Syysilta.
Istun portaalla pihaa katsellen,
syksyistä, lepoa enteillen.
Vaan eloa pihassa vielä on, kukot kanat ja Mirrikin, kuljeskellen.
Puut lehdettömät vaan ei kuolleet, vaan elämämää keräilevät.
Se on syksy, ehkä kuolemakin mutta luonnolle lepoa, syntyä uudelleen.
Aurinko laskee, kanatkin kanalaan suuntaa; levolle kuten luontokin.
Syksy on aikaa kuoleman, elonkorjuun ja uuden elämän.
Minä syksyä rakastan, väriloistoa, sammuvaa mutta uutta lupaavaa.
Tulee talvi; verhoaa vaippaansa maan,
josta uusi kevät kumpuaa.
Näin jatkuu elämä vaihdellen, kaudet toisiaan seuraillen; se on elämää se.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Hienoa kuvailua yhdestä kauniista vuodenajasta, muiden yhtä kauniiden vuodenaikojen joukossa.
Kaunis mietelmä syntyi Kallelta siellä portaalla istuessa kaunis on ollut ja poikkeava yleensä ns lokakuu on se nimensä mukainen lokainen terv tepivaari
Meillä Hatanpään Arboretumin palstakokonaisuudessa ( 55 palstaa), kaikki nukkuu jo. Viimeiset maa-artisokat nostin eilen ja kaadoin vesitynnyrin nurin. Jousiampujat kävivät metsästämässä joukon rusakoita paisteiksi.
Auringon paisteessa kopin seinustalla on kiva katsella loppusyksyn menoa. Lunta odotellessa !
Niin hienoa meillä neljä vuodenaikaa ja kaikilla osansa annettavana.
Kylläpäs Kalle hienosti tunnelmoi. Itse en ole syksyn ihmisiä, kevään korvalla syntynytkin. No onhan syksyn koittaessa, ilmojen jäähtyessä, lupaus avata savotta, rankapuuta ja halkoja, yksi mieluisimmista harrastuksistani.