Kun olen viime aikoina noita autojen teknisiä tietoja tarkastellut, en ole voinut olla ihmettelemättä yhtä tietoa, jonka löytäminen on usein työn takana: maavara.
On jotensakin ymmärrettävää, että valmistaja, jonka päämarkkinat Euroopassa ovat ihan muualla kuin Suomen röykkyisillä teillä, pitää maavaraa täysin sivuseikkana ellei kyseessä ole mallin erityinen myyntivaltti. Vähemmän ymmärrettävää on, että auton suomalainen maahantuoja panttaa tietoa ihan samalla lailla. Kovin ymmärrettävänä en kyllä pidä sitäkään, että autotoimittajilla ei useimmiten ole viitseliäisyyttä kaivaa tietoa juttuihinsa.
Useilla automerkeillä tieto on erinomaisen hyvin piilotettu jonnekin teknisten tietojen pienellä painettuun liitteeseen. Monilla sitä ei löydy esitteistä ollenkaan. Joillakin kysymykseen maavarasta ei osaa vastata edes maahantuoja. Etelä-Suomen valtaväylien ulkopuolella liikkuvalle tieto on kuitenkin merkityksellinen.
Hölmöä.
Maavara maastureissa ja niissäkin eri tasoa. Nissan Murano on hyvä asvaltilla ja maastossa joskin rajoitetusti maastossa.
Maavara on myös suhteellinen käsite. Se riippuu mitä siellä autossa on. Onko tyhjänä ilman polttoainetta, vai täydellä tankilla ja maksimikuormalla.
Ei ole liioin tullut sitä nippelitietona seurattua. Käytäntö vaan taitaa olla se, että mitä hienompi, uudempi ja kalliimpi auto, sitä lähempänä alusta kulkee tietä. Lisäksi se matalin kohta on jotain muuta, kuin perinteisesti öljypohja, pakoputki ja vaihteisto. Monasti nykyään alempana ovat vetoakselit, tukivarsisto ja helmat.
Aina vaan harvemmin tavallinen hallitunkki mahtuu ilman keinottelua auton alle. Katumaasturit ja vastaavat ovat luku erikseen.
Käsittääkseni maavara kuuluisi ilmoittaa siten, että autossa on 75-kiloinen kuljettaja paikoillaan ja tankki vähintään 90-prosenttisesti täynnä, mutta auto on muuten kuormittamaton. Näin ainakin muutaman vuoden takaisissa Trafin ohjeissa väitettiin. Joidenkin katsastusohjeiden mukaan maavaran olisi oltava (mistä tahansa mitattuna) vähintään 80 mm.
Luonnollisesti raskas kuormitus vaikuttaa ainakin useimmissa autoissa maavaraan. Tämä ei kuitenkaan ollut pointtini.
Nykyautoni ilmoitettu maavara on 144 mm. Sillä pärjää jotenkin tuolla pikkuteiden pompuissa ja polanteissa, kunhan muistaa pitää kevyttä kaasukenkää.
Monissa nykyautoissa ilmoitettu maavara on vain 120-130 mm, mikä on onnettoman vähän. Ei sillä yksinkertaisesti tee näissä oloissa juuri mitään. Tästä syystä esimerkiksi Suzukin muuten mielenkiintoinen pikkunelikko Swift jää ulos mahdollisista autolaskelmista.
Semmoinen 160-180 mm olisi jo sen verran, että ei niin paljon arveluttaisi huonoissa oloissa. Maastureissahan sitten mennään jo yli 200 millimetrin maavaroihin.
On muuten jokseenkin hassua näin cityn ulkopuolella elävän näkökulmasta, että nykyinen rengastrendi on iso halkaisija yhdistettynä matalaan profiiliin ja maksimileveyteen, mitä helmojen alle mahtuu. Minusta yhdistelmä on hyväkuntoisten asfalttibaanojen ulkopuolella surkein mahdollinen.
Nykyautossakin ajettavuus aikanaan parani selvästi, kun vaihdoin renkaita uusiessa pykälää kapeampaan ja korkeampaan profiiliin. Nykyiset autotoimittajathan tietenkin tuomitsevat tuollaiset sämpylät ehdottoman epäseksikkäiksi, mutta hällä väliä, kun ajettavuus ja mukavuus paranevat.
Se matala profiili on suoraan sanottuna ihan /Cstä.
Kari, olet maavara-asiassa hyvin tärkeällä asialla – melkoinen osa autoilijoista ajaa muuallakin kuin suurkaupungeissa.
Siitä mainitsemastasi ajotyylistä muuten yksi hauska huomio viimeisimmältä sotaharjoitukselta Siili Virosta. Eräällä metsätiellä minulla ei ollut mitään ongelmia omalla autollani kun ajoin hitaasti ja harkiten.
Sitten myöhemmin yöllä samaa tietä ajoi virolainen yhdistelmä (huoltoajoneuvo + perävaunu) tilanteeseen nähden hyvää nopeutta, mutta kyseiseen tiehen nähden ylinopeutta. Peräkärry löysi kiven, johon matka pysähtyi.
Tietenkään kyseessä ei ollut pelkästään maavarakysymys, mutta myös maavarakysymys. Ihan sama asia on siviilissäkin, eikä vain sotaharjoituksissa.