteihin.
Miksi näin on? Jari Heinosen kirja ”2000 luvun hyvinvointimalli” olkoon pohjana avoimelle keskustelulle.