Olin tänään Peltolammin homekoululla kuuntelemassa pormestaria seurueineen, aiheena eteläisen Tampereen kehittäminen. Tilaisuudessa kuultiin yleisön kysymyksiä, tutustuttiin alueen palveluihin ja kävipä pari kertaa semmoinenkin ihme että yleisön kysymyksiin vastattiin. Itse koin merkittävimpänä vaikutuksena poliitikkojen kyvyn tai kyvyttömyyden esiintyä yleisön edessä.
Vastauksia ja vaalipuheita
Kuten arvata saattaa, satapäisen yleisön joukossa oli myös heitä, joilla oli jotain pientä hampaankolossa päättäjien suuntaan. On se toki perusteltuakin, eteläisen Tampereen kaupunginosat on pitkälti unohdettu kaupunkikehityksessä. Samalla kun Hervanta saa ratikan ja Tesoma upouudet palvelutalot, ei Peltolammille saada edes suojatietä aikaan. Merkittävät pisteet annan tosin Aleksi Jäntille, sillä hän tuntui ottavan huolet vakavasti, paikat katsottiin kartasta ja puitiin haasteita sopivien viranomaisten tavoittamisen huolista.
Myös hieman toiselta kantilta asioita kommentoinut Anna-Kaisa Heinämäki oli hereillä. Hän onnistui tarjoamaan numerot selkeinä paketteina eikä pitänyt yleisöä pilkkanaan. Puhujapöydän ulkopuolella me-säätiön edustajat olivat pirteinä ja pyrkivät tuomaan esille monenlaista maksutonta toimintaa alueen asukkaille. Ei siis ihan turha ilta.
Mutta voi herranjestas tuota meidän pormestaria. Puhe oli lähinnä mutinaa, katsetta yleisöön ei löytynyt ja hänellä ei ollut etäistä hajuakaan siitä missä hän oli. Kun kysyttiin Multisillan asioista, hän kertoi mitä on tarkoitus tehdä Lakalaivassa. Jos mies ei edes tunne Tampereen kaupunginosia, miten hitossa hän kuvittelee olevansa pormestari? Lisäksi hänen ”vastaukset” olivat lähinnä sitaatteja demarien vaaliohjelmasta, mitäänsanomattomia fiilistelyjä. Yhteenkään suoraan kysymykseen ei saanut mitenkään asiaan liittyvää vastausta. Kyselyosuuden jälkeen hän esiintyi vielä äärimmäisen ylimielisesti yleisön joukossa. Tosi huono suoritus. Onneksi hänen virkakollegansa olivat fiksumpia.
Hyvä mutta parannettavissa
Tällaiset tilaisuudet ovat hyviä ja tästä jäätiin selvästi plussan puolelle. Yleisöäkin voisi vähän ravistella, aivan sama kysymys kysyttiin monta kertaa ja se oli sentäs kysymys johon oli annettu yksiselitteinen vastaus. Ihmisten huolia kannattaisi kuitenkin kuulla ja osoittaa edes hitusen ymmärrystä. Seitsemän vuotta ilman koulurakennusta on hiton pitkä aika, eikä ”tällaista se byrokratia on” ole pätevä vastaus. Tai jos ihmisten taloja vahingoitetaan louhintatöiden yhteydessä, ”tarttis kai olla tarkempi” on sekin ikävä asenne.
Lopulta tarjoan evääksi yksinkertaisen asian. On selvä, että hyvinvointikeskusta ei joka kortteliin tule. Sen sijaan joka kaupunginosassa on asioita joista kunnan on huolehdittava. Kuulkaa näitä pieniä, helposti ratkaistavissa olevia murheita vaikkapa suojateistä ja risteyksistä – ja korjatkaa niitä. Ottakaa ne pienet murheet vakavasti ja vastatkaa huoliin konkreettisesti, ennenkuin niistä tulee isoja murheita.
Se on demogratiaa Tampereella.