Miksi valtamedia vaikenee nyt pressanvaaleista -muhiiko vaaleissa iso yllätys?

Valtamedia on pitänyt kovaa meteliä pressaanvaaleista jo useita viikkoja. Ulkomaiset vedonlyöntitoimistot ennustavat isoa yllätystä vaaleissa. Nyt valtamedia on ihan hiljaa. Onko sormi mennyt suuhun? Onko kaikki loan kaataminen yhden ehdokkaan päälle työskennellytkin ehdokkaan hyväksi?

Ännestysaktiviivisuus tullenee jäämään alhaiseksi ja se kertoo, että kansa on kyllästynyt koko asetelmaa, kun yksi on nostettu mediassa ylös ja muita on painettu alas.

Luulen, ett vaalien jälkeen on mm. Ylen uutis -ja ajankohtaistoimituksessa on peiliin katsomisen paikka. Kaikki ei mennytkään, niin kuin oli käsikirjoitettu.

 

Jos ulkomaisten vedonlyöntitoimistojen ennustukset käyvät toteen, merkitsee se jonkin uuden alkua Suomen sisä -ja ulkopolitiikassa.

58 vastausta artikkeliin “Miksi valtamedia vaikenee nyt pressanvaaleista -muhiiko vaaleissa iso yllätys?”

  1. Nyt monilta näyttää unohtuvan se, että nämä eivät ole puoluekohtaiset kunnallisvaalit tai eduskuntavaalit, vaan presidentinvaalit, jossa valitaan kokemukseltaan osaamiseltaan näyttönsä antanut presidentiksi, presidentin tehtäviin laajalla kannatuksella.
    Noihin tehtäviin nyt ehdolla olevista ei mahdu kuin 1 tai 2.
    Kyllä olisi parasta palata valitsijamiesvaaliin. .. ja sitten taas kiisteltäisiin ovatko ne valitsijamies vai -nais tms vaalit.

  2. ”Nyt monilta näyttää unohtuvan se, että nämä eivät ole puoluekohtaiset kunnallisvaalit tai eduskuntavaalit, vaan presidentinvaalit, jossa valitaan kokemukseltaan osaamiseltaan näyttönsä antanut presidentiksi, presidentin tehtäviin laajalla kannatuksella.”

    Linjasi pettää nyt pahasti. Olet sanonut, ettei pitäisi kelata menneitä asioita.

    Yhdessä Niinistön tv-mainoksessa kehuttiin, että sodan jälkeen Suomi oli ainoa maa, joka maksoi velkansa. Niinistön olisi pitänyt mainita, että jatkossa Suomi tulee olemaan ainoa maa, joka maksaa mielellään etelän vetelien, kuten Kreikan ja Italian ym., velat saksalaisille ja ranskalaisille pankeille.

    Lisäksi Sauli kehaisi, että Suomi oli ainoa maa, jota Stalin ei miehittänyt. Sauli olisi voinut myös kehaista, että uusbobrikovilaisuus menestyy erinomaisesti ja kohta koko itsenäisyys on muisto vain ilman että kansa olisi ruvennut sitä vastustamaan, koska on pyritty etenemään hitaasti mutta määrätietoisesti ja vältetty Bobrikovin hätäisiä liikkeitä, jotka nostivat aikoinaan kansan vastarintaan.

  3. ”uusbobrikovilaisuus menestyy erinomaisesti ja kohta koko itsenäisyys on muisto vain ilman että kansa olisi ruvennut sitä vastustamaan”

    piti olla:

    uusbobrikovilaisuus menestyy erinomaisesti ja kohta koko itsenäisyys on muisto vain ilman että kansa olisi ruvennut pyrkimystämme vastustamaan

    1. En ole ainoatakaan Väyrysen kirjaa koskaan lukenut, mutta silti arvelisin kannattaneeni hänen linjaansa jo pitkään. Viime vaaleissa äänestin häntä kahteenkin kertaa, koska toisella kierroksella ei ollut mukana varteenotettavia ehdokkaita.

  4. Kaikkihan sen tietävät, ettei Paavosta tule presidenttiä koskaan. Hyvä historian luennoitsija on ja fiksu, mutta vain omalta kannaltaan. Olen moneen kertaan hänen kanssaan jutellut, sinänsä fiksu ukko.

  5. Paavo latautuu turhaan toisen kierroksen vaaliväittelyyn Saulia vastaan, sillä toisella kierroksellahan ovat vastakkain Paavo ja Laura.

  6. Paavolle riittää kunhan hän voittaa Vanhasen. Siinä olisi oiva näpäytys Sipilällekin, joka laittoi arvovaltansa (olemattoman?) peliin Vanhasen puolesta.

  7. Näillä pressanvaaleilla on enemmän yleispoliittista merkitystä, kuin halutaan ymmärtää. Kyse on Suomen linjasta EU-politiikassa ja eurosta. Aiommeko pysyä yhtenä Pohjoismaana muiden Pohjoismaiden rinnalla. Siitä on nyt kysymys.
    Pohjoismaat on meidän viiteryhmämme, ei EU.

  8. Media on ihan hiljaa olut kun Milosevich vapautettiin syytteistä josta oli tehty Hitler lännen mediassa. Eli Natolla ei ollut oikeutta pommittaa Serbiaa.

      1. Kohtalo vapautti äijän. Sydänkohtaus.

        Suomalaisten tehtävänä on toimia lääkärinä eikä syyttäjänä. Esimerkiksi G.W. Bushille voisimme lähettää lääkärireseptin: ”Käytä villapipoa pakkasella ja eroa Skull&Bones -vapaamuurarijärjestöstä.”

  9. Paavosta eikä Laurasta ei tule suomeen presidenttiä muulla keinoin kun vaali vilpillä .
    Mutta vaikeeta sekin kun suomessa ei valita välikäsiä pressan valinnassa . terv tepivaari

    1. Niin no, sinähän väitit taannoin Suomeakin itsenäiseksi. Siinä on vilppiä yllin kyllin siinä väitteessä. Niinistön johdolla menee vielä sekin itsenäisyys, mikä on nyt jotakin Alabaman tasoa.

      Jos Saulin ajopuupolitiikka saa jatkaa, niin pian tulee eeuulle verotusoikeus, jonka jälkeen liittovaltio on julistusta vailla.
      Sauli on sanonut vastustavansa liittovaltiota, mutta noudattaa Bobrikovin aikoinaan julistamaa listaa integraation portaista, mutta niin hitaasti hivuttamalla, etteivät sitä tyhmemmät heti huomaa.

      1. Tämä on Saulilta hyvä puhe, lainauksena ”eurooppalaisia arvoja vaarantava maahanmuutto:

        http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=341374&nodeid=44810&contentlan=1

        ”Ensinnäkin eurooppalainen arvoperusta ja järjestys on turvattava, tästä ei voi olla epäselvyyttä. Toiseksi meidän on autettava niitä, jotka ovat hädässä tai vainon kohteena. Me emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa tai tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi.

        Eurooppa hakee edelleen tasapainon ratkaisua. Nyt monet hallitukset tekevät sitä omin päin, ja vain kohdaltaan tai uhitellakseen ja pelotellakseen. Jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Siitähän noissa kansallisissa ehdotuksissa on enimmäkseen kyse.

        Parasta on tunnustaa tosiasiat, ja parasta, että tunnustuksen antaa EU ja ryhtyy yhteisen rajavalvonnan, muuttoliikkeen hidastuttamisen ja nopeutettujen käännytysten tielle ja sitä kautta raivaa turvan tilaa pahimmassa hädässä oleville.”
        ——————————–

        Sauli tekee siis kompromisseja ja voi olla siinä hyväkin. Mutta Saulin kompromissien seurauksena näyttäisi olevan itsenäisyyden menetys. Mielestäni EU olisi liittovaltiona niin hutera ja riitaisa, että siinä olisi tukalaa olla mukana itsenäisyytemme menettäneenä ja ilman demokratiaa.

        http://www.iltalehti.fi/talous/2014050718275425_ta.shtml

        ”EKP on syvältä

        Wahlroos ja Tuomioja arvostelivat kuorossa Euroopan keskuspankkia.

        – Olen Erkin kanssa samaa mieltä siitä, EKP:n toiminta viime vuosien aikana on ollut syvältä, Wahlroos sanoi.

        Molemmat pitivät myös ajatusta Euroopan liittovaltiosta täysin mahdottomana. Wahlroosin mukaan eurooppalaiset eivät vahvaa liittovaltiota tule hyväksymään.

        – Ja yritykset synnyttää sitä vain kalvavat eurooppalaista demokratiaa ja luovat poliittista kriisiä, joka ylläpitää taloudellista kriisiä.

        – Just näin. Tää on karmee debatti. Mä oon Erkin kanssa kaikesta samaa mieltä, Wahlroos parahti ja yleisö repesi nauruun. ”

  10. ”Eli Natolla ei ollut oikeutta pommittaa Serbiaa.”
    Ei muuten todista tuollaista mitenkään.
    Kansanmurhaajia on oikeus estää kaikin keinoin.

  11. Suomalaisvihamieliset svekomaanit tekevät olemassaolollaan vaalityötä Huhtasaaren puolesta. Nyt maaniset svekot ovat vielä suhteellisen rauhallisia, mutta varmasti radikalisoituvat, jos heidän aikaan saamiaan etuiluoikeuksia aletaan supistaa.

    https://www.youtube.com/watch?time_continue=807&v=OlDS-Ss4tgE

    Oma pakkoruotsin opettajani, Mikko Elo, demari, vastusti maanisten svekojen vehkeilyä johdonmukaisesti ja joutui tästä syystä hieman isoruotsalaisen nationalistin, Paavo Väyrysen, syrjimäksi.

    1. Aikoinaan pohdin syytä tuohon Mikko Elon johdonmukaiseen svekomaanien vastaisuuteen ja arvelin löytäneeni syyn, koska löysin Tammisaaren uhreista Elo -nimen.

      Nyt löysin sattumalta asialle vahvistuksen:

      ”- Minä myönnän sen, että loogisen ajattelun mukaan minun pitäisi olla valmis tuomitsemaan kommunismi. Minusta on pieni ero suhteessa natsismiin ja kommunistisiin järjestelmiin. Eduskunnan istunnossa nostin esiin Suomessa kipeän kysymyksen 1918 tapahtumien, kansalaissodan, vapaussodan jälkeiset julmuudet, valkoisen terrorin. Isoisäni ammuttiin Tammisaaressa 25.09.1918.”
      viite: http://karjala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97319-puolustiko-mikko-elo-suomea
      ——————————-
      Väyrysen pahimpana puutteena pidän sitä, että hän näyttää suopealta svekomaanien kieroiluille, vaikka se kieroilu ulottuu maahanmuutonkin ongelmiin asti. Maaniset svekot kun näyttävät suosivan rajoittamatonta maahanmuuttoa kansallisvaltiovihamielisistä syistä.
      Hesari on kaikkien kansallisvaltiovihamielisten tahojen yhteinen linkki ja maaniset svekotkin ovat Hesarin suojeluksessa.

  12. Markku Suomi on edelleen itsenäinen valtio euun sisällä mutta ei se Laurasta eikä Paavosta pressaa tee terv tepivaari

  13. Minä puolestani olen aina menestynyt loistavasti suomen sanojen merkityksen ymmärtämistä mittaavissa testeissä. Eikä varmaan vieläkään sanasokeus vaivanne.

  14. Markku kyllä minä sen ymmärrän mikä oon itsenäisyys, eikä ole mullakaan sana sokeutta . terv tepivaari

    1. Kun et ymmärrä, niin et ymmärrä. Ei sille voi mitään. Visaus on tosiasioiden tunnustamista.

      Sana sanasokeus voidaan eri kielipeleissä määritellä eri tavoin. Joskus tarkoitetaan kirjoitetun tekstin hahmottamisvaikeusia.

      Äsken käytin sanaa sanasokeus tarkoittamassa sanan merkityksen ymmärtämiseen liittyviä vaikeuksia.

    1. Olet ymmärtänyt keskustelua puutteellisesti.

      Svekomania on yhä tätä päivää. A. O. F. on yhä RKP:n profeetta.

      Svekomania on käsitteenä todennäköisesti jäänyt vieraaksi, siksi sitä käsitettä ja sen kohtalokkaita vaikutuksia kannattaa valottaa eri puolilta.

      Miltä sinusta tuntuisi, jos mainostaisin hönttiytesi johtuvan esivanhempiesi ajatteluun kykenemättömistä pysyvistä rotuominaisuuksista. Mene nyt kundi vähän itseesi ja lakkaa höpöttämästä mettän takuisia.

        1. ”Miten kommenttisi liittyy avaukseen ja vaaleihin ???”

          Yritin sanoa kommentissani, että maaniset svekot tekevät vaalityötä Huhtasaaren puolesta ja ovat tehneet sitä vaalityötä jo yli sata vuotta ja meinaavat ilmeisesti tehdä vastaisuudessakin.

          Annoin jopa yhden linkinkin aiheesta.

  15. Markku en ole sana sokea ja ymmärrän mitä on itsenäisyys joka suomella on eikä se asia muuksi muutu .
    Joillekkin taas on vaikeaa erottaa mikä menee henkilötasolle . terv tepivaari

    1. Täytynee tarkentaa, jotta ymmärtäisit paremmin.
      Täällä on keskusteluja, joissa on pohdittu maamme itsenäisyyden tilaa ja itsenäisyyden astetta. Sinä et voi tuoda keskusteluun mitään lisäarvoa inttämällä, että Suomi on itsenäinen, jos et itse osallistu siihen arviointiin itsenäisyyden tilasta. Inttäminen: ”Suomi on itsenäinen.” voidaan arvioida trollaukseksi eli keskustelun häirinnäksi.

      toivoo Markkuvaari

      1. En suostu itsenäisyydestäsanoon mitään muuta kun että suomi on itsenäinen valtio ja trollausta se ei silti ole . terv isovaari tepi

  16. Kyllä media on mukana valintaa tekemässä toitottamalla ylivoimaista voittajaa. Suuri osa kansasta haluaa olla lampaana ns voittajan perässä ajattelematta omilla aivoilla.
    Rahan voimalla ajetaan heille sopivaa ehdokasta.

  17. Asiallisesti ottaen presidentin saappaisiin mahtuu Presidentti, Vanhanen ja puoliksi Paavo, jos herää menneisyydestä ja Prinsessan Ruususen unesta.
    Haaviston olisi syytä liittyä Ahtisaaren CNI- järjestöön rauhavälittäjäksi.

  18. https://fi.wikipedia.org/wiki/Mania

    ”Mania (maanisuus) on mielialahäiriö, jossa mieliala on epänormaalisti ja pysyvästi kohonneena ja kiihtyneenä mielialana, jota jatkuu vähintään viikon. Mieliala voi olla myös ärtyisä.[1] Maanisessa tilassa oleva henkilö voi ajautua hakemaan mielihyvää tavoilla, joista on hänelle itselleen haittaa. Hän voi esimerkiksi käyttää rahaa yli varojen, sortua uhkapeleihin tai sopimattomaan sosiaaliseen käytökseen.[1] Maanikkoa on kuitenkin vaikeaa hoitaa, sillä hän itse kokee olonsa hyväksi.[2]

    Manian oireisiin kuuluu tyypillisesti ylikorostunut itsetunto, vähentynyt unen tarve, puheliaisuus, kokemus ajatuksen kulun lennokkuudesta, huomiokyvyn häiriintyminen, lisääntynyt päämäärätietoinen toiminta ja taipumus sellaiseen mielihyvää tuottavaan toimintaan, jolla on suuri mahdollisuus johtaa kärsimystä aiheuttaviin seuraamuksiin.[1] Jos näitä oireita esiintyy merkittävissä määrin yhdessä kohonneen mielialan, voidaan epäillä maniaa. Diagnoosin edellytyksenä on myös, että mielialahäiriö on niin vakava, että se aiheuttaa merkittävää haittaa ihmissuhteissa, työkyvyssä ja sosiaalisissa tilanteissa tai että sairaalahoito on välttämätöntä, jotta henkilö ei vahingoittaisi itseään tai muita. Päihteiden ja fysiologisten häiriöiden aiheuttamat oireet on myös rajattava pois, ellei kyseessä ole kaksisuuntainen mielialahäiriö.”
    —————————–

    Fennomania ja svekomania saivat varmaan aikoinaan niin kiihkomielisiä piirteitä, että ne saivat tuon mania-liitteen.

    Fennomanian ilmiöihin en ole perehtynyt. Luultavasti ruotsinkielinen yläluokka havaitsi siinä tasa-arvo pyrkimyksessä liian kiihkeitä ilmiöitä ja alkoivat kutsua liikettä fennomaniaksi.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että myöhempi svekomania meni vielä tästäkin yli suomalaisia solvaavine rotuoppeineen. Svekomaaninen rotukäsitys eli kuitenkin svekomaanipuolueen virallisessa puolueohjelmassa vielä vuoteen 1956 asti ja tuntuu etuilupyrkimyksineen ja kyykyttämisineen vaikuttavan edelleen. Asiaa voitaisiin testata poistamalla laista kaikki etuiluoikeudet.
    ————————–

    Nykynormien mukaan RKP:n maaninen profeetta A. O. F. laitettaisiin puheineen telkien taakse, jos sakot eivät tehoaisi.

    Kun RKP vaatii vihapuheiden kieltämistä, niin heidän pitäisi ensimmäiseksi uhrata oma profeettansa, muuten puolue ei ole uskottava, vaan vaikuttaa pöljältä ja pölähtäneeltä meidän älykkäämpien silmissä.

  19. Suomen itsenäisyyden astetta pääsemme testaamaan äänestämällä Väyrynen tai Huhtasaari maamme presidentiksi.

    Sauli eduskunnan avauspuheessaan kaksi vuotta sanoi, että tänne änkeää väkeä asylum -sanan turvin, vaikka ei olisi turvan tarpeessa. Samalla hän totesi, että se tosiseikka tuottaa haittaa todellisille avun tarvitsijoille. Lisäksi kansainvaellus vaarantaa Saulin mielestä oman kulttuurimme perusteet.

    Lisäksi Sauli sanoi, että kansainväliset käytännöt ovat vanhentuneet, eivätkä vastaa nykyajan vaatimuksia.

    Suomen itsenäiset ratkaisut ovat siis vanhentuneiden käytäntöjen rajoittamat.

    Sauli laittaa vastuun unionille rajojen turvaamisesta eikä ole sitä mieltä, että Suomi voisi tehdä itsenäisiä ratkaisuja tässä asiassa. Väyrysen ja Huhtasaaren mielestä Suomella olisi varaa toimia itsenäisemmin.

    Kun Tepivaarin mielestä Suomen itsenäisyys on täydellinen, niin voisi lähettää moitteen sanoja Saulille, joka epäilee Suomen mahdollisuuksia itsenäisiin ratkaisuihin näissä asioissa.

    EU uhkaa kostaa Unkarille, Itävallalle ja Puolalle niiden yltiömäiset käsitykset omasta itsenäisyydestään. Toivottavasti Väyrynen tai Huhtasaari menestyvät itsenäisyyden tiellä paremmin kuin Sauli ja nuo mainitsemani maat.

  20. Miksi minä Saulia moittisin hyvää presidenttiä sehän olisi hullun hommia .
    Ja suomi on itsenäinen valtio, siihen ei populismilla saa edes koloa . terv tepivaari

  21. Suomi on itsenäinen vain EU:n ulkopuolella. Elämme vaaran vuosia jälleen jolloin elämäntapamme on uhattuna.

  22. No kyllä se suomi on itsenäinen euun sisälläkin eikä se muuksi muutu .
    Ja kun ei elämäntapoihimme kuulu näköjään kun riitely keskenämme sellanen aika voikin jäädä taakse ja vaikkapa poistua kokonaan terv tepivaari

    1. Älä ny viitti jahnata. Sinä puhut eri itsenäisyydestä kuin ne, jotka pohtivat täällä mahdollisuuksista itsenäisiin ratkaisuihin.

  23. Suomi ei ole vapaa päättämään itse asioistaan. Jos Suomi päättäisi olla ottamatta turvapaikanhakijoita EU:n alueelta, niin EU kostaisi ja rankaisisi Suomea siitä.

  24. Onko se noinkaan kyllä suomi tulee ottamaan pakolaisia tulevassa oli pressana kuka hyvänsä .
    Suomea ei suljeta eroopan yhteisöstä jonne se kuuluu luontevimmin jotenka eipä tuossa ole epä selvyyttä . terv tepivaari

  25. Markku kuka jahnaa se en ole minä vaan tuo propakanda tulee joltain muulta taholta .
    No kyllä sekin ensi vuonna hiljenee .
    Ja Suomi onitsenäinen maana ja sillä hyvä terv tepivaari

    1. No ensi sunnuntaina meillä on kansan sanoma kaikille puolueille kun suomen presidentti valitaan . terv tepivaari

  26. Kyllä Suomi on itsenäinen käytännössäkin, pidä itse mielipiteesi niin minäkin pidän .
    Elämä on vaan nyt näin ja sillä tavalla asiatkin ovat . terv tepivaari

  27. Ainakin on tullut selväksi ettei nimimerkki tepi ymmärrä mitä itsenäisyys tarkoittaa.

  28. Jarmo varsin hyvin tiedän mitä on suomella itsenäisyys jotkut puhuu nyt toisaalta oma keskeisyydestä joka ei ole itsenäisyyttä mistään kohtaa .
    Siinä otetaan huomioon vain se mitä me suomalaiset saamme . terv tepivaari

  29. Mutta asiaan ei tää blogi minusta kuitenkaan ole vaan onko tulossa yllätys presidentin vaaleissa .
    Siihen sanon että ei tule näissä vaaleissa mitään yllätystä .
    Jos joku kirjoittaa vielä minusta teen siitä omat johto päätökset . terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *