Lukuisat mediat toivat esille toiveen digiministeristä tänään. Ehdotuksessa on kosolti päteviä perusteita asiaan, mutta se ei kestä poliittisia realiteetteja. Ministerien valintakriteereissä kun ei paina osaaminen, eikä itse asiassa edes valtion tulevaisuuden tahtotila.
Osaaminen, konsultointi ja asenne
Tosiasia on että käytännössä nykyään ns. digiministerinä toimiva viestintäministeri ei ole koko Internetin olemassaolon aikana tiennyt mitä se on. En halua kyseenalaistaa ministerien muita osaamisia enkä taatusti paheksua heitä ihmisinä, mutta tosiasiassa vaikkapa Anne Bernerin että vaikkapa Suvi Lindénin lausunnoista IT-asioissa on tullut huumorin kestohittejä. Eivät he tietenkään ole mitään erityisiä esimerkkejä digiosaamisen puutteista, sillä koko eduskunnasta ei tällaista osaamista löydy kuin yhdeltä tai kahdelta henkilöltä. Tämähän on tietenkin se kuuluisa äänestäjien vika, digiosaajat eivät ole kuumaa valuuttaa nettisensaatioina tai puolueiden vaikuttajina, eivätkä siten herätä vastakaikua äänestäjissä – ainakaan vielä.
Toinen asiaan liittyvä ilmiö on jotain mitä usein konsultokratiaksi kutsutaan. Tekniikka&Talous -lehden kyselyssä puhuttiin saunakavereiden välisestä rahan kierrätyksestä. Vaikka tämä olisi hieman liioittelevaa, hyvävelikerho on voimissaan. Mielestäni tätäkin pahempi ongelma on delegoidun päätöksenteon määrä. Ei ole väärin delegoida suorittavan portaan työnjohtoa ulkopuoliselle taholle, mutta kriittiset ylemmän tason tekniset päätökset pitäisi olla tilaajan – valtion – yksin tekemiä. Tämä edellyttäisi vahvaa osaamista tilaajaportaaseen ja sehän meiltä siis uupuu. Jos asiakas ei osaa tilata, ei paraskaan toimittaja osaa toimittaa.
Kolmas tekijä on ihan puhtaasti kulttuurissa ja asenteissa. Tietojärjestelmät eivät ole mitään ihania trendejä joilla tulee pusipusi kivaa kaikille, vaan puhtaasti työkaluja. Puhuimme sitten 80-luvun tyhmistä päätteistä tai 2010-luvun monipilvi-infrastruktuureista, tietojärjestelmän tehtävä on auttaa töiden suorituksessa. Hyvä työkalu hyvissä käsissä auttaa, huono työkalu tekee päinvastaista. Tämän olemme nähneet etenkin sotepuolella jossa huonot tietojärjestelmät syövät lääkärien aikaa pois potilaiden hoidosta. Julkinen sektori kaipaa täyden asennemuutoksen tietoteknologiaan. Se on nähtävä työkaluina ja hankintaan on suhtauduttava kylmäpäisesti, asiantuntevasti sekä terveen kriittisesti.
Merkki oireesta
Kysymys digiministeristä on siis tavallaan hieman sivussa itse asiasta, sillä ongelma vaatii vähintään koko valtioneuvoston heräämisen ongelmaan. Digiministerin puute on oire, ei syy. Julkinen hallinto on delegoinut tietotekniikan ja -liikenteen hoidon lobbareille, konsulteille, parhaassakin tapauksessa alemmille virkamiehille. Virkamiehistöstä ajoin löytyvä asiantuntemuskaan ei kuitenkaan suuresti auta, sillä toiminta on altistettu poliittiselle ohjaukselle sellaisten tahojen toimesta jotka eivät kykene tekemään asiantuntevia päätöksiä. Kun päättäjä ulkoistaa päätöksenteon lobbarin myymälle konsultille, ei tulos yksinkertaisesti voi olla kovinkaan kaunista.
Ehkäpä paras apu voisi alkaa keskustelun yksinkertaistamista. Sen paremmin lääkäri, opettaja kuin kansanedustajakaan ei tarvitse pilviteknologiaa, serverless-arkkitehtuuria tai oman firman tuotteita hanakasti myyviä konsultteja. He tarvitsevat tietojärjestelmän joka täyttää heidän tarpeensa ja toimii jouhevasti. Yksityisellä sektorilla moisesta on reilusti hyviä esimerkkejä eikä vaatimus siten voi olla julkisellekaan mahdoton. Yksi ministeri lisää ei tilannetta kuitenkaan korjaa.
Todellakaan yksi ministeri lisää ei ratkaise ongelmaa. Ministeriksihän nimitetään poliittisilla ansioilla, eikä digiosaamisen perusteella.
Julkisella sektorilla yleisesti on kuitenkin suuria ja erittäin suuria kustannuksia aiheuttavia ongelmia sen ”digin” suhteen.
En minäkään tiedä miten ongelma pitäisi ratkaista, mutta ehkä yksi vaihtoehto olisi perustaa vaikkapa Eduskunnan puhemiehen alaisuuteen ”Valtion digiosaamiskeskus”. Sinne ei päästettäisi yhtään poliitikkoa, eikä mielellään myöskään palkattaisi yhtään virkamiestä.
Keskukseen kutsuttaisiin digialan osaajia asiantuntijoiksi kehittämään digistrategia ja kehittämään mm. kilpailutussäännöt. He saisivat jonkinlaisia kokouspalkkioita ja kulukorvauksia, mutta ei tavallista palkkaa. Onnistuneista uudistuksista olisi jälkikäteen tiedossa ”palkintoja”. He tekisivät enemmistöpäätöksin ehdotuksia uudistuksista.
Juhani, voit olla ihan oikeilla vesillä mutta ihminen ei muutau paskiaiseksi olemalla poliitikko. Poliitikkojenkin pitää olla kiinnostuneita. Olisi jo hurja parannus jos olisi vaikka 100% poliitikkoja tekemässä päätöksiä kunhan heillä olisi riittävä osaaminen. Puolueissa on osaajia, heidät vain pidetään sivuraiteilla.
Toki on asiantuntijoina esiintyviä poliitikkoja jotka eivät saisi edes digiboksista kanavaa vaihdettua, petterijärvisiä sun muita…
Poliitikoissa on varmaankin myös hyviä tyyppejä. Hyvin moni poliitikko on kuitenkin kiinnostunut uudelleenvalimisesta, joten ei ole valmis tekemään ikäviä päätöksiä, jotka voivat vähentää hänen suosiotaan.
Julkisen sektorin ”digi” on aivan katastrofaalisessa tilassa, joten mielestäni se pitäisi hoitaa kuntoon asiantuntijoiden voimin, eikä poliitikkojen. Poliitikkojen opettaminen ymmärtämään ”digiä” on pääsääntöisesti tuhoon tuomittu yritys. Poikkeuksia tietysti on, mutta se ei riitä muuttamaan nykyistä tilannetta.
Ostetaan mitä hyvänsä ja kun se ei toimi, niin maksetaan mitä hyvänsä, että se toimisi – mutta usein se ei toimi sittenkään.
Järjestelmät eivät keskustele keskenään, joten tulostetaan tietoja paperille ja näpytellään ne uudelleen toiseen järjestelmään – jolloin väistämättä tulee virheitä. Tilanne on todella katastrofaalinen.
Ainakin joillakin sektoreilla Suomen pitäisi ottaa oppia Virosta, eikä päinvastoin.
Virossa IT-osaaja voi olla julkkis, arvostettu, politiikassakin kunnioitettu. Siellä IT-osaaja ei ole viestintäkyvytön nörtti jonka paikka on sivussa julkisesta keskustelusta. Siellä on todella jykevästi IT:tä osaavia henkilöitä niin virkamiehissä kuin päättäjissäkin ja kansa ymmärtää että heistä on hyötyä tälle maalle. Täällä ei näin ole – en tiedä miksi. Veikkaan että on vähän munaa ja kanaa, julkinen sektori on tehnyt niin rajuja tunarointeja että IT-väki nähdään lähinnä syyllisenä mm. kaikkeen.
Tarvitaan kaksi digiministeriä. Yksi, joka hallitsee nippelitekniikan täysin ja toinen, joka on virtuoosi digitekniikan käyttäjänä. Se on vähän, niin kuin autoilussa. On eri miehet (nykyjään myös naiset), jotka hallitsevat kaiken auton tekniikasta ja sitten kaikki me muut, jotka pärjää vaihtelevasti auton ratissa.