Uskomaton määrä päivittäin tulee uutisia sisällissodasta; hyväkö vaiko huono asia. Joku tietenkin sanoo; mitä niitä vanhoja kaivelemaan; niinpä niin. Kyllä oman maansa historia tulee tuntea, se on itsestään selvää, vai onko? Kuitenkin, aivan kuin prof Heikki Ylikangas mainitsee, ainoata oikein kirjoitettua historiaa ei oikeastaan ole, sen asian takaavat ennakkoasenteet ja poliittiset asennoitumiset. Mitä tutkija saa sanoa tulematta leimatuksi, kuten hän mainitsee, jos poikkeat hyväksytystä ”historiasta” liikaa, tulet saamaan kommunistin leiman.
Historiallisia tapahtumia on myöskin ”valkopesty”, niin historiaa kuin henkilöhistoriaakin. Rakennetaan ihannekuvia palvomisen kohteiksi; mallia Neuvostoliitto. Tänä päivänä on aineistoja avattu niin paljon, että historiallisiin dokumentteihin perustuen päästään useinkin varsin totutusta historiakäsityksestä toiseenkin lopputulokseen. Edellinen perustuu siis historiantutkijoihin.
Lukija, joka haluaa asennoitua puolueettomasti historiaan nähden ja haluaa tietää, ei ”totuuden” vaan totuuden, mahdollisimman tarkoin, ei ole helppoa hänelläkään.
Mielenkiintoinen asia sitten lienee myöskin tämä historian toistuvuus; miten pieni valtio joutuu suurvaltapolitiikan pelinappulaksi, jopa toistuvasti sama asetelma. Hyvä esimerkki lienee Saksa. Tuli auttamaan ja aseistamaan Suomen konfliktitilassa 1918, tuli mutta ”ketunhäntä kainalossa”, kutsuttuna mutta myöskin itse itsensä kutsuen ja kuinka ollakkaan, sama kuvio toistui parikymmentä vuotta myöhemmin ja lopputulos Suomen osalta ehkä vieläkin huonompi kuin 1918.
Historiallisia totuuksia voi kyllä julistaa värilasit päässä mutta se totuus saattaa olla vähän niin ja näin.
Sinällään mielenkiintoista Suomessa lienee sekin asia, että erilaisia elämänkertateoksia käytetään faktatietona ja historiantutkimuksena.
Elämänkertateoksethan ovat kirjoittajan (ei siis välttämättä henkilön itsensä kirjoittamia), näkemyksiä ja jäljentämiä kertomuksia kohdehenkilöstä vaikka olisivatkin minä-muodossa. Siis, yleensä vahvastikkin asenteellisia.
Mielestäni työväestö lähti vaatimaan parempia oikeuksia alistajiaan vastaan joka muodostui sisällissodaksi
Niin katos Niilo, se lienee yksi asia, toinen asia sitten lienee, että Tampere, Helsinki, Turku, Varkaus, jne… teollisia paikkakuntia, työväestön osuus kohtalaisen suuri. Toinen asia olivat torpparit, mäkitupalaiset, irtolaiset(sikäläisen tulkinnan mukaan), heihin oli oikeastaan helppo vaikuttaa olosuhteisiin nähden.
Sodan jälkeen sitten jonkinlaista oikeutta pieneläjien suhteen parannettiin.
Ei yksinkertaisesti ollut silloisessa Suomessa mahdollista erottaa politiikkaa ja pienen ihmisen toimeentulon eväitä. Kaikkia oli helppo manipuloida ja manipuloitiin.
Luenpahan parhaillaan Tuomas Hopun kirjaa; ”Vallatkaa Helsinki”. Mielenkiintoinen historianteos. Se kertoo saksalaisten maihinnoususta Hankoon, Hangosta Helsingin valtaukseen ja saksalaisten retkihän päätyi lähelle Lahtea.
Helsingissä, sekä punaiset, että valkoiset ostivat aseita Viaporin venäläisiltä. Valkoiset enemmistönä. koska rahaa oli enemmän käyttää, toimittivat sitten niitä pohjoiselle rintamalle. Panssarijuniakin tuli idästä parikin mutta sangen tehottomia näyttävät olleen. Katajanokalla olleet venäläiset laivaston osastot ja Englantilaisten sukellusveneosasto olivat melkoisen neutraaleja taistelujen kulkuun.
Punaisten sotilasorganisaatio näyttäisi olleen melkoisen heikko ja kuriton. Sotatoimia johti ainut korkeammin koulutettu ammattisotilas eversti Mihail Sevetshnikov, joka hänkin ennen saksalaisten tuloa poistui Viipuriin. Miliisejä punaisten puolella jonkin verran oli mutta epäluottamus molemminpuolinen. Punaisilla oli etunaan melkoisen vahva Helsingin eteläinen linnoitusketju bunkkereineen ja betonisine juoksuhautoineen. Kun ei ollut kunnollista johtoa joukoilla, niin selkeä tappio ja kohtuu nopeastikkin, oli edessä.
Valkoisten osuus saksalaisten apuna oli oikeastaan ja pelkästään marssia Mannerheimin perässä voitonparaatissa; saksalaiset olivat jo oman voitonparaatinsa suorittaneet aiemmin.
Saksalaiset, vaikkakaan eivät ratkaisseet sotaa, jouduttivat kuukausilla. Ensimmäinen maihinnousu tapahtui Ahvenanmaalla ja Hangossa, sitten itään aluksi muutamien kymmenien kilometrien leveydeltä ja sittemmin Helsinki-Hämeenlinna-Lahti.
Saksalaisten interventio oli merkittävä, joskaan ei ratkaiseva.