Olin vapaaehtoisena avustamassa Tampereen herättäjäjuhlilla valokuvaajan ja kuvatoimittajan ominaisuudessa. Vaikken körtteihin tai kirkkoon kuulu, oli kokemus sangen valaiseva. Ehdin myös kuulemaan kansanedustaja Pekka Haavistoa pariin otteeseen sekä jopa vaihtamaan pari sanaa. Koitan nyt muotoilla blogaukseen sen mitä ei ehtinyt kiireessä sanomaan.
Kuivaa luvataan
Kesäkuussa maatamme vaivasi pitkä kuivuus ja metsäpalovaroitus oli tiukasti voimassa koko maassa. Pienikin kipinä saattaisi aiheuttaa tuhoa. Keskusteluilmapiirissämme sama tila on ollut voimassa jo vuosikausia. Keskustelun metsäpaloja syttyy sitä tahtia että leijonaosa palokunnasta on jo heittänyt hanskat tiskiin. Keskustelun vastuullisimmatkin osapuolet rakentavat kupliensa ympärille viimeisiä linnakkeita. Media juhlii sananvapauttaan metaforisin sotilaskulkuein miekkaa heiluttaen, erinäiset ammattiryhmät vaativat erillisiä lakeja oman etunsa varjelemiseksi. Uhka on heille toki todellinen, mutta erillislait eri ihmisille murtavat oikeusvaltioperiaatetta tehokkaasti. Ihmiset eriarvoistuvat vihan ympärillä tavalla, josta ei olla vielä edes keskusteltu. Leijonaosa päättäjistä sisällyttää jokaiseen lauseeseen uhkauksen, puhkuen salonkikelpoista vihaa jopa kellon ympäri. Voidaan oikeastaan sanoa että kaikki keskustelun metsät on jo poltettu maaperän viimeisiä bakteereja myöten.
Sitten meillä on Pekka Haavisto. Vasten niin oman puolueensa yleistä tyyliä kuin kansallista ilmapiiriäkin hän jaksaa lähestyä jokaista palopesäkettä sammutuspeitteen kera. Hän ei kuskaa bensakanisteria eikä heitä vettä rasvapaloon. En ole millään onnistunut löytämään häneltä vihaa sisältävää puheenvuoroa. Määrätietoisuutta toki on, mutta ei vihaa. Hänestä on tullut ehkä viimeinen palomies keskusteluilmapiirin liekkimeressä. On sääli että eduskunnasta ei toista löydy. Toisaalta historia opettaa että hyvän voima lähtee usein pienestä. Näen itse eduskunnassa pari potentiaalista tulevaa sammutuskaluston kuljettajaa. Jos toinen heistä tekisi tämän muutoksen ja levittäisi taas ajatusta edelleen, joku päivä heitä voisi olla jo pienen ryhmän verran.
Herättäjäjuhlat mielessä ehdotan että pyhästä kirjasta voisi löytyä tähän käypä metafora: synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Jos tuo pätisi, maassamme olisi uskomaton määrä synnittömiä. Kyse ei ole nähdäkseni siitä että vain viattomia kiusataan, vaan kyse on mittasuhteesta. Kukapa meistä ei olisi joskus tehnyt jotain typerää? Vaan onko esimerkiksi kontekstista irroitettu möläytys riittävä syy vaatia henkilön pahoinpitelyä vuodesta toiseen – etenkin kun viha on jo kauan sitten laajentunut somesta ja tätä nykyä pahoinpitelyn uhkaus toteutuu yhä useammin tosielämässä? Montako kertaa on oikein lyödä ihmistä oman käden oikeudella? Mikä on sopiva pituus vihan kestolle? Haavisto kertoi niin kolmen päivän kuin viidenkymmenen vuodenkin esimerkeistä. Surullista kyllä, pidempi esimerkki oli suomalainen.
Toivoa on hyvä odottaa
Ei ole mikään uutinen että pelkään aika lailla koko ajan. Niin luvattuja kuin toteutuneitakin uhkauksia on koko ajan ympärillä. Olen aivan liian vannoutunut (kupliintunut?) pasifisti käsittelemään näitä asioita järkevästi. Toivoa en kuitenkaan ole heittänyt kaivoon. Toivoa saa ystävistä, toivoa saa onnistumisista elämässä ja toivoa saa hyvistä, kauniista ihmisistä jotka kuulevat, keskustelevat ja ymmärtävät eivätkä keskity tuomitsemaan. Toivoa tähän maailmaan tulee joka kerta kun tiedän todellisia rauhantekijöitä vielä maailmassa olevan. Tiedän, että en ole ainoa joka tällä toivolla elää ja tiedän, että se toivo leviää pahimmassakin liekkimeressä. Hitaasti mutta varmasti se leviää. Viha vaatii polttoaineen mutta toivo ruokkii itseään.
Vihapuheen ja -tekojen tila on Suomessa ja maailmassa hirveä, eikä se tule paranemaan 16. päivän Helsingin konferenssissa. Menemme vielä rajusti alamäkeen ja sanokaa minun sanoneeni, maamme vihapuheiden kuolunuhrien määrä vielä kasvaa. Siitä on maailmalla kaikki merkit ja kovia olemme muuta maailmaa matkimaan. Joku päivä muutos parempaan kuitenkin tulee. Sitä voi joutua odottamaan, mutta se on odottamisen arvoista.
Haavisto kävi Hakkaraisella saunomassa. Koskahan Arvopohja-Antti, Tarja Halonen tai joku freudentalisti kykenee samaan? Sauna lienee kuitenkin useinkin lämpimänä.
Husu Hussein varmaankin kävisi saunomassa ja käykin, jos vain Hakkarainen kutsuu ja veikkaanpa, että kutsuukin.
Vaara on, mutta millä heikompi puolustaa itseään en toki hyväksy vihaa enkä väkivaltaa.
Mitä tulee metsäpaloon rutikuivassa metsässä, niin se pieni kipinä on kokoaan vaarallisempi, joten miten pitäisi hallita maatamme ettei alusta kuivu rutikuivaksi?
Husu Husseinin temput aseuhkausten kanssa ja kansallisosialismin fanituksineen eivät ehkä kuitenkaan ole se paras tapa rakentaa rauhaa.
Jos pitäisi löytää Suomen julkkismamuista rauhantekijä, se voisi olla Roman Schatz. Ali Jahangirissä on toivoa mutta aivan liian moni hänen ulostuloistaan on puhdasta vihaa.
Roman Schatz, vähän liian vilkas yksilö.