Taas olemme pärjänneet hyvin YK:n tuoreimmassa onnellisuusmittauksessa, ykkösenä 156 maan joukossa.
Onnellisuutta on mitattu mm selvittelemällä bruttokansantuotetta, eliniän pituutta, sosiaalista tukiverkostoa ja mikä ainakin minun onnellisuuttani lisää on vapautta tehdä itse valintoja omassa elämässään.
Aika ajoin tällaisia tutkimuksia saamme lehdistä lukea, mitä nyt kulloinkin mitataankin niin kolmen parhaan joukossa useimmin olemme. Tykönään monikaan perisuomalainen ei synkkämielysyydessään tällaisiin tuloksiin usko, jos ei tutkimuksia leimata suoranaisiksi valheiksi niin ainakin on väärin tutkittu. Tai sitten niin että jos yksikin asia meillä on huonosti niin sen myötä kaikki on menetetty ja toivorikkus menetetty. Maanpinnalle meitä pudottaa myös suomalainen onnellisuudentutkija professori Markku Ojanen, edustaen parempaa viisautta kuin YKn käyttämä tutkimuslaitos, väittäen että väärin kriteerein on asiaa tutkittu.
Ojasen mukaan tutkimus on paremminkin selvittänyt kansalaisten hyvinvointia. Jos Ojanen on oikeassa niin pittääkö minun ripotella tuhkaa päälleni, ruveta suremaan kun en olekkaan maailman onnellisin vaan maailman hyvinvoivin kansalainen.
Hyvin menee, mutta menköön.
Olen onnellinen kun olen kohtuudella terve
Olen onnellinen kun saan kohtuudella ruokaa
Olen onnellinen kun kukaan ei kadehdi minua köyhyydestäni
Olen onnellinen kun en tiedä tekeekö rikkaus onnelliseksi
Moni kateellisuuteen taipuvainen voi olla onnellinen siitäkin että rikkaus ei ollenkaan välttämättä tee onnelliseksi vaan joskus jopa päinvastoin.
Juupa juu. Sanoin kerran eräälle asiakkaalle (rouvasihminen), joka valitteli hintojen kalleutta.
Minä sitten sanelin; rouva rahalla ei ole merkitystä mutta sitten kun se loppuu, se muuttuu merkitykselliseksi.
Kait minä onnellinen lienen kun ei ole velkaa, eikä nälkääkään. Molempia on aikanaan ollut.
Onniko? Sehän on yksinkertaista: hyvä terveys ja lyhyt muisti. – Ernest Hemingway.
Mitä onni on, siis olla onnellinen? Olisiko se sitä kun kundaliini virtaa vapaasti. Buddha sanoisi luultavasti kyllä.
Sanotaan että raha ei tee onnelliseksi. Saattaa olla, toisaalta en tiedä yhtään ihmistä, jonka köyhyys olisi tehnyt onnelliseksi.
Mutta lienee monia köyhiä jotka muina miehinä ovat rahattomuudestaan huolimatta onnellisia.
Jaa, vaikeeta on vastata täysin oikein.
Olen mielestäni aika hyvinvoiva joka suhteessa.
Kohtuullisen onnellinenkin olen, ellei näitä pieniä elämän harmeja ota huomioon.
Toisaalta ne pienet harmitkin ovat osa elämää eivätkä sitä onnellisuutta merkittävästi nakerra, joten olen siis likimain hyvinvoiva ja likimain onnellinen.
Taitaa olla niinkin että ajallemme on vierasta sanoa olevansa onnellinen. Tai sitten sekoitetetaan onnellisuus siihen että on jostakin yhdestä asiasta onnellinen. Taitaa mennä niin että jos joku ihan aidosti läpikotaisin kokee olevansa onnellinen niin ei juuri kirjottele tällaisilla palstoilla, tykönään vain muhoilee, kenties vähän onnellisuuttaan salaillen.
Aika hyvin luonnehdittu Myllymatti; se yhdestä asiasta onnellisuus, olen kokenut senkin, eturauhassyöpä. Diagnoosin kuultuani, vähällä, ettei maailma romahtanut. Pitkähkö hoitojakso Tampereella, lääkkeet ja jälkiseuranta ja todettiin PSA on pysynyt reilusti alle 1. Siitä olin todennetusti onnellinen.
Näin vanhemmiten, en vanhus, voin todeta, iästäni huolimatta, että kun on nuo nuoruuden vaikeudet, seljättänyt, elämä mallillaan, aurinkokin paistaa, vaikkei juuri nyt.
Jos hyvinvointi mitataan rahassa ja omaisuudessa niin en nyt kauhean hyvinvoiva; tosin, kun yhteiselo perheen, läheisten, ystävien, ympäristön suhteen kunnossa, saattaisin olla hyvinvoivakin ja siitäkin voi seurata onnellisuus.
Oikeastaan melkoisen vaikeita asioita määritellä.
Anton Tsehovilla on mainio novelli nimellä ”Onni”. Miljöönä on 1800-luvun venäläinen aro, jossa iltanuotiolla on kaksi lammaspaimenta, vielä viiksetön poika ja hänen isoisänsä, vanha mies. Nuotiolle poikkeaa vieras pyyytämään piippuunsa tulta. Vieras on keski-ikäinen mies, näöltään joku herrasväen ratsuttaja. Suulas vanhus uteeraa mistä vieras on, ja puhua papattaa niitä näitä. Vieras kuuntelee ja polttelee piippuaan. Sitten vanhus rupeaa puhumaan maahan kätketyistä aarteista. Nuori poika. höristää korviaan. Hiljaisen puoleisesta vieraasta näkee, että hänkin on kiinnostunut maahan kätketyistä aarteista. Suulas vanhus sanoo, että pitäisi olla talismani, ei aarteita muuten löydä.
Saapuu aamu ja lampaat heräävät. Romanttinen yö on takana ja edessä on paahteinen aro ja arki, tylsä ja tavanomainen.
Paimenet nojaavat sauvoihinsa ja viiksetön poika kysyy.”Mitä, ukki, tekisit, jos löytäisit aarteen”? Vanhus hämmentyy. ”Minäkö? Hm. Minä kyllä näyttäisin mistä tuulee…” Ja vanhus, jonka elämän ihmeet on jo nähty, huomaa miettivänsä ensimmäistä kertaa elämässään, mitä hän oikeasti tekisi, jos löytäisi aarteen.
Novelli on nerokas ja puhutteleva. Maahan kätketty aarre symboloi onnea. Asiaa pohtivat nuori poika, jolla elämä on vielä edessä, keski-ikäinen vakavamielinen mies ja vanhus, joka on jo elämän ihmeet nähnyt.
Niin, vaikea tuota onnea on määritellä. Sitä ovat yrittäneet määritellä mm. kirjailija Tolstoi ja monet monet muut. Aina se tuntuu kuitenkin olevan askelen etäämpänä ihmisen määritelmiä.
Toisaalta, koska onnesta puhutaan paljon, tuntuu siltä, että meillä on sisäinen tieto, että sellainen on olemassa, emme vain tahdo siitä otetta.