”Bolsunaru” Brasilian presidentiksi… äärimmäisen harmillista…

Kun tarjolla oli ollut aito huippu(tiede-)ehdokas, akateemikko Fernado Haddad, Saõ Paulon valtionyliopiston entinen rehtori ja entinen opetus-ministeri, joka teki Saõ Paulosta pormestariaikanaan osaltaan yhden maailman tiedepääkupungeista.

https://yle.fi/uutiset/3-10480298

Brasilia saa äärioikeistolaisen presidentin Jair Bolsonaron

Bolsonaro on voittanut presidentinvaalien toisen kierroksen, hän sai yli 55 prosentin kannatuksen.

Brasilia

Äärioikeistolaisesta Jair Bolsonarosta on tulossa Brasilian seuraava presidentti. Vaalien toisella kierroksella hän on saanut 55,18 prosenttia äänistä, kun lähes kaikki äänet (99,7 %) on laskettu.

63-vuotias Bolsonaro korvaa nykyisen presidentin Michel Temerin tammikuun 1. päivänä ja toimii maan presidenttinä seuraavat vuodet aina vuoteen 2022 saakka.

Monille äänestäjille Bolsonaro on kuitenkin mieluinen vaihtoehto, sillä vasemmistolaiset peresidentit ovat hallinneet maata vuosina 2003–2016.

Vaalien ensimmäisellä kierroksella Bolsonaro keräsi yli 46 prosenttia äänistä.

Haddad aikoo jatkaa vapauden puolustamista

Bolsonaron toisen kierroksen vastaehdokas vasemmiston Fernando Haddad sai 44,82 prosenttia annetuista äänistä, kun lähes kaikki äänet (99,7 %) oli laskettu. Haddad oli vaalien ennakkosuosikin ja vankilassa istuvan ex-presidentti Luiz Inácio Lula da Silvan suosittelema ehdokas. Maan vaalituomioistuin ei sallinut Lulan ehdokkuutta korruptio- ja rahanpesutuomioiden vuoksi.

Vaalit hävinnyt Haddad sanoo jatkavansa häntä äänestäneiden 45 mil- joonan ihmisen vapauden puolustamista. Vaalit voittanut äärioikeisto- lainen Jair Bolsonaro on aiemmin vannonut lähettävänsä vasemmistolaiset vastustajansa joko maanpakoon tai vankilaan.

Äärioikeistolainen Fernando Haddad puhuu vaalivalvojaisissa Sao Paulossa.
Äärioikeistolainen Fernando Haddad puhuu vaalivalvojaisissa Sao Paulossa. Marcelo Chello / EPA

[YLE on tehnyt Haddadista ”äärioikeistolaisen” kuvatekstissään….]

Köyhyyden aiheuttama ”krapula” selittää Bolsonaron suosiota

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Mikael Wigell arvioi aiemmin STT:lle, että rääväsuupoliitikon menestystä selittää Brasilian vaikea tilanne. 2000-luvun alun suuri toiveikkuus ja varallisuuden lisääntyminen ovat vaihtuneet suureen pettymykseen.

– Tämä on krapulaa siitä, Wigell tiivistää.

Brasilian syvin lama on kestänyt vuosikausia ja monet kansalaiset ovat vajonneet takaisin köyhyyteen. Entisiä presidenttejä tutkitaan tai on tuomittu korruptiosta.

Näissä asetelmissa Bolsonaro on onnistunut myymään itsensä uutena voimana politiikan ulkopuolelta, vaikka vankkaa taantumusta edustava mies on istunut jo vuosikausia maan parlamentissa.

17 vastausta artikkeliin “”Bolsunaru” Brasilian presidentiksi… äärimmäisen harmillista…”

  1. Kun kansa on puhunut äänllään ei se pitäisi olla kellekkään mitään harmillista eikä sen pitäisi kuulua muille maille .
    Jos sitten jälki käteen nähdään että meni päin tilu lilua kärsijöinä on varmaan sen valinnan tehneet kansan ihmiset .
    Onhan näitä ns pönttöjä nytkin jo vallassa aivan tarpeellinen määrä terv tepivaari

    1. No Markku vois kertoa mikä onääri oikeiston kannattaja vasurin puolella terv teepivaari

  2. Argentiinan puolestaan johti taloudelliseen tuhoon puolestaan uusliberalistinen politiikka ja etenkin ”eurottelu” eli peson arvon sitominen dollariin. Pöhkövaivaiset argentiinalaiset menettivät näin peson mahdollisuuden reagoida omalla valuutallaan maan omiin taloussuhdanteisiin.

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/12/argentiinan-talous-kriisista-toiseen

    ”Argentiinassa kokeiltiin 1990-luvulla uusliberalistista politiikkaa presidentti Carlos Menemin valtakaudella. Talouden säätelyjä purettiin. Valtionyhtiöitä ja kunnallisia yhtiötä yksityistettiin ja peso sidottiin dollariin. Maassa tapahtui teollisuuden supistuminen ja rahoitusmarkkinoiden merkitys korostui. Mutta samanaikaisesti maa velkaantui jatkuvasti ulkomaille. Tämä kokeilu päättyi syvään kriisiin 2000-luvun alussa.”

    ———————-
    Suomessa Koiviston-Holkerin hallitus noudatti argentiinalaista mallia equiluineen ja kärsiviä ikivelallisia löytyy siitä syystä Suomesta edelleen. Myös euroon liittyminen oli pöhkövaivaista touhua, josta pahimmat seuraukset löytynevät edestä päin.

  3. ”Monille äänestäjille Bolsonaro on kuitenkin mieluinen vaihtoehto, sillä vasemmistolaiset peresidentit ovat hallinneet maata vuosina 2003–2016.”

    Jos Bolsonaro ryhtyy ”equilemaan” tai ”eurottelemaan”, niin Brazilialla on edessään varma tuho, ellei lakkoilevia ay-sällejä saada karkoitettua maasta. Mutta jos valuutan arvoa pystytään säätelemään lakkoilun tahdissa, niin lakkolaisjohtoa ei tarvitse karkoittaa. Elelevät sitten vain vähän köyhemmin.

  4. On kaksi tapaa saada yhteiskuntaa sabotoivat lakkolaiset kuriin
    1. perustetaan fasistinen diktatuuri
    2. perustetaan kommunistinen diktatuuri

    Kolmas mahdollisuus on kehittää älykkyysosamäärää kohottava pilleri, jota voitaisiin jakaa lakkolaisille. Tällöin älykkyysosamäärä voisi nousta edes hetkellisesti uhoiluosamäärän yläpuolelle.

  5. Sikäli, kuin olen huomannut, ennen vauraan väli- ja etelä-Amerikan maat ovat päätyneet talouskatastrofeihin viime aikoina nimenomaan vasuripressojen aikana.
    Paras esimerkki lienee Venezuela, missä kaksi vasuria on kyennyt tuhoamaan vauraan öljymaan totaalisesti ja siitä on turha syyttää ulkopuolisia maita millään tekosyyllä.

    1. Uusliberalistisen hallituksen pahin moka oli todennäköisesti ”eurottelu” eli ”equilu” ennen vasemmistohallituksia. Valuuttaseikkailu johti kilpailukyvyn menettämiseen todennäköisesti siitä syystä, ettei sikäläisten bolsheviikkien lakkoilujen vaikutuksia pystytty nollaamaan devalvaatioilla.

  6. Joku toimittaja TVssä kertoi että Brasiliaa on kymmenen vuotta hallinnut työväenpuolue sillä seurauksella että köyhyys on runsaasti lisääntynyt, työttömyys paisunut ja korruptio rehoittaa pahempana kuin koskaan. Jos näin on ei kai pidä ihmetellä jos kansa haluaa kokeilla toisenlaista komentoa.

    1. Se oli uiskomaton aivopieru se hölynpölytoimittajan hörönlötys.

      Mutta jokin virka sillä varmaan tulee…

  7. Tuli ennustettua kerrankin väärin…

    https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto-koivula/tiedemaa-saa-tiedepresidentin-pienen-tauon-jlkeen/

    ” Julkaistu 12.9.2018 kirjoittanut Risto Koivula

    Tiedemaa saa tiedepresidentin pienen tauon jälkeen

    Erinomaista: akateemikko ja yliopistonrehtori Fernando Haddad teki Saõ Paulon pormestariaikanaan osaltaan kaupungista yhden maailman tiedepääkupungeista.

    Lula da Silva itsekään tästä tuskin tykkää kauheasti kyttyräää…

    https://yle.fi/uutiset/3-10399430

    Brasilian ennakkosuosikin tilalle uusi ehdokas Fernando Haddad

    Brasilian vaalituomioistuin ei sallinut entisen presidentin Lula da Silvan ehdokkuutta.

    Brasilia12.9.2018 klo 01:08 ”

  8. ” Mikko Aalto jakoi linkin ryhmälle Suomen työväenpuolue ry.

    Ihmisten jakaminen ”meihin ja niihin”, ”hyviin ja pahoihin” ei kuulu sosialistiseen ideologiaan joka korostaa kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta ja yhteenkuuluvaisuutta.

    Siksi tahtoo tulla hujauksen makua kun nykyään leimataan suosittuja oikeisto-politiikkoja äärioikeistolaisiksi ja näin provosoidaan keskustavasemmistolaisesti ajattelevia vihaamaan kansan rehellisissä vaaleissa valitsemia johtajia ja kääntämään selkänsä parlamentaariselle demokratialle.

    Tämä huijaus on onnistunut Yhdysvalloissa ja nyt myös Brasiliassa jossa ihmiset nyt riehuvat kaduilla.

    Sitä vastoin Brasilian Työväenpuolueen ehdokas Fernando Haddad onnitteli vaalit voittanutta Jair Bolsonaroa ja toivoi tälle menestystä brasilialaisten elämän parantamisessa.

    Vaalien tuloksen kunnioittaminen on yksi demokratian ja sosialismin rakentami-sen perustoista, erityisesti silloin kun vaalien tulos ei ole itselle mieleinen.

    https://www.sabado.pt/mundo/detalhe/apos-derrota-fernando-haddad-felicita-jair-bolsonaro?fbclid=IwAR2y0gtAUXsrr1cTL8rjRolrRRUcevmvhmmjgb4Vsy8Uu-ojjmBv9YQqDA8

  9. Monille äänestäjille Bolsonaro on kuitenkin mieluinen vaihtoehto, sillä vasemmistolaiset peresidentit ovat hallinneet maata vuosina 2003–2016.”

    Demokratia toimikoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *