Elänkö seniorighetossa? En

Al pqperi mielipide Maija-Liisa Nikki kasvatustieteen tohtori.
Ote jutusta;
Professori Jaakko Valvanne jäi eläkkeelle geriatrian professorin virasta
ja haastattelussa hän totesi mitä kaikkea aikoo tehdä.
Samaan hengenvetoon haastattelussa;
Seniorighetto – harmaahapsisten kanssa oleminen on vihoviimeistä hommaa.
Voiko geriatrian professori sanoa noin?
Omana mielipiteenäni totean
ettei ole ihme jos vanhustemme asiat ovat huonolla tolalla.
– Olisko kasvatustieteen opiskelu ollut paikallaan myös geriatrian professorille?

6 vastausta artikkeliin “Elänkö seniorighetossa? En”

  1. Ei tuon luokan dementtia roffa pärjää nyky vanhuksien kanssa, eikä hänen laistaan edes huolita porukkaan .
    Olkoot siellä yliopiston kolossaan höpiskööt siellä, jonnin joutaviaan terv tepivaari

  2. Professorin asenne vanhuuteen ja vanhuksiin on juuri samanlainen, kuin ns. yleinen asenne kansassa on. Asenne on täällä pohjan perukoilla täysin päinvastainen, kuin Etelä-Euroopassa.

    Mitä merkitsee näihin asenteisiin se, että täällä ollaan luterilaisia ja etelässä katolilaisia?

    Tulkittiinko Lutherin oppia Suomen kirkoissa väärin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla, kun tuomion pasuuna oli eniten äänessä Suomen kirkoissa?

    Olisiko tämä geriatrian professori aikanaan nuorena sivuuttanut ammatinvalinnan ohjauksen?

  3. Ihan täysipäinen professori tuntuu olevan, koska ei tainnut YLE:n haastattelussakaan tainnut esimerkiksi väittää pakkoruotsia tarpeelliseksi.
    Lipposen mielestähän ruotsin kielen taito kuuluu suomalaisen identiteettiin, joten Lipposen mukaan liian moni joutuu hautaan ilman suomalaista identiteettiä. Pakkoruotsi voisi heidän identiteettinsä vielä pelastaa.

    https://yle.fi/uutiset/3-7159028

  4. Ei varmaan tarvitse pelkkien vanhusten kanssa mutta eiköhän vähän joka ikä luokka vois olla kohteena .
    Mutta tarviikos sitä tuijotella pelkkää no sellasta sekin joskus on terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *