Verrataan tässä Suomen ja Ukrainan tapahtumia, sillä näissä maissa seurattiin toisiaan ja oli samoja henkilöitäkin toimimassa.
Ukrainan Keskusneuvosto (Tsentralna Rada), joka hallitsi Kiovan ympä- ristössä, oli ärähtänyt jo Kerenskille siitä, ettei tämä tunnustakaan kan- sallista itsemääräämisoikeutta. Itse asiassa se oli perustettukin tästä syystä, kun ilmeni, että vaikka Väliaikaisen hallitus oli tunnustanut muodollisesti Saksan miehittämän Puolan itsenäisyyden, sillä ei ollut- kaan aikomustakaan jatkaa tällä puolueidensa ja myös neuvostoissa vaikutusvaltaisten bolševikkien alun perin julistamalla linjalla tuon pi- temmälle,ei Suomessa,Baltiassa,Kaukaasiassa – eikä Ukrainassa. Rada koostui samoista puolueista kuin Väliaikainen hallituskin, puheenjohtaja oli Kerenskinkin SR-puolueen (eserrä) akateemikko Mihail Hruževski (ven. Gruževski, demokraattinen nationalisti) ja puolustusministerinä ja sotilaskomentajana pilsudskilainen menševikki Simon Petljura, mo- nien mielestä antisemitistinen varhaisfasisti,ehkä menševikkipuolueen sisäisten ristiriitojen jäljiltä, jossa yhteydessä itsenäisyyttä vastustavat, kansallista kulttuuriautonomiaa Venäjän yhteydessä ajavat bundilaiset (Juutalainen työväenliitto) usein hakeutuivat bolševikkien liepeille, vaikka aatteet ja olivat kaukana toisistaan.
Keskusradaa ei totellut Kiovan sotilaspiiri, joka nyt katsoi olevansa ”Väliaikaisen hallituksen (ja sen kansainvälisen tunnustuksen) perillinen” komentajinaan ensin Väliaikaisen hallituksen alueellinen sotakomissaari (ministeri) kenraaliluutnatti Mihail Oberutšev (1.5.- 17.10), sitten tämä esikuntapäällikkö ja varakomentaja kenraaliluutnantti Mihail Kvetsinski (17. 10.-7.11), Lokakuun vallankumouksen jälkeen everstiluutnatti Viktor Pavlenko (14.11.-13.12.) ja esikuntakapteeni 11. Suomenmaalaisesta tarkka-ampujarykmentistä Mykola (Nikolai) Šinkar (13.12. – ).
Sotilaspiiri katsoi viistoon, että Rada kokosi 28.6.1917 nimittämänsä puolustusministeri Simon Petljuran johdolla omaa armeijaa, joka toimi Kiovan lisäksi Harkovan sotilaspiirin alueella. Suurin osa Ukrainaahan oli Keskusvaltojen miehittämänä.
Sotilaspiirin komentajista ministeri Oberutšev oli selkeästi hallituksen nimittämä. Hän siirtyi kuitenkin hallituksensa edustajana syyskuussa Kööpenhaminaan neuvottelemaan sotavankien vaihdoista. Hän kieltäy- tyi palvelemasta bolševikkihallitusta ja emigroitui palaamatta NL:on. Kvetsinski oli hänen valitsemansa varamies, joka erosi tai erotettiin val- lankumousyönä,ja hän hankkiutui valkokartien puolelle. Everstiluutnant- ti Pavlenkon nimittivät ja myös erottivat 13.12.1917 Keskusrada, jonka varapuolustusministeri tämä oli, ja Ukrainan Keskussotilasneuvosto,jot- ka myös nimittivät tilalle kapteeni Šinkarin. Pavlenkoa syytettiin eri- tyisen ”porvarikaartin” perustamiesta, joka ei edustanut ”koko kansaa”.
Kyse oli Keskusradan toimista, jotta se voisi sotilaspiirin avulla esiintyä ”Väliaikaisen hallituksen laillisena perillisenä”,vaikka se oli syntynyt sille kriittisenä ja jopa vastakkaisena autonomia- (jota sitäkään ei Kerenskil- tä sovinnolla herunut) ja itsenäissyliikkeenä. 23. 1. 1918 Šinkar nimitti Radan puolustusministeri Petljuran koko Ukrainan eli myös Harkovan sotilaspiirin atamaaniksi eli kasakkahallinnon johtajaksi (joka ei kuiten- kaan välttämättä ole rintamalla komentaja). Petljura erosi tai erotettiin Radasta, ilmeisesti ”kilpailevasta toiminnasta”.
Puna-armeijan ainoa vasemmisto-eserräkenraali, Saksan vakooja Mihail Muravjov hyökkäsi tammikuun lopussa 1918 Kiovan Sotilas- piiriä vastaan operaatiossa, joka ei mennyt taiteen sääntöjen mukaan varsinkaan ottaen huomioon, että osapuolilla oli yhteinenkin vihollinen Saksa, ja josta hän sai nimen ”Kiovan teurastaja”. Samaan aikaan iski kaupunkiin myös I maailmansodan rintamatauti pilkkukuume.
Mylläkästä kertoo Mihail Bulgakovin teos ”Turbinien päivät”, jonka pää- henkilö on Kiovan yliopiston ikuisten opiskelijoiden parissa toimiva su- kupuolitautien erikoislääkäri tohtori Turbin.Piirit ovat alun perin kaupun- gin kusi sukassa lymyileviä valkoisia, josta myös elokuvien nimet ”Pako” (Бег) ja Valkokaarti”. Rada katseli virallisesti sivusta, vaikka mm. pu- heenjohtaja Hruževskin talo jyrättiin sileäksi. Kiovan kaupunkineuvosto poikkeuksellisesti suurissa kaupungissa ei ollut bolševikkienemmistöi- nen edes menševikkien loikkausten kautta, sen sijaan sitä oli Harkovan neuvosto, joka kutsui koolle Ukrainan neuvostotasavallan julistavan edustajakokouksen.
Sekä Pavlenko että Šinkar päätyivät myöhemmin bolševikkien puolelle, kun tarpeeksi monta kertaa oli sahattu edestakaisin, mm. valkoiset feodaalit kertaalleen hetkeksi vallanneet Ukrainan.
” Venäjän toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden 4.1.1918
Venäjän toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden 4.1.19
*
Suomen itsenäisyys.
Työ-, sotamies- ja talonpoikain toimeenpaneva keskuskomitea hyväksynyt Venäjän hallituksen päätöksen Suomen riippumattomuuden tunnustamisesta.
Työ- ja sotamies- ja talonpoikaisneuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean kokouksessa perjantaina (4.1.1918) käsiteltiin kysymystä Suomen riippumattomuudesta.
Kansankomissaarien neuvoston puolesta teki Stalin ilmoituksen kan-sankomissarien neuvoston päätöksestä tunnustaa Suomen riippumat- tomuus sekä tehdä tästä esitys toimeenpanevalle keskuskomitealle. Hän painotti sitä seikkaa, että kansankomissarien neuvosto oli pitänyt sanansa huolimatta siitä, että Suomi saa riippumattomuutensa Venäjän sosialistiselta hallitukselta hetkellä, jolloin Suomen kansan johdossa on porvarillinen hallitus.
Syytettyään sen jälkeen Ukrainan keskusneuvostoa sen moittimi- sesta neuvostohallitusta siitä, ettei tämä muka ollut tunnustanut kansojen itsemääräämisoikeutta, Stalin ilmoitti, että tunnustamalla Suomen riippumattomuuden me annamme vastauksen kaikille niille, jotka epäilevät neuvostohallitusta epärehellisyydestä.
Sverdlov esitti puhemiehistön puolesta, että ilman keskustelua vahvis- tettaisiin kansankomissarien neuvoston päätös Suomen riippumattomuuden tunnustamisesta.
Internationalisti Moisejev lausui: …. ”
Lähde: Pohjois-Satakunta/Ikaalinen perjantaina 11.1.1918.
Sarjassa: 100 vuotta sitten.
*
Oliko niin, että Lenin ”lahjoitti” Suomelle sen itsenäisyyden? Eipä, eipä toki.
Mutta miten on: Stalin joka tapauksessa sitä esitti tuossa jo usein tois- tetussa ”Työ-, sotamies- ja talonpoikaisneuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean” kokouksessa. Sverdlov kannatti, ja niin taisi tehdä internationalisti Moisejev`kin. Hyvin oli juntattu.
*
RK: ” Lenin viestitti niin selvästi kuin ikinä saattoi, että aikoo itsenäistää Suomen (mieluiten sosialistisena siten kuin Työväenpuolue päättää).
Yksi tällainen el oli vasemmistolaiseksi kääntyneen kenraalikuvernöörin erottaminen heti lakkauttamalla virka.
Kannattaa muistaa, että oikeistoenemistöisessä Senaatissa olisi ollut vasemmistoenemmistö puheenjohtajan, kenraalikuvernöörin äänellä, aivan vastaavasti kuin keväällä oli ollut sosialistienemmistöisen edus- kunnan valitsemassa senaatissa oikeistoenemmistö kenraalikuvernööri Stahovitšin äänellä, jota myös ahkerasti käytettiin, myös tekemään lopullinen päätös eduskunnan hajottamisesta (joka perusti Kerenksin laittomalle ukaasille suomalsiten maanpettureiden ehdotuksesta). Sen jälkeen Stahovitš päättikin erota hakemalla Espanjan suurlähettilään paikkaa, johon valittiinkin, mutta hän ei ehtinyt asemapaikalleen ennen kuin hallitus kaatui.
Esimerkiksi Trotski EI OLISI JÄTTÄNYT TUOLLAISTA PELIN PAIKKAA PELAAMATTA demokraattia leikkivänä barrikadidemarina, järjestelläk- seen Suomen asioista itsensä kannalta mileisiksi – vaikka kuinka olisi ”vilpittömästi” ajanut Suomen itsenäisyyttä, tai Suomen panosta saksan vallakumouksen suuntaan, jota Trotski fanaattisesti ajoi, ja SEN vallankumouksenviennin hyväksyivät muutkin bolševikit.
Leninille oli periaatteen kysymys, että Suomi ja Puola eivät kuulu Venäjään, eivätkä tule kuulumaan Neuvostoliittoon.
Ja kuten sanottu: tuo jos mikä osoitti, että LENIN PÄÄTTI, mitä tehdään, eikä kukaan muu (kuten Trotski). ”
https://www.pirkanblogit.fi/2017/htiainen/luokkasodan-puhtaaksi-pesua/
Kuuleppas Risto Koivula; nyt melko härskisti lainasit US-blogilta erään blogistin oikein hyvääkin avausta. En henkilökohtaisesti pidä tämmöistä hyväksyttävänä,
No en todellakaan ainakaan mitenkään salaa lainannut!
Sellaiset blogistit, jotka ovat tutkineet ja tietävät, ovat hyvillään siitä, että tietoja levitetään. Aivan samoin minä teen.
Sitä paitsi tuo teksti ei ole valmis.
Täällä on toiselta palstalta Viipurin tapahtmista 22. – 28.1 eli einnen Punaisten julistamaa sisällissodan alkua:
” Seppo Vainio Tammikuun 21. päivän vastaisena yönä hälytettiin kaikki Karjalan suojeluskunnat kutsuttavaksi Viipuriin. Suojeluskuntalaiset kokoontuivat Hiitolassa, josta he 22. päivänä lähtivät junalla kohti Viipuria. Perillä jääkäriluutnantti Voldemar Hägglundin komentamat suojeluskuntalaiset miehittivät 40 miehen voimin rautatieaseman ja ottivat sen varastosta venäläisten aseita. Järjestyskaartin kuultua suojeluskuntalaisten tulosta Viipuriin, siirtyi osa keskuskasarmille, missä he saivat venäläisiltä sotilailta aseita ja vaatteita. Hägglund pelkäsi järjestyskaartilaisten yrittävän yhdessä venäläisten sotilaiden kanssa piirittää suojeluskuntalaiset kaupunkiin ja hän päättikin vetää joukkonsa Viipurinlahdella sijaitsevaan Venäjänsaareen.
Tammikuun 23. päivän vastaisena yönä järjestyskaartilaiset ja venäläiset miehittivät rautatieaseman ja ottivat panttivangeiksi sinne jääneet suojeluskuntalaiset, joille pääjoukko oli unohtanut ilmoittaa vetäytymisestään Venäjänsaareen. Jo edellisenä päivänä oli Viipuri järjestyskaartin hallussa. Yöllä 23.1. kahden aikaan aloittivat Karjalan kansalaisliiton edustajat neuvottelut järjestyskaartin ja venäläisten kanssa tuloksetta. Kaupungissa sattui useita ampumavälikohtauksia ja pidätyksiä. Järjestyskaartien esikunta ja työväenjärjestöjen eduskunta päättivät aloittaa 23.-24. päivän välisenä yönä yleislakon kaupungissa ja maalaiskunnassa vastalauseena porvarien ”kansalaissodan aloitukselle”. Hallitus lähetti senaattori Louhivuoren ja entisen ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin tilanteen välittäjiksi Viipuriin. Järjestyskaartilaiset hylkäsivät Louhivuoren ehdotuksen, varsinkin tämän tunnustettua suojeluskunnat senaatin joukoiksi. Lisäksi kaartilaiset olettivat saavansa apua venäläisiltä.
Venäjänsaarelaisten johtaja Voldemar Hägglund sai 24. päivänä kuulla tulleensa nimitetyksi Viipurin suojeluskuntapiirin päälliköksi. Tämän jälkeen Hägglund laati toimintasuunnitelman Viipurin eristämiseksi kolmelta suunnalta. Eristämissuunnitelma toteutui vain pohjoispuolella, kun sen sijaan itä- ja länsipuolella se epäonnistui. Tammikuun 24. päivänä ainakin 1600 aseistettua suojeluskuntalaista liikehti eri puolilla Karjalaa, mutta Viipuri oli edelleen työväen järjestyskaartin hallussa. Seuraavana yönä kaupungin asemapäällikkö murhattiin. Samana yönä venäläiset sotilaat vaativat Venäjänsaaressa olevia suojeluskuntalaisia poistumaan Viipurin linnoituksen alueelta ja luovuttamaan aseensa 36 tunnin kuluessa. Suojeluskuntajoukot kuitenkin ehätettiin nimetä hallituksen joukoiksi sisäasiaintoimituskunnan päällikön Arthur Castrenin 25.1. lähettämällä kiertokirjeellä. Lähde: Suomi 80
Woldemar Hägglund oli ”Kustun” isä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Woldemar_H%C3%A4gglund
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustav_H%C3%A4gglund