Tässä muutamia päiviä olen noita kirjojani inventoinut; jaolla sota-/sotaa käsittelevä kirja (menevät kaikki tuntemalleni kirjakauppiaalle). Kuitenkin nyt törmäsin erääseen mielenkiintoiseen kirjaan, Karl von Glausewitz; ”Sodasta; valikoima ajatelmia”.suomentanut Erkki Hannula (ent Hanelius saksassa), jääkäriupseeri, sotaseikkailija, Puolustusvoimien ja Puolustusministeriön erilaisissa tehtävissä palvellut1918-1954. Mielenkiintoista kirjan suomentamisen aikoihin, 1924, ei mitään merkkiä silloisista ajoista, vain realistista tekstiä suomennettuna Glausewitzin mietteistä sotaan ja sotafilosofiaan.
Kerätyt ajatelmat eivät sisältäneet sotaa ihannoivaa, sankaritarinoita vaan mietelmiä sodan olemuksesta mm politiikkaa silmälläpitäen.
Glausewitzista sanotaan, että hän oli strategi; ehkä jossain mielessä mutta kaiken kaikkiaankin hän tutki sodankäynnin filosofiaa, ilmiöitä (mm sotapäällikkö) ja hänen ”gloriansa”.
Glausewitz syntyi 1780 ja kuoli 1831.
Postuumisti hänen valtava kirjajättiläisensä julkaistiin 1832.
Kirjan sain jo kaiketi vuosia sitten ylimetsänhoitaja Matti Haapalalta ja hänen äitinsä, Kerttu Haapala oli kirjannut nimilehden 1925.
Sota on hirveä asia. Kammottavaa miten paljon viihdekirjallisuutta on kirjoitettu ja luettu sodasta.
Sodanvastaisesta luonteestani johtuen olen lukenut vain kaksi sotakirjaa, ”Länsirintamalta ei mitään uutta” Erich Maria Remarque ja ”Tuntematon sotilas” Väinö Linna.
Clausewitz ei ollut strategi vaikka kenraali olikin; itseasiassa hän oli filosofi ja sotafilosofian tutkija. Aiemmin olen ollut käsityksessä, että hän olisi ollut strategi ja sotataidon kehittäjä; luuloni on ollut väärä, tämä kirjanen avasi silmiäni.
Clausewitsin kuuluisa analyysi sodasta ja sen syystä; sota syttyy poliittisen päätöksenteon seurauksena, poliitikkojen kyvyttömyys usein miten käynnistää sodan.
Clausewitzin monista ajatelmista syntyy jopa pasifistisia mielleyhtymiä.
Toinen kiteytys; sota on laajentunut kaksintaistelu.
Clausewitsin ajatelma; Koska veriset taistelut ovat kauhea näytelmä, niin tulee tämän johtaa siihen, että sota pidetään suuremmassa arvossa, mutta ei siihen, että inhimillisyydestä sota-aseet vähitellen tehdään yhä tylsemmiksi, kunnes taas kerran joku ilmestyy terävin miekoin ja hakkaa kätemme irti ruumiista.
Isäni sodat käyneenä toivoi ettei koskaan enää käytäisi sotia, mutta hän luki Kansa taisteli vihkosia joissa oli niitä kertomuksia eri tilanteista.
Minun isäni oli myöskin sodan (3 sotaa) käynyt, suojeluskuntalainenkin, äitini kuului Lotta Svärd-järjestöön; kuitenkin, meillä en muista löytyneen Kansa Taisteli, eikä muitakaan sotaa käsitelleitä julkaisuja. Sodasta ei isä kertoillut, paitsi vanhojen sotakaveriensa kanssa vähän iltaa istuskellessa tiilitehtaallamme ja tietenkin me kakarat kuuntelemassa.
Mitä yleensä tulee sotakirjoihin; mielestäni ykkössijan saavat kapt evp Armas J Pullan; Ryhmy ja Romppainen + Mörökölli + sipuliviina. Sotakirjoja parhaimmillaan.