Minua on eräässä blogissa syytetty whataboutistiksi; vaikeahko termi suomentaa mutta jotenkin käsityksen saa sanonnasta ”mutta kun….”. Usein termi liittyy propagandistiseen keskusteluun ja pyrkimykseen siirtää keskustelun aihe muualle.
Suosittujahan ovat sotia koskevat blogiavaukset; esim Venäjän miehitykset, sotilastoimet ja silloin helposti syntyy tämä; mutta kun USA:kin… Näin käsittäisin sen menevän. Helposti myönnän itsekkin ko asetelmaan lankeavani, vaan en tarkoitushakuisesti.
Saman problematiikan piirissä pyörii mm blogistien tituleeraaminen milloin facistiksi, natsiksi…. taistolaiseksi, kommunistiksi…jne. Siis poliittista puoluetta, aatekantaa, uskontoa, jn e, sovitellaan lyömäaseeksi. Seikat eivät ainakaan avauksen/keskustelun laatua paranna.
Ylipäätään, jos asettaa oman maailmankatsomuksensa kovin korkealle jalustalle avauksessa; helposti antaa aseita vastaväitteille.
Joku tuolla jo mainitsikin tämän ”leikkaa, liimaa-avaukset” ilman kovinkaan syvällistä henkilökohtaista kannanottoa, pätee sama asia kuin edellisessä kappaleessa.
Mielenkiintoista kaiken kaikkiaan on se, että meillä kaikilla on mahdollisuus omien henkilökohtaisten ajatustensa ilmaisuun.
Kalle kirjoittaa mielestäni täyttä asiaa. Esimerkiksi:
”Ylipäätään, jos asettaa oman maailmankatsomuksensa kovin korkealle jalustalle avauksessa; helposti antaa aseita vastaväitteille.”
On hyvin sanottu, antaa aseita vastaväitteille tai sitte teksti on niin jyrkkää ja yksisilmäistä että ei viitsi ruveta vastaväittelemään.
Erinomaisen tarpeettomia mielestäni ovat avaukset joissa on linkki johonkin lehtijuttuun ja siinä sitten kaikki, ei analysoitia, myötä- tai vasta-argumentteja, ei siis mitään. Tätähän se Kallekin kummasteli.
Sama pätee muuallakin – niin ja miksi sitä omaa häntää niin korkealle pitää nostaa että naapuri tulee kateelliseksi ja alkaa panetella?