MM-karsinta ajoi naapurimaat täysimittaiseen sotaan, tuhansia kuoli – Mauricio Rodríguez viimeisteli 50 vuotta sitten kohtalokkaan maalin
Mauricio ”Pipo” Rodríguez viimeisteli osuman, joka vaati arvioiden mukaan jopa 6 000 kuolonuhria.
Pakolaiskriisi paheni entisestään. Kymmenet tuhannet elsalvadorilaiset pakenivat henkensä edestä kotimaahansa. Vaikka El Salvador on alueeltaan vain noin viidesosa Hondurasista, oli sen asukasluku jo valmiiksi yli miljoonan suurempi.
EU-meppi Sirpa Pietikäinen on ollut viime aikoina paljon esillä, kun hän on yrittänyt ja onnistunutkin estämään mm. suomalaisten persu-meppien pääsyn mihinkään vähänkin tärkeään tehtävään EU:n parlamentissa. Kaikki kansallismieliset EU:n parlamentissa on Sirpa Pietikäiselle vihollisia, jotka on eliminoitava kaikesta päätöksenteosta.
Sirpa on myyrä, joka tekee myyräntyötään innolla, sillä hän on kuin EU olisi jo liittovaltio. Hän on nimittäin ollut meppinä jo vuodesta 2008 eli yli kymmenen vuotta. Hänellä on jo kasvanut juuret tuolin jalkoihin eli hän on euvostoliittolainen ei suomalainen.
Sirpa, joka huomenna täyttää 60 vuotta on monien mielestä ”kova ämmä”, joka ei kuvia kumartele. Hänen on koulutukseltaan kauppatieteitten maisteri ja ollut kansanedustajana ja miniserinä Kokoomukselaisena.
Mutta on Sirpalla myös pimeä puolensa. Hänet on tuomittu törkeästä ylinopeudesta sakkoihin ja ajokieltoon ja rattijuopumuksesta 4 kk:n vankeuteen tai päiväsakkoihin.
Onko viisasta, että yksi ja sama henkilö voi olla meppinä vaikka koko ikänsä. Kymmenessä vuodessa unohtuu jo kenen asialla on parlamentissa. Suomalaiset mepit ovat suomalaisten äänestäjien asialla. Mutta Sirpa on vain EU:n asialla ja tekee myräntyötä, että liittovaltio syntyisi ja sieltä tippuisi hänellekin hyväpalkkainen virka.
Suomessa pannaan olutta ja viedään Viroon josta suomalaiset hakevat sinne viedyn oluen.
Suomessa piti nostaa alkoholiveroa eli lisätä viinamatkailua?
Eikö edes ilmaston puolesta puhujat ota asiaa esille sillä matkailu saastuttaa?
Oheisessa Kommunistisen työväenpuolueen (KTP) radio-ohjelmassa puheenjohtaja Mikko Vartiainen kertoo proletariaatin diktatuurista, miten se kuuluu puolueen ohjelmaan.
On oikein hyvä, että keskustellaan tieteellisistä ja ideologisista kysymyksistä, myös porvarimeedioissa, jos niihin vain päästään.
Tämä on muuten ihan hyvä esitys, mutta tässä on yksi käännösvirhe.
Leninin käyttämä sana ”sila” EI ole VÄKIVALTA vaan VOIMA, tai sotilaallinen tai poliittinen tai vaikka sähkövoima.
Sana on suomen voiman täysi ja kaikinpuolinen synonyymi. Väkivalta on venäjäksi ”nasilie” tai ”neistokostj”. Ne taas tarkoittavat pelkästään henkilöön käyvää, fyysistä koskemattomuutta rikkovaa väkivaltaa.
Tämä virhe on myös joissakin 20-luvun vähän ruudisauhuisissa kommunistien omissa käännöksissä.
Eräs Robert Service on rakenteanut käännös”virheille” ja kusetuksille koko oman ”Lenin-teoriansa”.
>Shortly after the Bolshevik Revolution in Russia in 1917, Vladimir Lenin
>wrote, in reply to a critic of Bolshevik dictatorship and terror: ”The
>revolutionary dictatorship of the proletariat is rule won and maintained by
>the use of violence by the proletariat against the bourgeoisie, rule that is >unrestricted by any laws.”
Se on minulle ihan sama,onko Servicen suomalainen kääntäjä kääntänyt väärin, vai onko hänellä ollut pohjana väärä englanninnos Leninin tekstistä: violence olisi venäjäksi lähinnä ”nasilie” tai ”neistokostj”. On tuossa sitten ollut ”sila” tai ”nasilie” [se oli sila, RK] , joista jälkimmäsen lähin suomennos olisi kai voimankäyttö, voimatoimet, se kun on ennen kaikkea juridinen ilmaus, toisin kuin yleiskäsite ”sila”, niin sitä ei pidä kääntää sanalla violence.
Violencella ei tarvitse olla mitään tekemistä minkään poliittisen tai muunkaan voiman kanssa.
Tuo on jostakin sisällissodan aikaisesta puheesta, se ei ole sinänsä mikään proletariaatin diktatatuurin määritelmä, sellaiset minä esitin jo aikaisemmin sekä Marxilta että Leniniltä. ”
Minä en todellakaan käsitä, miten punaiset olisivat pystyneet puolus- tamaan itseään ja kansaa valkokaartilaisilta keisarin entisen väkivalta- koneiston poliittisen väkivallan huippuammattilaisilta ilman vastakkaista väkivaltaasotatoimia.
Ja Kerenski muuten kieltäytyi ehdottomasti tunnustamasta Suomen täyttä itsenäisyyt- tä, ja hän käytti verukkeena, että sellaista ei muka olisi edes haettu (josta puolesta en sitten silloisen porvarillisen senaatin osalta tiedä… lähde: Lenin: Venäjä ja Suomi, Valitut teokset)
Jos valkoiset olisivat todella voittaneet, ja hyökänneet sitten myös Suomeen, niin mitä Suomessa silloin olisi pitänyt tehdä? Eikö heidän torjumisekseen olisi pitänyt käyttää väkivaltaa?
>Robert Service oli edelleenkin oikeassa.
Hän on kääntänyt tahallaan väärin.Kuin Piru olisi kääntänyt Raamattua. Proletariaatin diktatuurin ja muiden vastaavien käsitteiden tieteelliset merkitykset olisi haettava esimerkiksi Tiedeakatemian johdolla tehdyis- tä tutkimuksista tmv., ei niinkään joistakin erillisistä väärin käännetyistä puheenpätkistä, varsinkaan, kun tuo nimenomainen asia ei marxilaiselle puolueelle edes ollut Leninkään päätettävissä, ainakaan ilman mitä perusteellisimpia osoituksia siitä, miksi Marxin kantaa olisi jonkin näytön takia muutettava… ”
Tuossa yhteydessä on englanninkielisissä kommunistilähteissä käytet- ty sanaa ”force”, joka on suomeksi ”pakko”. Se ei ole venäjän ”silan” synonyymi, mutta toisaalta englannissa ”power” tarkoittaa politiikassa ja valtiotieteessä ”valtaa”.
Huomatkaa edelleen ehdottomasti, että Marxin alkuperäissana on dictatorship eikä dictature, diktaattoruus eikä niinkään diktatuuri , vaan olotila eikä ”olio”.
the power of the working class, established as a result of a socialist revolution and having as its aims the building of socialism and the transition of society to the construction of communism. This power is called proleta- rian because the working class, led by the Marxist-Leni- nist party and allied with the peasantry and other democratic strata of society, holds the leading position in society and the state. It is called a dictatorship because, while implementing the broadest democracy for the working people, it uses force whenever necessary to suppress the resistance of the exploiting classes and the activity of elements hostile to socialism.
The doctrine of the dictatorship of the proletariat flows inevitably from the Marxist-Leninist theory of classes and the class struggle. Marx and Engels opposed the petit bourgeois tendencies that endeavored to reconcile and conceal class contradictions, and they also opposed the anarchists, who called for the immediate destruction of any state orga- nization. In opposition to these ideas, Marx and Engels proposed that it was necessary that the proletariat win political power in order to build a new society.The proletariat needed power in order to “wrest by degrees all capital from the bourgeoisie to centralize all instruments of produc- tion in the hands of the state, that is, in the hands of the proletariat, organized as the ruling class, and in order to increase the total of the productive forces as rapidly as possible” (“Manifesto of the Communist Party,” 1848, in K. Marx and F. Engels, Soch., 2nd ed., vol. 4, p. 446). … ”
Suhtautuminen proletariaatin diktatuuriin jakoi työväenliikkeen lopul- lisesti kahtia Venäjän vallankumouksen jälkeen, kun Itävallan puoluejoh- taja Karl Kautsky vastusti jyrkästi Leninin suorittamaa monipuolue- vaaleilla valitun Perustuslakia säätävän kokouksen hajottamista, joka johtui siitä, että muiden puolueiden kuin bolshvikkien johtajat johtivat aseellisia kapinoita hallitusta vastaan , jossa olivat bolshevikit ja vasem- misto-Eserrät, eri puolilla maata. Kautsky käänsi ja esitti kysymyksen lännessä niin, että muka ”bolshevikit kannattavat väkivaltaa, mutta sosialidemokraatit vastustavat”.
Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut todellisuudessa kysymys suhtautu- misesta väkivaltaan, eivätkä kautskylaisetkaan sosialidemokraatit ol- leet keskimäärin yhtään sen enempää absoluuttipasifisteja kuin muut- kaan: kysymys oli aina viime kädessä siitä, minkä asian eteen kukakin minkäkinlaista väkivaltaa oli valmis käyttämään. Karl Kautskyn puolu- een johto ei ollut valmis puolustamaan Frans Joosefin hallintoa aseelli- sesti,vaan mielummin kaatamaan sen siten.Fysiikan professori Frierich Adler,joka oli Kaustskyn kakkosmies puolueessa ja Ernst Machin (1838 – 1916) kakkosmies tämän nimeä kantaneessa tieteenfilosofiakoulu- kunnassa (jota vastaan Lenin kirjoitti pääteoksensa Materialismin ja empiriokritisismin) ampui omakätisesti liittopresidentti (pääministeri) Karl von Sturgkhin rangaistuksena maailmansodan sytyttämisestä (mihin yksi ja toinen kommunisti totesi, että ”eihän se mikään paska mies ollu!”) Saksassa Eduard Bernstein (1850-1932) vetäytyi puolueen johdosta sen asetuttua Friedrich Ebertin johdolla tukemaan Wilhem II:n sotapolitiikkaa ja -ponnisteluja. Tappion jälkeen Ebert nousi Weimarin tasavallan presidentiksi. Hänen sosialidemokraattinen puolustusminis- terinsä Gustav Noske kukisti verisesti sosialistiset vallankumousyri- tykset Baijerissa ja Berliinissä. Noske oli noin 75-vuotiaana maukana yrityksessä tappaa Hitler, koska tämä oli liian tyhmä ja häiriintynyt johtamaan sotaa voittoon…
Kerrotaan, että sosialidemokraattiset puolueet (ilman bolshevikkeja) pitivät Sveitsissä (ilmeisesti salaista) maailmankonferenssia, kun tieto ensimmäisen maailmankonferenssin syntymisestä saapui sinne kesken istunnon. Järjestäjä oli kaukonäköisesti edellyttänyt, että pyssyt jäte- tään sitten majapaikkaan tai vieläkin kauemmaksi – mitä osanotta- jat noudattivatkin. Jos näin ei olisi tapahtunut, olisivat saksalaiset ja ranskalaiset sosialistit ruvenneet siltä istumalta ampumaan toisiaan pöydän yli, arvelivat myöshemmin jotkut osanottajat.
Ennen I maailmansotaa bolshevikkja ja menshevikkejä oli jakanut kaik- kein enten kysymys siitä, mikä on työväenliikkeen pääorganisaatio- muoto:ammattiliitot,kuten menshevikit sanoivat,vai tarkoitusta varten perustettava erityinen poliittinen puolue, kuten bolshevikit sanoivat.
Lenin oli sanoutunut irti terrorista poliittisena menetelmänä jo silloin, kun hänen isoveljensä hirtettiin narodnikkien (eserrien) organisoimaan tsaarin murhayritykseen osallistumisesta. Sen sijaan menshevistiset ammattiliittojohtajat kieltäytyivät jo ”neuvottelutaktisitakin syistä” sellaista ehdotonta kantaa ottamasta.
Eserrät ajoivat maiden jakamista pyssyillä yksityistiloiksi; balshevikit tulivat useinkin varsinkinreuna-alueilla kuten Baltiassa paremmin toimeen eserrin kuin menshevikkien kanssa. Bolhevikit myös arvioivat silloin tällöin eserrien olleen enemmän oikeassa, esimerkiksi Viron vallankuomuksessa: sakalaisten paronien läänitykset olisi pitänyt jakaa perhetiloiksieikä heti kollektivisoida – mutta ei varmaan koskaan menshevikkien.
Uudistukset sekoittivat psykiatrian avohoidon Helsingissä: ”Otamme nyt potilaat näennäishoitoon”
Juuri nyt useat helsinkiläiset potilaat jäävät käytännössä ilman hoitoa. Moni psykiatri on siirtynyt töihin muualle, sillä kyvyttömyys olla potilaille avuksi turhauttaa.
Psykiatrian avohoito on ajautunut Helsingissä tilanteeseen, jossa osa kipeästi apua tarvitsevista ihmisistä jää ilman hoitoa. Kokenut helsinkiläinen psykiatri kuvaa nykytilannetta hoitoon pääsyssä näin: ”Otamme nyt potilaat nimellisesti hoitoon, näennäishoitoon.
Työtavoissa on paljon historiallisia jäänteitä, jotka korjaamalla hoidon kustannustehokkuus ja potilaan asema paranisivat.
Julkaistu: , Päivitetty:
Jopa puolet maamme psykiatrian avohoitoyksiköiden asiakaskäynneistä on todennäköisesti terveyshyödyltään kyseenalaisia. Pääasiallinen ongelma on, että mielenterveyshoito on hoitosuhteen alusta alkaen liian harvajaksoista ja hoito kestää tarpeettoman pitkään. Ani harva akuutissa avuntarpeessa olevista uusista potilaista saa riittävän intensiivistä psykososiaalista hoitoa. Lisäksi hoidossa on potilaita, joille erikoissairaanhoidon hoitotoimenpiteistä ei ole enää hyötyä.
Kyse ei ole niinkään voimavarojen puutteesta vaan niiden asianmukaisesta kohdentamisesta. Ongelmana ei ole taitamattomuus vaan se, että työtavoissa on paljon historiallisia jäänteitä ajalta, jolloin voimavarat ja avohoidon potilaskunta olivat erilaisia kuin nykyään.
Tilanne olisi korjattavissa työn uudelleen organisoinnilla ja työtapojen muutoksella. Laatupainotteisia elinvuosia merkittävästi lisäävien ja tutkitusti tehoavien hoitomenetelmien siirtyminen käytäntöön on hidasta. Hollannissa avohoitoa uudistettiin karsimalla pitkäaikaisia, harvemmin kuin kerran viikossa toteutuvia hoitojaksoja, ja nyt tehoavia psykoterapiamuotoja on siellä paljon enemmän saatavilla.
Psykiatrista hoitoa voitaisiin kehittää myös toipumislähtöisellä hoitoideologialla, lisäämällä hoidon suunnitelmallisuutta ja vaikuttavuuden seurantaa sekä laadukkailla tietojärjestelmillä, jotka ohjaisivat hoitoa vallitsevan tutkimustiedon ja Käypä hoito -suositusten mukaiseksi. Potilaan yksilöllinen toipuminen on saatettava palvelujen keskiöön.
Toipuminen mielenterveyshäiriöistä on sitä tuloksekkaampaa, mitä nopeammin ja intensiivisemmin uusi potilas saa hoitoa. Hoidon tulisi alussa toteutua vähintään kerran viikossa 3–6 kuukauden ajan ja tähdätä siihen, että potilaan kokemus pystyvyydestään vahvistuu mahdollisimman hyvin. Tämä perustuu kansainväliseen tutkimustietoon.
Silti Suomessa hoitosuhteen alussa – jo kolme kuukautta hoidon aloittamisesta – potilaan käyntitiheys on keskimäärin laskenut kahteen käyntiin kuukaudessa. Vuoden päästä käyntejä puolestaan on suosituksiin nähden liian usein, ja ne jatkuvat samanlaisina vuodesta toiseen. Osalle potilaista hoitosuhde saattaa olla ainoa läheisempi ihmissuhde. Henkilökunnan työpanoksesta huomattava osa kuluu vuosia hoidossa olleiden parissa.
Toipumisorientaatiosta on tullut keskeinen viitekehys mielenterveyspalveluiden tuottamiseen ja järjestämiseen monissa maissa. Se on ajattelun ja toiminnan viitekehys, jossa painottuvat potilaiden voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys ja myönteinen mielenterveys. Henkilökohtainen toipumisprosessi johtaa tyydytystä tuovaan elämään psyykkisen sairauden aiheuttamista rajoituksista huolimatta.
Muiden kuin vaikea-asteisten häiriöiden onnistuneessa hoidossa työntekijä kykenee tekemään itsensä tarpeettomaksi. Silti potilaan pitäisi aina pystyä palaamaan hoitoon, jos haittaavat oireet palaavat tai toimintakyky laskee. Hoitojen välisten seurantojen tulisi olla sähköisiä. Tarpeen mukaan olisi käytettävä nykyistä enemmän ryhmämuotoisia hoitoja.
Hoidon vaikuttavuutta ja asiakaspalautetta pitäisi mitata systemaattisesti. Ilman mittaamista hoidon prosesseja on vaikeaa parantaa. Hoitotoimenpiteillä olisikin oltava rakenne eli sisältö, kesto, tavoitteet ja mittarit: mitä tehdään, kenelle, kuka tekee, kuinka pitkään ja tiiviisti, mitä halutaan saavuttaa – ja miten tavoitteiden saavuttamista eli vaikuttavuutta mitataan. On myös pystyttävä lopettamaan hoitoja.
Tällaista rakenteellista ja tiedon perusteella ohjattua hoitoa ei nyt ole saatavilla, vaikka näin toimimalla potilaan asema paranisi ja todennäköisesti säästyisi rahaa. Hoitokokonaisuuksien kustannusvaikuttavuutta ei mallinneta, eikä palvelujärjestelmää ohjata tai kehitetä kustannusvaikuttavuuden mukaisesti. Tilannetta voidaan kohentaa digitaalisilla tietojärjestelmillä.
Kun palveluja kehitetään, yhä keskeisemmällä sijalla tulisi olla potilaiden hoito henkilökohtaista toipumista tukevalla tavalla. Mutta sen ohella pitäisi toteuttaa työtapojen vallankumous eli varmistaa hoitojen tarpeenmukainen tiheys ja kesto, saatavilla olevien hoitomuotojen tarpeenmukainen yhteiskäyttö ja hoitosuunnitelmassa pysyminen.
Jyrki Korkeila
Kirjoittaja on psykiatrian professori Turun yliopistossa ja ylilääkäri Satakunnan sairaanhoitopiirissä.
Miten tähän kaikkeen nyt sitten taas liittyy Tarja-mummeli Halonen?
Presidentti Tarja Halonen ryhtyy johtamaan Helsingin yliopiston hallitusta.
Helsingin yliopiston hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan keskiviikkona puheenjohtajakseen presidentti Tarja Halosen. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Teija Tiilikainen. Hallituksen toimikausi on neljä vuotta 1.1.2018-31.12.2021.
Halonen näkee yliopistolla olevan merkitystä yhteiskunnassa monella tasolla.
– Suomella on mahdollisuus pärjätä kansainvälisessä kilpailussa ja pitää huolta pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Opetuksella, tutkimuksella ja innovaatioilla on tässä työssä iso merkitys, Halonen toteaa tiedotteessa.
– Vaikka ajan tasalla pysyminen ja kilpailussa selviäminen ovat tärkeitä asioita, toivon että yliopiston puolella voidaan pitää näköalaa tätä laajempana. Tämän vuoksi sivistykseen, koulutukseen ja tutkimukseen tehtävät perussijoitukset ovat ehdottoman tärkeitä. Toivon myös, että suomalaisten perinteinen suuri kunnioitus tätä sektoria kohtaan säilyy, Halonen lisää.
Hallitus valitsee rehtorin
Yksi ensimmäisistä tehtävistä uudella hallituksella on päättää keväällä 2018 yliopiston seuraavasta rehtorista. Helsingin yliopiston hallitus näkyy myös yliopiston ulkopuolella.
– Helsingin yliopistolla on jo tunnustettu asema sekä suomalaisessa tiede- ja kulttuurielämässä että kansainvälisesti. Yliopiston hallitus kattaa hyvin yhteiskunnan eri sektoreita ja voi verkottua sekä Suomessa että kansainvälisesti entistä aktiivisemmin. Hallituksen puheenjohtajana koetan käyttää hyväkseni sitä kansainvälistä kosketuspintaa ja kokemusta, jota minulla on, Halonen lupaa.
Helsingin yliopiston hallitus 2018-2021: Tarja Halonen (puheenjohtaja), Teija Tiilikainen (varapuheenjohtaja), Ilona Herlin, Tommi Laitio, Jussi Pajunen, Ilona Riipinen, Jukka Kekkonen, Kalle Saksela, Pirjo Hiidenmaa, Thomas Wallgren, Elisa Hyytiäinen, Antti Kähkönen (toimikausi 1.1.2018-31.12.2019), Johanna Riitakorpi (toimikausi 1.1.2018-31.12.2019).
Hallitus (opetusministeri Tuula Haatainen) on tänään päättänyt esittää Suomen Akatemian johtajaksi Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumin johtajaa YT Raimo Väyrystä.
Hallituksen perusteluna ehdotukselleen eivät ole niinkään YT Väyrysen omakohtai-set perustutkimusansiot, vaan hänen oletettu ”kansainvälisyytensä”.
Perustutkimus onkin aina jo suorastaan olemukseltaankin kansainvälistä, tiedän sen asian itsekin perustutkijana aivan tarkalleen. Mutta valitettavasti YT Väyrysen ja hä-nen joidenkin alaistensa Tutkijakollegiumissa kansainvälisyys ei ole hänen johtaja-kaudellaan ollut lainkaan perustutkijan tieteellistä kansaivälisyyttä, vaan jotakin muu-ta, hallinnollista, muodollista, tieteellisesti sisällötöntä kansainvälisyyttä, kaikkein pahimmassa tapauksessa se on ollut todellisen kansainvälisen perustutkijayhteisön ulkopuolella olevaa pseudotieteen ”kansainvälisyyttä”, eräänlaista kansainvälistä terrorismia.
Ja tämä on siksikin erityisen ikävää, että samalla kun Väyrysen johtaman Kollegiu- min tutkijoiden käytetävissä ovat olleet esimerkiksi muiden suomalaisten perustutki-joiden kehittämät maailman hienoimmat aivokuvantamislaitteistot, niin keskeiset tut-kijat ovat olleet kansainvälisen efektiivisen, etenevän perustutkijayhteisön ulkopuo-lella, eivätkä ole tunteneet keskeisimpiäkään alansa tuloksia ja teoriota, kuten Ivan Petrovitš Pavlovin ehdollistumisteoriaa ja Lev Semjonovitsh Vygotskin kielellistä ajat- teluteoriaa. Väyrysen ja hänen kaltaistensa johdolla Suomelta on saatettu jo ”mämmätä” yksi tai vaikka useampikin kätten ulottuvilla ollut Nobelin palkinto.
Minä henkilökohtaisesti en ole näiden asioiden asioiden ammattilainen, vaan tek-nisen mekaniikan alaan kuuluvan rakennusstatiikan perustutkija, ja siinä kyllä tut-kimieni kysymysten alalla kansainvälisen kärjen joukossa,kuitenkaan vailla mitään mahdollisuutta saada miltään ”Väyrysen akatemialta” penniäkään taatusi aitoon ja vielä- pä taatusti tulokselliseenkin perustutkimukseen. Mutta perheeseeni kyllä kuuluu myös psykologisen tutkimuksen ammattilainen.
Tutkijakollegiumin rooliksi on muodostunut jankuttaa ”sosiobiologiaksi / evoluutio-psykologiaksi/neurotaloustieteeksi” nimitettyä pseudotiedettä muka oikeaksi todistet-tuna tieteenä, kun se tosiasiassa on vääräksi todistettua, ja biologisestikin erittäin hy-vin perustellun vallitsevan tieteellisen ihmiskuvan (josta sosiobiologistit käyttävät si-nänsä oikeaan osuvaa nimitysta ”yhteiskuntatieteiden standardimalli”, Standard So-cial Science Model, SSSM) vastaista perusolettamuksiltaan, jotka ovat todistamatto-mia, eikä tuo asenne perustu SSSM:n tieteelliseen kritiikkiin, vaan sen vääristelyyn ja esittämiseen aksiomaattisesti esimerkiksi ”neuvostotieteenä” (minkä ei sinänsä ollenkaan pitäisi automaattisesti olla mikään kirosana!).
Arvoisa Tasavallan presidentti, nimittämällä YT Raimo Väyrysen Suomen akatemian johtoon tuhoamaan maamme entuudestaankin laiminlyötyä ja hyljeksittyä perustutki-musta, ja kaatamaan meidän veronmaksajien varoja läpipoliittiseen hölynpöly”tietee- seen” sosiobiologiaan ja ”neurotaloustieteseen” jne., myös Te tulette ottamaan pääl-lenne raskaan vastuun väärästä ratkaisusta, josta Tiedät ehkä tulevaisuudessa nimenomaisesti ikuisesti muistetaan.
Te olette mukana antamassa meille oikeille perustutkijoille signaalin, että ”älkää tutkiko, vaan ruvetkaa lässyttämään joillekin poliitikoille mieleistä potaskaa; siitä maksetaan, eikä tieteellisestä objektiivisuudesta”.
Kuka tahansa viran muista hakijoista olisi sen haltijaksi ansioituneempi, pätevämpi ja sopivampi henkilö kuin YT Raimo Väyrynen. Erityisesti mielestäni olisi juuri tuolla psykologian alalla tarpeen Väyrysen johdolla muodostuneen epätyydyttävän tilan-teen perkuu ja oikaiseminen myös asiansa osaavan ylemmän tiedehallinnon kuten Akatemian johdon asemista käsin alansa perustietämyksen hallitsevan oikean perustutkimusasiantuntijan toimesta.
Samalla ilmoitan raskain sydämin, että mahdolliselta YT Raimo Väyrysen johtamalta Suomen Akatemialta minä henkilökohtaisesti en tule ottamaan vastaan rahoitusta perustutkimuksiini, niin kipeään tarpeeseen kuin sellainen olisikin, ja myöskin liittyisi välittömästi viime aikoina käytyy keskusteluun rakentamisen turvallisuudesta ja sen teknisestä kehittämisestä.
Kunnioittaen
Risto Koivula, DI, Tampere
Muroleenkatu 6 A 1, 33720, Tampere Risto.Koivula@tut.fi
Kun hallitus vaihtui, Suomi päätti ottaa Välimereltä kerättyjä Libyasta lähteneitä pakolaisia. Kannattiko edes aloittaa ottamista? Muut pohjoismaat eivät lähteneet mukaan tähän hommaan laisinkaan. Viime ja tämän vuoden aikana Välimereltä kerätyt pakolaiset ovat pitkien merelle seilailujen jälkeen päässeet lähinnä Saksaan, Ranskaan ja Espanjaan.
Anti Rinne – Minkälaista väliaikaista ratkaisua ajattelisit?
Eikö olisi aika siirtyä Australian soveltamaan käytäntöön – Maahan (EU-alueelle) pyrkijät pysäytetään merellä ja käännytetään lähtömaihinsa.
Suomi ottaa lisää turvapaikanhakijoita sisäisenä siirtona, mutta nyt tuli stoppi – Rinne: ”Voi olla signaalivaikutus”
Pääministeri Antti Rinteen mukaan perjantaina tehdyn päätöksen jälkeen Suomi ei ota vastaan mereltä pelastettuja turvapaikanhakijoita sisäisinä siirtoina ennen kuin asiasta on saatu väliaikainen järjestely.
Nyt olisi parikin ajankohtaista ja ristiriitaisia tunteita kutkuttavaa aihetta, Otetaan se Isis-naisten asia nyt tapetille. Hallitus on päättänyt ja Haavisto on innolla kuuluttanut, että Suomi ottaa vastaan suomalaiset Isis-naiset lapsineen. Siis terroristinaisista on kyse. Kukaan ei ainakaan Suomessa tiedä, kuinka monta murhaa tai tappoa heillä on kontollaan.
Mitä näille naisille tapahtuu, kun he ovat Suomessa? Paannaanko heidät turvasäilöön odottamaan tutkimuksia heidän rikoksistaan ja oikeudenkäyntejä vai saavatko he liikkua maassa vapaasti? Jos saavat liikkua vapaasti, ovat he suuri turvallisuusriski meille tavallisille kansalaisille.
Ja kuka maksaa kaiken alkaen matkoista Suomeen, elatuksesta, oikeudenkäyntikulut sekä ison lapsilauman hoidosta. Kalliiksi tulee meille veronmaksajille näiden naisten ”seikkailunhalu”vai maksaako vihreät kaikki kulut, kun ovat niin inolla ottamaan heidät tänne.
Jokainen meistä joutuu elämässään tekemään valintoja, hyviä ja huonoja. Valinnoistaan on jokaisen itse vastattava.
Sääli on sairaus ja säälipisteidenkeruu on helppoa.
Täällä Pirkan Blogeissa on viime aikoina esitetty monenlaisia ajatuksia siitä, mitä täällä saisi tai voisi kirjoittaa, jotta se miellyttäisi kaikkia.
Yksi jos toinenkin sanoo, että tämä on persujen temmellyskenttä, toinen haukkuu ja vittuilee persuille alvariinsa, kolmas sanoo, että lopettaa kokonaan kirjoittamisen, kun plogistania on kuulemma mennyt ihan vituralleen.
Mitä siis tänne pitäisi kirjoittaa, että kaikki tai ainaskin suurin osa olisi tyytyväisiä?
Politiikka on aihe, joka kiinnostaa. Tosin kiinnostus alkaa hiipua. Paljon muuta ei olekaan, sillä olen vanha, monisairas ja liikuntavammainen, joten en pysty metsästämään, kalastamaan, marjastamaan, sienestämään. Ainoa joka edelleen kiinnostaa on tämä netti ja WWW eli maailmanlaajuinen verkko, jossa on tietoa niin paljon, että kukaan ei osaa sitä sanoa.
Totean vielä, että jos täällä on julkipersuja, niin on täällä kokoomuslaisiakin. Minä olen ylpeä, kun olen persu ja toivoisin, että muutkin rohkenevat tunnustaa väriä. Elämmehän edelleenkin demokraattisessa maassa, vaikka demokratia ei täälläkään toimi niin, kuin pitäisi.
Kun täällä jokainen kirjoittaa omaa blogiaan, niin ei kukaan määrää, mitä niistä pitää lukea ja/ tai kommentoida.
Siis aion jatkaa kirjoittamista, niin kauan, kun sormet pysyy näppäimillä ja nimenomaan persuna. Olen suomalainen, isänmaallinen ja puolustan Suomen itsnäisyyttä viimeiseen hengeenvetoon asti.
Johannes Karhapää luetaan pyhien joukkoon nimellä pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen.
Karhapää julistetaan tänään pyhimykseksi. Hän on järjestyksessä toinen suomalainen siinä suhteessa Ortodoksisen kirḱon historiassa.
.
Valkoiset keräsivät Mannerheimin sotilasvallankaappauksen ja eräiden venäläisten varuskuntien antautumisen jälkeen venäläisiä Joensuuhun, jossa heidät oli tarkoitus tappaa. Sieltä ei ollut talvella kulkureittiä Venäjälle muutoin kuin suksilla tai poroilla.
” Vuoden 1918 huhtikuun taitteessa Johannes kuljetettiin kaupungintalon kella- rista yhdessä muiden sinä päivänä surmattavien kanssa Joensuun Siilaisten kau- punginosaan, jossa teloitukset pantiin täytäntöön. Surmattavat komennettiin riviin ja viisi teloittajaa ampuivat yhteislaukauksen. Perimätiedon mukaan Johannes ei saanut surmaansa heti, minkä vuoksi ammuttiin uusi yhteislaukaus. Tämän jälkeen ammuttiin luultavasti varmistuslaukaus lähietäisyydeltä. Johannes oli kuollessaan 33-vuotias. Hautakiveen merkityn päivämäärän mukaan Johannes surmattiin huhtikuun 8. päivänä. ”
Tapaus osoittaa, että erilaisilla nilkeillä oli mahdollisuus pistää umpisuomalaisiakin vihollisiaan samaan ”junaan”.
Karhapään käyttäytyminen osoitti, että hyvin informoitu pappismies ja opettaja tiesi tarkalleen, mitä on meneillään ja tuleman pitää, vaikka tieto laajoista puhdistuksista ei vielä voinut kovin laajalle olla levinnyt.
Aiheellinen näpäytys kirkolta ”Isännälle” sen ”kaikenlaista” historiasta, jota yritetään pimitellä.
