Tänään tuossa työpöytäni ääressä istuessani näkyi tuolla pellolla hiihtäjiä. Läheisen koulun oppilaat siellä hiihtelivät. Latu tosin pellolle tehty mutta parempi kuin ei mitään. Hiihtelivät ihan kolmisen varttia ja yksi opettajakin mukana.
No, tulihan siellä pyllähdyksiäkin mutta ylös päästiin ja hiihto jatkui.
Tämä on hyvä asia sillä hiihtotaito on rapautunut Suomessa jo vuosikymmenin. Erikoista tuossa, minkä näin, oli se, että oppilaat tekivät itse latunsa. Se jos mikä on jotain.
Tuolla meidän naapurikoulussa ei enää hiihdetä. Silloin joskus, kun minä kävin sitä, niin latuja tehtiin pitkät lenkit pelloille ja metsiin. Silloin pidettiin kilpailujakin ja hiihtäminen oli itsestäänselvyys.
Nyt ei siis siellä hiihdetä, mutta ei siellä ole kunnon opettajia. Miksi olisikaan, kun ei ole yhtään oppilastakaan. Se koulu on niitä sarjassamme lopetettuja, just niitä joita pitäisi ilmestyä sinne Tammelaankin. Niin se vaan maailma muuttuu ja koulut mukana.
Hyvä juttu tuo on mun päivän pelastajat on talomme päiväkodin lapset ne menee mun ikkunan alta luonto retkilleen taikka pulkkamäkeen ja huutelevat tuu vaari ulos . terv tepivaari