Matkan varrella on nähty – olipa valtion peräsimessä mitkä puolueet tahansa, niin pienet kunnat ovat olleet ”liipasimella”. On yritetty pakko liittää kuntia ja nyt kaatuneessa Sotessa perustaa maakuntia, jossa ilman muuta ”isännän” ääntä olisivat käyttäneet isot kaupungit.
On kerrottu sosiaali – ja terveyspalveluiden ”uudistamisen” tarpeen olevan turvata tasapuoliset lähipalvelut kaikille maakunnissa ”leveimmillä hartioilla”.
Monissa kunnissa on ymmärretty mitä tarkoittaa mahdolliset ns. ”leveämmät hartiat”? Päätäntävallan viemistä pois omista ”käsistä” ja siten lähipalveluiden karkaamista isompiin keskuksiin.
Kuinka näissä valtion niin sanotuissa uudistamishankkeiden yrityksissä on maakunnissa käynyt? Hätäpäissään on hypätty ojasta allikkoon. Isot hoiva-alan yritykset ovat nähneet tilaisuutensa tulleen ja rientäneet ”pelastamaan” kuntien lähipalvelut.
Pienen kunnan päättäjänä voin sanoa, päättäjät, kuntalaiset kuin hoiva-alan työntekijät saavat lehdistä lukea muutoksista palveluiden osalta – vaikutusmahdollisuus palveluihimme on olematon.
Miksi ei valtion taholta ole haluttu hoitaa mallikkaasti kuntien perusterveydenhuoltoa huolehtimalla riittävästä rahoituksesta? Onko kyse jo pitkään jatkuneesta kansainvälisestä suuntauksesta jossa julkisen sektorin palveluita on vaivihkaa ujutettu markkinavoimien ulottuville?
Julkisista palveluista on tehty syntipukki ja riippakivi. Kansallisten – ja kansainvälisten hoiva-alan yritysten rientäessä heittämään pelastusrenkaan sosiaali – ja terveyspalveluihimme, eduskuntapuolueiden vain levitellessä käsiään tai jopa yrittäen kaikin voimin antaa vetoapua yksityistämisille.
Kuntien perusterveydenhuoltoon ja koko julkiseen sektoriin panostaminen on parasta lähipalvelua, mikä estäisi sairaiden, vanhusten ja hädässä olevien hyväksikäytön bisneksentekovälineinä. Tätä mieltä oletan näin vaalien alla olevan kaikkien puolueiden ja ehdokkaiden – entä vaalien jälkeen?