Monesti olen miettinyt tätä kalastamisen kaksijakoisuutta (pl C&R), jotkin uhraavat satoja ja taas satoja, jopa tuhansia euroja kalastusvälineisiin, kalaa tulee jos tulee.
Toisaalta taas melko pienellä satsauksella saa kalaa ja opettelemalla käsittelemään saaliinsa, maittavaa ja laadukasta kalaa omaan pöytään.
Meillä Suomessa olemme ylivoimaisessa asemassa maailmalla kalastusmahdollisuuksien suhteen. Oikeastaan kenellä hyvänsä on mahdollisuus hankkia laadukasta villikalaa ruokapöytäänsä.
Marketit valittelevat, että kun villikalaa ei saa, vaikka kysyntää olisikin. Ei tietenkään saa kun siitä ei olla halukkaita maksamaan. Valmiiksi alkukäsitelty, verestetty kuha; siitä maksetaan 5-6€/kg!!. Kauppa myy 12-15€/kg saman kalan. Ei kannata ihmetellä.
Laadukas särkikala, kaupat maksaisivat 0,20€/kg, myisivät 5,0€/kg.
Jos kalastat itse; kalastusvälineiden (oma käyttö) hinta asettunee n 100€ ja niillä kalastat n 2-5 vuotta. Kalan kun hyödynnät järkevästi, ei kilohinta päätä huimaa.
Kalastus ja ”kalastus”, ovat kaksi aivan eri asiaa.
Katiska ja talvella koukkypyynti ei maksa mitään. Eikä verkotkaan paljon mitään- vaan hiukan vaivaa.
Kevätkudun aikaan ei oikein tiedä mihin kalat panisi.
Ei ole löytynyt katiskalle hyvää laillista paikkaa. Pari vuotta sitten kiertelin kaupungin omistamaa Nässyn rantaa. Oli varsin karua ja matalaa.
Kalastuskunnat eivät välttämättä anna katiskalupia.
Tekisi mieli kokeilla särjen umpioimista uunissa.
Vaan Heikki kun se kala pitäisi tulla pyydyksestä ”pannuvalmiina”.
Kyllä minun pitää ikävä kyllä sanoa, että. varsinkin tämä kalojen suhteen, tämä uusavuttomuus on aivan uskomatonta. Pyöreän kalan perkaaminen on jo jonkinlainen extream-suoritus. Uskomatonta mutta näin vain on.
Minulle kalastus on harrastus, lähinnä vetouistelu.
Omistan kolme ambassadeur-kelaa , yli 200 euroa kappale ja niihin jokaiseen 3 metriset hiilikuituvavat. Tärkeintä minulle ei ole saalis, vaan harrastaminen.
Uistinpakkini sisältöä ei voi edes rahanarvossa mitata.
Taisi olla toissa päivänä uutisissa siitä, että lasten ja nuorten keskuudessa kalastus on saavuttanut uutta suosiota, paria pikku pilkkijääkin haasteteltiin, no hyvä niin.
Virveli, pilkki, onki ja pohjaonki, niitä itse tykkään käyttää ja mikä ettei vetouistelukin mene, mutta vähiin on jäänyt.
Joopa joo, poikkeuksia mahtuu. Kuitenkin ne harvat nuoret, jotka kalastavat, pääsääntöisesti näihin härpäkkeisiin innostuneet, eivät itse kalastukseen.
Kalastus, kalankäsittely, pöytäänsaanti, eivät kyllä liene nuorison ykkösharrastuksia lähellekkään.
Kalastakaa pojat aivan millä kalulla hyvänsä tuli sitä kalaa taikka ei kerran katselin lapissa kun poromies napsi koukku nokkia .
Viereisessä veneessä oli kalliita kaluja mutteipa kalaa tullut niin tuolla poromiehellä oli tyhjä pyöreä purkki johon oli kiedottu perho siimaa .
Mutta kalaaa hän sai liekkö syy tunsi mistä kohtaa virtaa kannattaa vetoja suorittaa .
No ei muuta kun kireitä siimoja terv tepivaari
Mun paras saalis lyhyellä uisteluajalla 7 haukea, joistain suurin 7,5 kiloinen. Yhden vain otin ruokakalaksi ja loput kuusi laskin varovasti takaisin järveen.
Joo noin juuri se otetaan joka milloinkin syötäväksi menee kala säilyy parhaiten järvessä .
Tosin on sattuman kauppaa jos saa saman kalan sattuu niitäkin merkkasin kerran yhden hauen ja se oli sen verran törppö että tarttu samaan vieheeseen neljä kertaa lähes perä jälkeen . terv tepivaari
Hauki viisastuu kun sille karttuu ikää ja painoa…
Siksi uistellen kymppikerhoon pääseminen on vaikeaa. Yli 10 kiloisena hauki on paljon viisaampi kuin nuorena.
Nykyisessä asuinympäristössä yksi parhaista puolista on se, että hyvät kalavedet ovat todella lähellä. Olisi silkkaa laiskuutta ja suoranaista tyhmyyttä olla käyttämättä sitä hyväksi.
Minä taidan sitten olla hyvä esimerkki laiskasta ja tyhmästä. Laineet liplattavat melkein rapun pielessä, silti ei tule kalastettua. En tainnut viime kesänä käydä kertaakaan vesillä ja nyt talvella vielä vähemmän.
Minä kun lähden soutupaatilla otan useimmiten mukaan kameran ja kukaties virvelin. Virveli ei maksanut aikanaan paljon ja vanhempi vieläkin vähemmän. Kuvista suurin osa onkin kareilla ja kivien koloissa.
Eli miksi niitä pyydystää, jos on puutetta syöjistä. Joskus joku kuha kelpaa kyllä.
Pentti, tarkoitukseni ei ollut loukata ketään. Ajattelin enemmän itseäni ja olisin joko laiska tahi tyhmä ellen käyttäisi hyväkseni sitä mahdollisuutta, jonka ympäristöni tarjoaa varsinkin, kun se samaan aikaan on elinikäinen harrastukseni.
En voi hyväksyä tai ymmärtää luontokappaleilla leikittelyä. Pahin esimerkki ovat nämä muka itsensä fiksuiksi kokevat jotka harrastavat catch and releaseksi kutsuttua kalojen kidutusta. Epäilyttäviä ovat myös nämä moottorivoimin suurta määrää uistimia perässään veteävät monivapakalastajat, toki pitkin hampain hyväksyn jos myös syövät tai antavat naapureille kaiken mitkä koukkuihinsa saavat.
Sen verran kalastan kun suolen mutkaani mahtuu kun pakissa on tarpeeksi lopetan siltä erää .
Mutta takuulla on tuoretta kalaa jota itse syön kaupan kaloja en huoli .
Poikkeuksen tekee pakaste sei sitäkin vain pari kertaa vuodessa . terv tepivaari
Puolustelevat nämä ”houkuttele ja rääkkää” kalastajat perverssiä harrastustaan silläkin että pian loppuisivat hienot taimenet, jos kaikki vieheeseen tarttuneet otettaisiin syötäviksi, eivät sitten enää voisi jatkaa ylevää harrastustaan, voi voi.
Kalojen toivo voisi olla siinä että tultuaan kidutetuiksi ja jos kidus ynnä muut koukkujen aiheuttamat kitavauriot vähitellen paranisivat niin ajan oloon oppisivat tarkemmin katsomaan mitä suuhunsa panevat.
Myllymatti
Makuasia kumpi on julmempaa, kun kala tukehtuu hitaasti verkkoon..
Sitä paitsi hallitsematon verkkokalastus vie 90% uhanalaisista kaloista ja muutenkin kokonaiskalasaaliista verrattuna vetouisteluun.
Itse pidän vain kahta vapaa uistellessani ja suurin osa uistelureissuista on antanut vain ei oota ja raitista ilmaa.
Joka tapauksessa mukavaa kevättä Myllymatille.
Tuo väite, että kala tukehtuu verkkoon, sama kuin, että uistelijat rikkovat pyydyskalastajan pyydyksiä. Molemmat kuuluvat osittain kiistaan; pyydyskalastajat vs viehekalastajat.
Siitä kalan tukehtumisesta verkkoon, katsokaa esim ”juutuupista” verkkokalastusvideo tai toinenkin.
Kala ei tukehdu verkkoon, tai ainakin se on harvinaista jos verkot koetaan asiallisin välein. Liian pienisilmäisissä (ko vesistöön) sitä voi tapahtua mutta silloinkin ovat kokemisvälit liian pitkät. Tästä asiasta minulla lienee jokseenkin kokemusta.
Sama väite, että viehekalastajat vahingoittavat pyydyksiä; aika harvoin ja vahinkojahan sattuu.
On kyllä melko sama, miten saaliisi otat, kunhan hyödynnät sen.
Kalojen hyödyntämisestä muuten erilaiset kalastuskilpailut eivät anna parasta mahdollista kuvaa kalastusharrastuksesta. Usein roskaamista jne.
Kala on meillä arvokas luonnonvara, sitä tulisi hyödyntää ihmisen ravinnoksi, ei niinkään viihteeksi.
Kuha kuolee päivän aikana verkossa syystä tai toisesta.
Kuha on todellakin herkkä kala lämpötilanvaihteluille. Juuri siitä syystä vien verkkoni lämpimien ilmojen aikaan iltasella veteen ja aikaisin aamulla pois.
Kerran vuorokaudessa jos kuhaverkot kokee, varmasti saa kuollutta kalaa.
Lämpimällä tyynellä ilmalla pintavesi voi olla jopa 25 asteista, olen tuon kaikuluotaimesta todennut.
Jonkun kiisken jätän syömättä, mutta muutoin kyllä syön sen minkä kalastan.
Toki kiiskestäkin saa hyvän liemen jos sikseen, mutta muuta ei siitä sitten saakaan, joten se menee kyllä osaltani hukkaan.
Särki on erinomainen ruokakala ja esim. hauen kanssa yhdistettynä, myllyn läpi aivan erinomaista kalapulla / mureke raaka-ainetta.
Täällä Räpsöössä norssipilkki on oikein kansanharrastus ja aivan erinomainen maultaan onkin, tuoksu vaan on aika voimakas, joka haittaa monia.
Kalastaja Pentti Linkola söi kuhaverkkoihin eksyneet norssit heti paikalla, sanoi että paremmalta maistuivat jo verkossa kuolleet.
Nuo maisemasi Mika ovat minulle kovinkin tuttuja. Nuoruusvuosiani kun Porissa asuin.
Tuolla Kasalassa sain ensiopit siian kalastukseen verkoilla ja sittemmin silakan/kilohailin verkkokalastukseen. Rääkipaatti tuli tutuksi.
Meri ja järvikaloissa on muutoin melkoisen erilainen maku, oletteko samaa mieltä ?
Joitain satoja kiloja järvi-, että merikalaa on tullut nostettua. Taimen merikalana eroaa siksi järvitaimenesta (eri kalakin), juuri rasvaisuutensa takia, kilohaili kun keväiselle taimenelle maistuu. Kasvunopeushan meritaimenella on huomattavasti suurempi samoin lihan rakenne, ei maku. Sain kerran Kytön edustalta 11,5kg taimenen, se pli merkitty ja meressäoloaika n viisi vuotta, istukaspaino 170g.
Norssia ja kuoretta, kumpaakin on tullut syötyä; meressä vaan norssi on isompaa.
Maivan ja muikun eroa en ole koskaan edes huomannut.
En osaa erottaa meri- tai järvikalojen makueroja.
Timo Lennartille vastaan että kalan hidas kuolema verkossa ei mitenkään oikeuta catch and release kalastukseen.
Ja hyvää kevättä vaan itsellesi myös toivotan.
Velimies asui vuosia Lapissa, mutta ei kertaakaan kalastanut. Naapurit aina kyselivät, miksi. Velimies taipui viimein ja kysyi, että kuinka suurta latausta täällä päin on tapana käyttää. Kyselijät saivat rauhan, eivätkä enää kyselleet.
Sota-aikaan rintamalla jonkin verran pommikalastusta harjoitettiin.
Kuore on erinomainen kala ja nyt on juuri sen parasta pyyntiaikaa verkoilla tai nuotalla.
Pää poikki ja suolet ulos ja valkosipulivoisssa paistettuna- mikä sen parempaa.
Minusta maivan ja järvimuikun makuero on aika selvä minun suussani: järvimuikku on paljon maukkaampaa.
Kalastuksesta sen verran, että joskus vuosia sitten opin kaveriporukassa ajopilkinnän riemuihin, kun käytiin joka syksy kuhaa ja ahventa pyytämässä Taivassalon-Kustavin maisemissa. Eräänä päivänä päätin sitten kokeilla, eikö samainen tehokkaaksi havaittu menetelmä toimisi myös Näsijärvellä, ja kyllähän se toimi.
Tarvitaan sopiva tuuli, ei tyyntä muttei myrskyäkään, jotta veneen saa joko ihan itsekseen tai ajoankkurin avulla valumaan tuulen mukana sopivalla (hitaalla) nopeudella. Sitten vain hakeudutaan tuulen yläpuolelle sopivan karikon, saaren, syvännekuopan tai vastaavan reunamille ja annetaan veneen valua kohteen ylitse. Riittävän raskaat pilkit jotta ne saa liikkeessä pohjaan, kolmihaaramätikoukut mieluusti parilla ylimääräisellä renkaalla jatkettuina liikkeen parantamiseksi, eikä syöttiäkään tarvita.
Kun oikea paikka löytyy, astiassa on äkkiä hyvät ruokakalat.
Ikävän pilkuntarkan kalastuksenvalvojan varalta oli aina hyvä olla kalastusluvat kunnossa, ajopilkintä kun meni vanhassa kalastuslaissa hieman harmaalle alueelle sen suhteen, oliko kyseessä pilkintä vai ei. Nykylaissahan tätä ”ongelmaa” ei enää ole.
Niin, tuo harmaa aluehan syntyi vanhassa kalastuslaissa siitä, onko vene ankkuroitu, jos sen ankkuri ei pidä (ajoankkuri)…
Jonkun verran savustettua maivaa ovat tuttavat tuoneet. Makueroa savumuikkuun en osaa hahmottaa, noin ylipäätään.
Sitten Pyhäjärven muikku, Näsijärven muikku, tai hottamuikku Saimaalta, siinä olen erottavinani makueroa.
Taas nuottamuikku, verkkomuikku, ne ovat aivan eri laatuisia kuin troolimuikku. Ehjempiä ja maukkaampia.
Kaiken kaikkiaan, kala mistä hyvänsä (Suomessa) ovat aina laadukasta vrt tuontikalat.
Sipoon Hangelbyssä oli meidän vanha puinen Wikströmillä kulkeva ”huvivene”. Kalastaelimme sillä Hangelbyn lahdessa usein.
Kerran saimme kaverin kanssa virvelillä isohkon kuhan. Vastarannalta starttasi avovene kovaa vauhtia.
Mine olla kalastusvahti- näin, että saitte kuha. Mine ota virveli pois ja kuha kans. Kielsimme kaikki. Mine kutsua sit kalapoliisi kans.
Ja meillä satamassa oli ”armeija” vastassa.
Oikea valvoja oli tolkun mies, kun vielä puhun sibbosvenskaa. Låt de bli nu denna gång. Lahjoin heidät kaikki seuraavan viikon Seura-lehdellä.
… ja kuha meni meidän pataamme.
Tuosta Heikin tarinasta tuli mieleen eräs kalastusreissu Turun saaristoon ajalta, jolloin kalastuslaki oli juuri muuttunut niin, että virvelöinti sallittiin läänikohtaisella luvalla eikä enää tarvittu vesialueen omistajan lupaa. Olimme haukea heittelemässä keväällä ja eräs isäntä tuli ajamaan pois matalalta, asumattomalta merenlahdelta karjuen, että se on hänen vesialuettaan. Yritimme hetken mutista jotain uudesta kalastuslaista, mutta tuhdon alta kaivettu haulikko sai meidät siirtymään varsin pikaisesti toisaalle.
No, löytyi niitä haukia muualtakin, sai isäntä pitää ”omansa”… 🙂
Ei, kalat eivät luultavasti tunne kipua ”kuten ihmiset”, sanoo professori – ja siksi ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kalastuksen eettisyydestä
Uutiset.
Yllä päivän uutisointie asiasta ja täysin sen vierestä.
Kun kala saadaan, se on heti verestettävä ja jäitettävä; kalan laatu.
Pilkkiahventen tappaminen on nopea toimenpide, sormi suuhun ja niskat poikki, kidusruoto poikki ja kalasta tulee laadukasta. Mikä siinä nyt niin vaikeata on.
Katsokaahan kokkiohjelmia (kala), siellä pääsääntöisesti kala on suolistamatonta ja verestämätöntä ja siitä pitäisi tehdä laadukasta ruokaa.
Tunteeko kala kipua; toki tuntee, sen todisti jo Pavlov.
Kalastuksen eettisyys? Entä muun lihan syönnin eettisyys? Ihmisen on pakko syödä ja pelkillä heinillä ja hedelmillä ei elä.