Eduskunta kokoontuu taas pian ja Kokoomuksessa jaetaan jo puhemiehen nuijaa

Eduskunnan puhemiehenä on toiminut Persujen puoluehajaannuksesta alkaen lilliputtipuolueen kansanedusta. Aluksi loikkarijoukkiolla ei ollut mitään puoluetta

Mutta vähitellen he ovat nyt saaneet oikean puolueen. Sen kannatus on ollut viime gallupeissa 2 prosentin tietämissä, mutta siitä huolimatta heidän riveistä on nykyinen puhemies. Erittäin outo tilanne.

Mutta nyt kun eduskunta kokoontuu uusille valtiopäiville valitaan uusi puhemies. Yleensä puhemiehen virka lankeaa eduskunnan toiseksi suurimmalle puolueelle ja Kokoomus on nyt toiseksi suurin, kun Persut hajosi vaikka Soini lupasi, että hän ei loikkaa. Soini on niin monesti pettänyt lupauksensa, että kuka niitä muistaa.

 

Pitkään uumoiltiin, että Ilkka Kanerva olisi itseoikeutettu puhemieheksi. Hän on niin pitkään jo ollut kansanedustajana, että puhemiehen virka kruunaisi hänen parlamentaarikon pitkän uran. Mutta nyt on tullut peliin mukaan muitakin kokoomuslaisia ja Kanervan valinta ei enään näytäkään varmalta. Nimittäin Kokoomuksen puheenjohtajalla lienee viimeinen sana sanottavana ja hän ei ole vielä sanonut mitään tästä asiasta. Kulisseissa kiehuu mielenkiintoinen keitos.

Jos veikkaisi, kenestä tulee uusi puhemies Eduskuntaan, niin se on Arto Satonen, sillä hän on jo nyt varapuhemies, joten kokemusta on.

Puhemiehen virka kiinnostaa myös siksi, että puhemiehellä on tosi hyvä palkka. Riitta Uosukainen sai aikaan sen puhemieskausillaan, että puhemiehen palkkaa nostettiin tosi reippaasti ja se näkyy myös sitten suurempana eläkkenä. Oma suu on aina lähempänä, kuin kontin suu.

4 vastausta artikkeliin “Eduskunta kokoontuu taas pian ja Kokoomuksessa jaetaan jo puhemiehen nuijaa”

  1. Niin näkyvällä ja tärkeälläkin paikalla kuin on edususkunnan puhemes niin ensimmäiseksi ihmeteltävä asia en soisi olevan palkka minkä toimestaan saa.

  2. No ei olisi kokoomukselle oikea valinta tuo sastamalan poika terv tepivaari

  3. Kanervan osaamista ei mielestäni hirveästi pitäisi tuhota vain sillä että hän on puhunut tyhmiä yksityisesti. Pääosa siitä häntä vastaan tehdystä ajojahdistahan osoittautui vastapuolen itse keksimäksi.

    Typerä virhe, mutta ei tuhoisa. Kehenkään hän ei käynyt käsiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *