Viikon tarina – vanhat valokuvat

Olen muuttopuuhissa. Muutan pörssiyhtiön omistamasta vanhusten palvelutalosta yhdistyksen omistamaan palvelutaloon. Pörssiyhtiön omistamassa talossa hoivataan  enemmänkin osakkaiden rahoja, kuin vanhuksia. Yhdistyksen omistassa palvelutalossa ei ole voittotavoitteita, ja siksi se on huokeampi ja enemmän keskittynyt vanhusten hoivaamiseen.

Kun olen liikuntavammainen en kykene itse paljonkaan tekemään muuttoni hyväksi, mutta onneksi minulla on ihana perhe, kaksi omaa lasta ja kolme aikuista lastenlasta.

Päivänä muutamana kokoonnuimme luonani katsastamaan vaarin tavaroita ja ennenkaikkea sitä, mitä voidaan heittää menemään, kuten aina muutoissa on tapana. Homma lähti ripeästi käyntiin niin, että vaari ei ollut pysyä mukana vauhdissa, kunnes.

Kunnes päästiin vanhoihin valokuviin. Niitä onkin kertynyt vaarille paljon pitkän elämän aikana. Kun sitten alettiin katsoa olisiko valokuvissa jotain, mitä voisi heittää pois, niin kuin yhdestä suusta perhe sanoi, että yhtäkään kuvaa ei heitetä pois. Ja kuinka voisikaan heittää pois monen ihmisen koko elämän tarina syntymästä alkaen.

Siinä kuvia katsellessa käytiin läpi lasten ja lastenlasten syntymät ja kehitykset vauvasta käveleviksi ja puhuviksi pikku lapsiksi sekä kouluvuodet ja ylioppilaaksitulot. Tietty lasten häät ja lastenlasten syntymäkuvat olivat vaarin erikoisen kiinnostuksen kohteina. Myös joulukuvat ja kunkin perheenjäsenen synttärikuvat sekä kesienviettokuvat kiinnostivat vuosien jälkeen kaikkia meitä. Siinä saatiin todiste oman poikani ensimmäisestä kalansaaliistakin, kun hän 7 vuotiaana sai upouudella heittouistimellaan ensimmäisen haukensa. Pojasta tulikin sittemmin aikuisena miehenä melkoinen urheilukalastaja muutaman kaverinsa kanssa. Silmätkin hieman  kostuivat, kun muisteltiin mm. mummia, joka hyvin monessa kuvassa oli lapsenlapsi sylissään.

Vanhoja valokuvia katsellessa päivä hurahtikin nopeasti, mutta ei mennyt mitenkään hukkaan. Se oli meille kaikille virkistävä kokemus muistella menneitä ja lisäsi perheenjäsenten yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Suosittelen lämpimästi kaivamaan silloin tällöin vanhat perheen valokuvat esiin. Siinä unohtaa hetkeksi  nykyhetken, kun elää uudelleen niitä ihania vuosia, kun perhe kasvoi perheyhteisöksi.