Vähän kadehdin H Tiaista hienoista runoistaan. Nyt yritin itse ryhtyä runolle, ei siitä tullut valmista ja niinpä lueskelin Helkavirsiä, poimin pari otosta albumistani kuvittamaan joitakin säkeitä. Ihan vaan aikani kuluksi tämän tein.
Tulin kylähän kummahan, säppihin ol ukset pantu, kodot ketjujen takana. Ei ole avainta annettu, tiirikkata tarjoeltu, mihin nyt polo kellistynen, univirttä kuulemahan, lampahita laskemahan
No, onhan tuo Myllymatti aivan hyvää runontynkääkin ja sanoisin opiksi otettavaamin.
No, pakkohan sinne oli tulla tuo kirjoitusvirhekkin, Siis: otettavaakin.
Hienoa kalevalaista runoilua. Kiitos Myllymatti kehuista.
Mitä oviin tulee niin ennen maalla pantiin luuta oven taakse merkiksi ettei olla kotona.
Perustetaanko oikein runopalsta …. aihepiirit vapaat syntymästä kuolemaan kuin sodista rauhaan – rakkautta unohtamatta.
No,rasismista hienosyisemmin … huumoria ymmärtäen kuin mitään/ketään leimaamatta.
Tyyli-t tavat kirjoittaa runoutta – persoonien että tottumuksiensa mukaan.
Minä kun en oikein osaa runoilla; liki 75 vuotta vanha runo:
isän runotervehdys Kalervo pojalle.
Sä sota-ajan lapsi oot ja isän hartain toive,
sua rakkaudella vartoilen,
sun puolestasi rukoilen, et elon terveen saisit ja järjen selkeän.
Vanhempais iloks syntyisit.
Mit tuokaan aika tullessaan,
kun joutuu syntymäsi.
Riehuuko silloin sota vaan, päästäänkö rauhan valkamaan,
tuon näkee vasta aikanaan.
Nyt vielä vaatii synnyinmaa , et vartioimme Karjalaa, sen kaunist etuvartijaa.
On nimesikin isä valinnut, sul rakas poikani; Kalervo nimi setävainaasi sul oikeus ja kunniakas.
On kaunista, perintönä.
Nimesi toinen Ilmari, isältäs perit sen.
Saat siitä muiston ainaisen, vaik taiston kentil jäisinkin. Uhriksi isänmaan.
Seitsemäs kolmatta viidettä mä saavuin lomallein.
Aivan kuin samalla kyydillä,
sä saavuit poikanen.
Iloksi äidille ja isälles ja isovanhemmilles.
Tää perheen ilonpäivä on, kun saimme terveen esikon.
Siit kiitos korkeimmalle.
Kopassas kun laps kun katselen, suo tulee mielehein:
Sä aavistamatta varmaankaan, oot syntyissäsi maailmaan,
et lapsi sä ristiriitojen, vaik toitkin kotiin keväimen,
isäsi toiveen täyttäen.
Siks oot niin rakas mulle.
Kalervo sä poikani, muista ain elämässäsi,
tää elo ompi ihmisen, jumalan kädestä lähtöisin,
sen mukaan aikas käytä.
Äl koskaan pilkkaa kerjääjää, vaan voimais mukaan auttele,
kärsivää lähimmäistäsi.
Näin täytät tahdon herran, jok palkan maksaa kerran, sen mukaan miten elämme.
Näin eläen on olosi, on iloks äidin isäsi ja kunniaksi isänmaalle.
Tämmöisen runon kirjoitti isäni 1943.
Yrittänyt olen vaan vastaavaan tunnelataukseen en ole pystynut.
Mä osaan vain loruja:
Intu tintu
pikkulintu
teki pesän
asui siinä koko kesän
syksyn tullen, lensi pois