Aamun uutisissa oli mielestäni mukava uutisaihe; tervehditkö bussikuskia, naapuria, …jne. Tervehtimiskulttuuri suomalaisittain.
Asiaa ja omaa käyttäytymistäni mietiskelin; olenkohan omituinen. Kun menen esim lääkärin vastaanottohuoneeseen, tervehdin sisään tullessani, jutellakkin voidaan jos siltä näyttää.
Markkinakauppiaana mm varsinkin vanhoja tuttuja tervehdittiin aina kädestä, muita sanallisesti.
” Kylän” raitilla tervehdin aina vastaantulijaa, tuttu, vaiko tuntematon.
Esim Eestin venäläiset ovat todella sosiaalisia ihmisiä ja herkästi vierastakin tervehtiviä ja jos selkeä yhteinen kieli löytyy, kyllä juttua riittää. Setomaalla, Peipsijärvellä, kun usein poikkean kirkkomaalle, siellä iäkkäät mammat aina outoakin tervehtivät. Saksa on muuten varsin yleinen yhteinen kieli varttuneemman väestön keskuudessa ja sitä käytän.
Usein mainitaan, että hämäläiset ovat ”tuppisuita”, ei pidä välttämättä paikkaansa; tarvitaan aloite ja sitten sujuu.
Tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin, näin jo lapsena kotona opetettiin ja sitä olen noudattanut.
Kallen viimeisessä lauseessa kiteytyy paljon, kyllä me suomalaiset kauttaaltaan ollaan sosiaalisia, kunhan vaan joku on ensimmäinen.
Sitähän minäkin aina ihmettelen, kun menee laboratorion odotustiloihin,niin täytyy isoon ääneen täräyttää huomenta. Joku vastaa, toinen katsoo pitkään, kolmas murahtaa hiljaa. Varmasti istutaan niin, että tyhjä tuoli jää väliin. No, jonkun kanssa voi keskustella ilmoista, kun itse aloitat.
Ollaan me tuppisuita, se kiitos ja anteeksi on tiukassa.
Kyllä sitä sekä Pentti että Mika asian ytimessä ovat.
Voisikohan tähän murjaista vanhan vitsin. Karjalainen ja hämäläinen istuivat lääkärin vastaanotolla; karjalainen sitten, a mist sie oot. Ei vastausta. Karjalainen uudisti kysymyksensä ja vastaus tuli; perseestä, johon karjalainen, a sithä myö ollaa liki sukulaisii, mie oon siit vierest.
Ei tuo välttämättä edes täällä Kanta-Hämeessä päde, olen sen huomioinut mutta se aloitteen teko, se on juuri kuin Mika ja Pentti luonnehtivat; se aloitteentekijä.
Karjalainen sananlasku; a velkaa voip jäähä mutta sanavelkaa ei.
Tampereella tervehditään bussiin astuessa aina kuskia, jotkut huutavat vielä kiitoksen poistuessaan. Ja busseja on satamäärin ja asiakkaita tuhatmäärin päivittäin.
Oikeastaan en osaa ottaa kantaa julkiseen liikenteeseen kun meillä sitä ei ole.
Tallinnan laivoilla et keskustelukumppani kyllä saa; ainakaan selvin päin olijaa. Kaikki tuijottavat läppäreitään ja iphonejaan, et siis voi häiritä.
Kuitenkin laivalta poistuessasi saatat saada keskusteluyhteyden jopa politseihin, joka ratsaa laivasta tulleita; minulle on niinkin käynyt.
Suomessakin on poliisin rutiineiden yhteydessä mahdollista kekusteluunkin.
No, minäpä istuin tuolla Tammelan Teurolla erään ison maalaistalon kahveilla. Kaikkea jutusteltiin ja isäntä loihe lausumaan; täällä oli aiemminkin Kalle Pohjola ja sekin oli aika erikoinen persoona…hmmm, mitäpäs minä tuohon.
Tulipahan viestini aivan väärään topiviin tökättyä; tänne se kuuluu.
Eräs tuttavani, julkisen sektorin palveluammatissa oleva henkilö, oli pari päivää sitten uudessa koulutuksessa joka käy koko ko. kaupungin julkisen sektorin työntekijät.
Siellä opetettiin että tervehtiminen voi olla ahdistava kokemus ja on ymmärrettävä että se on häirintää.
Tervettä touhua…
Perhana, jos minä menen johonkin virastoon, eikä minulle sanota päivää, tai jotain muuta vastaavaa tervehdyssanaa, lähden taatusti ovelta takaisin.