Niin se elämä meitä heittelee ja uutta tuntematonta tarjoilee. Maailma muuttuu eskoseni, miksi siis muutos on niin vaikeaa ? Tuottavuutta, paremmuutta, ylivertaisuutta vaaditaan ollaksesi jotain. Työ vie muun elämän toissijaiseksi, onko siis ihme että nuoremme kasvavat juurettomiksi ja itsekkäiksi ?
Päättäjätkään eivät anna omista aatteistaan periksi, kompromissi on tuiki tuntematon sana yhteiskunnassa. Kaikki ovat kuitenkin tekevinään oikein ; mutta kenen näkökulmasta ?
Tuuliajolla
Kuin aalloissa heiluva pursi
Jo puoleksi täyttynyt oon
Kuuluu lähi tuo ulapan pauhu
Jo tunkenut sieluunkin on
Niin ulappa uhriaan etsii
Tervetulleeksi toivottelee
Ja sitä mun purteni pieni
Jo kiivaasti suutelee
Minä päivät hatarasti seison
Yöt unia kummia katson
Ja pelosta vavisten kuulen
Surusävelen ulapan ; luulen
Niin yhä mun purteni liikkuu
Yhä lähenee ulappa tuo
Kai kohta jo suutelot yhteen
Purren ja ulapan myrskyisen luo
Yksi asia jonka maamme kulttuuriin haluaisin on kyky myöntää virheet. Tällä hetkellä emme tuomitse virheestä, mutta tuomitsemme virheen myöntämisestä.
Siitä niitä myrskyjä saadaan.
Vanhalta mestarilta täyttä asiaa .
Joskus tuntuu että toisille on raha ainoa jota rakastaa, vaikka totuus on kuitenkin vain se että tärkeintä maailmassa on puutarhan hoito jossa on meidän jälkikasvumme . terv tepivaari