Umpisolmu julkisessa tietohallinnossa

Koko aamupäivän iso uutinen lähes joka valtakunnanmediassa oli Helsingin tietojärjestelmäkatkos. Tällä kertaa syyksi luetaan Elisan tunaroitu kuitutyö, eli piristävää kyllä kestohitti Tieto Oyj ei ole tämän katkoksen takana. Ongelma on kuitenkin yksittäisiä firmoja laajempi ja syitä pitää hakea yli parin vuosikymmenen takaa.

Ei lankoja, ei käsiä

Tiivistetysti sanoen ongelma on että kukaan ei julkisella sektorilla pidä käsissä lankoja mitä tulee tietojärjestelmien hallintoon. Lankoja ei ole käsissä pidettäväksi ja vaikka olisi, käsiä ei ole niitä pitämään. Sen verran tietojärjestelmähallinnon kanssa toimineena osaan ainakin edistyneesti arvata ongelman ydintä. Kun oikeaa osaamista ei ole hallinnossa, se pitää hankkia konsultilta. Suomessakin on aivan erinomaisia konsultteja jotka osaavat asiaa hoitaa, mutta ostajan vastuuta ei vain voi ulkoistaa. Paraskaan konsultti ei näe asiaa ostajan silmin, huomioiden ostajan tarpeita ja arkea laajalti.

90-luvun lama johti rajuihin leikkauksiin julkisella sektorilla. Työpaikkoja meni, palkat laskivat, työolot heikkenivät. Kun omaa väkeä ei ollut, työtä ryhdyttiin ulkoistamaan jolloin tultiin ennen pitkään em. ongelmaan. Toinen osa ongelmaa on että oikeaa osaamista ei löydy vaikka sitä haluttaisiin. Julkisen sektorin ICT-väen palkat ja työolot eivät ole kehuttavia. Ulkoistuksesta on varaa maksaa, jolloin samassa pöydässä voi istua samaa työtä tekemässä kunnan ja ulkoistuskumppanin työntekijä, joista jälkimmäinen saa merkittävästi suurempaa palkkaa, merkittävästi pienemmällä vastuulla ja paremmilla työoloilla. Kun tähän vielä lisätään kaiken kuorruttava poliittinen ohjaus sekä merkittävä epävarmuus työpaikan pysymisessä, on käsissämme kovin vähän houkutteleva uravalinta.

90-luvulla säästettiin koska oli pakko, se on selvä. Tälläkään hetkellä ongelma ei katoa vain heittämällä rahaa sen päälle jos rahaa nyt edes olisi heitettäväksi. Mielestäni realistisin ratkaisukeino olisi tietoteknisen osaamisen arvostuksen lisääminen poliittisessa johdossa. Hidas muutos välttämättömästä pahasta yhteiskunnallisesti merkittävään tehtävään voisi muttaa työoloja ja hallintoa vähä kerrallaan houkuttelevammaksi osaajille. Isokaan raha ei tee surkeasta työpaikasta juuri parempaa kun taas hyvä työilmapiiri on rahaa merkittävämpi houkutin. Valtion kirstu on kenties tyhjä mutta valtion sydämestä voisi vielä jakovaraa löytyä.

Jatko-osa jo kirjoitettu

Luemme tuon tuosta vastaavista tarinoista Suomesta ja ajoin Ruotsistakin jossa on monilta osin vastaava tilanne. Pahaa pelkään että tämänkin tarinan jatko-osa on jo kirjoitettu ja julkisen sektorin tietoliikennekaaokset ovat lähinnä pahenemaan, eivät paranemaan päin. Kaikki kuulemani ja lukemani viittaa poliittiseen kyvyttömyyteen ja/tai haluttomuuteen parantaa tilannetta. Asia tiivistyy ehkäpä parhaiten tai pahiten soteuudistukseen, jonka säästöjen ytimessä ovat uudet tietojärjestelmät. Ne ovat kaiken ydin, mutta niitä ei ole vielä edes mietitty.

Kun Viro vapautui neuvostomiehittäjän käsistä, sen uusi sukupolvi lähti rakentamaan modernia tietoyhteiskuntaa. Heillä ei taatusti ollut suuria rahoja, mutta heillä oli kykyä nähdä kehityksen mahdollisuus. Ehkäpä voisimme lainata heiltä tätä inspiroivaa asennetta. Ehkäpä jokin päivä tietoyhteiskunta voisi maassamme taas palata helpottamaan ihmisten arkea sen vaikeuttamisen sijaan?