Säästätkö pahan päivän varalle? Liian harva suomalainen säästää, ja se voi tuoda ongelmia, kun korkotaso nousee ja talouskasvu hiipuu; tämän aamun uutisotsikko ja mielestäni tärkeä aihe. Kannattanee lukea koko uutisteksti, uutiskuvatkin (siis nuo grafiikat), mielestäni ajatuksia herättäviä.
Olen itsekseni monesti miettinyt vanhemmiltani saatua lauselmaa; ei niin pienet tulot, etteikö aina edes pikkuisen säästöön saa.
Enpä ihan heti edes muista, koska olisin jossain perheessä säästöpossua nähnyt. Se nyt tietenkään ei mitenkään merkittävää ole, voihan säästämistä toteuttaa ilman näkyviäkin tunnuksia.
Kuitenkin; ko uutistekstiä pidin hyvinkin ajankohtaisena ja tärkeänä.
Maailma muuttuu nopeasti, säästäminen alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Nyt on vallalla materialismi, kaikki mulle ja heti ajattelu mitä osaltaan alhainen korkotaso ja pikavippifirmat ruokkivat.
Pahan päivän varalle, siis todella pahan, ei tarvitse säästää kun yhteiskunta turvaa minimitoimeentulon.
Säästämistä mielestäni on sekin, kun hankinnoissaan suosii laatua ja jos mahdollista, kotimaista. Vanha sanonta; ”köyhän ei kannata halpaa ostaa”. No, se kotimaisuus on joskus ihan vaikeakin määrittää, se avainlippukaan ei viimekädessä paljoakaan todista.
MInulla on mahdollisuus seurata sivusta, mutta silti läheltä muutamaa nuorta perhettä, joissa on lapsia ihan vauvasta teini-ikäisiin ja vanhemmat ovat tavallisia keskiverto duunareita.
Monesti olen mielessäni varsinkin kahden perheen kohdalla miettinyt, että miten h****tissä siihen elämäntyyliin on varaa ja pahoin pelkään ettei taida olla.
Noin yleisemmällä tasolla en osaa olla ihmettelemättä miten teineillä on satojen, jopa tuhannen euron puhelimia, läppäreitä jne.jne.
Olen aivan varma, ettei ihan joka perheessä niihin todellisuudessa olisi varaa.
Samoja asioita joskus olen mietiskellyt. Tuttavapiirissämme on parikin perhettä; pari kertaa vuodessa kaukomaille, auto vaihtuu kolmen vuoden välein, lapsilla huippukalliit puhelimet, iphonet, … jne. Kuitenkin aivan tavallisia perheitä, normaali palkansaajia.
Parista parin viikon kaukomatkasta jo kertyisi säästöäkin ja kuitenkin valittelevat ainaista rahapulaa.
No, mitäs heistä, elävät tyylillään, enemmän minua kyllä kiinnostaa oma elämämme ja pärjäämisemme.
Tosi säästämistä oli 70-80-luvuilla, kun osti asunnon halvalla ja 10%: korkoisella pankkilainalla. Inflaatio söi suuren osan lainapääomasta ja kiinteistöjen hinta kuin vain nousi.
Esimerkki: ostimme Hesasta yksiön v.1970 32 000 mk-> vaihdoimme sen jonkin vuoden päästä Vantaalla olleeseen timpurin tekemään loivaharjaiseen omakotitaloon isolla tontilla 5 000 mk:n välirahalla. Remontoin omin käsin rakentamalla uuden jyrkän harjan ja alle 3 huonetta lisää. Kustannukset olivat kilpailutettuja tarvikekustannuksia.
Se myytiin 10 vuotta myöhemmin h. 790 000 mk. Ja ostettiin tontti ja paikka uudelle talolle, se rakennettiin ja myytiin 10 v myöhemmin 1,7 milj. mk. Maksettiin velat pois ja taskuun jäi melkoisesti jne…
Siinä sitä säästämistä oli todella. Mutta nuo ajat ovat menneet.
Nyt sitä katselee melkein läpinäkyvää lompakon pohjaa vrt. tuo aika.
Pienen rahan säästäminen loppui kun pankit alkoivat velottamaan säästöpossujen tyhjentämisestä tilille.
Pieniä velkoja ottaneena ja 10% korkoja maksaneena sain aikaan
itse väsäämän pienen omakotitalon jota laajentelin 10 vuoden välein
ja myydessä siitä sain pienen kaksion.
Nyt on laskettava kaikki menot minimiin pienen eläkkeen ostovoima hiipunut ja hiipuu…
… mutta ei niin hyvää kuin hiukan pahaakin. Siihen pahaan törmäsi Suomen pankkikriisin aikana, kun tuli ostettua korkeasuhdanteen aikana asunto omaan käyttöön pääosin omalla pääomalla, jonka arvo Hesan parhaalla paikalla romahti tasolle 30 % ostohinnasta. Siinä meni markkamiljoona poikineen eikä koskaan palannut uudelleen taskuun. En ollut ainoa, mutta ei se paljoa lohduttanut.
Arvatkaa- hatuttiko.
En lähde kenenkään elintapoja arvostelemaan, olkoon kukin oman onnensa seppä. Se vaan on todellisuutta, että millään kolikkosäästämisellä ei tavoita nykyään yhtään mitään.
Velallahan se on hankittava, jos jotain määrättyä asiaa tavoittelee, säästämällä se karkaa aina saavuttamattomiin. Tietenkin velat pitää olla hallinnassa, muuten joutuu siihen velkakierteeseen, joka on valitettavan yleistä nykyään.
Aina pitää olla sitä reserviä pahan päivän ja olosuhteiden muuttumisen varalle. Ei meistä kukaan pysty ennustamaan, mikä on tilanne huomenna, emmekä me aina pysty edes vaikuttamaan asioihin.
Tuossa muutama päivä sitten uli haastattelu pienpalkksista jossa monet sanoivat saavansa käteen n 1400 kk kertokaapa mitä siitä säästää .
En usko että siitä menisi paljonkaan turhuuteen hyvä kun elämiseen riittää loppukuusta on varmaan monella viis centtinenkin jo iso raha .
Nuot talousasiantuntijat saa kertoilla mitä haluaa ja kertomalla että Suomen keskipalkka on 2600 ekee kk ei se paljon lämmitä tuota n 1400 käteen tienaavaa ja niitä on nykyään paljon terv tepivaari
Tuo säästöpossu, se oli symbolinen. Sillä opetettiin minun ikäluokkani lapset säästäväisyyteen.
Toki aina joskus suuriin/suurehkoihin hankintoihin lainarahaa tarvittiin, sen yrittäjänä opin.
Kuitenkin yrittäjälläkin ensisijainen tavoite oli mahdollisimman pian lainan kuolettaminen, mikäli liiketointa sen suinkin salli.
Kyllä kolikoillakin voi tietysti säästää, ainakin yrittää. Silloin kun mentiin naimisiin, siitä on tosi kauan, yritettiin sitä kolikoilla säästämistä. Meillä muistaakseni oli silloin KOP;n iso orava, johon joka päivä piti kumpaisenkin laittaa vähintään yksi kolikko. Sinne ei saanut laittaa markkaa pienempää, suuremman tietysti sai. Meillä oli haaveena lähteä ulkomaan matkalle, lähinnä Italiaan pikkusiskoni luokse.
Aikaa kului ja tulihan se orava aina vaan painavammaksi, joskus arvuuteltiin paljonko siellä on, eihän siitä selvää saanut.
Sitten tuli yllättäen akuutti tarve ja oravan kimppuunhan sitä käytiin. Paljon oli kolikoita, en muista rahallista arvoa, mutta kolikkosäästäminen loppui siihen. Ulkomailla käytiin silti, taisi olla jo toinen kerta mitä yhdessä oltiin. Ensimmäisen kerran oltiin ikimuistettavalla häämatkalla. Silloin lähdettiin suoraan papin aamenelta.