Kirjassa löytyy kuten ”keittokirjassa” kuuluukin, kala-, liha-, keittoruuat, puurot…jne osioituna.
Esimerkki kalareseptistä.
Kalahaudukas eli tötteröfisu.
Kalaa ei suomusteta. Sisälmykset vedetään ulos vatsaa halkaisematta. Vatsaan suolaa ja voita. Kalan ympärille kääritään kasteltu voipaperi. Tämän päälle runsaahkosti sanomalehtipaperia. Paketin päät on tukittava huolellisesti, jottei höyry paistettaessa pääse ulos hautomatta kalaa. Paketti pannaan nuotioon ja annetaan olla siinä kunnes päälimmäiset paperit ovat palaneet pois. Valmis kalahaudukas saadaan syötävään kuntoon pyyhkäisemällä suomukset niskasta pyrstöön päin pois, mikäli suomukset eivät ole jääneet voipaperiin sitä päältä kuorittaessa. Hyvä keino on myös kastella kala paistamisen jälkeen, jolloin paperi ja suomukset lähtevät pois helposti.
(korpr Onni Pesonen, alik O Laitala, korpr Juuso Nissilä, korpr Sauli Metsänen, alik EO Nieminen, korpr Jörn Lindholm).
Kenttävartion palvi.
Hirvi nyljetään, huuhdotaan ja paloitellaan. Maahan kaivetaan padan muotoinen kolo varjoisaan paikkaan mieluusti kuivaperäiselle maalle. Syvyys n 1m ja halkaisija vähän enemmän. Hirven talja levitetään kuopan päälle, lihapuoli ylöspäin. Lihat asetetaan samalla suolaten ne, visusti toistensa päälle taljalle ja taljan reunat käännetään lihojen päälle, jonka jälkeen tuohilevyjä ja painavia puita asetetaan kuoppaan vajonneen hirventaljan päälle. Koko juttu vielä naamioidaan risuilla ja sammalilla. Kun lihat ovat suolautuneet kolmisen viikkoa, aletaan palvaus. Lihat ladotaan tankoon ja tämä ripustetaan kahden puun väliin niin korkealle, että alimpien lihojen päät jäävät n 30 cm maanpinnan yläpuolelle. Kaksi pitkittäistä nuotiota sytytetään molemmin puolin lihatankoa n 1,5m lihapaloista. Tulta ei saa päästää niin suureksi, että lihan pintakerrokset palaisivat. Palvausta jatketaan n 8-10 tuntia. Taljan voi käyttää normaaliin tapaan, eikä sen arvo ole suolauksessa laskenut.
(stm Julkunen).
Siinä pari esimerkkiä vaikkapa ”sissikouluttajille” eväsruuaksi.
Arvokas kirja menneeltä ajalta ja vieläkin käyttökelpoinen.
Siinä kirjassa on paljonkin ihan nykypäivään soveltuvaa ja käytännössä todennettua reseptiä ja monesti ihan luonnon antimista.
Tuota kirjavarastoani ”peratessa”, löysin sieltä myöskin Karl von Clausewitzin ”Vom Krieg” teoksesta kerättyjä ajatelmia sodasta, sodan psykologiasta…jne. Siitä joskus myöhemmin.
Kirja on muuten nimikoitu 7.2.1925; Kerttu Haapala. Hyvän ystäväni (jo edesmenneen) ylimetsänhoitaja Matti Haapalan äiti.
Vom Krieg on 1832 julkaistu, kirjoittajan jo kuoltua.
Kirjan on suomentanut silloinen jääkäriupseeri ja sotaseikkailija Erkki Hannula (esiintynyt myös nimellä Hanelius).
Tuota kalahaudukasta olen tehnyt noilla ohjeilla kymmeniä kertoja, mutta vanhan saunan muurinpadan pesässä. Mutta, kastellun voipaperin lisäksi kastelin vielä pari sivua sanomalehteä ja sitten kuivaa päälle paljon. Hyvää kuin mikä ja helppoa.
Tuossa viereisessä avauksessa, miltei samasta aiheesta mutta ei kuitenkaan samasta; eräs blogisti kommentoi varsin ikävästi V Vanamoa ja J Kolmosta. Eivät he mitään talkkunan syöjiä sinällään olleet vaan suomalaisen perinneruuan ehdottomia puolustajia. Sitten YYA-aikaa tähän yhteyteen en osaa hahmottaa, liittyisiköhän tuohon muutaman blogistin sairaaseen Venäjä-vihaan?
Nyt sitten on näitä ”tötteröpäisiä”, mukamas kokkeja, jotka eivät perinteisistä suomalaisista ruuista oikeastaan mitään ymmärrä. Kala on heille kassi-, lammikko- ja ylipäätään kasvatuskalaa; tuskin villikalaa edes tuntevat metodeissaan.
Tämä minun avaukseni on nimenomaan luonnosta saatavien ainesten, tilapäisvälineillä tehtyä; ihan oikeata erämiesruokaa kunnioittaen vanhoja perinteitä.
Savimiina.
Kalalta poistetaan suolet halkaisematta mahaa. Sisälmyksien sijalle voita ja suolaa. Kala päällystetään savella, siten että pää ja pyrstö jäävät ulkopuolelle. Paakku viskataan nuotioon. Puolen tunnin kuluttua otetaan savimiina pois tulesta, aukaistaan kuori ja syödään miinan sisätö lämpimänä. Suomut jäävät saveen kiinni.
(korpr Juuso Nissilä, stm Arvo Julkunen, korpr Jörn Lindholm)
Mielenkiintoinen tuo savimiina.
”Tuossa viereisessä avauksessa, miltei samasta aiheesta mutta ei kuitenkaan samasta; eräs blogisti kommentoi varsin ikävästi V Vanamoa ja J Kolmosta. ”
Tuota – missähän blogissa noin mielestäsi on tehty, kun en sellaista löytänyt?
Toki löysin kommentin ”Minusta joskus tuntuu, että nykyään varsinkin tarvittaisiin Vanamoa ja Kolmosta, jotka opettivat aivan perinteisistä perusraaka-aineista tehtyjen ruokien valmistusta”, mikä minusta ei ole mitenkään ikävästi sanottu.
Enhän minä JuhaU:n tekstiä kritisoinut ja näyttäisi avaajakin siivonneen kommenttinsa ja hyvä niin.