Pressan vaalit on taputeltu – valtamedia hoitanut homman

Sauli Niinistö on vaalien jälkeen edelleen presidentti. Näin on herrojen kabineteissa päätetty ja valtamedia on hoitanut homman.

Ei kannata äänestää vaaleissa, sillä koko vaalirumba on vain kansanhuvia.

Kun Ylelle annettiin demarien ollessa hallituksessa oikeus pakkoverottaa kansalaisia, se takasi Ylelle ruhtinallisen rahoituksen. Nyt on Ylen vuoro osoittaa kiitollisuuttaan hallitukselle, puolueille ja poliitikoille tukemalla mm. istuvaa hallitusta ja muuta valtakoneistoa. Ja se näkyy ja kuuluu.

Esim. Ylen vaalitentit on siten käsikirjoitettu Ylessä, että suosikkeja, kuten Niinistöä nostetaan ja toisinajattelijoita sorsitaan jopa alatyylisillä revolverihastatteluilla. Ylen tasapuolisuus on loistanut poissaolollaan vaalitenteistä.

Suomen kansaa pidetään poliittisesti tyhmänä ja osin se on totta. Mutta yhä useampi on alkanut valistua ja kyseenalaistaa vallitseva tilanne. Demokratia on vain muisto menneiltä ajoilta. Sananvapauttakin yritetään rajoittaa. Kun ei voida sivuuttaa perustuslakia, joka takaa sananvapauden, keksitään kaikenlaista, kuten vihapuhe. Vetomalla vihapuheeseen saadaan aikaan kansalaisissa itsensuurimentaliteetti.

Itsenäisestä Suomesta elämöivät nekin, jotka samanaikaisesti ovat viemässä Suomea EU:n liittovaltioon Brysselin byrokraattien armoile. Kansaa kusetetaan kaikin tavoin.

Milloin kansa herää todella puolustamaan omaa synnyin -ja kotimaataan Suomea?

14 vastausta artikkeliin “Pressan vaalit on taputeltu – valtamedia hoitanut homman”

  1. Eilinen tentti ja selvisi ettei hän halua olla arvojohtaja?
    Eikö juuri pres pitänyt olla arvojohtaja?
    Selvisi myös että hän olisi voinut kaataa hallituksen,
    mutta käytännössä tuli hyväksyneensä loikkarit hallituksessa jatkajiksi ja samalla moitti erään puolueen.

  2. Kyllä minulle tentistä sellainen kuva jäi että ei Niinistöä silkkihansikkain toimittaja käsitellyt, paljon vähemmällä hiillostuksella pääsi esimerkiksi Torvalds.
    Minultakin miinukset kuitenkin demaripitoiselle hallitukselle joka soi YLElle monopolin omaiset oikeudet median kovasti kilpaillussa kentässä. Toki näistä pressa tenteistä en YLEä moiti muuta kuin siitä että olisi saanut olla sama toimittaja tasapuolisesti kaikille ehdokkaille.

  3. Kyllä Väiski on nyt pettynyt, kun museoesineet Laura ja Paavo eivät ole pärjänneet millään mittarilla ja se on YLE:n syy.
    Voi Pyhä Sylvi- ei kuitenkaan Kekkonen !

  4. Heikki, ei tässä nyt auta Sylvi eikä Lyyli ei
    edes se Iso-Iita, kun suomalaisia viedään, kuin pässiä narussa kohti liittovaaltiota. Saksa on jo näyttänyt vihreätä valoa Ranskalle EU:n yhteisestä budjetista ja kuten ennenkin Suomen nilkit seuraa perästä. Niin, että kohta me maksamme etelän vetelien velkoja. Ja meillä leikataan niin, että leikkurit on kuumana.

    1. Väiski

      Ei täällä kukaan halua etelän vetelien velkoja maksaa, ei edes meillä demarit, josta Urpilaisen yritys oli esimerkki.
      Muuten niin Saksa ja Ranska ovat ns. huonommassa kunnossa kuin Suomi velkasuhteissaan.
      Mutta, kyllä meidän siinä junassa kannattaa pysyä vahvoin omin ehdoin. Pienestä maasta huolimatta ei Suomen mielipidettä kukaan ohita olankohautuksin.

  5. Onhan se niin väärin, kun kansa äänestää väärin eikä niin, kuin Okaruusu haluaa….

  6. Siinä mielessä presidentin vaalit vapaassa demokratiassa ovat hieno asia että vaalien jälkeen on suurin mahdollinen määrä onnellisia äänestäjiä , siis he jotka äänestivät voittanutta, verrattuna jokaista muuta ehdokasta äänestäneisiin.
    Vai onko se näin? Joskus tuntuu että on sellaisiakin äänestäjiä joille voittaja ei ole niinkään tärkeä vaan se että oma inhokki ei tule valituksi.

  7. Sauli Niinistö on hyvä poliitikko – jopa erinomainen. Hän osaa puntaroida poliittisen tilanteen, sanoa mitä tarvitsee ja tehdä kaiken huomioiden puoluekoneistojen tilan. Sanon tämän ihan vilpittömästi, hän on tässä hyvä.

    Toinen asia sitten on pitäisikö pressan olla hyvä puoluepoliitikko vai jotain muuta. Kukin päättäköön.

  8. Huhtasaari halutaan vaientaa ”kuoliaaksi”. Koska persu.

    ”- – Peräti noin 40 prosenttia ajattelee asioista lähinnä samalla tavalla kuin Huhtasaari. Normaalisti tuollainen tieto olisi iso uutinen. Television punavihreä ajankohtaistoimitus raahaisi kameran eteen samanmielisiä päivystäviä dosentteja, jotka pohtisivat juurta jaksain asian merkitystä.
    EsimeksiksiYle on hiirenhiljaa. Hesarissa vain Olli Pohjanpalo viittasi yhden jutun yhdessä virkkeessä ikäänkuin ohimennen toisen median tuloksiiin, mutta silloinkin hän unohti täysin Hesarin oman vaalikoneen. Kiitos kuitenkin Ollille kansalaisrohkeudesta.
    Toimittajat ja mediat korostavat jatkuvasti omaa osaamistaan. Olen samaa mieltä, mikäli sillä tarkoitetaan yksipuolista vaikuttamista, tarkoitan tarkoitushakuista valejournalismia. – -”
    Lainaus: ”Perusuomalainen, Blogeja, Reijo Tossavainen 16.1.2018, kirjoituksen otsikko sama kuin tässä.

  9. ”Demokratia on vain muisto menneiltä ajoilta. Sananvapauttakin yritetään rajoittaa. Kun ei voida sivuuttaa perustuslakia, joka takaa sananvapauden, keksitään kaikenlaista, kuten vihapuhe. Vetomalla vihapuheeseen saadaan aikaan kansalaisissa itsensuurimentaliteetti.”

    Suvakismiin sairastuneetko ne taas ovat yrittäneet rajoittaa sananvapautta? Suvakisteja ainakin raivostuttaa se, että suomalaisuuden rikastaminen ei meinaa millään sujua Ruotsin tahtiin. Käsikranaattirintamallakin Ruotsi hakkaa Suomen sata-nolla.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus

    ”Tuomiot sananvapauden loukkaamisesta

    Suomi on vuosikausia ollut sananvapautta mittaavien listausten kärkimaita.[13]

    Suomi on kuitenkin saanut huomattavan paljon langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) sananvapauden loukkauksista. Vuoteen 2012 mennessä Suomi oli saanut 17 tuomiota sananvapausloukkauksista. Pohjoismaista Tanska on saanut yhden tuomion, Ruotsi 2, Norja 5 ja Islanti 3. Venäjä oli saanut 23.”

  10. Alan itsekin uskoa että Venäjän hyökkäys Suomeen on ainoa keino päästä irti EU:n kahleista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *