Hyvin sanottu, Pentti. Silmän korkeudelta katsottuna tämä pieni, nuokkuva kukka on hyvinkin vaatimaton, vaikka parhailla esiintymispaikoilla kukkamatot saattavat sinälläänkin olla varsin näyttäviä, mutta kun kumartuu ja kääntää hennon vaaleanpunertavan teriön ympäri, kukan koko kauneus paljastuu. Ei ihme, että Carl von Linné ihastui kukkaan niin, että kasvien taksonomista luokitusta tehdessään nimesi sen oman sukunsa mukaan.
Karja tarkoittaa ymmärtääkseni vanhastaan suurta joukkoa. Karjalaiset ovat asuneet karjana ja kulkeneet karjana. Kuka lie heimolle nimen antanut, he itse vaiko muut?
Kyseessä on saattanut olla vasarakirveskielen *kwarja = sota, adjektiivi *kwarus = sota-, josta suomen varus ja liettuan karus, f. kari. Preussiksi sotajoukko = karja. Kirjaimellisesti Karjala oli preussiksi sotajoukon kotipaikka.
Mutta kyseessä olla myös vasrakirveen *gwarja, joka tarkoittaa merkitsemistä, esimerkiksi eläinlauman myllämää ja omimaa maa-aluetta, ja myös jollakin tavalla vaikka jollekin heimolle merkittyjä eläimiä. Sellainen merkki on *gvirja.
Ei taida kuitenkaan Pohjois-Karjalan metsissä olla juuri muita vaihtoehtoja karjalanruusulle kuin metsäruusu. Silloin aikoja sitten, kun noita kohtasin, tutkin tarkemmin tuntomerkit, ja minusta ne oli aika helppo erottaa toisistaan, ainakin jonkinasteisen kasviharrastuksen jäljiltä.
Kotimökkini ikkunalaudat olivat täynnä kukkia ja koska mummoni halusi kokeilla omenansiemenillä, niin piha oli täynnä omenapuita, muistan 20 sadoltaan erilaista puuta. Yksi puu tuotti vuosikymmeniä ainutlaatuisia kuultavia hedelmiä, jotka aurinkoisina kesinä olivat varsin aromikkaita. Elokuinen raekuuro sen oli kuulemma hävittänyt. Ei kyennyt valmistautumaan talvea varten.
Kännykälläkin saa näemmä melkein hyviä kuvia 🙂
Sanotaanko niin, että vaatimattomuus kaunistaa.
Hyvin sanottu, Pentti. Silmän korkeudelta katsottuna tämä pieni, nuokkuva kukka on hyvinkin vaatimaton, vaikka parhailla esiintymispaikoilla kukkamatot saattavat sinälläänkin olla varsin näyttäviä, mutta kun kumartuu ja kääntää hennon vaaleanpunertavan teriön ympäri, kukan koko kauneus paljastuu. Ei ihme, että Carl von Linné ihastui kukkaan niin, että kasvien taksonomista luokitusta tehdessään nimesi sen oman sukunsa mukaan.
Kaunista tuo luonto luo ja sinne mistä sitä harva löytää terv tepivaari
Ympäristö joko korostaa tai häivyttää kukkayksilön kauneutta. Lapsena säväytti kissankello. Lummekin on usein edukseen.
https://www.google.com/search?biw=1364&bih=580&tbm=isch&sa=1&ei=L-o_W9S3DoaqswHao7bgCA&q=lumme&oq=lumme&gs_l=img.3..0l10.12922.16533.0.18462.15.9.0.1.1.0.161.922.0j7.7.0….0…1c.1.64.img..9.6.746.0..0i24k1j35i39k1.0.I9ZPMy_0Yag
Mistähän tuo kokki Vanamo on nimensä saanut ?
Tämän kukan mukaan on nimetty lukuisia tyttölapsia. Vanamoita on tuhatkunta ja Linneoita noin 30000.
Karjalaisessa sukunimistössä on paljon eläinperäisiä nimiä, myöskin kasvinimistöä. Karjala on yleinen mutta Karjalainen aika harvinainen.
Karja tarkoittaa ymmärtääkseni vanhastaan suurta joukkoa. Karjalaiset ovat asuneet karjana ja kulkeneet karjana. Kuka lie heimolle nimen antanut, he itse vaiko muut?
Kyseessä on saattanut olla vasarakirveskielen *kwarja = sota, adjektiivi *kwarus = sota-, josta suomen varus ja liettuan karus, f. kari. Preussiksi sotajoukko = karja. Kirjaimellisesti Karjala oli preussiksi sotajoukon kotipaikka.
Mutta kyseessä olla myös vasrakirveen *gwarja, joka tarkoittaa merkitsemistä, esimerkiksi eläinlauman myllämää ja omimaa maa-aluetta, ja myös jollakin tavalla vaikka jollekin heimolle merkittyjä eläimiä. Sellainen merkki on *gvirja.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/nimen-karjala-alkupera
Hieman sivusta, mutta olettekos nähneet karjalanruusun? Tuo kaunis ruusu kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Karjalan metsissä.
Näitä villiruusuja on paljon lajeja. Pitää olla todellinen asiantuntija, joka ne erottaa,
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalanruusu
Ei taida kuitenkaan Pohjois-Karjalan metsissä olla juuri muita vaihtoehtoja karjalanruusulle kuin metsäruusu. Silloin aikoja sitten, kun noita kohtasin, tutkin tarkemmin tuntomerkit, ja minusta ne oli aika helppo erottaa toisistaan, ainakin jonkinasteisen kasviharrastuksen jäljiltä.
Kotimökkini ikkunalaudat olivat täynnä kukkia ja koska mummoni halusi kokeilla omenansiemenillä, niin piha oli täynnä omenapuita, muistan 20 sadoltaan erilaista puuta. Yksi puu tuotti vuosikymmeniä ainutlaatuisia kuultavia hedelmiä, jotka aurinkoisina kesinä olivat varsin aromikkaita. Elokuinen raekuuro sen oli kuulemma hävittänyt. Ei kyennyt valmistautumaan talvea varten.