Nyt en puhu tavaran omistamisen onnesta, vaan informaatiosta laajalla skaalalla. Vanha sanonta ”byrokratian on kasvettava vastatakseen kasvavan byrokratian haasteisiin” on ikävän totta. Niin teknologiat kuin lakitekstitkin paisuvat paisumistaan. Onko kukaan kysynyt saldoa?
Villejä kertoimia
Palautan mieliin blogaukseni Nikita Prokopovin havainnoista. Monet tietojärjestelmät tekevät tänä päivänä saman asian mitä pari vuosikymmentä sitten, mutta vaativat sen tekemiseen sata- tai tuhatkertaisen määrän ohjelmakoodia ja suoritustehoa. Toisaalta, teollisuudessa ja esim. ydinvoimaloissa käytetään 1970-luvun PDP-järjestelmiä vielä pitkäänkin eikä se sähkö siitä tunnu olevan moksiskaan. Kehitysvauhdin huuma ei koske vain tietotekniikkaa. Kun henkilötietolaki vaihtui EU-GDPR:ään, lakitekstin määrä 20-kertaistui, vaikka asian ydin on lähes täysin sama. Maataloustukiaisissa lakitekstin kasvumäärä on jopa monituhatkertaistunut. Sotesoppaa keitetään kymmenien tuhansien arkkien tekstillä. Valiokuntien jäsenten pitää lukea tuhansia sivuja tekstejä päivässä-parissa ja sitten kyetä tekemään fiksuja päätöksiä.
Asettelen kysymykseni seuraavasti. Koska kaikki tämä tiedon määrän kasvu on suoraan tai välillisesti tehty meistä jokaisen rahoilla, olemmeko varmistuneet siitä että rahalle on saatu vastinetta? Kun uusimme tietojärjestelmää monimutkaisemmaksi, saammeko moninkertaisia tuloksia? Sujuuko työ paremmin? Kun kirjoitamme lain monikymmenkertaiseksi, vähentääkö se ongelmia? Säästääkö se rahaa? Helpottaako se kansalaisten arkea? Onko mitään näitä asioita tutkittu? Jos on, kiitän tästä mutta jos ei, olen huolestunut. Määrän kasvu ei saa olla aksiooma, eli uuden ei pidä aina olla vanhaa suurempi. Sisustuksessa moni on nykypäivänä oppinut, että tavaroiden suuri määrä ei tuo onnea. Voisikohan sama autuus löytyä kodin ulkopuoleltakin?
Nostetaanpa pöydälle valokeilassa olevat eduskunnan valiokunnat. Olen saanut tutustua tähän työhön jonkin verran. Satojen sivujen sekatametelisopan sijaan asiasta voisi pienellä työllä tehdä kymmensivuisen tiivistelmän, joka kertoo MITÄ ehdotetaan, MIKSI, KUKA sitä ajaa sekä tiivistelmä lausuntokierroksen tuloksista, ”13 tahoa vastustaa, tärkeimpinä perusteinaan x ja y”. Sitten olisi selkeät tiedot millä sivulla on mistäkin lisää. Näin asian alkuun pääsisi nopeasti. Mitä tulee lakitekstiin, se on ilmaistava minimaalisella määrällä tekstiä ja sen on läpäistävä kansantajuisuustesti. Vaikkapa sata tai EU-tasolla 10 000 kansalaista saa tekstin luettavaksi ja leijonaosan lukijoista pitää todeta teksti kansantajuiseksi, jotta se voidaan hyväksyä. Tietotekniikassa asia on vieläkin helpompi. Uuden järjestelmän pitää säästää työaikaa ja/tai muita resursseja. Hyödyn tulos pitää näkyä numeroilla tai laskua ei makseta.
Numeroille on myös käyttöä
On tietenkin paikkoja joissa suurempi on parempi. Tieteellisessä tutkimuksessa voidaan tehdä pieniä ihmeitä massiivisilla datamäärillä ja niiden analysoinneilla. Lääketiede, fysiikka, kemia ja moni muu ala kiittää teknologiaa. Teoriassa myös yhteiskunnan hallintoa voitaisiin tehostaa tällä tavoin, mutta esimerkiksi uusi OmaVero-palvelu perustuu tietoon, joka on ollut automaattisesti käsiteltävissä jo vuosikymmeniä. Nettiportaalia myöten sen olisi voinut toteuttaa 1990-luvun tekniikalla, jos nyt ehkä vähän vähemmän graafisia tehosteita olisi ollut mukana. Katsoen miten katastrofaalisen surkea uuden suomi.fi:n tulorekisteripalvelu on, näen painajaisia kun ajattelenkin miten tehottomasti nämä uudet palvelut on rakennettu.
Viimeisenä tulee sitten se pikkuinen juttu, että totuudella on aika vähän väliä. IT-huijariyritys Tieto juhli taannoin poliitikoilta saamiaan kehuja uudesta, mahtavasta järjestelmästä. Valtio kiitti ja lappasi rahaa, lupasi uusia diilejä. Sääli vaan, että totuus oli vähän muuta. Järjestelmä sai pohjanoteerauspisteet käyttäjiltään laidasta laitaan. Kyllä, se oli uudempi, massiivisempi, kalliimpi, mutta ei suinkaan oikotie onneen. Tämä, ja moni muu suurennusleikkaus vie oikotietä helvettiin. Ja se, hyvät lukijat, minua huolettaa.
Tässä kommenttini Mikan GCM-avaukseen tänään:
Tässä on juuri poliittisen jargonin ongelma. Pitää löytää asiantuntijat, jotka osaavat tiivistää olennaisen ja tehdä tiivistelmään viitteet oikein.
Sama koskee Brexitin 600 sivua. Kuka helvetti ne osaa tulkita ellei niistäkin poimita kaikki olennaiset poliitikoille.
Sama koskee Suomen sote-valmisteluja molemmissa valiokunnissa. Ei kukaan, edes järki-ihminen, osaa vetää noista lakiröykkiöistä olennaista elleivät nekin ole tiivistetty, niin että normaalit poliitikotkin niistä jotain ymmärtävät.
Ainoastaan juristit ovat tottuneet käsittelemään kirjan kokoisia aihioita edes jollakin tavalla. Ehkä sitten tekemään oikeita johtopäätöksiä.
Tuossa on sivuja n 600 sivua turhaa tosin ne 599 ei tuossa olisi tarvinnut olla kun yksi lehti jossa isobritania ilmoittaa eronsa Euusta .
Muita siinä ei olisi tarvinnut olla terv tepivaari
Mitä enemmän verovaroilla koulutetaan ”huippuosaajia”, jotka osaavat lypsää huippupalkat, sitä enemmän meitä taviksia huijataan!
Olet Kyuu asian ytimessä Oikotie helvettiin! Eikä vain oikotie, vaan Stairway to hell!
Kun tietoa tulvii ovista ja ikkunoista kiihtyvällä vauhdilla on suuri vaara, että päätöksiä tehdään hätiköiden kiireessä. Meillä on esimerkki omasta takaa, nimttäin Sipilän hallituksen lakiesitysten valmistelu. Niitä on tehty kiireellä ja hätiköiden ja jälki on sen mukainen. Monet Sipilän hallituksen lakiesitykset on jouduttu palauttamaan uuteen valmisteluun, mm. sotelait. Pahinta tässä oravanpyörässä on se, että tehdään kiireessä päätöksiä, jotka ovat kansalaisille vahingollisia. Työlainsäädännössä on merkkejä tästä. Digiaika ei sittekään taida olla ihmiskunnalle onneksi vaan onnettomuudeksi. Vai onko nyt menossa vielä uuden oppimisprosessi, joka on venähtänyt aika pitkäksi?
Ei se hitaus mitään auta, vaan se mitä kirjoitin. Pitää olla suodattimet, analysaattorit ja olennaistajat suureen määrään tietoa. Ja, onko jaettu tieto edes sitä, mitä ko. päätökseen tarvitaan. Jos joku haluaa tietoisesti jarruttaa päätöksentekoa, hän tuottaa määrättömän määrän epäoleellista tietoa.
Väinöltä hyvä kommentti kokonaisuudessaan !
Että mitäs tässä sen enempää jurppien kertaamaan niitä samoja eri sanakääntein.
Kun insinöörit rakentaa ”taivaita”,niin kansalaiset osana katajaan kapsahtaa.
Väinöllä osui kyllä maaliin, näin on. Kuka tahansa hukkuu liialliseen tietoon.
En tiedä mistä tämä kaikki tuli mieleen. Itse teen paljon tietojärjestelmien arkkitehtuuria. Minun pitää nähdä joka asiassa sen suhde tusinaan muuhun kohtaan ja arvioida kokonaisuuksia. Se on raskasta mutta palkitsevaa hommaa. Tuon tuosta käy mielessä miten tietyt asiat voisivat olla hurjasti yksinkertaisempiakin. Pitäisi vain osata painaa jarrua… se on vaikeaa.
Joskus helpottaa kun istuu kannon nokassa metässä, ilman älykännyköitä ja muuta roskaa.
Nopeilla hoksottimilla varustettu henkilö, joka kuuli EU:n hehkulamppu- ja kurkunkäyryysdirektiiveistä, ymmärsi välittömästi, että EU on perseestä.
Moni vanhus jättää eduskuntatyöt sikseen. Ei jaksa enää kiinnostaa infoähkyn takia.
Moni menee otsikon mukaan muodostamaan asiasta oman kantansa ja itse asia voi olla ihan muuta tai muuttua.
Niilo kuvaa asian toisen puolen.
Toinen puoli on se että on tuhat sivua ja miljoona sanaa, jotka on pakko puida. Eihän siitä mitään tule mutta muodollisesti niin tehdään.
Toinen puoli on sitä, että jos teksti on yli 50 merkkiä, sitä ei edes lueta kun kyllästyy niin helposti.
Nopeasti kuin alati muuttuvat infoähkyt eivät luo turvallisuutta vaan jopa epävarmuutta kansalaisten silmien edessä kuin myös käytännössäkin.
Hyvin ymmärrän niitä vanhemman kaartin poliitikkoja jotka luopuvat poliittisesta urastaan esim.alati kuin muuttuvien ”käsitteiden poliittisesta maailmasta” – olla ns.kusitolppina – johon mekin osaltamme lienemme ”syyllisiä” niille kans.edust.jotka yrittävät pitää poliittista Suomi laivuetta vedenpinnan yläpuolella.
Vai olemmeko jo sukellusveneessä ?
Veden alla ainakin ollaan, mutta joku unohti ne happilaitteet…