Uusi valtakunnan-aivopiereskelijä YT Jari Ehrnrooth (joka ei ole metsä-teollisuushaaraa eikä ”hurri” vaan kansakoulunopettajan poika Pohjois-Karjalasta) on töräyttänyt äärioikeistolaisuudestaan tunnetussa Etelä-Suomen sanomissa aiheesta oman (?) käsityksensä, joka perustuu ab- soluuttisen väärälle käsitykselle esimerkiksi Leninin persoonasta. Ehrn- rooth on siis esittänyt mm. Leninin nimenkin mainitsemisen kieltämistä Suomessa, muualla kuin hänen laistensa hörönlörökirjoituksissa. Lenin taas on mm. nykyaikaisen tieteenfilosofisen totuuskäsityksen isä. Mutta sehän ei kaikkia kynäilijöitä todellakaan kiinnostakaan!
Otetaan ensin muutama fakta eli teoriariippumaton tosiasia:
1. Neuvostoliitto oli päättänyt itsenäistää Suomen, kuten Puolakin jo oli itsenäistetty ja tuki ulkopuolelta Kansanvaltuuskuntaa ja sen valtiojär- jestystä, joka oli jyrkästi toisenlainen, kuin mikä itsessään Neuvostolii- tossa tuli muodostumaan eikä varsinaisesti ollut sellaisenaan kenen- kään päämäärä (esimerkiksi yksipuoluejärjestelmä, josta kuitenkin tuli viime vuosisadan yleisin valtiomalli). NL tarkasteli tilannetta Saksan sosialistisen vallankumouksen aikaan saamisen näkökulmasta.
2. Valkoisten voiton ratkaiseva tekijä on Saksan armeijan suorittama Helsingin valtaus. Koko Saksan lähtö mukaan oli täpärällä ja keisari Wilhelmin kannan ja äänen varassa sodanjohdon kantaa vastaan – yksi Wilhelmin munauksista.
Tässä lähdetään siitä, että Saksa EI OLISI OSALLISTUNUT SUOMEN SISÄLLISSOTAAN. Saksa olisi sitten vastaavasti pärjännyt jonkin aikaa paremmin joillakin muilla rintamilla, esimerkiksi Baltiassa. Eli lähdetään siitä, että se kuitenkin olisi sotinut Baltiassa.
Sen sijaan voi pohtia, olisivat Ruotsi ja Norja voineet sekaantua sotaan, ja mitä kaikkea sellainen olisi voinut aiheuttaa.
3. Se Valkoisten klikki, joka voitti, JOUTUI LÄHES HETI POIS VALLASTA, VAIKKA VOITTI.
Jos sota olisi pitkittynyt tuon klikin johdolla Keskusvaltojen romahtaes- sa, mitä se olisi tarkoittanut? Miten ulkovallat olisivat suhtautuneet?
4. Punaisten voitolla ei tarvitse tarkoittaa, että Valkoinen armeija olisi ajattu maasta tai pantu keskitysleireihin. Olisko Suomesta voinut tulla ensimmäinen tällä tavalla ja tästä syystä jaettu valtio? Jos niin missä raja, keitä johdossa?
5. Mitä toisenlainen sosialistinen valtio naapurissa olisi vaikuttanut Neuvostoliiton kehitykseen? Entä Ruotsin kehitykseen?
Mutta Ehrnroothin aivopieruun:
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2433192
Suoraa puhetta tutkijalta: ”Tänä vuon- na pitäisi olla rohkeutta sanoa, että valkoisten voitto oli erinomainen asia”
Suomessa on vaikeaa nähdä vuotta 1918 laajemmassa yhteydessään, Jari Ehrnrooth sanoo.
Suomessa vietetään tänä vuonna vuoden 1918 sodan muistovuotta.
Muistovuoden aikana voitaisiin nostaa esiin kaksi näkökulmaa, jotka toistaiseksi julkisesta keskustelusta puuttuvat, sanoo kirjailija-tutkija Jari Ehrnrooth.
Ensinnäkin vuoden 1918 kapina olisi syytä nähdä laajemmassa yhteydessään.
Suomi oli osa maailmanlaajuista kriisiä, ja Suomen vallankumouksellinen liikehdintä oli osa kansainvälistä liikehdintää. Tätä on Suomessa edelleen vaikeaa ymmärtää.
– 1900-luvun kaksi suurta virhettä ja ihmisyyden vastaista järjestelmää olivat fasismi ja kommunismi, Ehrnrooth sanoo. ”
RK: Kommusimi ei ollut ihmisyydenvastainen, eikä mikään kansainväli- sen lain voimainen elin ole mitään sellaista päättänyt.
Me EMME TIEDÄ, miltä maailma näyttäisi ilman Neuvostoliittoa: miltä Venäjä, Kiina, Länsi-Eurooppa, Etelä-Aasia tai USA.
Tämä kysymys on erityisen vakavasti noussut esiin, kun on nähty, mikä NATSISTISENHAISTAPASKANTIETEEN PÖRINÄ JA HÖRINÄ JA LÖRINÄ, JOTA EHRNROOTHKIN ON OSA, LÄHTI LIIKKELLE NEU- VOSTOLIITON HAJOAMISEN JÄLKEEN, eikä sille oikein vieläkään näy selvää loppua!
JE: – Suomessa on hyvin vaikeaa suhtautua vuoden 1918 tapahtumiin sillä tavalla, että yksiselitteisesti ajateltaisiin punaisen osapuolen osal- listuneen tähän 1900-luvun toiseen suureen virheeseen, kommunismiin. Mutta se on totta: maailmanhistoriallisesti katsottuna se osallistui siihen. ”
RK: Se ei ollut sellaisenaan mikään ”virhe”, ja toisekseen TYÖVÄENLIIK- KEEN JAKO KOMMUNISTEIHIN JA SOSIALIDEMOKRAATTEIHIN OLI VASTA EDESSÄ sellaisena kuin se tapahtui.
Ratkaiseva pointti oli Itävallan (Unkarin, Tshekin, Slovakian, Jugoslavian) sosalidemokraattien, jotka olivat olleet sodanvastaisia, asettuminen Neuvostolittoa vastaan noihin samoihin aikoihin. He olivat ideologisesti kaukana leninistä, ja tieteellisesti väärässä (machismi). Länsieurooppa- laisesta sosialidemakratiasta tuli kaikin puolin leninisminvastainen liike. Suomen Punaisissa oli kaikenväristä sosialisteja kristillisistä sotakommunisteihin.
JE: Toiseksi ja edelliseen liittyen nyt, vuoden 1918 muistovuonna, Suo- messa pitäisi olla älyllistä rohkeutta sanoa valkoisten voiton olleen ”erinomainen asia”, Ehrnrooth haastaa – unohtamatta sitä, että voittanut puoli syyllistyi hirvittäviin julmuuksiin sodan jälkeen.
RK: Näin ei voida sanoa.
Lisäksi hirvittävyydet olisivat olleet kymmenkertaiset, ellei voittaja- klikki oli myös hävinnyt valtansa. Valtaan tuli kolmas ryhmä: Ståhlbergin, Kaarlo Kivekkään, alkiolaisten jne. ei-natsistinen porvaristo.
JE: Valkoisten voiton ansiosta Suomi kehittyi sellaiseksi hyväksi yhteis- kunnaksi, jollaisena me sen tänään tunnemme, Ehrnrooth korostaa.
RK. Siihen tarvittiin myös tappio II maailmansodassa.
Eikä Suomi ole tänään mikään hyvä valtio, kaikkea muuta.
Sellaisia ei tunnu taas kerran olevan juuri missään.
JE: Realistisena vaihtoehtona olisi voinut olla autonomisen neuvostotasavallan tai Neuvostoliiton satelliittivaltion asemaa.
RK. ”Satelliitivaltio” oli voinut olla hyvä! Se olisi ollut paempi kuin jonkun muun satelliittina, ja parempi kuin NL:n osana, mitä eikuitenkaan todellisuudessa ollut tarjollakaan.
JE: – Voimme käydä kysymässä Virosta, kuinka hienoa se sitten olisi ollut.
RK: Viro ei välttämättä myöskään olisi joutunut sellaisiin rulliin esimerkiksi II maailmansodassa kuin nyt joutui, jos Suomi olisi ollt oikealla eikä väärällä puolella.
JE: Sisällissodan jakolinjoja pidetään kansalaiskeskustelussa edelleen hengissä, vaikka kukaan ei enää elä eikä voi elää sisällissodan maailmassa.
RK: Suomessa on nyt uusi sisäälissota haistapaskantieteellä.
JE: Se kertoo traumasta, Ehrnrooth sanoo, mutta tosiasioiden tunnusta- minen palvelisi menneisyyden hallintaa – menneisyyden painolastista vapautumista tulevaisuutta varten.
RK: Ehrnrooth ei tiedä eikä välitä tosiasioista mitään.
PS: Jari Ehrroothin entinen vaimo on entinen taistolainen (kuten esimer- kiksi minäkin) ja nykyinen vähän sellainen telaktjufeminiti Sari Näre , jonka teos yhdessä Jenni Kirveen kanssa Ruma sota on varmaan monelle palstalaiselle tuttu.
” Ruma sotaRuma sota – talvi- ja jatkosodan vaiettu historia on Sari Näreen ja Jenni Kirveen toimittama kirja, joka kertoo talvi- ja jatkosotien ajasta Suomessa. Kirjassa käsitellään aiemmin vaiettuja ja arkaluontoi- sia asioita kuten aseistakieltäytymistä, rintamakarkuruutta, sotilaiden huumeidenkäyttöä ja alkoholismia, [1] löystynyttä sukupuolimoraalia ja homoseksuaalisuutta sekä sensuuria ja propagandaa. ”
AR: ” Olisiko punaisesta Suomesta tullut diktatuuri?
Itsenäisen Suomen historiaan liittyy kaksi sitkeää myyttiä. Ensimmäinen niistä on, että Suomi ei ollut Natsi-Saksan liittolainen, vaan kävi erillissotaa. Poliitikot toistavat tätä myyttiä yhä, mutta harva historioitsija allekirjoittaa sitä.
Toinen myytti on, että punaisten voitto sisällissodassa olisi tehnyt Suomesta totalitaristisen, ja osan Neuvostoliittoa. Tämänkin myytin todellisuuspohja on heikko, mutta julkisuudessa sitä toistetaan usein kyseenalaistamattomana faktana. ”
RK: Kysymys on hyvin asetettu.
Ensimmäinen myytti on selvä.
Toiseen liittyen parikommenttia.
1) Neuvostoliitolla ja siellä nimenomaan Leninillä ja kansallisuuksien komissaari Stalinilla ei toimenpiteidensä valossa ollut vähäisintäkään aikomusta vallata Suomea eikä liittää sitä Neuvostoliittoon.
Mikä ihmeen pakkomielle vallitsee selittää Leniniä hikisesti pois Suomen itsenäistymisestä?
Julkaistu 19.3.2018 kirjoittanut Risto Koivula
Mikä ihmeen pakkomielle vallitsee selittää Leniniä hikisesti pois Suomen itsenäistymisestä?
Itsenäistymiseen johtaneita poliittiisia ja sotilaallisia tapahtumia ja eri toimijoiden linjoja on käsitelty seikkaperäisesti täällä:
Itsenäisyyttä ei olisi saatu sovinnolla ilman Leniniä, sotaministeri Niinistö!
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/06/itsenaisyytta-ei-olisi-saatu-sovinnolla-ilman-leninia-sotaministeri-niinisto
Juttu ei perustu Leninin eikä kenenkään muunkaan ”persoonallisten motiivien arvuuttelulle”, vaan faktoille siitä, miten Lenin alaisineen (kuten Stalin) toimi, ja ertyisesti vielä tapauksiin, jotka eivät ole muulla tavalla selitettävissä ja jotka myös osoittavat, että päättäjä oli nimenomaan Lenin eikä jokin vaihtelevaenemmistöinen kollektiivi.
Otan yhden esimerkin: oman Suomen punaisia lähellä olleen vasemmistopuolueen perustaneen kenraalikuvernööri Nekrasovin viran ja tätä kautta mm. Venäjän hallituksen viimeisenkin komentoketjun Suomeen lakkauttaminen vallankumousyönä 7. 11. 1917 ja näin faktuaalisen itsenäisyydentilan luominen Suomelle, kunhan Suomi vain julistatuu itsenäiseksi, mistä Stalin kävikin muistuttamassa puheessaan ensimmäisellä kansankomissaarin ulkomaanmatkalla Suomen Ammattijärjestön (ei siis SDP:n, sen kokous oli viikkoa myöhemmin!) liittokokouksessa 16. 11. 1917.
YLE:n dississpesialistit tästä väänsivät valeuutisenkin, että Suomessa olisi vielä kuukautta myöhemmin istunut ”Venäjän kenraalikuvernööri”!
YLEn Ajantasa valehteli härskisti ”Sadan vuoden takaisissa uutisissaan” 22.11.1917:ltä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Vissarionovit%C5%A1_Nekrasov
Jos noin olisi ollut ”Leninillä olisi ollut enemmistö” Senaatissa eli hallituksessa, jonka puheenjohtaja olisi ollut kenraalikuvernööri, ja jäseninä oli ollut yksi enemmän porvareita kuin sossareita, mutta puheenjohtajan ääni oli ratkaissut sosialistien, aivan samoin kuin keväällä/kesällä kuvernööri Stahovitshin ääni porvarien hyväksi, jopa päätettäessä Senaatin suostumisesta Eduskunnan ja myös itsensä hajottamiseen. Tämä kaikki olisi tietysti edellyttänyt, että Lenin olisi houkutellut sosialistit mukaan Senaatin toimintaan, mikä nyt olisi todennäköisesti onnistunut ainakin äkkivasemmis.tolaisimpien sosialistien avulla.
Liioin ei Puolaa ollut tarkoitus liittää Neuvostoliittoon, vaikka Puna-armeija tappelikin myös Puolan alueella toisin kuin Suomessa. Bolshevikkipouoleen puolalisjohtajat paitsi Tshekan johtaja Felix Dzerzinski, kuten Rosa Luxemburg ja Klara Zetkin lykättii vasten tahtoaan Saksan puolueeseen.
Menshevikki, kenraali Pilsudski komensi tuolloin perustamaan Itävallan Puolalaisarmeijaa Saksan puolella.
Bolshevikkipuolueen johdon enemmistö tarkasteli Puolaa, Suomea ja jopa Baltiaakin SAKSAN VALLANKUMOUKSEN EDISTÄMISEN KANNALTA, joka katsottiin ensiarvoisen tärkeäksi ja juurisilloin mahdolliseksi.
Kuitenkin ainoa sanoma ja ”tutkimustulos”, joka joillekuille eli otsikossa mainitsemilleni kelpaisi, on, että muka NIMENOMAAN Lenin olisi VÄLTTÄMÄTTÄ halunnut liittää Suomen VÄKIVALTAISESTI Neuvosto-Venäjään!
Tässä yksi sellainen:
http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252511-ei-ei-sen-niin-mennyt-lenin-ei-lahjoittanut-itsenaisyytta-suomelle
2) Termi ”totalitarismi” on epätieteellinen, aivan täyttä hörönlöröä, sen mitkään teesit eivät pidä paikkaansa eivätkä ole perusteltuja. Ja siitähän taas jankuttajat eivät välitä.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/hannah-arendtin-totilateralismi-on-tieteellisesti-puhdasta-potaskaa
” Hannah Arendtin käyttöön ottama ”uusi käsitteistö” ”totalitarismista” (jolle sanalle hän antoi uuden, entistäkin huonomman merkityksen Mussolinin kulttuuriministerin, entisen Sosialistisen internationaalin radikaalijohtajan Giovanni Gentilen antaman ”virallisen” merki-tyksen tilalle), on puhdasta potaskaa.
Yllättävää kyllä,Sovjetskaja entsiklopedija noteeraa Gentilen hegelistisen filosofin ominaisuudessa (toisin kuin Arendtia frankfurtistisena sellaisena) ja käyttää myös termiä totalitarismi, Gentilen merkityksessä.
Gentile, Giovanni
Born May 30, 1875, in Castelvetrano; died Apr. 15, 1944, in Florence. Italian neo-Hegelian philosopher;an ideologist of fascism. Minister of education in the Mussolini government (1922-24). Professor of history of philosophy at the University of Palermo from 1907, the University of Pisa from 1914, and the University of Rome (1917-44).
Gentile’s philosophical system, his so-called actualism, is a subjective idealist variant of neo-Hegelianism. In reforming Hegel’s philosophy, Gentile came close to Fichte’s view, reducing reality to the current thinking process, what he called the “act of thought” or “thinking thought”.Since he identified the act of thought with actual reality, he contrasted it not only to the whole objective world but also to past thought, to “thought thought,” which, according to Gentile, was an “ossified” and materialized thinking process and hence no longer dialectical.
Gentile cooperated with the fascist government and became an apologist of the totalitarian state, which he viewed as the embodiment of the moral spirit. He called for the total submission of the personality to the state and for the dissolution of individuals in political history.“
“ Totalitarian State
an imperialist, authoritarian, bourgeois state exercising total centralized control over all aspects of society.Totalitarian states and regimes are characterized by their control of all legal organizations and their use of discretionary powers not limited by law; also characteristic of such states and regimes are the suppression of democratic organizations, the abolition of constitutional rights and freedoms, the militarization of society, and the repression of progressive forces and differing viewpoints. Fascist Germany and Italy were totalitarian states.”
Tietysti voidaan keskustella siitä, onko esiintynyt ja missä gentileläistä totalitarismia, vaikka sitten sosialismissakin.Hitlerin ideologia oli muuta kuin gentileläistä. Hän kopio Mussolinilta osan poliittista järjestelmää eikä ideologiaansa, joka oli hänen omissa riveissään keitetty kokoon. Se ideologia oli lisäksi enemmän Heinrich Himmlerin kuin Hitlerin itsensä alaa. Ideologian sielu oli oikein tunnettu henkilö, jonka tuollainen rooli oli kuitenkin megaluokan valtionsalaisuus…
Gentile kopioi termin englantilaisen Wikin mukaan fasisminvastustaja Giovanni Amendolalta:
” The notion of ”totalitarianism” a ”total” political power by state was formulated in 1923 by Giovanni Amendola who described Italian Fascism as a system fundamentally different from conventional dictatorships.The term was later assigned a positive meaning in the writings of Giovanni Gentile, Italy’s most prominent philosopher and leading theorist of fascism.He used the term “totalitario” to refer to the structure and goals of the new state. The new state was to provide the “total representation of the nation and total guidance of national goals”. He described totalitarianism as a society in which the ideology of the state had influence, if not power, over most of its citizens. According to Benito Mussolini, this system politicizes everything spiritual and human:
“Everything within the state,nothing outside the state,nothing against the state.“
” Amendola, Giovanni
Born 1886; died Apr. 6, 1926. Italian political figure and publicist. Became a parliamentary deputy in 1919.
After World War I, Amendola led the left wing of the Liberal Party. In 1924 he be-came one of the leaders of the antifascist Aventine bloc.After the bloc was defeated in its struggle against fascism, he maintained liberal republican positions. In July 1925 he was viciously beaten by a band of fascists. He died in exile in France.”
Hannah Arendt keittää kokoon täysin oman keitoksensa, jossa nimenomaan natsi-Saksa ja Neuvostoliitto muka olisivat jotenkin ”samanlaisia” ja eroaisivat periaatteellisesti kaikista muista ”autoritaarisista” järjestelmistä, niiden joukossa vanhoista Saksan, Venäjän, Itävallan, Belgian, Turkin jne. imperialistista terroristisista monarkioista ja jopa keisarillisesta Japanista, puhumattakaan Brittiläisestä, Ranskalaisesta, ja Hollantilaisesta imperiumista, ajan imperialistisista ”tavallisista diktatuureista” kuten Salazarin Portugalista ja Francon Espanjasta tai ajan ”tavallista” yksipuoluejärjestelmistä (Turkki, Meksiko jne.).
Nimitän seuraavassa Arendtin keitosta ”TOTILATERALISMIKSI”, ettei sitä sekoitat Amendolan, Gentilen ja Sovjetskajan määritelmiin. Otan määritelmät suomalaisesta Wikistä ja lainaan oheista keskustelua.
http://www.tiede.fi/keskustelut/post1100535.html#p1100535
” Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (Totalitarismin juuret). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että
1) poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että
2) aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen. ”
(Eli että vallanpitäjät eivät olisi ”todella uskoneet” järjestelmän ideologiaan. HM)
” Arendtin ”1900-luvun totalitarismin erikoistuntomerkit” eivät pidä paik- kaansa: joko ne eivät ole totta, tai niissä ei ole mitään poikkeavaa ”aikaisempiin diktatuureihin” nähden SILLÄ TAVALLA, kuin hän luulee, vaan jopa päinvas-toin: ne aiemmat viimeisimmät muut autoritaariset järjestelmät saattavat poiketa hä-nen luonnehtimallaan tavalla näistä, esimerkiksi johtavan kerrostuman, lainmukaisten valtaelinten ja johtavan ideologian keski-näisten suhteiden osalta.
Jos Mussolinin Italian ja Stalinin NL:n edustuselimet olivat ”salaa todellisten vallanpitäjien lavasteita” (mikä ei ole ainakaan NL:ssa kaikin puolin kuten juridisesti edes totta, koska kaikki lailliset päätökset piti kuitenkin tehdä niiden kautta rauhan aikana!), niin tämä on ”toisin kuin aikaisemmissa diktatuureissa” ainoastaan siinä suhteessa, että niissä aikaisemmissa kuten tsaarin Venäjällä ja Englannissa ne olivat olleet sitä täysin julkisesti ja lain kirjaimen mukaan, juridisen VALLAN ollessa monarkilla! Joskus saattoi olla, että todellinen valta oli kuin olikin parlamentilla, mutta sen piti laillistuttaa päätöksensä monarkilla eikä päinvastoin! Ja natsi-Saksassahan mitään edustuselimiä ei varsinaisesti ollutkaan.
Mitä tulee siihen Arendtin ”totalitarismin erikoistuntomerkkiin”, että (sinänsä jo valmis) ”aate (ideologia) olisi ollut pelkkä väline kansan hallitsemiseen”, niin siinä EI olisi ollut ainakaan eroa entisiin uskonnollisiin diktatuureihin ja monarkioi-hin nähden! Arendt ei huomaa, miten hän PESEE ”PUHTAAKSI” ANSIOTTOMAS-TI noilla ”eroillaan” AIKAISEMPIA DIKTATUUREJA, ja todellisuus on usein PÄIN VASTOIN KUIN HÄN SANOO.
Lisäksi tuo perustelematon möläys tarkoittaa, että Hitler ei olisikaan ”todella ajatellut” natsistisesti (vaan vaatinut sitä pelkästään kansalta) eivätkä Lenin eikä Stalin marxismin pohjalta (noh…Trotskihan ei siten ajatellutkaan!). Herää kysymys, MINKÄ MUUN IDEOLOGIAN POHJALTA KUKIN HEISTÄ SITTEN AJATTELI? Siitä Arendt ei taidakaan kertoa mitään…
(Vai oliko niin, että hänen mielestään ”hekin kuten kaikki” ”ajattelivat IHMISLUONNO/STA/LLA”, suora(sta)an ”Keenistä” (siis, viimeisimpien tutkimusten mukaan, ”rotumurhapeilineuroonista”!!?
Olisko Arendt voinut olla noin hullu ”varhaisharilainen”? Mene tiedä.)
Hitler ajateli suorastaan överiksi JUST NIIN KUIN NATSIMIN OPPI OLI,voisi sanoa, että VALITETTAVASTI!
EIHÄN HÄNTÄ TUOSSA SUHTEESSA IHAN TÄYDESTÄ TODESTA OTTANUTKAAN KUIN KAKSI MUUTA MAAILMANPÄÄTTÄJÄÄ: STALIN JA CHURCHILL! Ja näiden lisäksi niin teki muutama alainen ja kannattaja, mm. muutoin ”älykäs” Goebbels.
Mussolinia ehkä lukuun ottamatta ”diktatorisesti hallitseva totalitaristiryhmä” ei ollut itse luonut sitä ideologiaa, jonka perusteella hallitsi, ja jonka käsittein ja sisällä käytiin myös poliittiset kiistat, joten sitä ei ollut voitu ”luoda heidän valtaansa perustelemaan”, kuten Arendt väittää muka ”vuosisadan totalitarismin erikoistuntomerkkinä”.Sekä Hitler että Lenin/Stalin nousivat valtaan, koska / kun heidän edustamansa ideologia oli jo laajasti levinnyt väestön joukkoon ennen sitä. Eivätkä he suinkaan yksin olleet niitä ideologioita luoneet saati levittäneet, kaikkea muuta! Maiden vallitsevat ideologiat eivät myöskään varsinaisesti muuttuneet perusteiltaan mihinkään yhtään sen enempää Stalinin kuin Hitlerinkään hallitusaikana. … ”
Edelleen tähän liittyen on huomattava, että bolshevikit eivät ajaneet yksipuoluejärjestelmää, vaan sellainen syntyi historillisesti. Neuvostojen vaaleihin osallistui erilaisia ryhmittymiä ja bolshevikkien kilpailevia ehdokkaita suurin piirtien Trotskin karkottamiseen asti.
Boshvikkien ja sosialidemokraattien ero repesi siitä kohtaa kuin repesi vasta Kautskyn tuomiosta Neuvostohallinnolle ja Leninin vastauksesta hänelle teoksessaan ”luopio Kautsky”.
https://www.marxists.org/suomi/lenin/1918/proletaarinen-vallankumous-ja-luopio-kautsky.htm
Sitä ennen suurin erimielisyys Kautskylaisten kanssa oli koskenut dialektisen materirialismin ja machismin tieteenfilosofioiden vastakkainasettelua. Machilaiset kuten Leninin kritisoma Bogdanov itse olisivat usein Venäjällä kuuluneet mielummin bolshevikkeihin kuin menshevikkaishin, mutta heitä ei huolittu puolueeseen.
AR: ” Historiaan liittyvä jossittelu ei koskaan voi olla tiedettä, emme voi tietää mitä olisi käynyt punaisten voittaessa sodan. Mahdollisia kehityskulkuja olisi ollut loputtomasti. Toisaalta historiallista spekulaatiota ei myöskään voi paeta, koska porvarillisten aatteiden edustajat lyövät sillä jatkuvasti päähän Suomen työväenliikkeen tukijoita. Hataralla pohjalla oleva väite punaisen Suomen bolševismista on argumentti sekä kaikkia tulevia vallankumouksia, että koko Suomen työväenliikettä vastaan. Siispä tämä väite on kumottava, vaikka mikään vedenpitävä todistelu ei ole mahdollista.
Punaisen Suomen aatteet
Punaisen Suomen aatemaailma ei ollut antiautoritaarinen, mutta ei myöskään totalitaristinen. Punaisten ohjelman olennaisimmat osat olivat parlamenttikeskeinen järjestelmä, progressiivinen verotus, kirkon ja valtion erottaminen toisistaan, torppareiden ja mäkitupalaisten vapauttaminen, kansanalote, kansanäänestys valtiosäännöstä, äänioikeusikärajan lasku (20 vuoteen), mahdollisuus muuttaa perustuslakia eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ja ”kansa nouskoon” -pykälä, joka teki vallankumouksesta laillisen mikäli eduskunta pyrkisi kumoamaan valtiosäännön*). Punaisten ohjelmassa ei siis ole lainkaan viitteitä bolševismista. ”
RK: Lenin piti tuota ohjelemaa hyvänä ja sosialistisena, vaikka sitä ei Venäjällä missään ollutkaan tarkoitus saattaa voimaan. Sovjetskaja entsikoopedijassa jopa arvioitiin, että baltiassa olsi heti kannattanut suhtautua tähän ja itsenäisyyteen ja jakaa saksalisen aatelin läänitykset viljelijöille perhetiloiksi, jolloin niiden paluttaminen saksalaisille ei missään tilanteessa olsi tullut kysymykseen kuten nyt kävi.
” The government of the RSFSR [Venäjä] recognized the indepen- dence of Soviet Estonia in a decree signed by Lenin on Dec. 7, 1918. By January 1919 the Red Army had liberated a large part of Estonia, where the decrees of the Soviet government were again put into effect.
[Huom! ”Soviet Estonia” EI tarkoita tässä (vielä) +”kuulumista Neuvostoliittoon” (joka perustettiinkin sillä nimellä vasta kaksi vuotta myöhemmin) vaan se tarkoittaa neuvosto-hallintomallia, joka perustettin jo Venäjän Väliaikaisen hallituksen vallan alla, ja jolle Lokakuun vallankumouprosessissa vain siirrettiin valta. Toki Neuvosto-Viron liittyminen Neuvostoliittoon olisi ollut ”napsaus vain” johtuen samanlaisista hallintomalleista, aivan toisin kuin Kansanvaltuuskunnan Suomessa, jolla oli aivan toisenlainen, mutta kuitenkin Leninin ”hyväksi sosialistiseksi” tunnustama hallintomalli!]
Nevertheless, mistakes were committed in dealing with the agrarian question. The policy of establishing state farms on former landlords’ estates rather than transferring the land to the peasants had an adverse effect on the alliance between the proletariat and the laboring peasantry.
During the intervention against Soviet Russia the imperialists of the USA and Great Britain extended military and economic aid to the Estonian bourgeoisie. A British squadron arrived in Tallinn on Dec. 12, 1918, and mercenaries from Finland, Sweden, and Denmark were brought to Estonia. Opening their offensive in early January 1919, the combined forces of the Estonian bourgeois army, the interventionists, and the White Guards succeeded in forcing out the Red Army units by February. A large-scale White terror campaign followed, and the Saaremaa Uprising was crushed in February. The bourgeois dictatorship consolidated its position after elections were held to the Constituent Assembly of Estonia.
On May 19, 1919, the Constituent Assembly proclaimed the forma- tion of a bourgeois Estonian republic. On June 5 the government of the Estlandia Labor Commune discontinued its activity. … ”
HR: ” Suomen sosialidemokraattisen puolueen hegemoninen linja oli kautskylainen (tšekkiläis-itävaltalaisen Karl Kautskyn, 1854–1938 mukaan). Kautskylaisuus edusti aikansa sosiaalidemokratian keskilinjaa. Sen mukaan vallankumouksellisen etujoukon ei pidä tehdä vallankumousta, vaan vallankumous alkaa itsestään kun olosuhteet ovat siihen kypsät. Kautkylaisyytta maltillisempi linja oli bernsteiniläisyys (saksalaisen Eduard Bernsteinin, 1850–1932 mukaan). Bernstein vastusti vallankumousta, ja kannatti muutoksia parlamentaaristen reformien kautta. Kautskylaisuutta radikaalimpaa linjaa edusti bolševismi, jonka mukaan etujoukkopuolueen piti kaapata valta.
Punaisen Suomen tragedian yksi syy oli se, että Saksan ja Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat pääosin bernsteiniläisiä, ja he pitivät Suomen punaisia vaarallisina seikkailijoina. Kun Saksa päätti hyökätä Suomeen ja tukea valkoista armeijaa, Saksan sosiaalidemokraatit istuivat hallituksessa ja hyväksyivät tämän päätöksen. Leninin mielestä Suomen sosiaalidemokraatit taas olivat päättämättömiä reformisteja. Lenin lähetti Suomen punaisille jonkin verran aseita ja salli melko pienen Suomeen sijoitettujen venäläissotilaiden vapaaehtoisjoukon liittymisen punaisten armeijaan. Brest-Litovskin rauhansopimus Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä 3.3. 1918 lopulta esti kaiken avun tarjoamisen, mahdollisti Saksan hyökkäyksen ja sinetöi punaisen Suomen kohtalon.
Punaisessa Suomessa toimi jonkin verran bolševikkeja, näitä olivat kolme Pietarin suomalaista, eli Adolf Taimi ja veljekset Eino ja Jukka Rahja. Lisäksi Suomessa oli sodan aikana Venäjän bolševikkihallinnon edustajia, kuten Aron Šeinman. Suomalaisilla bolševikeilla oli jonkin verran vaikutusvaltaa punakaarteissa, mutta ei juurikaan kansanvaltuuskunnassa, joten heillä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa punaisen Suomen siviilihallinnon linjauksiin. ”
RK: Tällainen ”Leninin mielipide” perustuu SKP:n perustajien myöhemmälle arviolle, että ”oli virhe, että vallankumoukseen ei pyritty, vaan siihen ajauduttiin”.
Lenin mielipide oli, että Suomen olisi pitänyt kieltäystyä Kerenskin maakuntavaaleista ja irrottautua Kerenskin hallinnosta Valtalain Eduskunnan johdolla. Tätä mieltä oli erittäin näkyvästi ja aktiivisesti myös mm. Väinö Tanner.
Toisaalta jotkut radikaalit ”ahneuksissaan” näkivät vaalit keinona syrjäyttää oikeistolaisia kuten Tanner, Paasivuori ja Tokoi, johdosta ja näiden ehdokkaksiasettumistakin yritettiin estää.
HR: ” Punakaartin johtaja Eero Haapalainen toimi usein omavaltaisesti, ennen kun hän sai potkut, ja punaisen Suomen loppumetreillä kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner nimitettiin diktaattoriksi. Autoritaarisista toimista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että he olisivat olleet Leninin linjoilla jo kansalaissodan aikana. Punakaarti toimi sodan aikana usein omavaltaisesti tiedustelun, postin, rautateiden ja elintarvikkeiden jakelun suhteen, mutta tämäkään ei vielä todista, että punainen Suomi olisi ollut matkalla kohti totalitarismia. Kullervo Mannerin diktaattorin valtuudet olivat epätoivoinen viime hetken toimi, niitä ei ollut tarkotettu pysyväksi järjestelyksi. ”
RK: MIKÄ viittaa sellaiseen, että Lenin olisi ollut ”suunnattoman autoritaarinen”?
Ei niin mikään – muu kuin Solzhenitsynin, Anne Applebaum-Sikorskyn ja Robert Servicen hörönlörötykset.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/03/kansan-aani-4-2003-aleksandr-solzenitsyn-myotavalehteli-nato-n-sapluunalla
HR: Haapalaisesta, Mannerista ja monista muista (mutta ei kaikista) Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista tuli bolševikkeja, ja vuonna 1918 perustettu Suomen kommunistinen puolue (SKP) omaksui Leninin linjaukset. SKP:n linjaukset olivat seurausta bolševismin vaikutusvaltaan joutumisesta, jonka mukaan punaiset hävisivät tiukan keskusjohdon ja kurin puutteen vuoksi. Mikäli punaiset olisivat voittaneet sodan, ei olisi ollut syytä vaihtaa kautskylaisuutta bolševismiin. Stalinin mielestä SKP:stä ei koskaan edes tullut riittävän bolševistista, minä vuoksi hän teloitutti suurimman osan sen moskovalaisesta johdosta 30-luvulla. ”
RK: Kautskylaisuuteen liittyvää machilaisuutta ei olisi hyväksytty. Mutta tuskin olisi tapeltu politiikassa näkyvästi.
HR: ” Oliko punaisten vallankäyttö mielivaltaista?
Valkoisen Suomen historianäkemyksen mukaan punainen terrori oli esimakua tulevasta totalitarismista. On totta, että punaiset teloittivat (ainakin) 1424 valkoista tai sellaisten tukijaksi epäiltyä. Teloituksille ei kuitenkaan ollut punaisten poliittisen johdon eli kansanvaltuuskunnan, eikä punakaartien johdon tukea, päinvastoin. Teloitukset olivat luonteeltaan paikallisten kalavelkojen maksua.
Punaisten vallankumousoikeudet antoivat suojeluskuntien ja poliisin jäsenyydestä rangaistukseksi yleensä sakkoa tai ehdonalaista, enintään 50 päivää vankeutta. Myös valkoinen terrori oli pääosin oma-aloitteista mielivaltaa, mutta valkoisten valtiorikosoikeudet antoivat sodan jälkeen myös 555 kuolemantuomiota, joista pantiin käytäntöön 265.
Punaisten tekemät teloitukset kertovat punaisten kurittomuudesta ja keskusjohdon heikkoudesta. Totalitaristinen terrori ei kuitenkaan koskaan tapahdu yksilöiden aloitteesta, se edellyttää verta janoavan järjestelmän ja keskusjohtoisen suunnitelman. Mikäli punaiset olisivat voittaneet, mielivaltaisia teloituksia olisi todennäköisesti tapahtunut vielä jonkin verran enemmän. Pian punaisen hallinnon vakiintuminen olisi lopettanut yksilöiden aloitteesta johtuvan mielivallan.
Punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan valtiosääntöluonnos ja punaisen Suomen käytännöt erosivat jyrkästi bolševikkien toimista. Kansanvaltuuston valtiosääntöluonnoksessa Suomi oli monipuoluejärjestelmä. Neuvosto-Venäjä oli yksipuoluejärjestelmä heinäkuusta 1918, ja myöhemmin tästä määrättiin perustuslaissa. ”
RK: Siitä määrättiin vain Brezhnevin perustulaissa vuonna 1981, mikä oli helvetin paha virhe.
Neuvostoliitto ei ollut virallisesti yksipuoluejärjetelmä kuten esimerkiksi Kiina. Järjetelmässä saattoi myös antaa laillisen äänen kenelle tahansa vaalioikeutetulle, vaikka tätä ei olisi mikään organisaatio asettanutkaan ehdokkaaksi. Sellaisilla äänillä ei kuitenkaan ollut todellista merkistystä. Tärkeintä oli, että kävi äänestämässä.
HR: ” Punaisessa Suomessa ei ollut asevelvollisuutta, Neuvosto-Venäjä määräsi asevelvollisuudesta heinäkuussa 1918. Punaisessa Suomessa vain keskuspankki sosialisoitiin, Neuvosto-Venäjällä pankkitoiminta monopolisoitiin valtiolle 1917, ulkomaankauppa monopolisoitiin valtiolle toukokuussa 1918 ja yleinen sosialisointi toteutettiin kesäkuussa 1918. Venäjällä bolševikkipuolue ajautui sotaan kaikkien muiden sosialistien kanssa vuoden 1918 aikana. Punaisessa Suomessa vallankaappausta vastustaneet sosialistit vetäytyivät hallinnosta, mutta pääsääntöisesti kukaan ei sortanut heitä. Järjestelmällinen terrori alkoi Neuvosto-Venäjällä vuonna 1918, punaisessa Suomessa ei ollut valtiollista terroria laisinkaan. Ainoat punaisen Suomen autoritaariset toimenpiteet olivat painovapauden rajoitukset ja puuttuminen tuomioistuinten riippumattomuuteen.
Kuinka kävi muiden sosialistien johtamien valtioiden 1910-1920-luvulla?
Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa syntyi useita sosialistisia valtioita, joiden kohtalo antaa osviittaa siitä kuinka sosialistiselle Suomelle olisi voinut käydä. Neuvostoliitto nielaisi yksi kerrallaan Kaukasuksen kolme sosialistista tasavaltaa, Azerbaidžanin ja Armenian vuonna 1920 ja Georgian vuonna 1921. Lisäksi Neuvostoliitto valloitti sosialisti Symon Petljuran johtaman Ukrainan kansantasavallan vuoteen 1921 mennessä. Aikaisemmin Kiinaan kuuluneista Mongoliasta ja Tuvasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltioita, ensimmäinen saavutti kansainvälisen tunnustuksen vasta 1940-luvulla, jolloin jälkimmäinen liitettiin Neuvostoliittoon.
Yksi uusi, sosialistien johtama maa kuitenkin pysyi itsenäisenä: Józef Piłsudskin johtama Puola. Uudelleen perustettua Puolaa ei nykyään pidetä sosialistisena maana, mutta Piłsudskin puolue, Puolan sosialistipuolue PPS muistutti paljon Suomen sosialidemokraattista puoluetta. ”
RK: Ei kannata verrata: Pilsudski oli Saksan puolella. Hän uritti luodan Puolasta alun pitäen alueellisen suurvallan. Uudeksi tukijaksi saksan natauduttua löytyi Ranska, sen äärioikisto. Liettua irrottautui Puolasta.
Puolan itsenäistyminen 30.3.1917 ja sen rooli Venäjän sisällis- ja interventiosodassa 1918-1920
Puolan itsenäistyminen 30.3.1917 ja sen rooli Venäjän sisällis- ja interventiosodassa 1918-1920
Puola poikkeaa muista Tsaarin imperiumista I maailmansodan aikaan ja jälkeen itsenäistyneistä maista maista siinä, että se on entinen supervalta yhdessä Liettuan kanssa itsekin. Sellainen myös ”uuden”, itsenäisyytensä palauttaneen (Suur-)Puolan oli tarkoitus olla: peilikuva ”Venäjästä” sellaisena kuin monet, useimmat puolalaiset sen käsittivät, kapeasta vinkkelistään.
Puolan kuningaskunta oli tsaarin imperiumissa eri valtio kuin Venäjän keisarikunta aivan kuten Suomikin. Sillä olivat omat, aatelisvaltaiset lait ja yhteiskuntajärjestys. Sen erikoisuus oli feodaalisesti matala-arvoinen, omin käsin maatöitä tekevä, ratsuväessä asevelvollinen ns. ”lantakasa-aateli” (Lenin), joka oli syntynyt siten, että aatelisto omisti tiluksensa kapitalistisesti, ja ne myös jaettiin kapitalistisesti kaikkien miespuolisten perillisten kesken (eikä feodaalisesti velvollisuuksien mukaan). Koska aatelisto oli keskenään poliittiisesti tasa-arvoista, ”tasavaltaista” (ja muilla ei käytännössä ollut poliittisia oikeuksia), valta kertyi sen suurimmalle ryhmälle lantakasa-aatelille. Tämä oli tsaarinvallan ja tsaarinvalta lantakasa-aatelin tukipylväs. Jopa 25% väestöstä kuului aatelistoon.
Puola sai kootuksi Ranskan ja antautuneen Saksan tuella suurimmillaan jopa 700000 miehen interventioarmeijan Puolan-Neuvosto-Venäjän sodassa (helmikuu 1919 − maaliskuu 1921). Se oli Venäjän sisällis- ja nterventiosodan selvästi kolmanneksi voimakkain osapuoli punaisten ja valkoisten jälkeen.
Liettua ei tähän hyökkäykseen osallistunut, vaan päin vastoin iski puukon kahvaa myöten Pilsudkin armeijan selkään pitäen sitä päävihollisenaan ja taistellen itselleen Puolasta riippumattoman itsenäisyyden. Vilnalainen ”puolankielinen liettualainen” Pilsudski ei tästä takaiskusta koskaan toipunut.
Olen ottanut itsenäisyyspäivämääräksi sen tunnustamisen päivämäärän Venäjän väliaikaisen hallituksen toimesta, lähes ensi töikseen. Kyseessä oli ns. Kongressi-Puola, jonka rajat ja valtiojärjestyskin oli muodostettu Napoleonin sotien jälkeisessä Wiemin kongressissa (1814 – 15), ja sen olivat Venäjän keisarikunnan lisäksi, jonka kanssa se oli per- sonaaliunionissa (tsaari on Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas), myös kaikki muutkin Kongressin osanottajamaat eli käytännössä kaikki Euroopan itsenäiset valtiot.
HR: ” Molemmat puolueet ajoivat ponnekkaasti itsenäisyyttä Venäjän imperiumista. Puola ei ajautunut sisällissotaan, mutta valtakamppailu Puolan sosialistien ja oikeistonationalistien välillä oli usein väkivaltaista. Oikeisto murhasi Puolan sosialistisen presidentin Gabriel Narutowiczin vuonna 1922, ja vuonna 1926 Piłsudski kaappasi vallan vasemmistopuolueiden tukemassa väkivaltaisessa vallankaappauksessa. Diktaattorina Piłsudski siirtyi asteittain konservatiiviseen suuntaan, eikä 1930-luvun Piłsudskia voi enää pitää sosialistina.
Neuvostoliiton imaisemista maista Azerbaidžanin Armenian kohtalon määrittivät keskinäiset sodat, ja alueen joutuminen Neuvosto-Venäjän ja Turkin geopoliittiseksi kiistakapulaksi. Lenin piti Azerbaidžanin öljyä välttämättömänä, Armenia joutui lopulta valitsemaan joko liittymisen Turkkiin tai liittymisen Venäjään. Molempien maiden sosialistien joukossa oli myös merkittävä määrä bolševikkeja. Punaisessa Suomessa ei ollut yhtäkään näistä tekijöistä, jotka johtivat Neuvosto-Venäjän miehitykseen.
Georgia oli vakain Kaukasian kolmesta uudesta sosialistien hallitsemasta maasta, ja hetken näytti että se voisi säilyttää itsenäisyytensä. Itsenäisyyttä kannattava sosiaalidemokraattipuolue sai 109 paikkaa vasta itsenäistyneen Georgian parlamentin 130 paikasta, eikä bolševikeilla ollut Georgiassa juurikaan sananvaltaa. Stalin ei kuitenkaan nähnyt synnyinmaansa itsenäisyydellä arvoa. Stalinin omien ja Neuvosto-Venäjän geopoliittisten intressien lisäksi sosialistisen Georgian kohtaloksi koitui heikko armeija. Vaikka itsenäisessä Georgiassa oli 2,5 miljoonaa asukasta, sen armeijan vahvuus oli alle 12 000 miestä. Heikon armeijan vuoksi Neuvosto-Venäjä sai Georgian vallattua kuukaudessa noin 45 000 miehen vahvuisella hyökkäyksellä, valtausta helpotti samanaikainen Turkin hyökkäys. ”
RK: Nämä Kaukasian tasavallat eivät varsinaisesti olleet itsenäisiä, vaan niissä oli samaan tapaan paperilla Venäjään kuulmisen tunnustava hallinto kuin Väliaikaisen hallituksen aikana. Silloin niillä oli kuitenkin ollut myös ministereitä. Niissä oli kaikissa myös koko ajan bolshevikkien haalitsemia alueita.
HR: ” Neuvosto-Venäjä olisi periaatteessa voinut kaavailla Suomen valloittamisita samaan tapaan kun se valloitti Georgian. ”
RK: Se vaan ei kaavaillut.
HR: ” Bolševismilla ei ollut Suomessa juurikaan tukea. Tästä huolimatta Neuvosto-Venäjä olisi voinut yrittää nimittää Suomelle nukkehallituksen, jossa olisi ollut esimerkiksi Adolf Taimi ja Rahjan veljekset jotka jakoivat bolševikkien näkemykset. ”
RK: Ei yrittänyt, kun se oli erottanut heti kuvernöörinkin.
HR: ” Punaisen Suomen sotilaalliset mahdollisuudet olivat kuitenkin aivan toiset kuin Georgian. Kansalaissodassa Punaisten puolelle mobilisoitiin noin 80000, lisäksi punainen Suomi olisi voinut mobilisoida Suomea puolustamaan suuren osan yhtä monesta valkoisten mobilisoimasta. Punaisen Suomen käytössä oli siis noin 150000 sotilasta, 12 kertaa enemmän kuin Georgialla. Neuvosto-Venäjä olisi tarvinnut punaisen Suomen valloittamiseen yli 400000 sotilaan armeijan, viisi kertaa suuremman kuin mitä osallistui Viron itsenäisyyssotaan. 1920-luvun alun nälkävuosina sellaisen mobilisointi olisi ollut bolševikkihallinnolle todella kallis ponnistus. Voimasuhteet Suomen eduksi 1920-luvun taitteessa olivat paljon paremmat kuin talvisodassa.
Mongolia ja Tuva olivat sotien välissä hankalassa paikassa sijaitsevia maita, joita määritti sijainti Venäjän ja Kiinan välissä. Kuomitangin hallitsema Kiina oli toisaalta sekasortoinen, ja toisaalta se ei halunnut hyväksyä Mongolian ja Tuvan itsenäisyyttä. Mongolian ja Tuvan piti nojautua Neuvostoliittoon sekä geopoliittisista että taloudellisista syistä. Ruotsi, Englanti ja Saksa eivät elätelleet toiveita Suomen valloittamisesta. Siksi punaisella Suomella oli muitakin tahoja joihin tukeutua kuin Neuvostoliitto. ”
RK: Väärä tieto: Saksa ainakin elätteli – ja hallitsikin vähän aikaa!
Englannista ja USA:sta emme tiedä, oliko niillä yhteistoimintahenkoilöitä Punaisten johdossa. Sellainen olisi aiva hyvin saattanut olla esimerkiksi puheenjohtaja Oskari Tokoi. Eikähän ole ainoa, joka olisi voinut olla.
HR: Toisin kuin Tuvalla ja Mongolialla, Suomella oli välittömät liikenneyhteydet Länsi-Eurooppaan. Poliittisesti Englanti oli punaiselle Suomelle lähes yhtä tärkeä liittolainen kuin Venäjä, ja Venäjälle paon jälkeen moni punaisen Suomen veteraani liittyi mielumin Iso-Britannian varustamaan Murmannin legioonaan kuin puna-armeijaan. Sodan voittaneet punaiset olisivat todennäköisesti pyrkineet jatkamaan liittolaisuussuhdetta brittien kanssa. Punainen Suomi olisi todennäköisesti tasapainoillut idän ja lännen välillä samaan tapaan kuin valkoinen Suomi, joka nojasi välillä Saksaan ja välillä Iso-Britanniaan.
Punaisen Suomen lähin analogia olisi ollut Piłsudskin Puola
Bolševikkien johtama Neuvostoliitto oli lahkolainen maa, joka ei suvainnut sosialistista toisinajattelua. ”
RK: Suvaitsi kyllä, millä Leninin neuvostohallinnossa läpijyräämä ystävyys- ja yhteistyösopimus Suomen Kansanvaltuuskunnan kanssa itsenäisten valtioiden kesken osoittaa.
Pilsudskin Puola oli imperialistinen valtio, jossa ei ollut mitään sosialistista. Pilsudski sai kuitenkin käännettyä menshevikitkin käymään interventiosotaa Neuvosto-Venäjää vastaan. Pilsudskin puolan analogia olisi ollut Mannerheimin sotilasvalta-Suomi, JOSSA PUNAISET EIVÄT OLSI NOUSSEET KAPINAAN VAAN LÄHTENEET MUKAAN MANNERHEIMIN RISTIRETKELLE VENÄJÄÄ VASTAAN.
SE oli sisällissodan todellinen vaihtoehto!
Ja siitähän taas ei olisi seurannut hyvää…
HR: ” Neuvostoliitto soti Ukrainan ja Puolan kanssa ennen kaikkia siksi, ettei Venäjän imperiumin aikana näillä alueilla ollut mitään yksiselitteisiä rajoja. ”
RK: Oli Puolalla rajat, ja kansainvälisesti tunnustustettu valtiollinen eritysasemakin (vaikka tsaari olikin sen ”lakkauttanut”, MUTTA VÄLIAISKAINEN HALLTUS PALAUTTI (vaikka ei hallinnutkaan aluetta) ja tunnusti Puolan itsenäisyyden lähes ensitöikseen.
Nämä rajat eivät kelvanneet Puolalle, eivätkä Liettualle.
HR: ” Suomella ei ollut vastaavaa ongelmaa, mutta punainen Suomi olisi ennen pitkää päätynyt välirikkoon Neuvostoliiton kanssa jo pelkästään aatteellisten erojen vuoksi. ”
RK: Punaiset EIVÄT olisi omaksuneet mitään kireää katskylaisuutta.
HR: ” Siinä missä Suomen suuriruhtinaskunnassa venäläisiä ja venäjänmielisiä oli vain marginaalisesti, Ukrainassa oli paljon venäjänkielisiä ja erillinen kansallinen identiteetti ei ollut mikään läpihuutojuttu. Venäjän imperiumissa Ukrainan imperiumiin kuuluvien osien ja Venäjän yhteydet olivat läheiset. Moni ukrainalainen sosialisti piti työväen vallankumousta ensisijaisena päämääränä, kansallisuuskysymystä joko toisarvoisena tai merkityksettömänä. Simon Petljuran johtama Ukrainan kansantasavallan direktoraatti joutui usein muuttamaan Venäjän puna-armeijan, valkoisen armeijan ja Puolan hyökkäysten tieltä, ja lopulta Neuvosto-Venäjä ja Puola jakoivat Ukrainan keskenään. ”
RK: https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/venajan-toimeenpaneva-keskuskomitea-hyvaksyi-suomen-itsenaisyyden-4-1-1918/
” Venäjän toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden 4.1.1918
Verrataan tässä Suomen ja Ukrainan tapahtumia, sillä näissä maissa seurattiin toisiaan ja oli samoja henkilöitäkin toimimassa.
Ukrainan Keskusneuvosto (Tsentralna Rada), joka hallitsi Kiovan ympä- ristössä, oli ärähtänyt jo Kerenskille siitä, ettei tämä tunnustakaan kan- sallista itsemääräämisoikeutta. Itse asiassa se oli perustettukin tästä syystä, kun ilmeni, että vaikka Väliaikaisen hallitus oli tunnustanut muodollisesti Saksan miehittämän Puolan itsenäisyyden, sillä ei ollut- kaan aikomustakaan jatkaa tällä puolueidensa ja myös neuvostoissa vaikutusvaltaisten bolševikkien alun perin julistamalla linjalla tuon pi- temmälle,ei Suomessa,Baltiassa,Kaukaasiassa – eikä Ukrainassa. Rada koostui samoista puolueista kuin Väliaikainen hallituskin, puheenjohtaja oli Kerenskinkin SR-puolueen (eserrä) akateemikko Mihail Hruževski (ven. Gruževski, demokraattinen nationalisti) ja puolustusministerinä ja sotilaskomentajana pilsudskilainen menševikki Simon Petljura, monien mielestä antisemitistinen varhaisfasisti,ehkä menševikkipuolueen sisäisten ristiriitojen jäljiltä, jossa yhteydessä itsenäisyyttä vastustavat, kansallista kulttuuriautonomiaa Venäjän yhteydessä ajavat bundilaiset (Juutalainen työväenliitto) usein hakeutuivat bolševikkien liepeille, vaikka aatteet ja olivat kaukana toisistaan.
Keskusradaa ei totellut Kiovan sotilaspiiri, joka nyt katsoi olevansa ”Väliaikaisen hallituksen (ja sen kansainvälisen tunnustuksen) perillinen” komentajinaan ensin Väliaikaisen hallituksen alueellinen sotakomissaari (ministeri) kenraaliluutnatti Mihail Oberutšev (1.5.- 17.10), sitten tämä esikuntapäällikkö ja varakomentaja kenraaliluutnantti Mihail Kvetsinski (17. 10.-7.11), Lokakuun vallankumouksen jälkeen everstiluutnatti Viktor Pavlenko (14.11.-13.12.) ja esikuntakapteeni 11. Suomenmaalaisesta tarkka-ampujarykmentistä Mykola (Nikolai) Šinkar (13.12. – ).
… ”
HR: ” Suomen ja Puolan historia on jo 500 vuoden ajan noudatellut samantapaista kaarta Itä- ja Länsi-Euroopan suurvaltojen puristuksissa. Suomi ja suurin osa Puolasta joutui osaksi Venäjän imperiumia samoihin aikoihin 1800-luvun alkuvuosina, ja molemmilla oli vahva oma hallinnollinen traditio. Vuoden 1918 uusista sosialistisista valtioista vain Puola ja Ukraina olivat Suomea väkirikkaampia, mutta näistä Ukraina oli paljon hajanaisempi ja hallintonsa, kielensä, kulttuurinsa ja poliittisten ryhmiensä vuoksi lähempänä Venäjää. Toisin kuin Ukrainassa, itsenäistymisen aikaan sekä Puolassa että Suomessa ylivoimaisesti vahvin poliittinen liike oli täysin itsenäisyyden kannalla oleva, kansallismielinen sosialistiliike. Näiden syiden vuoksi kaikista sosialistisista valtioista punaisen Suomen kehitys olisi todennäköisimmin ollut lähimpänä Puolan kehitystä.
Suomi näyttää nyt enemmän punaiselta kuin valkoiselta ”
RK: Ei kyllä minusta…
HR: Kuten Suomen sosialidemokraattinen puolue toipui melko nopeasti tappiostaan valkoisessa Suomessa, punaisen Suomen porvaripuolueet olisivat toipuneet tappiostaan, ja muodostaneet opposition 20-luvulla. Voi olla, että 20- ja 30-lukujen punaisessa Suomessa olisi nähty samantyyppistä poliittista väkivaltaa kuin valkoisessa Suomessa ja Puolassa. Tällöin punainen Suomi olisi voinut ajautua diktatuuriin, kuten Józef Piłsudskin Puola ajautui diktatuuriin. Diktatuuri ei ollut kaukana myöskään myöskään valkoisessa Suomessa, presidentti Svinhufvud olisi voinut ryhtyä yksinvaltiaaksi Mäntsälän kapinan aikaan niin halutessaan. Punaisen Suomen diktatuuri olisi kuitenkin muistuttanut enemmän Piłsudskin Puolan diktatuuria kuin Stalinin Neuvostoliittoa.
Todennäköisesti punainen Suomi olisi myös ajautunut talvisotaan, koska Suomen sisäpolitiikka ei olisi vaikuttanut yleiseen geopoliittiseen kehityskulkuun, minkä seurauksena Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat itäisen Euroopan keskenään. ”
RK: En kyllä tätkään ole valmis allekirjoittamaan.
Suomi olisi ollut siinä tilanteessa aidosti NL:n etupiirillä.
Saksa ei olsi edes harkinnut mitään tätä kautta kulkevia ”liian hienoja”, eikä NL:kaan lietsonut sellaisia…
HR: ” Englanti ei olisi pelastanut punaista Suomea talvisodan aluemenetyksiltä, kuten se ei pelastanut valkoistakaan Suomea. ”
RK: Sellaisia ei olsi tarvittu, kun Suomi EI OLISI OLLUT SAKSAN PUOLELLA!
HR: ” Ulkomainen painostus olisi kuitenkin voinut pelastaa punaisenkin Suomen neuvostomiehitykseltä. ”
RK: Menee höpölöpöksi…
HR: Viimeistään tässä vaiheessa punaisen Suomen mahdolliset poliittiset valinnat olisivat olleet samat kuin valkoisen Suomen, eikä spekulaatiota vaihtoehtoisesta historiankulusta ole tarpeen jatkaa tätä pidemmälle. ”
RK: Punainen Suomi olisi pysytellyt II maailmasodan ulkopuolella.
HR: Suurin osa kansanvaltuuston ohjelmasta on toteutunut, vaikka punaiset hävisivät sodan. Viimeisin perustuslakiuudistus siirsi Suomea parlamenttikeskeistä järjestelmää kohti, ja myös kirkon ja valtion erottamista kohti poistamalla presidentin aseman kirkon päämiehenä. Kansanalote toteutui vesitetyssä muodossa 2010-luvulla. Ainoat kansanvaltuuskunnan toteutumattomat vaatimukset ovat yksinkertainen perustuslain muuttamisjärjestys ja ”kansa nouskoon” -pykälä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2018 Suomi muistuttaa paljon enemmän punaista kuin valkoista Suomea. ”
RK: Se VOITTANUT VALKOINEN SUOMI vaihtui toiseksi komennoksi jo vuoden 1919 aikana, kun sen kummisetävaltio oli lakannut siinä ominaisuudessa olemasta.
HR: Punainen Suomi ei siis olisi ollut anarkistinen utopia, mutta ei myöskään totalitaristinen diktatuuri. Toki voi kysyä, kannattiko kymmenien tuhansien kuolla seurauksena kapinasta, joka tehtiin sellaisen järjestelmän puolesta, joka ei juurikaan eroa nykyisestä. ”
RK: Nykyinen Suomi on syntynyt sen kapinakin pohjalta.
Pilsudskin-Mannerheimin touhusta olisi seurannut jotakin muuta.
Mutta se muu ei kuitenkaan misään tapauksessa olsi ollut neuvostoliiton häviö.
HR: ” Toisaalta ilman työväenluokan aseellisen kapinan uhkaa poliittinen ja taloudellinen eliitti tuskin olisi suostunut mihinkään myönnytyksiin, ja eläisimme edelleen yhtä armottomassa luokkayhteiskunnassa kuin sata vuotta sitten.
Antti Rautiainen
*) Suomen kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html
Julkaistu Kapinatyöläisessä #51. Lehtiversioon verrattuna tähän on korjattu hieman alaspäin vuonna 1918 mobilisoitujen lukua, ja vastaavasti saman kappaleen muita lukuja. Lisäksi on lisätty ettei vallankaappausta vastustaneita sosialisteja sorrettu ”pääsääntöisesti”, koska näitä tapauksia oli ainakin Akseli ja Eelo Isohiiden teloitus. ”
Risto Koivula blogissaan ” Neuvosto-Venäjän kansallisuusasian kansankomissaari Stalinin puhe SDP:n puoluekokouksessa 14.11.1917: ”Tästä puheesta on nyt jauhettu niin paljon paskaa niin valtameediassa kuin tällä palstallakin, että leväytetään originaali näkyville. Varmaan tämä jostakin löytyy suomenkielisenäkin netistä.”
Koivulan tarkoittama Stalinin puhe löytyy suomen kielellä lähteestä: Internet, Kuusisen hallituksen rintamalehti ”Kansan valta”, 21.12.1939.
Jos punaiset ja olisivat ilman Saksan apua voittaneet, mutta Venäjä ei auttanut punaisia samalla mitalla eli sikäli Venäjä ei pyrkinyt valloittamaan Suomea. Punaisten osuus oli enemmänkin taistelua ns sortovaltaa vastaan.
Saksalaisilla sitä vastoin oli varsinkin vakaa aikomus tehdä Suomesta keisarin-Saksan satelliittivaltio. Näin ainakin historia näyttäisi todistavan.
Mitä olisi seurannut Punaisten voitosta vuonna 1918?
No ensin olisi ollut kommunistinen valtio, ajan hengen mukainen missä pieni eliitti ylläpitää diktatuuria jos ei heti olisi menty tai jouduttu osaksi itäistä naapuria. Ja varmaan olisi siinä voiton huumassa kostoksi teloitettu ja nälkiinnytetty hävinnyttä valkoista puolta.
Viimeistään toisen maailmansodan jälkeen olisimme olleet osa Neuvostoliittoa ankeine oloineen Viron ym maiden malliin. Vuoden 1991 jälkeen ehkä sitten olisimme vähitellen alkaneet luoda demokraattista Suomea.
Kuvitteleeko tosiaan joku että olisi toisin mennyt?
Kommunistien ja sosialidemokraattien ero ei ollut tuossa vaiheessa ”kirkastunut” eikä asettunut sille kohdalle, jolle asettui. Tämä tapahtui vasta, kun Itävallan kautskylaiset (”2. ja 1/2 -internationaali”, jotka olivat vastustaneet I maailman- sotaan osallistumista toisin kuin Saksan, Ranskan jne. bernsteinilaiset, ja noin ollen myös säilyttäneet maailmanjärjestönsä, asettuivat Lenin hallitusta vastaan tämän hajotettua ns. Perustuslakia säätävän kokouksen, koska sen monet edustajat ja puolueet, mm. eserrät, johtivat aseellisia kapinoita eri puolilla maata Leninin hallitusta vastaan.
Tämä teos toki tuli määrittelemää juuri kommunistien asennoitu-mista, ja nämä alkoivat käyttää itsekin tuota nimitystä, jonka Marx ja Engels olivat ”vallanneet” teoksella ”Kommunistinen manifesti”.
https://www.marxists.org/suomi/lenin/1918/proletaarinen-vallankumous-ja-luopio-kautsky.htm
Punaiset olivat enimmäkseen sosiaalidemokraatteja tässä mielessä. Neuvosto- liitonkin malli muodostui vasta sisällissodassa, ja sitä yritettiin sen jälkeen NEP-politiikalla vaihtaakin, mutta Stalinin johdolla siitä siirrytiiin suunnitelmatalou- teen, joka jossakin muodossa kuuluukin ”kommunismiin”. Ulkovaltioiden, erityisesti toisten sosialististen maiden kanssa NL pyrki tekemään työnjaolle perustuvia diilejä. (Tärkein niistä Kiinan kanssa meni plörinäksi, kun Mao piti sitä ”valtaussuunitelmana” ja aloitti ”Suuren harppauksen”.)
NL oli tunnustanut kansanvaltuuskunnan ohjelman, vaikka se oli suuresti erilainen kuin sillä itsellään, ja se teki Punaisten kanssa kahden itsenäisen valtion välisen valtiosopimuksen.
Tämä on tärkeä kysymys, miten hommat olisivat edenneet 30-luvulla, jos siihen asti olsi päästy suunnitellulla tavalla.
Suomi olisi nytkin voinut 1938 tehdä ainakin ”etupiirisopimuksen Itämeren ja Baltian alueella” (v blatijskom rezhime, in the Baltic region), jolla ehkä Talvisota olisi vopitu vielä välttää.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/01/talvisodan-asetelmista
Talvisodan asetelmista
Münchenin sopimuksen vaihtoehdot 1938?
9.8.2014 03:37 Risto Koivula 4 kommenttia
Historioitsija Jussi Jalonen, joka kieltää keskustelun blogeissaan tällä palstalla, esittää vastauksessaan Heikki Patomäelle muka ”Venäjän 2014 ja Saksan politiikan 1938 analogioista”, että silloisen Münchenin myöntyväisyyssopimuksen, jolla länsivallat ”myivät” Tshekkoslovakian Saksalle, vaihtoehtona olisi ollut nopea ja varma voitto natsi-Saksasta…
Otan asian erikseen tarkasteltavaksi, koska se liittyy myös Suomen talvisodan mahdollisiin vaihtoehtoihin siten, että NL tarjosi ainakin minun ymmärtääkseni ehdottoman tosissaan Suomelle etupiirijakoa ”v baltijskom rezhime” eli ”in the Baltic region”, miten tuo nyt sitten käännetäänkin: Itämeren/Baltian alueella (Jartsev-neuvottelut, joihin Suomi ei ryhtynyt), koska NL pelkäsi tosissaan ”Münchenin-sotaa”:
Tuo olisi saattanut olla Suomelle viimeinen todellinen tilaisuus välttää talvisota ja ylipäätään joutuminen mukaan II maailman-sotaan. Tuo Stalinin ehdotus Jartsevin/ Rybkinin kautta päätyi kuitenkin Adolf Hitlerin käsiin varmaan ennen kuin presidentti Kallion. Hitler esitti vitten Molo-Ribbeä saman kaavan mukai-sesti… venäläiset uskoivat, että Mannerheim olisi toimittanut tiedot Hitlerille, mutta muuttivat myöhemmin käsityksensä. Tämä tarkoittaa, että sitä oli sotilaslinjallekin esitetty.
Mutta asiaan:
Jalonen: ” Patomäki kysyy: ”On kuitenkin vaikea ymmärtää, mitä hyötyä olisi ollut siitä, että II maailmansota olisi alkanut Euroopan näyttämöllä jo 1938 eikä 1939?”
Vuonna 1938 oli Saksan armeijan moottorointi vielä puutteellinen. ”
RK: NL:n armeijan moottorointi oli vielä paljon puutteellisempi: sekä MiG-lentokoneet että T-34-tyypin panssarivaunut, jotka oli räätälöity Espanjan sisällissodasta urkitun tiedon perusteella (komentajana T-34:n yleissuunnittelija insinöörikenraali Dmitri Pavlov, sittemmin Läntisen rintaman epäonnistunut komentaja Barbarossan alkaessa) saksalaisia vastaan (jotka taas oli räätälöity NL:n edellisiä USA:n lisens-sillä teh- tyjä BT-panssareita vastaan) olivat 1938 piirustuslaudalla, ja vuotta myöhemmin vuoden 1939 prototyyppivaiheessa (Leningradissa, tulevat tuotantolinjat olivat kuitenkin Uralilla ja Volgalla, mm. Gorkissa, joka oli tärkeä keskus).
http://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_combat_vehicle_production_during_World_War_II
JJ: ”Tšekkoslovakian armeija olisi lisännyt 25 divisioonaa liittou-tuneiden vahvuuteen Euroopassa, ja olisi yhdessä Puolan kanssa kyennyt sitomaan huomattavan osan Saksan voimista idässä. ”
RK: Tuon liittymän kova lenkki olisi epäilemättä ollut Tšekkoslova- kia ja sen linnoitukset Sveitsin malliin vuoristoalueilla, eli Sudeeteilla, jotka Saksa Münchenin ”sopimuksessa” sai itselleen. Saksalaisten kenraalien kerrotaan monttu auki niitä tutkineen, ja Hitlerin ihailu heidän keskuudessaan tästä manööveristä nousi ennen kuulumattomalle tasolle…
Myös NL:n ns.vanha raja oli vahvasti linnoitettu ja juuri samoilta paikoilta, joista Saksa sen sittemmin perääntymisvaiheessa linnoitti. Nuo linnoitukset purettiin, kun Länsi- Ukraina liitettiin NL:on vuoden 1940 alusta, mitä Georgi Žukov ainakin vastusti. Saksan tiedettiin kuitenkin seuraavan tilannetta, ei auttanut, jos meinasi leikkiä tyhmää…
Unkarikin oli Saksalle arvaamaton liittolainen vähän kuin Espanja, sillä Hitler ja Horthy eivät suinkaan olleet yhteneväisillä linjoilla, ja Unkarissa oli hitleriläismielinen kansanmurhalinjan oppositio ”Nuoliristiläiset”, joka loppujen lopuksi hetkeksi kaappasikin vallan (ja hävitti Unkarin juutalaiset tappion kynnyksellä).
JJ: ” Lisäksi tuossa vaiheessa ei Neuvostoliitto vielä ollut solminut Molotov-Ribben-trop-sopimusta,vaan oli päättänyt tukea aktiivisesti Tšekkoslovakian hallitusta Saksaa vastaan. Kriisin aikana Stalin lähetti osan ilmavoimistaan Prahan hallituksen tueksi. ”
RK: Pikemminkin pitäisi sanoa, että sota riehui täyttä päätä Mantšuriassa ja uhkasi myös NL:a ”Halhin Golin taistelun” muodossa, johon NL tiesi varustautua, sillä se pelkäsi Japanin hyökkäystä ja NL:sta Maon joukoille Kiinaan suuntautuvien huoltoyhteyksien katkaisemista. Tämä sitoi osan NL:n parhaista (sillä se ei tarkkaan tiennyt, millaisia Japanilla oli) BT-7-panssareista Kaukoitään.
Tuokin homma oli syyskuussa 1939 hoidossa. Ja juuri siksi Hitler esittikin yllättäen kuin salama kirkkalta taivaalta Molo-Ribbe- ”sopimusta”.
En halua lukeutua ennustajaeukkoihin. Paljon on spekuloitu mutta ei kukaan voi tietää, jos tilanne olisi toisinpäin; Euroopassa löytyy paljonkin esimerkkejä ns kommunistisista valtioista. En teorisoi, olen henkilökohtaisesti kierrellyt sen verran ns kommunistisissa maissa, että voin hyvällä syyllä sanoa; jonkinlaista kokemusta tavallisen kansan keskuudessa ehkä löytyy. Eivät läheskään kaikki ns kommunistiset valtiot ”kurjuudessa” eläneet. Kansa eli omaa elämäänsä, poliitikot politikoivat; tuloksia, ehkä tai sitten ei. Tavalliseen kansaan järjestelmä ei juurikaan vaikuttanut. Masentavin kokemukseni oli Itä-Saksa, Suomessakin kun saksaa luin Itä-Saksan kulttuurikeskuksessa; sääli oli opettajia, jotka eivät uskaltaneet meihin ottaa minkäänlaista henkilökohtaista kontaktia. Meitähän suomalaisia opiskeli siellä, sanoisin kaikista yhteiskuntaluokista, varsinkin kun opiskelu oli ilmaista.
” … Kas tässä tuo Marxin »sananen»:
»Kapitalistisen ja kommunistisen yhteiskunnan välillä on kausi, jolloin toinen muutetaan vallankumouksellisesti toiseksi. Sitä vastaavasti tulee olemaan myös poliittinen siirtymäkausi, jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kuin proletariaatin vallankumouksellista diktatuuria.» [5]
… Tästä vakuuttuu sitäkin enemmän, kun tarkastelee, miten merkillisesti Kautsky on »selittänyt» tuota Marxin proletariaatin diktatuurista lausumaa »sanasta». Kuulkaapa:
»Valitettavasti Marx on jättänyt sanomatta tarkemmin, miten hän käsittää tämän diktatuurin»… (Luopion läpeensä valheellinen fraasi, sillä Marx ja Engels ovat nimenomaan antaneet monia mitä seikkaperäisimpiä ohjeita, joita marxilaisuuden ulkolukija Kautsky välttää tarkoituksellisesti)… »Kirjaimellisesti diktatuuri-sana merkitsee demokratian hävittämistä. Mutta kirjaimellisesti käsitettynä tämä sana merkitsee tietysti myös yhden henkilön yksinvaltiutta, henkilön, jota eivät mitkään lait sido. Yksinvaltiutta, joka eroaa despotismista siinä, että sitä ei käsitetä pysyväiseksi valtiomuodoksi, vaan ohimeneväksi äärimmäisyyskeinoksi.
»Jo sanonta ’proletariaatin diktatuuri’, ei siis yhden henkilön, vaan yhden luokan diktatuuri, tekee mahdottomaksi sen, että Marx olisi tällöin tarkoittanut diktatuuria sanan kirjaimellisessa mielessä.
»Hän ei ole puhunut siinä hallitusmuodosta, vaan tilasta, joka on välttämättömyyden pakosta muodostuva kaikkialla, missä proletariaatti valtaa poliittisen vallan. Ettei Marx ole tarkoittanut tällä hallitusmuotoa, sitä todistaa jo se, että Marxin mielestä Englannissa ja Amerikassa siirtyminen voi tapahtua rauhanomaisesti, siis demokraattisesti» (s. 20).
Olemme varta vasten esittäneet tämän järkeilyn kokonaisuudessaan, jotta lukija voisi nähdä selvästi, mitä keinoja »teoreetikko» Kautsky käyttää.
Kautsky tahtoo käsiteltävän kysymystä sillä tavalla, että alettaisiin diktatuuri-»sanan» määrittelystä.
Hyvä. Jokaisen pyhä oikeus on käsitellä kysymystä tavalla tai toisella. On vain tehtävä ero kysymyksen vakavan ja rehellisen käsittelyn ja epärehellisen käsittelyn välillä. Joka tahtoo kysymyksen tällaisessa käsittelyssä suhtautua asiaan vakavasti, hänen pitää antaa oma määritelmänsä tuosta »sanasta». Silloin kysymys asetetaan selvästi ja suoraan. Kautsky ei sitä tee. Hän kirjoittaa: »Kirjaimellisesti diktatuuri-sana merkitsee demokratian hävittämistä.»
Ensinnäkään se ei ole määritelmä. Jos Kautsky halusi välttyä antamasta määritelmää diktatuuri-käsitteestä, niin miksi piti valita tuollainen kysymyksen käsittelytapa?
Toiseksi se on ilmeisesti väärä. Liberaalille on luontaista puhua »demokratiasta» yleensä. Marxilainen ei unohda koskaan asettaa kysymystä: »Minkä luokan?» Jokainen esimerkiksi tietää — ja myös »historioitsija» Kautsky tietää sen —, että muinaisajan orjakapinat ja jopa voimakkaat levottomuudetkin paljastivat heti antiikin valtion olemukseltaan orjanomistajain diktatuuriksi. Hävittikö tuo diktatuuri orjanomistajain keskinäisen demokratian, heidän demokratiansa? Kaikille on tunnettua, että ei hävittänyt.
»Marxilainen» Kautsky on lausunut tavattoman tyhmyyden ja valheen, sillä hän »on unohtanut» luokkataistelun…
Jotta Kautskyn esittämästä liberaalisesta ja valheellisesta väitteestä saataisiin marxilainen ja totuutta vastaava, on sanottava: diktatuuri ei ehdottomasti merkitse demokratian hävittämistä sen luokan osalta, joka toteuttaa tuota diktatuuria muihin luokkiin nähden, mutta se merkitsee ehdottomasti demokratian hävittämistä (tai sen olennaista rajoittamista, mikä on myös eräänlaista hävittämistä) sen luokan osalta, johon nähden tai jota vastaan diktatuuria toteutetaan.
Mutta olkoonpa tämä väite miten totta tahansa, siinä ei kuitenkaan määritellä diktatuuria.
Tarkastellaanpa Kautskyn seuraavaa lausetta:
»…Mutta kirjaimellisesti käsitettynä tämä sana merkitsee tietysti myös yhden henkilön yksinvaltiutta, henkilön, jota eivät mitkään lait sido»…
Kuin sokea koiranpenikka, joka tönii kuonollaan sattumanvaraisesti puoleen ja toiseen, niin Kautskykin on tässä sattumalta osunut yhteen oikeaan ajatukseen (nimittäin, että diktatuuri on valtaa, jota eivät mitkään lait sido), mutta hän ei silti esittänyt diktatuurin määritelmää, vaan lausui lisäksi ilmeisen historiallisen valheen, että diktatuuri merkitsee muka yhden henkilön valtaa. Se on väärin jo kielellisestikin, koska diktatorisesti voi hallita myös ryhmä henkilöitä, muutamat harvat, yksi luokka j.n.e.
Kautsky osoittaa edelleen, missä diktatuuri eroaa despotismista, mutta vaikka hänen osoituksensa on ilmeisen väärä, emme pysähdy tarkastelemaan sitä, koska se ei lainkaan kuulu meitä kiinnostavaan kysymykseen. Tunnettua on Kautskyn taipumus kääntyä XX vuosisadasta XVIII vuosisataan ja XVIII vuosisadasta antiikkiseen muinaisaikaan, joten toivomme, että pystytettyään diktatuurinsa Saksan proletariaatti ottaa huomioon hänen taipumuksensa ja panee Kautskyn vaikkapa muinaisajan historian opettajaksi lukioon. Se, että proletariaatin diktatuurin määrittelyä kartetaan järkeilemällä despotismista, on joko äärimmäistä tyhmyyttä tai sangen taitamatonta petkutusta.
Tulokseksi saamme, että ryhdyttyään puhumaan diktatuurista Kautsky on ladellut paljon ilmeisiä valheita esittämättä kuitenkaan minkäänlaista määritelmää! Ellei hän luottanut älyllisiin kykyihinsä, niin olisihan hän voinut turvautua muistiinsa ja purkaa »laatikoistaan» esiin kaikki tapaukset, jolloin Marx puhuu diktatuurista. Hän olisi kai saanut joko seuraavan tai sisällöltään yhtäpitävän määritelmän:
Diktatuuri on valtaa, joka nojaa suoranaisesti väkivaltaan ja jota eivät sido mitkään lait. (siis Leninin tulkinta Kautskyn tulkinnasta, RK)
…Diktatuuri on valtaa, joka nojaa suoranaisesti väkivaltaan ja jota eivät sido mitkään lait.
Proletariaatin vallankumouksellinen diktatuuri on valtaa, joka on taistelemalla otettu ja jota proletariaatti pitää yllä harjoittamalla väkivaltaa porvaristoon nähden, se on valtaa, jota eivät sido mitkään lait. ”
Tässä on käännösvirhe, ainakin Leninin tektissä:
Tuolla on venäjän kielellä sana ”sila” = voima, suomen sanan kaikinpuolinen synonyymi. Väkivalta tarkoittaa henkolöönkäyviä pakkotoimenpiteitä, se sulkee henkilöönkäymättömät pois. Noin ei missään tapauksessa ole tarkoitus olla.
Englanninnoksessa (paitsi tietysti Servicen, Applebaumin ja Solzhenitsynin) esiintyy sana ”force = voima, pakko”, joka on sekin aivan eri asia, suunnattomasti laajempi kuin ”violence”.
Mikään muu poliittinen ryhmä kuin sellainen, joka tähtää ”rotumurha(”peilineurooni”)hommiin” ei vi panna ”väkivaltaa”, ”violence” toiminnan ”päämääräksi” jo siksikään että siinä saavat aina omatkin siipeensä väistämättä.
Noin ei tehnyt myöskään Lenin.
Kautsky on saattanut kylläkin tarkoittaa ”violence” haukkuessaan bolshevikkeja.
Nyt en löytänyt leninin Valituista enkä Kootuista tuota Karjalassa käännettynä, sielläkin saattaa olla tuo virheellinen ”väkivalta” ”voiman” väännöksenä. Koko termillä on voitu tarkoittaa silloin myös ”joukkovoimaa”, joka sekin kuuluu ”voiman” piiriin.
Diktaruuri tarkoittaa ”pakkovaltaa”.
Demokratia tarkoittaa ”(poliittista) enemmistövaltaa” jossakin ryhmässä, asioissa jotka todella ovat poliittisesti valinnaisia.
Nämä eivät ole toisensa pois sulkevia muodollisloogisia vastakohtia (kuten Kautsky väittää), eivätkä myöskään toisiaan edellyttäviä dielektisia vastakohtia, joista toistakaan ei ole ilman toista, vaan ne ovat KAKSI ERI ASIAA, joista kaikki neljä kombinaatiota ovat mahdollisia, esimerkiksi enemmistödiktatuuria, joita monet (mm. John Stuart MIll) ovat pitäneet kaikista vaihtoehdoista hunoimpana.
Demokratiaa ei voida muodollisloogisesti määritelmällisesti palauttaa vaaleihin, sillä tämä määritelmä ei esimerkiksi vastaa mitään kysymykseen ”voiko demokratian lakkauttaa demokraattisesti”?
Demokratia edellyttää kunnossa olevaa tiedettä. Demokratiaa ei voida myöskään rajoittaa yhteen valtionn, sillä kaksi sellaista ”demokratiaa” voi tulla ”demokraattisesti” täysin päinvastaisiin tuloksiin, joita sitten kumminkin ratkotaan pyssyillä.
Tuo oli siis ”Luopio Kautskysta”
https://www.marxists.org/suomi/lenin/1918/proletaarinen-vallankumous-ja-luopio-kautsky.htm
Täällä on selvempiä määritelmiä, eivät kyllä vapaita käännösvirheistä nämäkään:
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/democracy
” Democracy
a form of political organization of society based on a recognition of the people as the source of power, their right to participate in the resolution of state affairs, and the provision of a rather broad range of rights and liberties for citizens. Democracy in this connection is primarily a form of state. The term “democracy” is also used with respect to the organization and activity of other political and social institutions (such as party democracy and democracy in the organizations of production) and the appropriate social movements, policies, and currents of sociopolitical thought.
An authentically scientific interpretation of democracy is provided by Marxism-Leninism, which views it as inextricably connected with the material living conditions of society and its class structure. Democracy is a historical phenomenon that changes as society develops and socioeconomic formations succeed each other. … ”
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/dictatorship
” Dictatorship
a concept that characterizes a system of exercising power in a state. The term has two fundamental meanings: (1) the essence of state power, which ensures the political power of the economically dominant class, (2) the method of exercising power (dictatorial regime, dictatorial methods, and so forth). … ”
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Dictatorship+of+the+proletariat
” Dictatorship of the Proletariat
the power of the working class, established as a result of a socialist revolution and having as its aims the building of socialism and the transition of society to the construction of communism. This power is called proletarian because the working class, led by the Marxist-Leninist party and allied with the peasantry and other democratic strata of society, holds the leading position in society and the state. It is called a dictatorship because, while implementing the broadest democracy for the working people, it uses force whenever necessary to suppress the resistance of the exploiting classes and the activity of elements hostile to socialism.
The doctrine of the dictatorship of the proletariat flows inevitably from the Marxist-Leninist theory of classes and the class struggle. Marx and Engels opposed the petit bourgeois tendencies that endeavored to reconcile and conceal class contradictions, and they also opposed the anarchists, who called for the immediate destruction of any state organization. In opposition to these ideas, Marx and Engels proposed that it was necessary that the proletariat win political power in order to build a new society. The proletariat needed power in order to “wrest, by degrees, all capital from the bourgeoisie to centralize all instruments of production in the hands of the state, that is, in the hands of the proletariat, organized as the ruling class, and in order to increase the total of the productive forces as rapidly as possible” (“Manifesto of the Communist Party,” 1848, in K. Marx and F. Engels, Soch., 2nd ed., vol. 4, p. 446).
The generalization of the experience of the Revolution of 1848–49 in Germany and of the Paris Commune of 1871 was particularly important for the development of the idea of the dictatorship of the proletariat. It permitted Marx and Engels to draw the important conclusion that the bourgeois state machine must be smashed, and it enabled them to reveal the basic characteristics of proletarian power. Marx used the term “dictatorship of the proletariat” for the first time in the work The Class Struggle in France, 1848–1850 (ibid., vol. 7, pp. 31, 91). Subsequently, drawing on the experience of the international workers’ movement, Marx formulated a conclusion on the dictatorship of the proletariat in the Critique of the Gotha Programme (1875): “Between capitalist and communist society lies the period of the revolutionary transformation of the one into the other. Corresponding to this also is a political transition period in which the state can be nothing but the revolutionary dictatorship of the proletariat” (ibid., vol. 19, p. 27).
The doctrine of the dictatorship of the proletariat was further developed to apply to the age of imperialism and proletarian revolution in the works of V. I. Lenin, who emphasized that the dictatorship of the proletariat signifies a special form of the proletariat’s alliance with the peasantry and other exploited masses. He revealed the profoundly democratic character of the dictatorship of the proletariat as the power of the toiling people—that is, the majority of society—over the exploiters, who make up an insignificant minority. Lenin first expressed the idea that the soviets were a new form of the working-class state. He worked out the question of the organization of the dictatorship of the proletariat and the leading role of the communist party in this system, and he examined the variety of forms of the dictatorship of the proletariat in various countries. … ”
Suomen punaisilla ei ollut ohjelmassa proletariaatin diktatatuuria, mutta tietenkään he eivät olisi voineet välttää kannan ottamista ja suhtaustumista siihen.
Oli hyvä ettei voittanut. Suomi olisi varmaan niinkuin Ukraina tänään.
Miten Ståhlbergin-Kivekkään jne porukka, jotka eivät olleet sotineet sisällissodassa, olisi suhtautunut Kansavaltuukuntaan?
Olisivatko he lähteneet vaaleissa ehdolle, vai emigroituneet maasta esimerkiksi Ruotsiin?
Tää kysymys ja aihe on sinänsä väärin asetettu, koska olisi pitänyt pystyä välttämään koko sisällisssota.
Tilanne oli jo kertaalleen mämmätty lähtemällä mukaan kerenskin maakuntavaaleihin, sen sijaan että olisi näytetty hänelle punaista ja valkoista pyssynpiippua pidetty kiinni valtalaista.
Nyt olisi pitänyt taas pitää uudet, lailliset vaalit.
Porvarit mokasivat, kun käyttivät Kerenskiä apunaan. Eivät olisi käyttäneet, jos olisivat aavistaneet lokakuun vallankumouksen, joka olisi tehnyt heistä itsenäisyysmyönteisimpiä.
Jos olisi toteutuneeseen vaihtoehtoon edetty vuoden –18 puolelle ja kansanvaltuuskunta tehnyt vallankumouksen, niin seuraukset valkoisen osapuolen luovuttamisesta olisivat riippuneet siitä, missä vaiheessa olisivat luovuttaneet.
Noin ei tapahtunut sen takia, että oli tulossa luokkasota (työväkeä vastaan) eikä itsenäisyyssota.
Jos punaiset olisivat voittaneet, seuraus olisi ollut samanlainen kuin muissakin maissa missä kommunismia on kokeiltu – kurjuuden maksimointi ja kapea eliitti. Syystä tai toisesta kommunismi ei vain toimi. Esimerkkejä on riittävästi: Päällimmäisinä Neuvostoliitto ja Maon aikainen Kiina, viimeisimpänä Venezuela.
On sanottu, että Karl Marxin suurin virhe oli se, että hän uskoi ihmisen olevan hyvä tai ainakin että ihminen pystytään kasvattamaan poliiittisella kasvatuksella hyväksi. – Ei ihminen ole hyvä, ei hän myöskään ole paha, hänessä on molemmat puolet. Eli ihminen ajattelee omaa etuaan, sitten läheisten etua, ja siihen tämä Marxin solidaarisuusidea hukkuu.
Ilman muuta Marx tarkoitti hyvää, hän oli kuitenkin aikansa lapsi. Hän oli hegeliläinen enemmän kuin uskoikaan. Hän vain käänsi Hegelin hengellisen dialektismin materialismin kielelle. Oma lukunsa on Marxin työtoveri Friedrich Engels. Marx kirjoitti paksua, akateemista saksaa samoin kuin oppi-isänsä Hegel ja Hegelin edeltäjä Kant. Kynämiehenä etevämpi Engels käänsi hänen sanansa notkeampaan, ymmärrettävämpään muotoon. Esimerkiksi Marxin kuoleman jälkeen Engels valmisteli monet Marxin jälkeenjättämät käsikirjoitukset painoon ja vaikutti marxilaiseen filosofiaan ratkaisevasti.
Marx hyökkäsi oppi-isänsä Hegelin kimppuun, mutta oli loppukättelyssä enemmän oppi-isänsä kaltainen kuin luulikaan.
”Koordinaatisto, Marxin luomus, on monella tapaa omalaatuinen. Se on paradoksaalinen sekoitus konkretiaa ja spekulaatiota, täsmällistä tosiasia-analyysia ja henkeä salpaavaa apriorismia. Kuten niin moni ajattelija ennen häntä, Marx uskoo olevansa tiedemies, vaikka tosiasiassa sittenkin on – filosofi. Marx on metafyysikko ja utopisti enemmän kuin itse kuvittelee. Hänkin keinuu vetten päällä, tukenaan oma uskonsa.”
Näin sanoo filosofii Esa Saarinen kirjassaan ”Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin”.
Ja ainakin minun on helppo yhtyä Esa Saarisen näkemykseen.
Marx oli utopisti. Rakensi hienon teorian, joka sortuu käytännön kokeilussa.
Olen joskus pohdiskellut, että jos tämä saksanjuutalainen olisi edes kerran elämässään käynyt tehtaassa, jossa hihna pyörii ja työmiesten hiki haisee, olisiko hän rakentanut toisenlaisen teorian.
Lasse Kallo: ” Jos punaiset olisivat voittaneet, seuraus olisi ollut samanlainen kuin muissakin maissa missä kommunismia on kokeiltu – kurjuuden maksimointi ja kapea eliitti. Syystä tai toisesta kommunismi ei vain toimi. ”
RK: Tämä on vääristelty kuva. Sitä paitsi suomalainen ”kirkastettu” kommunismi syntyi vasta myöhemmin Neuvostoliitossa yllä esitetyn jaon pohjalta ja tuloksena luokkasodan kriittisestä analyysistä, jossa painotettiin erityisesti sitä, että suuntauduttu vallankumoukseen, vaan jouduttiin siihen. Kommunistista ajattelua esiintyi lähinnä tasanjakokommunismin muodossa rivikaartilaistasolla.
” Esimerkkejä on riittävästi: Päällimmäisinä Neuvostoliitto ja Maon aikainen Kiina, viimeisimpänä Venezuela. ”
Tshiang Kai Shekin kapitalistinen Kiina epäonnistui surkeasti ja pääasiassa juuri sen kansalaisista noin 20 miljonaa joutui feodalisti Hirohiton uuneihin. Maon joukkojen kova ase mm. ”seksillä pilaavaa” (natsi)biologian tohtori Hirohitoa vastaan, oli, että naisetkin olivat asessa. Toinen ase oli Neuvostoliiton materiaalinen tuki.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/pahimmat-kansanmurhaajat
LK: ” On sanottu, että Karl Marxin suurin virhe oli se, että hän uskoi ihmisen olevan hyvä tai ainakin että ihminen pystytään kasvattamaan poliiittisella kasvatuksella hyväksi.
– Ei ihminen ole hyvä, ei hän myöskään ole paha, hänessä on molemmat puolet. Eli ihminen ajattelee omaa etuaan, sitten läheisten etua, ja siihen tämä Marxin solidaarisuusidea hukkuu. ”
RK: Ei kaadu. Se miten ihminen mieltää oman etunsa, jota hän tavoittelee, riippuu hänen ideologiastaan. Sevoi tarkoittaa lähes mitä tahansa – myös hienoja moraalisia päämääriä – mutta useimmiten muuta, aina esimerkiksi ”geeniensä leviämisen maksimointiin” ja ”taivaaseenpääsyyn”…
LK: ” Ilman muuta Marx tarkoitti hyvää, hän oli kuitenkin aikansa lapsi. Hän oli hegeliläinen enemmän kuin uskoikaan. Hän vain käänsi Hegelin hengellisen dialektismin materialismin kielelle. ”
Kieli oli samaa, mutta sisältö oli eri. Lenin on tätä asiaa käsitellyt, ja vedonnut aina välillä suoraan Hegellinkin, mistä sitten erilaiset nosket ovat nostaneet hirveän porun muka ”idealismista” ikään kuin pelkkä Hegelin nimen mainitseminen olisi sitä:
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/01/oliko-lenin-objektiivinen-idealisti-vai-dialektinen-materialisti
” Dialektisesta logiikasta sisällöllisenä logiikkana
Oittisen ”todistuksen Lenin idealismista” toinen osa perustuu sille, että Lenin, objektiivisen ja konreettisen totuuden käsitteen formuloija, filosofisessa pääteoksestaan ”Materialismi ja empiriokritisismi”, hyväksyisi luineen karvoineen Hegelin dialektiikan:
Vesa Oittinen , Suomen ”Akatemia”: ” Samalla lailla Lenin hyväksyy – sen enempää miettimättä – Hegelin määritelmän dialektiikasta ”sisällöllisenä logiikkana”, johon myös liittyy sitoutuminen objektiiviseen idealismiin (Kantin mukaanhan näet käsitteiden sisältö palautuu viime kädessä subjektista riippumattomaan todellisuuteen). ”
HM: Tämä on aivan yksinkertaisesti härski vale:Lenin ei suinkaan suinkaan ole sitoutunut idealistiseen hegelistiseen dialektiikkaan vaan MATERIALISTISEEN MARXILAISEEN DIALEKTIIKKAAN, joiden eroista Marx itse kirjoittaa Pääoman I osan jälkisanoissa seuraavaa 5:
” Minun dialektinen metodini ei ole vain pohjaltaan erilainen kuin Hegelin metodi, vaan suorastaan sen vastakohta. Hegelin mielestä ajatteluprosessi, jonka hän ”idean” nimisenä muuttaa itsenäiseksi subjektiksikin, on todellisuuden demiurgi (luoja), todellisuuden, joka on vain idean ulkonainen ilmaus. Minulla päin vastoin ´ideaalinen´ ei ole muuta kuin ihmismielen heijastamaa ja ajattelumuodoiksi muuntamaa ´materiaalista´ maailmaa. ”
(Tästä lainauksesta muuten selvästi näkee,että ”läntisen marxismin” tuhannesti kiroaman ´heijastuksen´ (reflection, ja että tajunta on sellaista olemukseltaan) on senkin tuonut marxismiin Marx itse, eikä Lenin.)
Mitä tulee Hegelin suhtautumiseen Kantin yleiseen ”tieteen logiikkaan”, niin Hegel lähtee liikkeelle siitä mihin Fichte lopetti, aivan kuten muutkin hänen jälkeisensä idealistit kuten Friedrich von Schelling ja Edmund Husserl,jotka päätyvät tieteen erityis- laadun kiistämiseen.Hegel ei ”ota logiikkaa annettuna” eikä aseta kysymystä ”täydellisestä logiikasta” (ainakaan tässä ja nyt), vaan hän pitää logiikkaa tieteenalana tieteenalojen joukossa, ja ryhtyy selvittämään, mikä olisi sen (tutkimus)KOHDE.
” Ennen kaikkea on tärkeää tehdä selväksi, mikä on se reaalinen kohde, jota Hegel tutkii ”Logiikan tieteessään”. Tämä on tärkeää, jotta alun alkaen voidaan säilyttää kriittinen välimatka hänen esitykseensä.
” Että logiikan tutkimuskohteena on ajattelu, siitä ovat kaikki yksimielisiä, tähdentää Hegel ”Pienessä logiikassaan”. Tuntuu täysin luonnolliselta, että hän myöhemmin määrittelee logiikan ”ajattelua koskevaksi ajatteluksi”, tai ”omaa itseään ajattelevaksi ajatteluksi”. ”
Hegel siis ei tarkoita logiikalla suinkaan ainoastaan muodollista logiikkaa (jota kielellinen esitys kohteesta ei saa rikkoa). Hegelin tarkastelun polttopisteessä on erityisesti ideoiden kehitys ja muodostuminen idealistisen dialektiikan prosessissa. Materialisti taas tässä yhteydessä tarkastelee käsitteen- ja teorianmuodostuksen kysymyksiä, joissa tarvitaan sitä dialektiikkaa varsinkin yleiskäsitteiden käyttämisessä oikein!
Hegelin määrittelyssä logiikan (tutkimus)kohteesta on YHTÄ VÄHÄN MITÄÄN POISSULKEVASTI IDEALISTISTA KUIN FICHTEN MUODOLLISLOOGISESSA KRITIIKISSÄKÄÄN KANTIN ”OLIOTA SINÄNSÄ” VASTAAN: ”das Ding an sich” EI OLE ”VÄÄRÄ, KOSKA SE ON IDEALISTINEN”, vaan se on väärä, KOSKA SE ON (MUODOLLIS)LOOGISESTI KELVOTON, sisäisesti ristiriitainen.
Dialektiikka ”sisällöllisenä logiikkana” erotukseksi muodollisesta eli ”sisällöstä puhdistetusta” logiikasta on VIELÄ OSUVAMPI MÄÄRITTELY materialistisessa kuin suinkaan Hegelin idealistisessa dialektiikassa.
Kun muodollinen logiikka ei riipu sisällöstä, se ei riipu myöskään siitä, onko se sisältö ”henkeä vai ainetta”, ideoita vai materiaa. Sitä vastoin sisällölliselle logiikalle se on aina perimmiltään jompaa kumpaa. Dialektiikka sisällöllisenä logiikkana suorastaan ennustaa kahden tietyllä tavalla toisiaan vastaava dialektiikan, materialistisen ja idealistisen, marxilaisen ja hegelistisen, olemassaolon!
1) http://www.marx-seura.kaapeli.fi/archive/bernstein.htm
2) http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=22652
3) http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/artikkeleita/dial.html
4) http://www.marxists.org/archive/ilyenkov/works/essays/essay4.htm
5) http://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1938/09.htm
6) http://www.marxists.org/archive/ilyenkov/works/essays/essay5.htm
7)http://hameemmias.vuodatus.net/blog/3003319/materialistisen-dialektiikan-totuuskasityksesta
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Dialectical+Logic
LK: ” Oma lukunsa on Marxin työtoveri Friedrich Engels. Marx kirjoitti paksua, akateemista saksaa samoin kuin oppi-isänsä Hegel ja Hegelin edeltäjä Kant. Kynämiehenä etevämpi Engels käänsi hänen sanansa notkeampaan, ymmärrettävämpään muotoon. Esimerkiksi Marxin kuoleman jälkeen Engels valmisteli monet Marxin jälkeenjättämät käsikirjoitukset painoon ja vaikutti marxilaiseen filosofiaan ratkaisevasti.
Marx hyökkäsi oppi-isänsä Hegelin kimppuun, mutta oli loppukättelyssä enemmän oppi-isänsä kaltainen kuin luulikaan.
”Koordinaatisto, Marxin luomus, on monella tapaa omalaatuinen. Se on paradoksaalinen sekoitus konkretiaa ja spekulaatiota, täsmällistä tosiasia-analyysia ja henkeä salpaavaa apriorismia.
Kuten niin moni ajattelija ennen häntä, Marx uskoo olevansa tiedemies, vaikka tosiasiassa sittenkin on – filosofi. ”
Venäjän vallankumouksen filosofi oli ennen kaikkea Lenin itse.
Hän oli monissa keskeisissä asioissa -erityisesti tässä yhdessä – parempikin filosofi kuin Marx – kuten tieteessä pitää seuraajan ollakin:
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/leninin-oppi-objektiivisesta-ja-konkreettisesta-tieteellisesta-totuudesta-1
” LENININ OPPI OBJEKTIIVISESTA JA KONKREETTISESTA TIETEELLISESTÄ TOTUUDESTA
Jokaisen tieteenfilosofisen oppijärjestelmän ydin on sen totuuskäsitys. To-tuuskäsitys ja totuus toiminnan päämääränä erottaa tieteen muista yhteiskun-nan, erityisesti sen päällysrakenteen ilmiöistä, kuten ideologiasta, joka sekin määräytyy totuudesta, mutta subjektiivisen ”totena pitämisen” mielessä, taiteesta, moraalista, laeista ja uskonnosta.
Ensimmäinen tieteelliseksi katsottava totuuskäsitys on peräisin Aristoteleelta, jonka yhä pätevän määritelmän mukaan ’totuus’ on ”ajatuksen vastaavuus kohteensa kanssa”. Tämä ns. aristoteelinen eli korrepondenssiteoreettinen totuuskäsitys ei ole vain tieteellisen vaan kaiken totuuden, esimerkiksi taiteellisen ja moraalisen määritelmä niille filosofioille ja ideologioille, jotka sen tunnustavat. Nuo muut yhteiskunnan ilmiöt eivät kuitenkaan ilmiöinä määräydy totuuskäsityksestään, mutta ’tiede’ toden tiedon etsimisenä ja tuottamisena määritellään käsitteenä siitä,ainakin objektiivisen totuuden eli nykyaikaisessa korrespondenssiteoriassa. ”
LK: ” Marx on metafyysikko ja utopisti enemmän kuin itse kuvittelee. Hänkin keinuu vetten päällä, tukenaan oma uskonsa.”
Näin sanoo filosofii Esa Saarinen kirjassaan ”Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin”. ”
Näyttää Saarinen olevan noita tusina-NATO-projektifilosofeja.
Projekti oli Leninin leimaaminen giovanni genyileläiseksi ”totilateralsitiksi” (kuten Oittinen tuossa yllä SUORASANAISESTI tekee!)
Projekti on ideologista sodankäyntiä (nykyään ihmiskuntaa vastaan) ja sen alkupaukku oli Aleksandr Solzhenitsynin Vankileiren saaristo. Kirja on ovelasti kirjaoitettu, ja esimerkiksi minä ei huomannut ensilukemalla keskeitä huijausta ollenkaan.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/03/kansan-aani-4-2003-aleksandr-solzenitsyn-myotavalehteli-nato-n-sapluunalla
RK: ” Ja ainakin minun on helppo yhtyä Esa Saarisen näkemykseen.
Marx oli utopisti. Rakensi hienon teorian, joka sortuu käytännön kokeilussa. ”
Eivät teoriat sorru kaikki kertalaakista minkään yhden IDEAn mukana, joka koostuu lukuisien eri tieteenalojen eri teorioista, joita testataan kutakin kerrallaan tieteellisin menetelmin.
Filosofian teorioita testetaan erityistieteiden teorioiden välityksellä.
Marx oli myös erityistieteilijä, kansantaloustieteilijä. Ei ole arvo- ja lisäarvoteoria romahtanut minnekään (joskaa ne eivät toki puhtaasti hänen käsialaansa olekaan).
Lenin oli oikeustieteilijä. Solzhenitsyn onnistuu luomaan kuvan, että hän ”ei ymmätäisi mitään oikeustieteestä” valehtelemalla ja kääntämällä härskisti kirjoituksia päinvastaisiksi mm. jättämällä kieltoimauksia pois – ja vääntämällä siis näin Leninin VÄITTÄMÄÄN sellaista, minkä hän lauseessa KIELTÄÄ!
LK: Olen joskus pohdiskellut, että jos tämä saksanjuutalainen olisi edes kerran elämässään käynyt tehtaassa, jossa hihna pyörii ja työmiesten hiki haisee, olisiko hän rakentanut toisenlaisen teorian. ”
Marx oli luterilaisesta perheestä. Lakimiesisä oli kääntynyt juutalisuudesta luterilaiseksi. Juutalaisuus katsotaan kuitenkin aina äidin mukaan.
Risto Koivula olkoon uskossaan vahva. Suomessahan on uskonnonvapaus mikä on pelkästään hyvä juttu.
Kukin voi tutkia kohdallaan, mikä on uskontoa mikä tiedettä.
Todettakoon vain, että MITÄ YLLÄTTÄVIMMÄT TAHOT EIVÄT OSAA!
Niin, jos olisimme olleet vaan ja antaneet ”punaisten” vallata maan, siellähän oli paljon hyvääkin, työväestö ajoi omaa agendaa, tästähän olisi hyötynyt vain silloinen Venäjä ja siihen Lenin luotti, he odotti jotta vastaavanlainen vallankumous kuin Venäjällä, käynnistyisi myös Suomessa, jos ei olisi ollut niin paljon eripuraa työväen ja herrojen kanssa Suomessa, olisi koko sisällisota vältetty, nyt on tärkeää tässä nykymaailmaassa pitää huolta että tälläistä jakautumista rikkaiden ja köyhien välille ei synny, annetaan apua omille, pidetään huolta omista, ollaan suomalaisia, meitä on vähän…
Niin, rotusortoon luottava svekomania oli yksi ratkaisevista tekijöistä sisällissodan syttymiselle.
On yksi asia, että
1. punaiset olisivat voittaneet (kun esimerkiksi Saksa ei oliskaan tullut skabaan mukaan, mikä oli mm. yht. tri Mauno Koiviston, sama pölh… mies, tutkimusten mukaan kiinni keisati Wilhelmin heniklökhtaisesta kannasta ja äänestä sodanjohdon enmmistön vastustaessa), ja
2. ei olisi ollut koko sisällissotaa ollenkaan, vaan Neuvostiliiton hyväksyvä diili poliittisten organisaatioiden kesken, sen myötävaikutuksella ja turvallisuustakuilla.
Tällainen jälkimmäinen toteutui eräässä itsenäistyneessä maassa, nimittäin Tshkkoslovakiassa, vaikka nappurimaassa Unkarissa oli äärimmäisen verinen sisällissota, Saksan Baijerissakin lyhytaikainen neuvostovalta ja sisällissota. Tshokkoslovakia oli valtiomuodosltaa porvarillisdemokraattinen ja sotilaallisessa liitossa NL:n ja Ranskan kanssa aina Münchenin sopimukseen asti länsimaiden ja natsi-Saksan välillä, jossa Tshekkoslovakin joutui ensin länsivaltojen ja sitten myös oman porvarihallituksen pettämäksi, joka kieltäytyi ottamasta sotilasapua Neuvostoliitolta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Czechoslovakia
” Formation of the bourgeois Czechoslovak republic (1918). The Great October Socialist Revolution gave a powerful stimulus to the liberation struggle of the Czech and Slovak peoples. In late 1917 and early 1918 all of Austria-Hungary was engulfed by a wave of rallies, demonstrations, and strikes expressing solidarity with the proletarian revolution in Russia. In January 1918 a general strike broke out in the Hapsburg Empire, including the Czech lands and Slovakia. The working people called for peace on the basis of the Soviet proposals, national self-determination, the democratization of public life, and improved food supplies. In February sailors stationed on the Gulf of Kotor rebelled. Mass desertions at the front and numerous spontaneous soldiers’ revolts in the rear throughout the spring and summer of 1918 attested to the rapid disintegration of the Austro-Hungarian army.
In the face of a mounting revolutionary crisis, the National Committee in Prague was reorganized in July 1918. Headed by K. Kramář, the leader of the National Democrats, the committee now included representatives of all the Czech political parties, who announced their intention of working for the establishment of a sovereign Czechoslovak state. The escalation of the liberation movement in the country and the failure of the Entente powers to negotiate a separate peace with the Hapsburgs impelled these powers and the USA to recognize the Czechoslovak National Council in Paris as the basis of a future government. The diplomatic position of the bourgeois émigrés was strengthened by the outbreak, on May 25, 1918, of an anti-Soviet mutiny in the Czechoslovak army corps that had been formed in Russia during the war.
In September 1918 the Socialist Council was set up in Prague to coordinate the actions of the Czechoslovak Social Democratic Labor Party and the Czech Socialist Party. On the council’s initiative a general strike was held on October 14; in a number of cities demonstrators called for the creation of an independent Czechoslovak republic. Confronted with the military defeat and imminent collapse of Austria-Hungary, the National Committee proclaimed the establishment of an independent Czechoslovak state on Oct. 28, 1918. Two days later the Slovak National Council, meeting in Turčiansky Sv. Martin, adopted a declaration demanding the creation of a unified state of Czechs and Slovaks.
From November 1918 to March 1939. On Nov. 14, 1918, the Provisional National Assembly confirmed the Hapsburg dynasty’s loss of all rights to the Czech lands and proclaimed Czechoslovakia a republic. Masaryk was elected president, and Kramáf headed the first coalition government. The borders of Czechoslovakia were established by the Versailles (1919), St. Germain (1919), and Trianon (1920) treaties between the victorious powers and Germany, Austria, and Hungary. The Transcarpathian Ukraine was included in Czechoslovakia despite the resolution on unification with the Soviet Ukraine that was adopted by the People’s Congress in Khust in January 1919. The Těšín district, claimed by both Czechoslovakia and Poland, was divided between them by a decision of the Conference of Ambassadors of the great powers in the summer of 1920.
Czechoslovakia emerged as a multinational state, with Germans, Hungarians, Ukrainians, Poles, and other nationalities constituting about one-third of its population. It encompassed 22 percent of the territory, 26 percent of the population, and more than 70 percent of the industry of former Austria-Hungary. Its heavy reliance on foreign markets and raw materials was to make its economy unstable. ”
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Munich+Pact+of+1938
Henkilökohtainen muistelukseni tähän sekaan:
Kotini naapurissa asunut lääketieteen opiskelija Vihtori Salonen toimi kansanvaltuuskunnan rahaministerin sihteerinä ja pakeni kriittisessä vaiheessa kapinan kukistuttua kotiseudun metsiin. Juuri leskeksi jäänyt mummoni vei hänelle ruokaa Isovuoren maisemiin.
Ehkäpä Vihtori joutui myöhemmin vankeuteen osallisuudesta valtiopetokseen. Hänen lääketieteen opintonsa jäivät ja hän toimi sen jälkeen käsittääkseni Kuhmalahdella hauturina.
Kerran minulla alkoi maitohammas pahasti vaivata. Mummo kehoitti etsimään apua Vihtorilta. Vihtori sanoi minulle, ettei hänellä olisi oikeuksia hampaan poistoon. Sanoin mummoni neuvoneen. Kuultuaan kenestä mummosta oli kyse Vihtori otti pihdit ja nykäisi hampaan pois.
Vihtorin kuoltua järjestettiin huutokauppa ja pyysin äitiäni ostamaan hammaspihdit myöhempiä tarpeita varten. Ne menivät kuitenkin kotiseutuyhdistykselle.
Samalla kylällä asui myös kanttori Hurstinen, joka antoi naapureille terveyspalvelujakin. Sisällissodassa hän auttoi molempien osapuolten haavoittuneita tasapuolisesti. Suoletkin hän sai tarvittaessa harsittua sisäpuolelle. ( Valkoiset hyökkäsivät Kuhmalahdelle Eräjärven suunnasta.) Hurstisen pojasta kouliutui myöhemmin maamme ensimmäinen kansainvälisen tason viulisti, joka seikka oli kai ratkaiseva tekijä Kuhmalahdella virinneeseen viulunrakennusinnostukseen.
—————————
Siinä Vihtorin entisen tontin vieressä on kirkko ja hautausmaa, jossa olen myöhäisinä kesäiltoina kuunnellut luhtakerttusen laulua.
25. kesäkuuta 2017
Hautausmaan laidassa
yön hiljaisuudessa luhtakerttusen
säkeet helää.
Tuhanten virstain takaa
sen kaipaus tänne ain uudelleen tuo
sillä täällä sen tunne elää.
Säkeet, mitkä matkalla
kuullut se on, se lahjoittaa pois,
se ei säästä, ei salaa.
Sen laulu kuuluu kautta
koko hautausmaan.
Se kaikkia lauluja rakastain
myös lohtua kuulijaan valaa.
———————-
No, menköön, kuka näitä hiomaan…
Ensimmäinen luhtakerttushavainto Suomessa tehtiin vuonna 1944. Oli kai etsinyt rauhallisempia seutuja täältä sodan vielä riehuessa etelämpänä. Monet linnut tuntuvat sietävän meteliä, luhtakerttunen, tuo tarkkakuuloinen taituri ehkä ei. Hiljaisuudessa luhtakerttunen esittää matkoillaan oppimiaan lauluja.
Suomi on ollut pariinkin otteseen natsidiktatuuri:
https://www.tiede.fi/keskustelu/32974/ketju/mannerheim_ja_keskitysleirit?page=11
” 154/167
klo 18:43 | 1.1.2009
Aweb
Uusia tahroja Marskin kilpeen:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim … id=1580118
”Itä-Karjalan venäläinen väestö siirrettiin syksyllä 1941 keskitysleireille ylipäällikkö Mannerheimin käskystä. Asiasta kirjoittaa historiantutkija Osmo Hyytiä teoksessaan sota-ajan Itä-Karjalasta.”
Lainaus toiselta keskustelupastalta:
Kansallisarkiston v. 2004 perustamassa SUOMI, SOTAVANGIT JA
IHMISLUOVUTUKSET 1939-55-tutkimushankkeen puitteissa on ilmestynyt pari tutkimusta, sen lisäksi Silvennoisen väitöskirja ja
Näreen&Kirveen toimittama teos ”Ruma sota”.
Tässä hieman teoksista.
Oula Silvennoinen: Salaiset aseveljet. Suomen ja Saksan
turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944, Otava, 2008 (447s.)
Silvennoinen kaataa oikeastaaan ”koko aiemman tulkinnan” toteaa Matti Lacman uudessa HaiK-numerossa. Aiemmin on esitetty, että
SS-Einsatzgruppe-erikoisosastot olisivat toimineet ainoastaan
Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Baltiassa, osoittaa Silvennoinen nyt,
että Lapissa ja Suomen itärintamalla toimittiin samalla periaatteella.
Itä-Karjalan miehitetyillä alueilla operoi Sonderkommando Finnland ja parilla saksalaisella vankileirillä toimi myös Einsatzkommando
Finnland, joka oli alistettu saksalaisten kommennon alle. Arvioissaan Lacman toteaa, että suomalaisten toimeenpanema sotavankien tutkimaton, laiton surmaaninen oli ”jatkosodassa hyvin yleistä”. Samoin Westerlund toteaa: ”Vertailuna mainittakoon, että suomalaiset joukot ampuivat melko yleisesti antautuneita tai sotavangiksi joutuneita neuvostosotilaita.” (s. 85) Silvennoisen teoksen pohjalta Lackman toteaa, että ”Suomi oli jo hyvissä ajoin ennen sotaa puolensa valinnut, eikä erillissodasta ole syytä puhua”.
Antti Kujala: Vankisurmat. Neuvostovankien laittomat ampumiset jatkosodassa (WSOY 2008)
Kujala kertoo yllättyneensä asiakirjojen paljastamien sotavankeihin
kohdistuneiden raakuuksien yleisyydestä ja vakavuudesta. Hänen
mukaansa ”suomalaisten käytös (ei) poikennut tässä suhteessa sotaa käyvien armeijoiden sotilaista. Kujalan mukaan ylemmän upseerikunnan lausunnoista näkyy myös NL:oa vastaan käydyn suomalaisen sodan arvopohja: Vihollisen, ’ryssän’, kohtelussa kaikki lempeys ja ystävällisyys olivat paheksuttavaa heikkoutta. Kujalan teoksen pohjalta Silvennoinen toteaa Historiallisessa aikakauslehdessä esittämässään arviossa: ”Erillissotaopille ei löydy perusteita tältäkään suunnalta”.
Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-44 (Tammi 2008)
Samoin kuin edellisten tutkimusten kohdalla joutuu Westerlund
toteamaan, että lähes kaikki keskeiset arkistolähteet on sodan
loppuvaiheessa ja välittömästi sen päätyttyä hävitetty. Tosin hänen
tutkimuksensa osalta suurin osa arkistoaineistosta oli saksalaisten
hallussa. Tutkimusten mukaan NL:lta vallatuilta alueilta saksalaisilla
oli.. huostassaan 2 milj. sotavankia, joista vastaavasti 41,2% kuoli
sotavankileirillä ja 24,1% ammuttiin tai tuhottiin. Kaikkiaan
Westerlundin tutkimus vahvistaa sen tosiasian, että myös Suomen
rintamalla oli voimassa ainakin Stalingradin tappioon asti ns.
Kommissar-Befehl (eli komissaarikäsky 6.6.1941), jonka mukaan kaikki puna-armeijan kommisaareiksi, politrukeiksi ja kommunisteiksi katsotut vangit oli joko välittömästi ammuttava tia tutkimusten jälkeen (vrt. s. 84) Esimerkiksi Kuolajärven leirillä ammuttiin todennäköisesti 300 sotavankia, etupäässä päällystöä, politrukkeja sekä korkeimmissa asemissa olleita Komsomolin ja komm.puolueen jäseniä. Suomalaiset myös luovuttivat nimenomaan heitä saksalaisille (vrt. s. 100) Kaikkiaan saksalaisten hallitsemilla vankileireillä Suomessa kuolleisuus vaihteli Westerlundin mukaan 11 ja 45 % välillä.
Sari Näre& Jenni Kirves (toim.) Ruma sota. Talvi-ja jatkosodan
vaiennettu historia (2008)
Aluksi toimittajat toteavat teemasta kirjoittamisen vaikeudesta:
”ikään kuin isänmaan rakastaminen ja sodan vastustaminen olisi yhtä aikaa sula mahdottomuus”. Jenni Kirves käsittelee sensuuria ja propagandaa jatkosodassa. Hänen mukaansa jatkosodan alussa leimallista suomalaisten propagandajärjestelmälle oli se, että se oli alun perin luotu vain lyhyen sodan, nk. kesäsodan, tarpeita ajatellen. Tämä myös toisaalta osoittaa kuin voitonvarma Suomen sodanjohto oli jatkosodan alkaessa.
Tätä tukee Suomen Berliinin lähettilään Kivimäen kommentti:
”Suomen uutisista saa sen käsityksen kuin Venäjän valloittaminen olisi kävelyretki.”
Englantilainen historioitsija Arnold J. Toynbee kuvasi sotapropagandaa, jonka muokkaamiseen hän osallistui ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana seuraavasti: ”Propaganda on omalla tavallaan yhtä myrkyllistä kuin sinappikaasu”. Me toimimme vastuuttomasti sulkiessamme silmämme mahdollisilta pitkän aikavälin seurauksilta, joita kädestä suuhun etenevä sota-ajan toimintamme saattoi aiheuttaa.” Tätä voi miettiä kun miettii sotapropagandan vaikutusta sodan jälkeenkin.
Ensinnäkin sodan tavoitteisiin liityen: ”Suomalaisten käymä taistelu haluttiin esittää tiedotusvälineissä ristiretkenä, jonka päämäärät olivat yleviä ja keinot moraalisesti oikeaoppisia”, toteaa Kirves. Suomen sodanjohto myös järjesti oman ”Terijoen” hallituksen eli Vuokkiniemen kansankokouksen, jossa Vienan ja Aunuksen kansa julistautui vapaaksi ja ilmaisi halunsa liittyä Suomeen. Tosin kyseessä oli ”kuten useimmiten” lavastettu operaatio (s. s.36). Sotapropagandassa Suomen osalta oli koko ajan kysymyksessä
”puolustussota”, vaikka samalla liputettiin aina Stalingradin tappioon asti Suur-Suomen luomista. Tosin Suur-Suomi-sanan käyttö oli lähes alusta lähtien kielletty. Toisen puoli sotapropagandaa oli sitten vihollisen kuvaaminen, jossa keskeisenä oli venäläisten eläimellisyys ja julmuus. Viihdytysjoukoissa ollut Kalle Väänänen kuvasi vihollista toteamuksella: ”Ei mikään eläin vivahda niin paljon ihmiseen kuin ryssä.” ”Silmien väliin”-polkkaa Kirves kuvaa ”ryssäntappoviisuna”. Oikeutetusti Kirves toteaa: ”Suomalaisten venäläisvastaisen kirjoittelun ja kansallissosialistien juutalaisvastaisen propagandan yhtymäkohtia ei tarvitse hakea, ne ovat ilmeiset.” (s. 45) Stalingrad ja häämöttävä tappio muuttivat tätä. 15.6.1944 annettiin yleisohje: ”Vihollista ei saa TK-kuvauksissa .. halventaa. Jopa on venäläisten aseita ja varustuksia suorastaan kehuttava”. (s. 46) Sari Näre käsittelee artikkelissa ”Päin ryssää!”- lapset ja nuoret sukupolviväkivallan uhreina sotaa edeltävän ja erityisesti sodan ajan militaristisen hengein heijastusta lapsiin ja nuoriin. Hänen mukaansa ”sotaa edeltäneen ajan hengessä kuolemasta tuli melkeinpä kutsumus” (s. 66) Hän myös mainitsee Suomen sotapropagandan kaksoisstrategian: ”yhtäältä luotiin vaikutelmaa valmistautumisesta puolustussotaan, mutta toisaalta tilaisuuden tullen oltiin valmiit hyökkäämään vanhojen rajojen yli.” (s. 80)
Näre käsittelee toisessa artikkelissaan teemaa: ”Turvasäiliöön ja keskitysleirille ? poliittisten vankien kohtelu sodan aikana”. Hän toteaa aiheen olevan ”arka” (s. 249) ja yhteenvetona: ”Kun kartoitetaan sotaa johtaneita syitä, on kansallista itsepetosta sulkea silmänsä poliittisten toisinajattelijoiden kohtelulta 1930-luvun Suomessa”. (s. 298)
Näreen mukaan ”juuri suomalaisten rauhanaktivistien ja kommunistien systemaattinen vangitseminen pitkälti ennen jatkosotaa paljastaa sen, että valtaa pitäneet sodan kannattajat valmistelivat jatkosotaa”. (s. 273).
Lopuksi Näre toteaa: ”Poliittisten vankien kohtaloista vaikeneminen Suomen historiassa on sukua totalitaaristen järjestelmien tavalla kieltää omat rikoksensa.” (s. 303) Näre käsittelee kolmannessa artikkelissaan sukupuolikulttuuria ja seksuaalista väkivaltaa sodassa. Hän toteaa: ”Pahimmillaan lotat joutuivat vihollisen raiskaamiksi, eivätkä suomalaissotilaatkaan suhtauneet aina kunnioittavasti vihollisnaisen ruumiseen”.
”Sitä mukaa kuin suomalaiset etenivät Itä-Karjalassa, alueen väestö kirjattiin ja jaoteltiin kansallisuuden perusteella. Väestökirjauksen tarkoituksena oli ”Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan”.”
”Valtaosa leiriläisistä aliravittuja Vallattujen alueiden väestö koostui melkein yksinomaan naisista, alle 15-vuotiaista lapsista ja vanhoista miehistä. Tämä näkyi myös leirien kuolemansyytilastoissa, joissa perussyyksi tai lisätekijäksi kuolemaan on arvioitu aliravitsemus.
Korkeimmillaan kuolleisuus oli kesällä 1942. Silloin kuoli 500-600 henkeä kuukaudessa. Kuolleista suurin osa oli lapsia ja vanhuksia.
Esimerkiksi Äänislinnan (Petroskoin) leireillä kuoli vuonna 1942 kaikkiaan 3 017 ihmistä. Itä-Karjalan kaikkien keskitysleirien kuolleisuus nousi vuoden loppuun mennessä 3 516 henkeen.”
Jaa, että taas on yksi ainoa ja oikea ”totuus”……..
Ei sitten yhtään pidempää avausta turhasta asiasta saatu. Kukaan ei tiedä mitä olisi tapahtunut.