Yle on esittänyt sarjaa ”mennään metsään”. Sarjan tarkoituksena on suojella jokamiehen oikeuksia menemällä metsään sekä juhlia metsää ja jokamiehen oikeuksia. Tarkoitus on hyvä, mutta taustalla häämöttää Viherympäristöliikkeen aloittama kampanja, jossa halataan puita. Ohjeiden mukaan puita saattoi halata ”kaupungissa, maalla tai metsässä, joko yksin, kaverin kanssa ta isommallakin porukalla”. Kansalaisia kehotettiin etsimään tai nimeämään puu, jolla oli kampanjaan osallistuneelle erityistä merkitystä. ”Minä ja mun puu” oli yksi osa kampanjaa.
Milloin valtion tai yksityisen ihmisen omistamasta puusta on tullut yhteistä omaisuutta? Mitä puiden halaaminen toisaalta meille opettaa? – Kampanja yrittää keinotekoisesti lievittää urbanisoituneen pääkaupukinlaisihmisen vaillinaista ja vääristynyttä luontosuhdetta sekä siitä johtuvaa huonoa omaatuntoa. – Kun Lapissa mennään metsään, puiden halaamisesta ei ole tietoakaan. Puista sytytetään nuotio, niitä kaadetaan järjestelmällisesti ja järkevästi polttopuiksi, rakentamiseen – ja korkean asteen jatkojalostamiseen. Homma ei jää tähän. Kaadettujen puiden tilalle istutetaan uusia. – Lapissa voi myös ihalla koskematonta metsää. Suomen kaikkiaan 35 kansallispuistosta Lapissa on seitsemän. Nistä Lemmenjoen, Urho Kekkosen ja Pallas- Yllästunturin puistot ovat Suomen suurimmat. Lisäksi Suiomen 19 luonnonpuistosta on Lapissa kahdeksan. – Metsäteollisuus tuo yli 20 prosenttia Suomen vientituloista ja työllistää suomalaisia erityisesti maakunnissa. Metsäteollisuuden omien tilastojen mukaan Suomen metsien kasvu ylittää vuotuisen puuston poistuman. Niinpä Suomen metsävarat lisääntyvät koko ajan, mikä taas tarkoittaa, että metsiin sitoutuneen hiilen määrä kasvaa.
Bogini lähteenä olen käyttänyt: Toimittaja Ilpo Kiurun kolumni ”En halaa enkä päästä, Lapin Kansa 22.9.2018.
Kyllä citykani on viisas kun puhutaan metsästä – onhan se yle jo ajat mennyt metsään? Uusintoja-linssiluteiden keskusteluja-formaattiohjelmia-jne.
Non nythän se onnistui, siis kommentointimahdollisuus avaukseeni.
Muutama sana tuosta lähteeni otsikosta ”En halaa enkä päästä”. Kirjoituksen lopussa Ilpo Kiuru puhuu ”pyydä ja päästä-kalastuksesta. Kiuru ei itse halua osallistua kyseiseen kalastusmuotoon.
En halua minäkään. Kyseessä on ruoan kanssa leikkiminen ja eläinrääkkäys. Jasper Pääkkösen ja kumppaneiden sairasta touhua.
————————————————-
Pääpaino avauksessani on kuitenkin Viherliikkeen kampanja, jonka propaganda tarkoitus on selvä. Puuta on helpompi halata kuin ihmistä – puu ei torju eikä käske suksia kuuseen. – Natsi-Saksasta omittua luonnon yli-ihannointia. Ja kun on sisäistänyt kunnolla luonnon ja eläinten ylimitoitetun suojelun, on omasta mielestään hyvä ihminen ja silloin
on julkinen lupa olla julma ja piittamaton lajitoveria, toista ihmistä kohtaan.
Metsät ovat Suomen öljy, kaiken lisäksi uusiutuva luonnonvara. Ja sehän on punavihreälle Ylelle kova paikka.
Sitähän minäkin tuolla omalla blogillani ”Menkää metsään” pari päivää sitten. Aina kun on oikeuksia, on myös velvollisuuksia, niistä YLE ei mainitse yhtään mitään. Vaikuttaa kovasti piilososialisoinnnilta, jota ei kaikki ihan heti edes huomaa.
Muutama vuosi takaperin vasemmisto ja kuka ties joku muukin ajoi takaa metsämaiden kiinteistöverolle asettamista. Se olisikin ollut lorun loppu jokamiehen oikeuksille. Se ei silloin mennyt läpi, mutta aina saa olla varuillaan.
Jo 20-vuotta sitten ehdotin metsäjärjestöille, että esim. jonkun kaupungin asukkaat voisivat ostaa itselleen yhden puun jostakin sovitusta metsäkokonaisuudesta jo hyvänkokoisen puun hintaan 20 €. Se metsä olisi jatkuvan kasvun kokonaisuus.
Kaikki ostajat olisivat siinä metsänomistajia. Laskekaahan, jos 10 000 – 100 000 henkeä ostaisi sen metsäalueen. Yhden puun tarvitsema ala olisi esim. 10 m2.
Se ei tarkoittaisi sitä, että jokainen ”taaplaaja” kävísi puutaan halaamassa, vaan olisi osakas isossa kokonaisuudessa.
Keskustelua tästä voisi jatkaa, vaikka emme ole kypsiä tällaiselle ajattelulle.
En ole Pentti, huomannut sinun avaustasi. Johtunee varmaan siitä, että olen ollut Rovaniemen keskussairaalassa muutaman päivän. Viime maanantaina sain varaosan loppuun kuluneelle lonkkanivelelle ja nyt könkkäilen kyynärsauvojen kanssa kotona.
Hyvästä asiasta kannattaa varmaan kirjoittaa useampikin avaus ja minusta verorahoilla toimivan Ylen aktivisuus on tässä asiassa lievästi sanottuna törkeää.
Lasse, ei sillä olekaan mitään merkitystä, kyllähän tänne niitä avauksia mahtuu. Itse asia on tärkeämpi, kuten sanoitkin.
Toipumista sinulle, toivottavasti varaosa pelaa, eikä ole mikään halpa tarvike.
Hain Pentti mainitsemasi avauksen, jonka olit tehnyt samasta aiheesta kuin minäkin eli Ylen varsin röyhkeästä propagandistisesta toiminnasta ja jokamiehenoikeuksista.
Kirjoituksessasi sekä kommenteissa oli paljon asiaa.
Jokamiehenoikeus on hieno asia, mutta monesti sitä käytetään väärin. Esimerkiksi marjafirmat, jotka värväävät tänne ulkomailta, etupäässä Thaimaasta orjatyövoimaa. Sinne metsään, milloin valtion, milloin yksityisten omistamaan metsään ne ohjaavat marjanpoimijansa kyselemättä lupia isänniltä. Takavuosina nämä ulkolaispoimijat poimivat Kemijärvellä erään talon pihasta mustaherukat. Olivat kuulemma luulleet niitä pensasmustikoiksi. Toinen isäntä samalta suunnalta kirjoitti lehdessä, että ulkolaispoimijat olivat tulleet aivan talon nurkille poimimaan mustikoita. Isäntä ajoi vieraat pois. Jonkin ajan päästä poimijat tulivat takaisin. Isäntä karppasi vieraat jälleen tiehensä. Vasta tämän jälkeen nämä uskoivat ja pysyivät poissa. Herää epäilys, että marjafirmat ovat kertoneet poimijoille jokamiehenoikeuksista höystöjen kera tuoks Kalle Päätaloa.
Kolmisen vuotta sitten käväisin Kolarin R-kioskilla. Puolitutun naismyyjän kanssa tuli puhe marjoista, oli meneillään mustikka-aika. Rouva kertoi asuvansa Ylläsjärvellä. Pari päivää sitten hän töiden jälkeen lähti tuttuun paikkaan poimimaan mustikoita, ei myyntiin vaan itselle. Paikka oli lähellä maantietä. Hän ei ehtinyt saada paljonkaan marjoja, kun paikalle pölähti iso tila-auto, josta tuli lauma thaimiehiä samaan paikkaan. Kova kiire niillä oli, heiluivat isojen poimureiden kanssa kuin heinämiehet hänen ympärillään. Eräs vieraspoimijoista tönäisi hänet nurin. Hän ei tiennyt tapahtuiko se vahingossa vai tarkoituksella. Häneltä pääsi itku ja hän lähti kotiin.
Rouva huokail että saapi nähdä saako hän tänä syksynä pakkaseen marjaa tarpeeksi kuten ennenkin, kun tämä marjanpoiminta on tämmöiseksi mennyt.
Olen myös itse vaimon kanssa hankkinut lisätienastia kesäisin hilloilla, mustikoilla, puolukoilla. Työstä se käy, mutta palkka on ollut kohtuullinen, muutamina kesinä suorastaan hyvä.
Vuosi 2006 oli viimeinen ”normaali” kesä tässä mielessä. Seuraavana vuonna tulivat ulkolaispoimijat laumoina samoille apajille. Ei ne menneet sinne mystiseen paikkaan, jossa lehtien mukaan 90 prosenttia marjoista mätänee metsiin. samoilla apajilla ne pyörivät kuin paikallisetkin. Olin törmännyt marjarteissuilla 1990-luvulta lähtien baltteihin ja venäläisiin. Niistä ei ollut pienintäkään haittaa, niitä kun oli suhteellisen vähän ja olivat yksityisyrittäjiä eikä minkään marjafirman renkejä. Mutta nämä thaipoimijat. Niitä tuli laumoittain ja ne valtasivat kuin armeijan miehet vaaran kuin vaaran ja marjaharavat heiluivat kiivaasti. Olivat lisäksi röyhkeitä, tulivat vaikka nokan eteen poimimaan. Lähdettävä sieltä oli.
Kyllä se veetuttikin, toisaalta tuli sääli näitä thaipoimijoita kohtaan. Sanoinkin kerran, etä maailma ei ole juurikaan muuttunut siitä, kun neekeriorjat huhkivat Amerikassa valkoisen miehen omistamalla puuvillapellolla. Silloin jossakin Texasissa kaksi valkoista herraa kehuskeli kuinka paljon heillä oli mustia orjia. Nykyään kaksi marjafirman omistajaa kohtaa oluttuopin ääressä. Toinen sanoo:”Minulla on 150 mustaa miestä huhkimassa marjojen perässä (tummiahan ne ovat thaimaalaisetkin.” Toinen ottaa oluthörpyt ja sanoo: ”Mitä tuo nyt on. Minulla on yli 200 mustaa miestä samoissa puuhissa!.”
Hauskaa juttua taas kerran Lasselta, taitaa olla vielä puolet tottakin.
Minä en oikeastaan koskaan ole ollut mikään marjastaja ja tänä vuonna vieläkin vähemmän. Täällä vaan ei näkynyt marjoja, ei mustikoita, eikä puolukoita. Jonkin verran oli vadelmia, mutta pieniä kuin nuppineulan päät. Minä olen niitä seuraillut, kun aika paljon olen ollut metsätöissä, kohta sen hellekauden jälkeen. Raivaillut taimikoita ja viimepäivinä korjannut tuulen kaatamia isoja kuusia.
Siitä tulikin mieleeni ne poimintahakkuut ja harvennukset. Taitaa vaan olla niin nyt ja enemmän tulevaisuudessa, kun harvennetaan metsiä niin myrskyt hoitavat loput. Ne mitä jätetään metsiin, vaikka miten varovaisesti harvennettaisiin eivät pysy pystyssä. Varsinkin kuusi pintajuurineen kaatuu, kun on kaveri kaadettu vierestä, eikä se ole tottunut olemaan yksin myrskyn armoilla. Mänty sitten paremmin pysyykin paalujuuren ansiosta, mutta usein sekin katkeaa jostain puolenvälin paikkeilla varttansa. Silloin puu on yleensä kokonaan piloilla, kun niitä halkeamia saattaa olla miten pitkälle tahansa.
Tämä vaan tiedoksi niille ”puunhalaajille” ja aukkohakkuiden vastustajille. Paras tulos minun mielestäni tulee pienillä aukoilla hakkaamalla ja uutta taimikkoa istuttamalla. Silti saattaa tulla luontaista taimikkoa mukaan, mikä on ehdottomasti paras nopeakasvuisena.
No, tietenkin olen Pentin kanssa vähän eri mieltä.
Kuusi on todella tuuliherkkä mataline juurineen, jos se on jätetty yksin. Mänty taas on kaivautunut piiloon tuulelta ja sen tuulipinta-ala on pieni vrt. kuusi.
Koivua ei kasva kuin sekametsissä turvallisesti tai sitten uus-istutettuina ”hukkapelloille”. Haapaa ja leppää, jotka ovat kysytyimpiä sisustuksessa saa etsiä. Ei ole niille monimuotoista metsää.
Uudet kevyet harvesterit tekevät siistiä jälkeä tuhoamatta alustaa ja osaavat kaataa vahingoittamatta naapuripuustoa.
Poimintahakkuu jatkuvan kasvun kassa ovat kokonaismetsätaloudellisesti paras ratkaisu jopa taloudellisesti pitkällä tähtäimellä paitsi ahneille avohakkuiden myyjille ahneille metsäyhtiöille.
Muuten mikä oikea metsä on oikeasti ?
Heikki, kyllä meillä kasvaa koivua ja haapaa, sekä pihlajaa ja vaahteraa, jopa tukkipuun kokoisia pajuja. Nykyään niitä vaan ei kannata istuttaa, kun hirvet katkovat kaikkien latvat. Kynivät myös kaikki männyt, joita meillä ei onneksi ole muutamaa kymmentä ylispuuta lukuun ottamatta.
Tuletkos muuten pitelemään pystyssä meidän yhden lohkon kuusikkoa, josta tänäkin syksynä on kaatunut kymmenkunta n 25 metristä puuta. Toissatalvena sitä harvennettiin todella herkällä kädellä, koska osasin tämän ennustaa jo etukäteen.
Pentti – miksi sinulla on vain tuulenherkkää kuusikkoa ja missä ?
Luontaisen siemennyksen sijasta ihmisen tekemänä keinotekoinen siemennys auttaa tekemään pahimmat vahingot taimille.
Muuten saman tekee myös eläimille keinosiemennys, jossa härkä munineen ei pääse tyydyttämään sitä odottavaa kiimaista lehmää. Ne kadottavat identiteettinsä. Niin metsäkin.
Ylen ”Mennään metsään” on luontojärjestöjen masinoimaa aivopesua versus ekofasismi ja Ylen punatoimittajien harjoittamaa piilososialismia. (eli kansi ja vakka, toinen on ominut aatteensa Natsi-Saksasta eli kansallissosialismista, toinen taas kommunismista – sisaraatteita.)
Yksi 1900-kuvun terävimmistä kynämiehistä, yhteiskunta-aiheisiin paneutunut toimittaja ja kirjailia George Orwell (vasemmistososialisti) näki selvästi marxilaisuutta kannattavan tweediä käyttävien nojatuolifilosofiaa harrastavien vasemmistolaisten kaksinaamaisuuden. Se ei välittänyt köyhistä, vaikka muuta väitti. Se yksinkertaisesti inhosi rikkaita.Ihmiset naamioivat kaunansa ja mustasukkaisuutensa hurskauteen, tekopyhyyteen ja omahyväisyyteen. Tiedostamamaton – tai yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta puhuva vasemmisto – ei ole niistä päivistä juuri muuttunut.
Orwell jos kuka tuli tutamaan käytännön kommunismin. Hän osallistui vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten puolella. Kun hänen joukko-osastossaan alkoi ”stalinistinen puhdistus” (vääräoppisen kommunistit piti eliminoida, tietty), kaulaan haavoittunut Orwell pelastui täpärästi kommunistien luodilta.
Ei mikään ihme, että Orwell kirjoitti kuuluisan kirjansa ”Vuonna 1984”, mikä romaani on selvä varoitus totalitarismin vaarasta.
Jk. Lähteenä George Orwellin kohdalla olen käyttänyt Jordan B. Petersenin viime kuussa suomeksi julkaistua kirjaa ”12 elämänohjetta. Käsikirja kaaosta vastaan”sivu 348.