https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/248367-puoluesihteerin-huomio-suomalaisten-elakkeista-tulisi-ajatella-enemman-veroista
–
Antti lupasi 100 euroa pienimpiin.
Tuomas haluaa leikata.
– Molemmat ovat oikeassa sillä eläke on itseasiassa sosiaaliturva.
Eläkkeen voisi rajata 2000-4000 riippumatta siitä miten kukin on sitä voinut kartuttaa.
Ylärajan alentaminen toisi varaa korottaa niitä pienimpiä eläkkeitä.
Samalla monimutkainen sosiaaliturva voitaisiin yksinkertaistaa.
– Hyvä ajatus mutta eihän päättäjät voi luopua heille tulevista korkeista eläkkeistä.
Toisaalta onhan olemassa erilaisia säästövakuutuksia heille jotka työelämässä ansaitsevat yli
normaalin elämisen tarpeen.
– Ehkäpä pitäisi vielä olla varallisuuden arviointi ennen eläkkeen määräämistä sillä kaikki eivät välttämättä tarvitsisi eläkettä edes vanhuudenpäivillään?
Ihan vapaasti siitä päivästä lähtien tuleville eläkeläisille, kun eläkemaksut mitoitetaan tulevan eläkkeen mukaan.’
On törkeää kiristää veroprogressiota leikkaamalla eläkkeitä, mutta maksattamalla silti korkeat maksut.
Nyt jo jouduttiin maksamaan kansaneläkemaksut, vaikka senttiäkään siitä ei tavallinen etyöeläkeläinen saa. Jo se on röyhkeää varastamista.
Samoin se, että eläkeläisiltä varastetaan työttömyys- ja eläkevakuutusmaksujen verran valtiolle, vaikka senttiäkään lisää eläkettä ei saa eikä työttömäksi voi joutua, on törkeää varastamista.
Joku kohtuus se pitäisi olla kateudessakin Niilo.
Työntekijä maksaa eläketurvastaan aika hääppöisesti, ellei oteta huomioon työnantajan alentunutta palkanmaksukykyä, joka johtuu korkeista sosiaaliturvamaksuista.
Kaiken kaikkiaan eläkerahastot on kerätty yöntekijäön eläkemaksuista, työnantajan eläkemaksuista ja työntekijöiden ja yritysten valtiolle maksamista veroista maksetuista maksuista.
Siten eläkerahastot ovat työntekijän työn tuloksena saaduista rahoista kerätyt ja ne ja niiden tuotot ovat siis pääosin nykyisten eläkeläisten.
Eläkkeitä maksetaan nyt rahastoista ja niiden tuotoista enemmän kuin työssä olevien maksuista , työssä olevien työnantajien maksuista ja työssä olevien ja heidän työnantajiensa maksamista veroista rahastoihin maksetaan.
Töissä olijat kustantavat kuitenkin itselleen tulevaa eläkettä rahastoihin eivätkä suinkaan maksa nyt eläkkeellä olevien eläkkeitä.
Eläkkeellä olevien määrä alkaa vähentyä, koska suuret ikäluokat ovat olleet jo kohta 10 vuotta eläkkeellä ja uusien eläkeläisten määrä on koko ajan pienempi.
Näin ollen tulevaisuudessa riittävät pienemmät eläkerahastot pienempää eläkeläismäärää varten.
”!Eläkkeitä maksetaan nyt rahastoista ja niiden tuotoista enemmän kuin työssä olevien maksuista , työssä olevien työnantajien maksuista ja työssä olevien ja heidän työnantajiensa maksamista veroista rahastoihin maksetaan.
Töissä olijat kustantavat kuitenkin itselleen tulevaa eläkettä rahastoihin eivätkä suinkaan maksa nyt eläkkeellä olevien eläkkeitä.”
Sinua on johdettu harhaan.
Rahastot on turvarahasto, jolla on omat markkinaehtoiset riskinsä.
Työssä käyvät ja elinkeinoelämä maksavat eläkeläisten eläkkeet. Koska tyhmänpuoleiset ja vastuuttomat kansanedustapolvet ovat kehittäneet sosiaaliturvaperäisistä eläkkeistä ahnekkeita, niin menot ovat nyt niin suuret, että on ollut pakko käyttää turvarahaston varoja, koska sosiaaliturvamaksut eivät enää riitä.
Pakkoeurotus on vähentänyt yrityksiä ja tehnyt työttömiä. Jos kaksikko Lipponen&Niinistö ei olisi vienyt maatamme harhapolulle, niin todennäköisesti ei nyt vielä tarvitsisi koskea epävarmoihin turvarahastoihin.
Yritysten sosiaaliturvamaksuja ei voine kuitenkaan korottaa, vaikka ahneiden eläkeläisten himot yltyisivät sietämättömiksi, koska se heikentäisi yritystemme kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla. Luulenpa, etteivät sontaa suoltavat kiinalaisyritykset kärsi suuristakaan eläkemaksuista.
Turvarahastoon on kertynyt rahaa ylijäämästä. Ylijäämää on syntynyt, koska yritysten maksamat sosiaaliturvamaksut ovat olleet suuremmat kuin ehkä olisi ollut tarpeen. Ainakin yrityksistä on kuulunut valituksia sosiaaliturvamaksumenojen suuruudesta.
Minulla on käsitys, että Kokoomuksen Vartiainen ja kumppanit haluaisivat muuttaa nykyistä eläkesysteemiämme johonkin suuntaan.
Itseasiassa yritin sorvata ajatusta eläkkeestä sosiaaliturvana ja sitä sosiaaliturvarahastoa pitäisi kartuttaa itse kunkin tietty prosentti ansioistaan työelämänsä aikana.
No sitten kitistään että joku maksaisi enemmän kuin ehkä tulisi saamaan. Jos vaikka kuolee ennen eläkeikää niin jää saamatta ja sillee.
Ja vielä: Onko kateutta, jos joku saa enemmän ehkä yli normitarpeen?
Onko ahneutta jos ei haluaisi antaa omasta liiastaan sille jolla ei ole?
Kumpikaan äärimmäisyyteen vietynä ei ole hyväksi.
Eläkerahastot eivät ole mitään sosiaaliturvarahastoja missään mielessä eikä niitä voida tai saada käyttää mihinkään muuhun, vaikka joillakin tuntuuolevan siihen suuri hinku.. Toki on aivan sama, miten sitä Markku nimität, mutta ne ovat vain ja ainoastaan eläkerahastoja, mihin kukin maksaa suoraan ja välillisesti rahaa eläkettään varten.
Eläke maksetaan sieltä rahastosta ja sen tuotoista sitten aikanaan eli kukin maksaa sinne rahaa kuvaamallani tavalla ja saa sitä sitten takaisin.
Toki osa kuolee nopeasti ja heidän osuutensa menee sitten muiden pidempään elävien eläkkeisiin kuten kansaneläkemaksut, joita pääosa työeläkeläisistä ei saa.
Kuitenkin pääosan nykyisistä rahastoista ovat maksaneet ne suuret ikäluokat, jotka nyt ovat eläkkeellä ja vähenevät koko ajan, joten rahastoista voidaan ottaa rahaa heidän eläkkeisiinsä.
Tulevat eläkeläiset saavat aikanaan samalla tavoin työllään rahoittamansa eläkkeen.
Näin se matemaattisesti vain on halusit tai et.
Kateudeksi minä nimitän Niilo sitä, että haluaa itselleen toisen maksamat rahat.
Se on eri asia, jos joku haluaa itse rahansa jakaa, mutta sen vaatija on ahne.
Et itse liene jakanut palkkaasikaan pienempipalkkaisille, joten miksi eläke pitäisi jakaa?
Aivan eri asia ovat nuo valtionyhtiöidenkin jakamat ylimääräiset jopa satojen tuhansien lisäeläkkeet, joita ei todellakaan ole millään perusteella ansaittu eikä itse maksettu.
Ne ovat kuitenkin aivan eri asia kuin normaalit työeläkkeet.
Tulevaisuutta ajatelle se eläkekertymä pitäisi kerätä yhteiseen pottiin sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta kerätä mitään näillä pätkätöillä ja työttömänä olevien.
Hyvin ansaitseva voi sen lisäksi kerätä erillistä pottia itselleen sinne vakuutuskuoriin verottajalta jemmaan.
Voisihan se hyvin ansaitseva niin tehdä ja aika moni niistä tekee.
Normaalilla palkansaajalla ei ole suuriakaan mahdollisuuksia sellaiseen, koska ilman tukiaisia ja edullisia vuokra-asuntoja on hankittava oma asunto, kulkuvälineet jne ja maksettava ihan itse niiden hankinnat.
Jos olen hankkinut velaksi ja omalla työlläni itselleni ammatin, missä tienaa keskimääräistä paremmin, katson olevani oikeutettiu käyttämään sen tulon, mikä himoverotuksen jälkeen jää käteen, oman perheeni eteen ja maksamani eläkemaksut omaan eläkkeeseeni.
Eläkkeitä olen yhteiseen kassaan maksanut riittävästi maksamalla kansaneläkemaksujakin, vaikka en senttiäkään sitä saa.
Eiköhän se riitä minun osaltani.
En katso olevani velvollinen jakamaan ansioitani kovien verojen lisäksi yhtään lisää.
En ole vuosiin saanut sossukuluihin maksamistani veroista senttiäkään takaisi edes arvauskeskuspalveluina, koska siellä paikallisessa arvauskeskuksessa ei löydy lääkäriä, joka osaisi minun tarpeitani hoitaa, vaan olen joutunut käyttämään aiemmin työterveyttä ja nyt ihan itse maksamaani yksityistä lääkäriä.
Hammashoitoa on Tampereella eläkeikäisen turha edes uneksia.
Ohi menevät kaikki muut nämä elintasoturvikset mukaan lukien.