Käsityksemme turvallisuudesta on etenkin läntisessä maailmassa laa- jentunut merkittävästi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Samalla uhkaähky on lisääntynyt: koemme uusia uhkia jatkuvasti kaikkialla, vaikka monella mittarilla Eurooppa ja Suomi ovat vauraampia ja turvallisempia kuin koskaan.

Kylmän sodan jälkeen sotilaallisen vastakkainasettelun merkitys kan-sainvälisissä suhteissa väheni, kun entiset vastustajat ja viholliset pyrit- tiin integroimaan länsimaiseen turvallisuusarkkitehtuuriin. Uudet uhat nähtiin mahdollisuutena sitouttaa entiset viholliset yhteistyöhön turvallisuuskysymyksissä.

Myös eri puolilla maailmaa puhjenneet konfliktit ja ”uudet” sisällissodat pakottivat länsimaat arvioimaan uudelleen suhdettaan kansainväliseen turvallisuuteen ja asevoiman käyttöön. Kun turvallisuutta tarkasteltiin laajasti, syntyi painetta siihen, että niin sanottuja uusia uhkia torjuttaisiin myös sotilaallisen voiman avulla.

Nykyisin turvallisuuskäsityksemme ottaa sotilaallisten uhkien ohella huomioon muun muassa ympäristöön, hyvinvointiin, energiansaantiin ja rikollisuuteen liittyvät uhat. Jo 1990-luvulla nousi esiin huoli ­terrorismis- ta, pienaseista ja aidsista. Viime aikoina on puhuttu muun muassa ilmas- tonmuutoksesta, kyberuhista, syrjäytymisestä, eriarvoistumisesta ja informaatiosodankäynnistä.

Länsimaissa kehittynyt sotilaallisen kriisinhallinnan ja humanitaaristen interventioiden traditio madalsi vähitellen asevoiman käytön kynnystä. Länsimaat käyttivät sotilaallista voimaa inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi, autoritaaristen johtajien kaatamiseksi ja myös demokratian levittämiseksi.

Vuonna 2001 tehtyjen syyskuun 11.päivän terrori-iskujen jälkeen Yhdys-valloissa oli helppo päättää, että terrorismin uhkaan vastataan sotilaal- lista voimaa käyttämällä. Aiemmat normit, joiden mukaisesti toisen val- tion alueelle tehtyihin interventioihin suhtauduttiin kielteisesti ja valtioi- den suvereeniutta pyrittiin hyvin pitkälle kunnioittamaan, olivat jo me- nettäneet merkitystään. Pääosin sisäisen turvallisuuden, tiedustelutoi- minnan ja rikostorjunnan piirissä ollut terrorismi siirtyi monessa länsi- maassa – ei kuitenkaan meillä Suomessa – sodankäynnin kohteeksi.

Sekä terrorisminvastaisen sodan että humanitaaristen interventioiden seurauksena asevoiman käyttö on nykyisin helpompaa ja ”normaalim- paa” kuin kylmän sodan aikaan. Tästä huolimatta terrorismin muodos- tama uhka ei ole vähentynyt.

Valtaosa terrori-iskuista tehdään siellä, missä valtiorakenteet on hajo- tettu tai ne ovat hajonneet. Irak, Afganistan, Syyria ja Pakistan ovat terrori-iskujen kärkimaita. Euroopassa tai Yhdysvalloissa terrori-iskujen määrä on pitkän aikavälin tarkastelussa verraten pieni, samoin ­iskujen vaatimien uhrien luku.

Kyberuhat ovat nyt laajasti esillä länsimaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Myös niistä puhuttaessa sotilaallisen voimankäytön kynnys näyttää alentuneen.

Yhdysvallat ja Britannia ovat ­ilmoittaneet, että ne saattavat vastata kybervaikuttamiseen sotilaallista voimaa käyttämällä. Presidentti ­Do- nald Trumpin hallinnon ydinaseita koskevaa selvitystä (Nuclear Posture Review) valmisteltaessa pohdittiin tiettävästi jopa ydinaseiden käyttöä vastauksena Yhdysvaltoihin kohdistuvaan kyberhyökkäykseen.

Ilmastonmuutos nousi runsas vuosikymmen sitten näkyvästi esiin länsi-maisessa turvallisuuskeskustelussa.Ilmastonmuutoksen arvioitiin hajot- tavan valtioita, sytyttävän sotia, lisäävän terrorismia ja levittävän epävakautta.

Vuoden 2008 finanssikriisi siirsi ilmastonmuutoksen ainakin toistaisek- si pois länsimaiselta turvallisuus­agendalta. Nyt ilmastonmuutosta käsi- tellään mielekkäästi osana kansainvälistä ympäristö- ja ilmasto­politiik- kaa. Tämä on harvinainen esimerkki siitä, kuinka turvallisuuskäsitystä on onnistuneesti supis­tettu.

Suomessa on pitkät perinteet siitä, kuinka erilaisia uhkia hallitaan viran- omaisten yhteistyön avulla, ja suomalainen kokonaisturvallisuuden malli toimii hyvin.

Tännekin on silti rantautunut länsimaille ominainen uhkapuhe. Se ei auta ratkaisemaan ongelmia vaan pikemminkin lisää yleistä turvattomuuden tunnetta.

Jyri Raitasalo

Kirjoittaja on yleisen sotataidon sotilasprofessori Maanpuolustuskorkeakoulussa.