https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3898437-etanalle-tehtiin-muistinsiirto
Aplysia californica -merietana.
Etanalle tehtiin muistinsiirto
Maippi Tapanainen 15.5.2018 11.09
Tutkimus auttaa ymmärtämään muistin fysiologista perustaa.
Muistojen siirtäminen olennolta toiselle kuulostaa science fictiolta. Tutkijat ovat kuitenkin onnistuneet lähestymään fantasialta vaikuttavaa ilmiötä etanoille tehdyllä muistinsiirrolla.
[RK: Muistista ei yleensä puhuta selkäranagattomien kohdalla eikä ta- vallisesti aivokuorettomien selkärankaistenkaan kuten kalojen kohdalla, vaikka niilläkin kyllä tapahtuu ns.habituaatio-oppimista eli alkuperältään geneettisten ehdottomien refleksien viilautumista tarkoitukseensa, mi- kä usein on hyvinkin tärkeää esimerkiksi aistien kuten näkökyvyn kan- nalta. Habituaattio tapahtuu ainakin osin samalla ns. Fieldsin mekanis- milla kuin täysin uuden informaation pavlovilainen ehdollistuminen aivokuorellisilla.]
Maippi: Muistinsiirto tapahtui siirtämällä tietyn ribonukleiinihapon eli RNA:n sisältämää geneettistä informaatiota etanalta toiselle. Tutki- muksessa käytetyn RNA:n uskotaan säätelevän muun muassa solun kehitykseen ja sairauksiin liittyviä tehtäviä.
[RK: Tämä lienee enemmäkin verrattavissa vaikka hormonipiikkiin ja tai hormonihäiritsijäkemikaalin syömiseen kuin muistiin:jälkimmäisessä ke- mikaali antaa ikään kuin ”vääränhälyn” solun homoestaatisesta tilasta, että ”pitää lukea RNA:lla solun geenistä tiettyä kemiaalia lisää”. Kun sen RNA:n herättämä kemikaali on ”käytetty käyttäytymiseen” tai muuten vaan haihtunut, myös ”muisto” on (oletttavasti) tiessään. Eric Kandelin huijarikoilukunta on erikoistunut tällaisiin bluffeihin ja sellaisten teko- laitteiden patentteihein ja niistä saatavavien ”tiede-” ja ”tuotehitys”- määrärahojen lypämiseen. Tämäkin on just sitä.
Kuinka muistot tallentuvat aivoihin? Itävallassa vuonna 1929 syntynyt, Nobel-palkittu neuropsykiatri Eric Kandel on tutkinut aivojen molekyylibiologiaa. Kuva 2009.]
Maippi: ” Osa Aplysia californica -merietanoista opetettiin sähköstimu- laatiolla kehittämään puolustusreaktio, sitten puolustusreaktion kehit- täneiden etanoiden RNA:ta siirrettiin etanoille, joille sitä ei ollut opetet- tu. Siirron jälkeen niiden havaittiin toimivan opetettujen etanoiden tavoin. ”
[RK: Tämä ”sähköstimulaatiolla opettaminen” on Kandelin koulukunnan spesiaaleja:se ei tosiasiaas ole opettamista,vaan ehdottoman refleksin, esimerkiksi banaanikärpäsellä alkoholinhaistajaneuronilinjan, jolla se löytää ruokansa käyneen mehun, katkaiseminen:
” HM:Kandelin huijausmenetelmä oli yksinkertainen ja härski:hän poltti sähköiskulla (joka oli muka ”ehdollinen ärsyke”!, koska hän luuli, että ak- sonit ovat ”sähkölankoja” neuronien välillä!),ja näin hän muutti banaani- kärpäsen ”käyttäytymistä” siten,että se ei tunnistanut esimerkiksi alko- holin hajua,joka ohjaa sen ruoanetsintää.Tällainen vamma kuitenkin kor- jaantuu,jos eliö elää tarpeeksi kauan:sillä on useita alkoholireseptoreita (aistimia), joista toinen ”kypsyy” tähän tehtävään, kun alkuperäinen on poistettu pelistä.
JA TÄMÄ ON SITTEN KANDELIN MIELESTÄ PAVLOVILAISEN VÄLIAIKAISEN YHTEYDEN KUOLEUTUMISTA!!! … ]
Maippi: ” Tutkimusryhmään kuuluneen professori David Glanzmanin mukaan kyse oli eräänlaisesta muistinsiirrosta
Tutkimusryhmään kuuluneen professori David Glanzmanin mukaan kyse oli eräänlaisesta muistinsiirrosta. [toisto Maipin] Siitä, voisiko samalla menetelmällä joskus siirtää elämäntapahtumien muistoja Glanzman on epävarma, mutta uskoo, että muistojen säilymisen ymmärtäminen antaa mahdollisuuksia muistin syvempään tutkimukseen.
[RK: Tällä EI ole varsinaista tekemistä muistojen sälymisen kanssa, kaikkein viimeksi ihmisellä: muistot EIVÄT OLE GENNISSÄ, EIVÄT ”TULE SIELTÄ”- EIVÄTKÄ MENE SINNE, MILLÄÄN KONSTILLA!]
Maippi: ” Perinteisesti pitkäkestoisen muistisisällön on oletettu varastoi tuvan aivojen synapseihin eli hermosolujen liittymiin.Jokaisella hermoso- lulla on useita tuhansia synapseja.Mikäli kyseinen oletus pitäisi paikkan- sa, etanakoe ei Glanzmanin mukaan olisi voinut onnistua. Synapsien sijaan hän uskoo muistojen varastoituvan hermosolujen ytimeen. ”
[RK: Näin onsaatettu ajatella juuri selkärangattomien kohdalla sikäli kuin niillä mitään muistia esiintyy, mutta selkärankaisilla ja varsinkin aivokuo- rellisilla synapsit liittyvät LYHYTAIKAISEEN muistiin.Puhutaan myös ult- ralyhtyaikaisesta ja työmuistista. Muisti jaetaan usein kolmeen kompo- nentti: synaptiseen,LTP- (long term potentiation) ja aksoni- eli ehdollis- tumismuistiin (Fieldsin mekanismiin), mutta nuo toimivat kaikki yhdessä esimerkiksi ihmisen muistamisprosessissa.]
Maippi: ” Merietanan ja ihmisen molekulaariset prosessit ovat saman- laisia, joskin etanan keskushermostossa neuroneja on vain 20000, ihmisellä niitä oletetaan olevan noin 100 miljardia. ”
[RK: Etanalla tai millään selkärangattomalla ei ole keskushermostoa, eikä Fieldsin mekanismia.]
Maippi: ” Tutkimustulos antaa uusia näkökulmia muistin fysiologista per- ustaa tutkiville. Siitä voi olla hyötyä esimerkiksi Alzheimerin taudin ja post-traumaattisen stressisyndrooman hoidossa. ”
[RK: Turha toivo.]
Tämä näkyy olevan myös Hesarissa, mutta kritisoituna (mihin palataan Hesari-yhtymään liittyen…):
https://www.hs.fi/tiede/art-2000005681320.html
Niko Kettunen
Julkaistu: 15.5. 17:01
Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat tehneet häkellyttävän kokeen. He ovat siirtäneet muistoja etanasta toiseen.
Erikoisinta on, että siirretty ”muisto” näyttäisi olevan pätkässä hermosolun rna-molekyyliä, jota valtaosa tutkijoista ei pidä muistin kannalta olennaisena.
Kalifornian yliopiston professorin, muistitutkija David Glanzmanin johtamassa kokeessa annettiin heikkoja sähköiskuja Aplysia californica -merijäniksille. Niiden herkistynyt puolustusreaktio onnistuttiin siirtämään toisiin etanoihin.
Merijänikset ovat suuria merietanoita, jotka puolustautuvat saalistajilta paitsi olemalla erittäin myrkyllisiä, myös purskauttamalla veteen purppuranväristä mustetta.
Nämä etanat eivät ole suuria ajattelijoita. Niiden hermosto on aivan erilainen kuin ihmisillä, mutta hermosolut valtavan suuria, joten niiden toimintaa on helppo tarkkailla. Tästä syystä 20000 hermosolulla varustettu merijänis on hyvin suosittu malliorganismi muistin tutkimuksessa.
Kun merijänistä koskee, sen spontaani puolustusreaktio on vetää itsensä kasaan.Tutkijat antoivat merijäniksille heikkoja sähköiskuja niin, että etanat supistivat itsensä kasaan. Lopulta ne vetivät itsensä kokoon jopa minuutin ajaksi pelkästä kosketuksesta.
Sellaiset etanat, jotka eivät olleet saaneet sähköä, vetäytyivät kosketuksesta kasaan vain hetkellisesti.
Nyt seuraa mielenkiintoinen osuus. Kun tutkijat ottivat sähköä saaneiden etanoiden hermosolusta RNA-molekyylejä ja ruiskuttivat näitä toisiin etanoihin, nekin alkoivat kavahtaa kosketusta ja supistivat itsensä lähes minuutiksi samoin kuin sähkötetyt etanat.
”Aivan kuin olisimme siirtäneet muiston”, sanoo professori Glanzman Scientific American -lehdessä.
Sama havaittiin yksittäisillä hermosoluilla solumaljassa. Kun näihin hermosoluihin siirrettiin shokkeja saaneen etanan rna:ta, ne herkistyivät. Sähköä saamattoman etanan RNA:n siirtäminen ei aiheuttanut tällaista muutosta hermosolun toiminnassa.
Löydös on miltei järjenvastainen, sillä ei ole ollenkaan selvää, miten muistot voisivat tallentua rnamolekyyliin. RNA on viestinviejämolekyyli, jonka tehtävä on siirtää dna:sta rakennusohjeita solujen ribosomeille, jotka valmistavat ohjeiden perusteella proteiineja.
Perinteisesti on ajateltu, että muistot sijaitsevat aivoissa hermosolujen välisissä yhteyksissä, synapseissa. Jokaisesta hermosolusta versoo tuhansia synapseja ja hermosolujen yhteyksien vahvistaminen vahvistaa myös muistoja.
”Jos muistot olisivat varastoituneet synapseihin, tämä koe ei olisi mitenkään voinut onnistua”, Glanzman sanoo BBC:n haastattelussa.
Glanzmanin teoria on se, että muistot varastoituvatkin solujen ytimiin ja muistojen muodostu- mista ohjaavat DNA:ssa tapahtuvat epigeneettiset muutokset. Puhutaan DNA:n metylaatiosta: siihen kertyy eräänlaisia kemiallisia tarralappusia, jotka kytkevät geenejä pois päältä.
Muistot syntyisivätkin siis tällaisena tarralappusten tanssina soluytimessä, kun rna laputtaa hermosolussa tiettyjä geenejä ja muuttaa täten tapaa, jolla dna:ta luetaan.
Muut tutkijat suhtautuvat selitykseen varauksella.
”Jos hän on oikeassa, tämä on aivan maata järisyttävä löydös. Mutta en usko, että hän on”, kommentoi muistijälkien muodostumista aivoissa tutkiva apulaisprofessori Tomás Ryan Dublinin Trinity Collegesta Scientific American -lehdelle.
Ryan pitää tutkimusta hyvin toteutettuna mutta kummeksuu, miten minuuttien ja jopa tuntien aikajänteellä toimiva RNA-molekyyli voisi synnyttää välittömän muistijäljen, ja miten rna voisi yhdistää aivojen eri osia kuten näkö- ja kuulojärjestelmää, jotka liittyvät olennaisesti monimutkaisten muistojen tallentumiseen.
Jotain etanalle tapahtui, mutta tämän tutkimuksen perusteella ei vielä voida sanoa, mitä.
Vaikka muistin toimintaa ei vielä täysin ymmärretä, valtava määrä tutkimustietoa tukee ajatusta, että pitkäkestoiset muistot muodostuvat hermosolujen välisistä yhteyksistä ja niiden muutoksista. Synapsien roolin horjuttamiseen vaaditaan varsin järeää näyttöä.
Glanzman on näkemyksineen vähemmistössä, mutta hänkin on kokenut tekijä. Glanzman on tutkinut muistia jo 40 vuotta, ja viime vuosina tekemiensä merietanakokeiden perusteella hän on tullut vakuuttuneeksi, että muistot eivät varastoidu lainkaan synapseihin.
”En oleta, että ihmiset järjestävät minulle paraatin seuraavassa neurotieteilijöiden tapaamisessa”, Glanzman kommentoi Scientific Americanille.
Hän kertoo, että oli vaikeaa jopa vakuuttaa omat kollegat tekemään merietanakoetta.
”He ajattelivat, että tämä on aivan hullua.”
Voi silti hyvin olla, että RNA-molekyylillä ja geenien metylaatiolla on muistin toiminnassa jokin rooli, jota ei vielä ymmärretä. Kyse ei siis olisi pelkästään hermosolujen välisistä yhteyksistä.
Harva on valmis menemään niin pitkälle, että kiistäisi synapsien merkityksen kokonaan. RNA:n roolia pitäisi kuitenkin tutkia lisää, sanoo moni tutkija.
Etanakokeen löydökset pitää vielä toistaa, ja jos tulokset yhä näyttävät lupaavilta, RNA:n merkitystä pitää penkoa merijäniksiä korkeammilla olennoilla.
”Idea on radikaali ja antaa todellakin tutkijoille haasteen”, kommentoi neurotieteilijä Li-Huei Tsai Massachusettsin teknillisestä korkeakoulusta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Li-Huei_Tsai
Glanzmanin tutkimus on julkaistu eNeuro-verkkolehdessä:
http://www.eneuro.org/content/early/2018/05/14/ENEURO.0038-18.2018
Tämä ei ole mikään uusi eikä Hesarille eikä Guardianillekaan outo teoria, vaan tämä on vuosituhannen vaihteen hölynplömeediassa, johon Haesari ja Yle ja Alkkarikin kuuluivat, valiinut kaakatus, josta on myös jaettu v. 2000 kökkönoopeli Eric Kandelille. Kökköteoria sanoo, että perinnöllisyysmekanismi olisi myös oppimismekanismi.
Kandelin itsensä sijasta sen varsinainen propagandisti oli ja on varmaan vieläkin Britannian parlamentin ylöhuoneen jäsen Matt ”Trofim” Ridley, jolta on suomennettukin useita teoksia, ainakin ”Jalouden alkuperä” ja ”GEENIT KOKEMUS JA IHMISENÄ OLEMINEN” Hesaria lähellä olevan hölynpölytiedekääntämön Terra Cognitan toimesta.
https://www.booky.fi/tuote/ridley_matt/geenit_kokemus_ja_ihmisena_oleminen/9789525202717
https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1312310
https://en.wikipedia.org/wiki/Matt_Ridley
Silloisista keskusteluista pelastettua:
”Trofim” Ridley on perintörahoistaan ja asemastaan huolimatta heitetty helvettiin paitsi yliopistoista myös isompien lehtien tiedetoimituksista.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2003_06/darwinkin_tunkiolle_uusdarwinismista.html
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/merietanalla-ja-banaanikarpasella-ei-voida-tutkia-ihmisen-psyykea
Tässä on hyvä juttu New York Timesista, joka pysyi kriittisenä:
http://www.nybooks.com/articles/2003/08/14/whats-n…
” What’s Not in Your Genes
H. Allen Orr
http://www.nybooks.com/articles/2003/08/14/whats-not-in-your-genes/
August 14, 2003 Issue
Nature via Nurture: Genes, Experience, and What Makes Us Human
by Matt Ridley
HarperCollins, 326 pp., $25.95
1.
If, by magic, I could make a single interminable debate disappear, I’d probably pick “nature versus nurture.” The argument over the relative roles of genes and environment in human nature has been ceaselessly politicized, shows little sign of resolution, and has, in general, grown tiresome. This is perhaps most obvious in the bloodiest battle of the nature–nurture war, the debate over IQ: How much of the variation that we see in intelligence (at least as measured by standardized tests) is due to heredity and not upbringing? From Francis Galton’s Hereditary Genius (1869) through Stephen Jay Gould’s The Mismeasure of Man (1981) to Richard Herrnstein and Charles Murray’s The Bell Curve (1994), the battle has raged one way and the other, with no clear victor emerging. …