Puukkoa; armeijan palveluksessani ollessani kannoin, kenttäkouluttajana vyössäni. Kouluttajalle tuli aina tehtäviä, joissa puukko oli tarpellinen; tähän kasvoin.
kun tuli uusi teräaselaki; paljon myöhemmin kuin jv-kouluttajien normaali käytäntö. Silti armeijan käytäntö oli, että puukko kuului kouluttajan ”vyövarustukseen”. Näin meni yli 25 vuotta ja siitä jäi ehkä ”trauma”, kyllä minulla puukko pitää olla.
Vielä nykyisinkin minulla on taskuklipsissä Solingenin taittoveitsi, on ollut liki 30 vuotta.
Aikanaan kun ajoimme pitkiä valjakkokilpailuja, sanoin ystävälleni; man ohne messer ist kaine man.
Kaverini osti M Keräsen puukon ja tuli luokseni ja lausahti; Kalle nun bin ich obgleigh, ein man? Myönsin.
Tämä puukko on jotain ehkä perisuomalaista perinnettä, näin oletan.
Mua harmittaa suunnattomasti, kun hyvä eräpuukkoni katosi metsään. Oli pudonnut jossain vaiheessa nahkatupista.
RUK:n terään nimellä on edelleen käytössä, mutta ei sen oikeassa tarkoituksessa.
Puukon käytön taito on kyllä jotain mitä sopisi osata kaikkien. Se on monessa asiassa avuksi, monitoimityökalu ja retkeilijän apu.
Kyllähän tavaksi on tullut että luonnossa liikkuessa tuppiroska killuu vyöllä. Itselläni Martiinin puukko, lienee 60-luvun tuotantoa. Aika kova ja leveähkö terä ja käteen hyvin sopiva aika reilun kokoinen kahva. Ostin parikymmentä vuotta sitten, netistä löysin, halusin samanlaisen jonka muistan isälläni verstaansa kaluhyllyllä olleen.
Puukkoa ei nykyään opi kukaan, jos jo lapsena siihen ei ole saanut kosketusta. Se on ollut kielletty nykyään, ettei vain satu sormeen.
Meille kaikille yli 50-v ->> se oli tavallista päivän elämää pajupilleineen ja kaarnalaivoineen. Mutta nyt melkein kaikki asuvat kaupungeissa ja käsittävät puukon käytön väärin saatuaan sen käsiinsä.
Keräsen Tommi on jahtipuukkona aina vyössä.
Terä pysyy ja terottuu nopeasti.
Sitä ennen käytin RUK:n kurssipuukkoa samaan tehtävään yli kaksikymmentä vuotta.
Maastoon en lähde ilman puukkoa, tulitikkuja ja kompassia.
Karttakin yleensä on mukana vaikka gepsikin on olemassa.
Edellisessä oli erinomaiset käytännön ohjeet myös vaikka veneilijöillekin:
Vaikka kännykkä on ladattuna ja varalaturi olisi mukana, se ei riitä.
Pitää tietää, missä kulkee maaston mukaisesti tai vesillä. GPS ei ole se avain alkuunsakaan.
Aina, kaikesta huolimatta, pitää olla ns perus selviytymisvälineet mukana niin kuin edellisessä kommentissa juhak sanoi. Hyvä on myös tuntea luonnon antamat ilmasuuntasuuntamerkit. Viisarikello ” kompassina” jne..
Vesillä on liian lisäksi paljon niin kokemattomia gps- veneilijöitä, että hirvittää ja, kun edes perustoimintoja ei hallita.
Miksi veneessä tarvitaan aina puukkoa- kalojen perkuuta varten.
Puukko on kuin hyvä ystävä, jonka kanssa jakaa kokemuksia.
Minulla noita puukkoja lienee joka lähtöön. Tuolla verstaalla kunnostettavia varmaan puolensataa, työhuoneeni seinälläkin runsaat kaksi ja puolisataa; muutama miekkakin on. Teräaseita kun lähes koko aikuisikäni keräillyt olen. Joitakin pieniä ja keskikoisia ja toki normaalejakin. Noilla keskikokoisilla ja pienillä leukuilla ei juurikaan mitään virkaa ole (teräkulma), normi leuku toimittaa vesurin vierkaa.
Ihan kyläsepänkin tekemiä puukkoja, siis liki ja ylikin satavuotiaita kymmenkunta.
Kainuun Tommia kyllä pidän hyvänä puukkona jos tekijä (Keränen, Schroderus, …jne).
On se nimikoitu ”leuku” minullakin. Sillä vaan ei ole mitään yhteistä veistelemisen kanssa, enkä edes tiedä missä se nykyään on. Jos minulla sattuu vapaita käsiä metsässä olemaan, niin Victorinox linkkari on mukana. Puukkoa eikä muuta asetta juuri koskaan, sen sijaan aika usein kamera.
No, linkkariksikin tuota Solingenin taittoveistä voi sanoa myös. Terän mitta 80 mm ja kulkee klipsissä taskun suulla. Melkoisen hyvä terä siinä on mutta onhan se Solingenin valmistama.
Kalanperkuukin on tarve. Lisäksi aikanaan kun lohta siimalla pyysin; siimalaatikon reunassa oli aina puukko saatavilla. 0.40 paksuinen siima kun ei katkea, selkäsiima vielä vähemmän ja 6-nollan koukut eivät anna periksi. Siis syöttikilohailit syötetään koukkuihin veneen kulkiessa ja jos koukku jää kämmeneen/sormeen kiinni; tulee hieman kiire, puukon kanssakin.
Kuinka sattuikin, juuri pari päivää sitten selasin netistä niitä ”Sisupuukkoja”. Niitähän jaettiin ennen ansioituneille urheilijoille, vaan se tapa on hävinnyt nykyään. Onhan meillä edelleen niitä sisukkaitakin urheilijoita, vaikka ehkä vähemmän.
Sain sen selville, että tällä vuosituhannella niitä ei ole enää jaettu, johtuen kiristyneistä ilmailualan määräyksistä ja säännöistä.
Niin no, symbolinenhan se on, sen puukon käyttöarvosta mielipiteeni, kuten kaikistakin Marttiinin puukoista, eivät laadultaan kaksisia, tyypillistä massatuotantoa kuten esim Iisakki Järvenpää, Roselli, Ahti-puukot, Johannes Laurin puukot jne.
Puukko kun ei ole massatuotantoon tarkoitettu. Poikkeuksiakin on ja paljonkin vaan ei Suomessa; norjalainen brusletto, sveitsiläinen Vicktor inox, Solingen, …onhan näitä.
Esim Kotavuopio Muoniossa takoo todella laadukkaita puukkoja mutta vähän.
Vaikka kukaan ei arvosta, Mora on arkipuukkona kova sana. Ei maksa mitään ja pysyy terässä erinomaisesti. Minulla on niitä joka lähtöön, kasvimaan kopissa, auton perässä pari kappaletta, autotallissa useampikin muiden lisäksi.
Nykyään nuo rakennusmiehet kuljeskelevat puukko ja muut työkalut työvaatteissa ja puukot ovat Moria.
Oikeassapa olet Heikki. Se laminoitu teräs ja halpa hinta; se puree.
Minulla on parikymmentä erilaista Moraa, jopa Ruotsin armeijan erikoismalleja; kaikkien yhtäläisyys on tuo laminoitu teräs.
Kyllähän Mora valmistaa myös kalliita puukkoja ja veitsiä. Tuttavani joka oli teurastamossa töissä kerran niitä minulle esitteli.
Totta; Moralla on aika hyväkin fileeraus- ja lihankäsittelyveitsien sarja mutta peruspuukko on se halpa ja hyvä.
No, sitten ne puukkoleikit. Opettelin heittämään n. 10 metristä puukon pystyyn seinään. Se ei ollut mora, vaan paksuteräinen RUK- teräin kaltainen puukko. Onnistuu edelleen.
Norjalainen Brusletto muuten tekee hyviä teriä, tietysti puukkojakin, on kyllä teollinen valmistaja mutta laadukas. Monta puukkoa olen rakentanut Brusletton teriin, samoin Norjasta saa hyvää tuppimateriaalia, poroa ja nautaa.
Lestan teen aina puusta, joskus tupen alaosa poron-/hirvensarvesta (silloin ei tarvita lestaa), Narvi-värillä värjään tupen ja rättilaikalla siihen mehiläisvaha; hyvä tulee.