Nykyisin valinnanvaraa riittää tv-sarjoissa jos ottaa käyttöönsä myös maksukanavat. Hyviä sarjoja vaan on vaikeampi löytää. Sarjojen hyvyys tai huonous on tietenkin makuasia pääosin, mutta mielestäni pinnallista roskaa on ihan liikaa ja todella hyviä sarjoja vähemmän. Tässä blogissa on tarkoitus esitellä omasta mielestä hyviä sarjoja perustellen miksi kyseinen sarja on omasta mielestä hyvä. Myös heikkouksista voi kertoa, useinhan tyydymme katsomaan mielestämme puutteeelistakin sarjaa jos siinä on kuitenkin riittävästi hyviä elementtejä, esimerkiksi naivia poliisisarjaa jos pääosan esittäjä on sympaattinen tai karismaattinen.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Avaan esittelemällä Netflixissä pyörivän sarjan nimeltä Fauda. Se on israelilaista tuotantoa ja kertoo Israelin armeijan erikoisyksiköstä joka jahtaa terroristeja. Päähenkilö on entinen erikoisyksikön sotilas, joka saadaan houkuteltua mukaan vielä yhteen tehtävään. On tapettava useita israelilaisia surmannut palestiinalaisterroristi, jonka luultiin jo kuolleen, mutta tieto on osoittautunut vääräksi.
Tämä on siis toimintasarja, mutta ei pidä odottaa mielikuvituksellista räiskintää tai tappelua. Paljolti seurataan tilanteen kehittymistä ja seurattavia henkilöitä on useita. Päähenkilöt ovat Israelin armeijan erikoisyksikön sotilas Doron ja hänen kohteensa palestiinalainen Hamasin terroristi Abu Ahmed joka suunnittelee uutta iskua.
Sarja on erittäin realistinen, jos olet katsonut alkuperäistä ”Kovaa lakia” niin tämä on samaa luokkaa. Vastakkain eivät ole ”hyvät” isrelilaiset ja ”pahat” palestiinalaiset, vaan väkivallan kierteen koko kauheus tulee esille. Tässä suhteessa sarja on niin hyvin tehty, että sitä ovat katsoneet niin israelilaiset kuin palestiinalaiset! Sarjan realismin taustalla on varmaan se, että sen ovat käsikirjoittaneet entiset oikeat Israelin armeijan erikoisyksikön sotilaat. Toinen heistä näyttelee toista pääroolia Doronina ja onnistuu mielestäni hyvin, mitenkään ei tule mieleen että ”siinäpäs nyt joku yrittää näytellä”,
Jos siis olet kiinnostunut toimintasarjoista ja jännityksestä ja haluat mahdollismman realistista kuvausta eikä mitään naiveja ihmeratkaisuja niin katso huippusarja Fauda Netflixiltä.
Sarjasta on tulossa toinenkin kausi tämän vuoden aikana, saa nähdä, koska se näkyy Suomen Netflixillä.
Minun mielestäni kaikki kotimaiset ovat pelkkää roskaa. Suurin osa niistä vielä on uudestaan lämmitettyjä. Ainut ehkä on ”Haluatko miljonääriksi”. Mukava katsoa, kun ihmiset lähtevät nolaamaan itseään tietämättömyydellään.
Ulkolaisista ehkä saksalainen ”Kettu”, joka sekin tosin tulee uusintoina.
Niin ja tietysti pitää mainita Ylen luontosarjat.
Kuten tämän avaaja ja Pentti toteavat niin minäkin että TV sarjat ovat pitkälti silkkaa roskaa. Keskiössä ovat väkivalta ja tyhjän jauhaminen. Mutta sitä hmettelen että miksi näin, eikö hyviä sarjoja Suomessa osata tehdä tai sellaisia maailman markkinoilta ostaa?
Ovatko TVn päättäjät kerrassaan tyhmiä vai ohjaako hankintojaan se että tietävät mitä kansan enemmistö haluaa katsoa?
Omia suosikkejani sellaiste kun Tankki täyteen ja vastaavat muinoin esitetyt sketsiviihteet, Pokka pitää ja aivan super oli Vielä virtaa. Doc Martinia katselin myös.
Kurkkuani myöden täynnä olen näitä hölötysohjelmia joissa sama tekonäppärä joukkio illasta toiseen hampaat irvessä, itseään täynnä ollen yrittävät olla niin hemmetin fiksuja. Pahin kaikista on Ali, välittömästi suljen radion tai telkun jos kuulen hänen äänensä ja tyhjän naurunsa kiroillen samalla synkästi itsekseni käsittämättä miksi pitää minun YLE veroa masaa.
Muuten hyvä, mutta maksukanavia ei ellei ole ylimääräistä rahaa.
Kotimaisia tv-sarjoja en katso eikä vaimokaan niistä pahemmin piittaa,tasotttomia ovat. Tarkoitan tv-draamaa, en luontosarjoja ja sellaisia. Brittisarja Doc on hyvä ja ylipäätänsä britit osaavat tehdä hyviä tv-sarjoja. Yksi sellainen oli Tolstoin romaaniin perustuva viime tiistaina loppunut ”Sota ja Rauha”. Se tuli uusintana, mutta oli minusta silti katsomisen arvoinen. Ehkä se olisi kuitenkin pitänyt olla yhtä tai kahta jaksoa pitempi, siiitä jäi pikkasen liikatiivistämisen maku, silti ihan jees.
Nykyisestä tv-viihteestä tulee mieleen.: helkutillinen meteli, huitovat ja huutavat juontajat, jotka laukovat toisilleen puujalkavitsejä ja nauraa räkättävät päälle. Oma lukunsa on naamanvääntelijät ja ihmisten irvijät. Kun sellainen ilmestyy ruutuun, vaihdan kanavaa. Eipä sillä, imitointi voi olla nautittavaa, jos asialla on esmerkiksi Jukka Puotila, mutta tunarien tekemänä se on lähinnä tympäisevää. Ei tällä kertaa muuta.
Jk. Tolstoin ”Sodasta ja rauhasta” on tehty paljon elokuvia ja tv-sarjoja, minusta surkein oli elokuva, jossa Henry Fonda esitti Pierreä. Pitkänhoikka, hiipivästi kävelevä Fonda ei sopinut Pierreksi vähääkään. Tässä mainitsemassani brittisarjassa Pierre oli Pierren näköinen ja oloinen; pyylevähkö, hyväntahtoinen kömpelys, josta tarvittaessa löytyy miestä panemaan kampoihin vaikka itsellensä Napoleonille.
Makuasioitahan nämä silti.
Lassen analysoinnin päätelmät lämmittivät mieltäni, miksi meille näin ajatteleville on TVssä niin vähän antia – onko meissä joku vika.
Jäi sitten vielä mainitsematta ehdoton Kari Väänäsen ”Taivaan tulet”. Sitähän tehtiin kolme tuotantokauttan ja lisää toivotaan.
Vielä tämä viimeisin, enpä saa nimeä päähäni, mutta se jossa vanhaisäntä jäi ”Fortsonnin” alle.
Kuittaan myös, että saksalaiset dekkarit ja brittisarjat ovat yleensä laatutavaraa. Jään kuitenkin kaipailemaan mielipiteitä siitä, miksi joku sarja on mielestäsi hyvä, ei pelkästään miksi jotkut sarjat eivät ole.
Olen miettinyt tuota brittisarjojen viehätystä. Osittain se johtuu varmaan siitä, että kasvamme kiinni brittikulttuuriin kieltä opiskellessamme. Muutama vuosi sitten tuli mielestäni todella hyvä brittisarja ”Sydämen asialla”. Siinä oli yhdistettynä huumoria, leppoisaa englantilaista kylämeininkiä ja vähän toimintaa, kun päähenkilönä oli poliisi. Tuon sarjan innoittamana teimme matkan sarjan kuvitteelliseen kylään ”Aidensfieldiin” (oikeasti Goathland) Yorkshiressä sekä lähikaupunki Whitbyyn, jossa sarjaa myös paljon kuvattiin. Brittisarjat ovat minusta myös yksi hyvä syy maksaa paljon parjattua Yle-veroakin, sillä Yle niitä haalii systemaattisesti. Usein kello 17 menee Yle Ykkösellä brittisarja ja lauantai-iltana useampi. Jos nyt vähän minäkin haukun jotain niin mielestäni sarja Windsorit on aivan surkea, ehkä se toimii jotenkin Englannissa kun muutenkin tuntevat kuninkaallisensa.
Doc Martinistahan tulee nyt uusia jaksoja, tänään kylläkin jo viimeinen jakso uudesta kaudesta. Jos joku ei ole herännyt vielä niitä katsomaan niin Yle Areenasta löytyvät. Jos vähän viitsii uuteen tekniikkaan perehtyä niin Chromecastilla, joka kytketään tv:n hdmi-liitäntään saa vaikka älypuhelimen kautta Areenan, Ruudun, MTV -katsomon ja halutessaan maksukanavatkin näkymään. Chromecast maksaa n. 35 euroa muistaakseni, löytyi ainakin ennen joulua Verkkokaupasta. Niin ja lähiverkko on hyvä asunnossa olla myös, sekä puhelin että Chromecast tarvitsevat wlanin.
YLE:n eduksi pitää tunnustaa se, että lähettävät britti-sarjoja, joita ei juuri muilta kanavilta tule.
Hiljainen todistaja esimerkkinä ja tänään tuleva Durrelin perhe.
”Taivaan tulet” oli laatutyötä. Ehkä on hyvä, ettei uusia jaksoja ole tehty, sarjasta jäi hyvä maku.
”Salattuja elämiä” seurasin kaksi ensimmäistä tuotantojaksoa. Ei se niin hyväkään ollut mutta ihan kelpoinen. Sitten kun siitä värkättiin ikuisuussarja elävältä hautaamisiin ja muine ylilyönteineen, annoin olla. Samoin kävi ihan kelpo brittisarjalle ”Emmerdale”. En ole katsonut sitä enää aikoihin.
Norppa mainitsi tv-sarjan ”Sydämen asialla”. Se oli ihan hyvä, siinä oli hyvä henki päällä.
Durrelin perhe on minustakin aivan mainio sarja. Se perustuu tositapahtumiin, sen sarjan luonnosta kiinnostuneen pikku pojan muistelmiin käsittääkseni. Durrelin perheessä on draamaa ja huumoria sopivasti ja leppoisaa arkielämää, hyvät näyttelijät ja käsikirjoitus. Saa nähdä, mitä tapahtuu kun toinen maailmansota alkaa. Durrelin perhe on myös hyvää vaihtelua rikossarjojen keskellä, niitä kun tulee todella runsaasti eikä aina jaksa katsoa murhia.
Rikossarjojen parhaimmistoa on varmaan Mikan mainitsema Hiljainen todistaja. Saman tapainen ja yhtä laadukas on lauantaisin Yle Ykköseltä myöhäisillassa tuleva Minkä taakseen jättää. Sarjassa ratkotaan murhamysteeriä aina kolmessa jaksossa kerrallaan ja perehdytään tutkijoiden löytämän aineiston perusteella mahdollisten tekijöiden elämänvaiheisiin. Sarjan juoni on kiinnostava ja selkeä sekä uskottava kerronnaltaan. Syyllistä voi itse pohtia mutta yllätyshän se taitaa sitten olla, liian ilmeinen syyllinen veisi jännitteen pois.
Minkä taakseen jättää on tosiaan erinomainen sarja kuten oli myös Viimeinen tango Halifaxissa.
Tuosta Geral Durrelin (Lawrense Durrelin pikkuveli) teoksesta ”Eläimet ja muu kotiväkeni”, on minulla DVD-versio, mainiota katseltavaa.
Tuoreista sarjoista täytyy sanoa että The Orville saa minulta ison peukun. Olemme nähneet tuhat ja yksi scifisarjaa, mutta ne kaikki ottavat itsensä turhan vakavasti tai sitten oikein yliampuvan ”katsokaa meitä, olemme rappiolla”. Tällä kertaa on kiintoisa yhtälö ihan vakavahenkisestä asioiden hoitamisesta, mutta ihmiset sarjassa ovatkin ihmisiä. Heitetään läppää, tunaroidaan, ammutaan yli ja joskus tullaan karpon kanssa töihin.
Otetaan hiukan erikoisempaa ja oudompaa.
”Tanskalaisen rikossarjan keskushenkilö Dicte Svendsen on rikostoimittaja, joka on jättänyt taakseen aviomiehen ja lupaavan uran Kööpenhaminassa ja palannut takaisin juurilleen, Århusin kaupunkiin. Mukanaan hän toi teini-ikäisen tyttärensä ja menneisyytensä, johon liittyy kipeä salaisuus. Pääosissa mm: Iben Hjejle, Lars Brygman, Ditte Ylva Olsen, Peter Schrøder, Dar Salim, Lars Ranthe ja Emilie Kruse. Tuotanto: Miso Film, Tanska”,
Dicte elää omaa monimutkaista elämäänsä ja on erään lehden vapaa toimittaja. Lähtee selvittämään rikoksia tuppaamalla itsensä hiukan kyseenalaisin keinoin paikkakunnan nimismiehen suoraan sanoen kainaloon.
Mielestäni ihan hyvä ja ”toisenlainen”.
Saksalaista Kettua tulee katsottua, vaikka sen kohdalla on uusintakierros.
Tiedeohjelmia saisi tulla enemmän.
Pohjoismaiset sarjat voivat tosiaan olla myös hyviä. Tuota tanskalaista sarjaa en ole katsonut, mutta muutamaa ruotsalaista hupisarjaa. Solsidan on tietysti jo vanha juttu ja vitsit alkavat olla kuluneita, mutta ensimmäisellä kaudella se oli todella hauska. Toinen ruotsalaissarja, josta pidimme oli nimeltään ”Puolimatkassa taivaaseen”, (Halvvägs himlen). Siinä pääosissa oli kaksi pappia Skånesta, toinen nuorempi ja liberaalimpi, toinen vanhempi ja konservatiivinen. Hyvät naurut noista asetelmista revittiin ja kirkon nykytilasta Ruotsissa, joka on aika paljon sama kuin Suomessakin alkaa olla. Esimerkiksi koulu halusi pitää kevätjuhlan kirkossa, mutta papin puheessa ei olisi saanut olla mitään Jumalasta ”ettei loukata uskonnon vapautta”. Enpä kerro, miten kävi. Tuo Puolimatkassa taivaaseen -sarja löytyy nyt Cmorelta, jossa siitä on Suomessa muuten näyttämättä jäänyt kolmas kausikin. Jos löytyy laitteet, esimerkiksi se Chromecast, niin Cmorea voi katsoa kuukauden ilmaiseksi, sitten vaan katkaisee tilauksen jos ei halua sitä enää.