Täydellistä puoluetta ei olekaan ja jos olisi, se olisi aika huono merkki. Mitä enemmän oppii hengittämään syvään ja unohtamaan propagandan, sitä enemmän huomaa että lähes joka puolueesta löytyy jotain sellaista jonka haluaisi nähdä pinnalla. Leikitelläänpä siis hetki ja pohditaan minkälainen sekametelisoppa tarvittaisiin että minä olisin hetken tyytyväinen.
Olipa kerran puolue…
Piraateilta ottaisin tieteellisen toimintamallin ongelmanratkaisuun sekä myös ajatuksia energiapolitiikkaan.
Elina Lepomäeltä ottaisin markkinaliberalismin, lisäksi laittaisin hänet yhdessä Anna Kontulan kanssa johtamaan sotu-uudistusta.
Vihreiltä ottaisin ympäristötietoisuuden sekä ihmisten oikeuden erilaisuuteen.
Kokoomukselta ottaisin työperäisen maahanmuuton sekä ulkopoliittisen osaamisen.
Vasemmistolta ottaisin köyhyyden ja vähäosaisuuden ymmärryksen.
Jussi Halla-aholta ottaisin asenteen humanitaariseen maahanmuuttoon ja inhorealismiin monikulttuurin haasteista.
Paavo Väyryseltä ottaisin unelman tiiviimmästä pohjoismaisesta yhteistyöstä.
Pekka Haavistolta ottaisin viisaan asenteen diplomatiaan.
Perussuomalaisilta ottaisin ruotsin kielen alasajon.
…mutta kaikkea ei löydy
Mistään en löydä mallia yrittäjyydelle, veronkierron torjunnalle, tietoyhteiskunnan hoidolle, fiksummalle kulttuurihallinnolle tai tusinalle muulle paikalle missä verorahoja heitetään kaivoon saavutettujen etujen tekosyyllä. Sekin lienee hyvä merkki että vielä on tekemistä.
Loppukaneettina tämä tutkija toteaa ettei maailma ole vielä valmis. Toisin sanoen: takaisin sorvin ääreen joka ukko ja akka!
