Pari päivää sitten hiihtämään lähtiessä kävin mehuhyllystä valkkaamassa vuoden 2012 vuosikertaa puolukkamehupullon. Siis itse poimituista puolukoista vuoden 2012 syksyllä Mehumaijalla höyryttämäni ja pullottamani mehun. Mehuun ei missään vaiheessa laitettu mitään säilöntäainetta eikä edes pulloja tai kumikorkkia käsitelty kemikaaleilla.
Mehu oli edelleen aivan hyvää puolukkamehua. Väri oli muuttunut tummemmaksi, vähän kuin Bordeauxin punaviini.
Hiihtojuomaksi laitoin kahden desin pulloon noin 1,8 desiä mehua ja loput vettä. Yli kahden tunnin hiihtoretken käännepisteessä nautiskelin mehun naamariini.
Sitten kun hiihtäessä sylkäisi ladun varteen nii oli kuin siellä olisi verta.
Niin, Mehumaija on hyvä keksintö. Tänä syksynä tein poikkeuksellisesti Mehumaijalla omenamehua, kun hyviä makeita omenia tuli puutarhastani valtava määrä.
Kotitekoinen puolukkamehu on myös loistava juoma kesäkuumalla ja rankan duunin ohella.
Viimeksi kun tehtiin metsänraivausta meidän mökilla, niin laitettiin puolukkamehun sekaan hiukan karkeaa merisuolaa. Kun hikoillessa tuo suolatasapainokin on tärkeä ottaa huomioon.
Hikoillessa tarvitaan todellakin suolaa. Itse otan esimerkiksi pitkille pyöräreissuille myös paahdettuja suolapähkinöitä. Niistä saa samalla energiaa ja suolaa. Kenttäpullossa vettä.
On tullut sellainen tapa, että pidemmille hiihtoreissuille nimenomaan puolukkamehua.
Superfoodit ovat kuulemma poistuneet muodista mutta jos eivät olisi, puolukka olisi aika korkealla sitä listaa.
Syökäämme ja juokaamme siis ei-super-puolukkaa.
Keitin eilen noin neljä litraa puolukkapuuroa, sitä söin aamupalaksi maidon kanssa ja niin myös jatkossa kunnes loppuu.
Joskus kaupoissa ihmettelen kauhiasti kun on hyllytolkulla erilaisia urheiluruokia ja urheilujuomia – itse kierrän sellaiset kaukaa.
Eikös se mustikkasoppa rinnuksilla ollut entisaikaa?
Varmaankin jotkut pitävät mustikkasopasta rinnuksilla, mutta minä en.
Melko yleisesti minä keitän noin 6 litraa riisipuuroa ja noin 4 litraa mustikkasoppaa kerralla, ihan kodissa nautittavaksi. Mustikkasoppa sopii riisipuuron kyytipojaksi, ja myös ihan sellaisenaankin ryypättäväksi.
Mehumaijassa joka syksy keittelen muutaman satsin puolukkamehua, itsepoimituista tietysti. Sokeria en siihen lisää, sinältään jäähdyttyään pakastan. Eihän se hyvää ole, kitkerää ja hapanta ihmissuussa, rutikuivaa kuin beduiinin sandaali.
Lanttaan veteen ja rankasavotalla tauoilla juon nestehukkaa torjuakseni, en oikein ymmärrä miksi, ehkä luonteessani piilee masokistisia piirteitä, parempaahan olisi vaikka kotikalja tai rasvaton piimä.
Minä laitan Mehumaijaan myös sokeria marjojen ja/tai hedelmien joukkoon. Silloin mehu on myös hyvän makuista – en ole masokisti.
Puolukka säilyy sinänsä pakastamattakin, mutta minä pakastan soseena, silloin samaan tilavuuteen mahtuu enemmän puolukkaa. Puuron keitän siitä puolukkasoseesta.
Kyllähän se mehumaija hieno laite on mutta sen pitää olla ruostumattomasta teräksestä valmistettu. Vielä on hyvin paljon alumiinisia mehumaijoja ja muitakin alumiinisia ruuanvalmistusastioita.
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/ala-liuota-alumiinia-ruokaan/
Armeija luopui alumiinisista kenttäpulloista mutta se surkea alumiininen kenttäpakki on edelleen käytössä. Ihmettelen.
Alumiinin on todettu jo vuosia sitten olevan haitallinen astia.
Meillä ei ole käytössä ensimmäistäkään alumiinista ruuanvalmistusastiaa. Kaikki ovat ruostumattomasta teräksestä tai valuraudasta.
Minun ikivanhassa Mehumaijassani on muut osat ruostumatonta terästä paitsi alin vedenhöyrystysosa. Se onkin parasta olla alumiinia kun rosterin lämmönjohtokyky on huono.
Intissä kenttäpakkia käytetään varmaankin yleisimmin ”lautasena” ja pannaan vielä muovipussi sisään ettei tarvitse pestä pakkia. Alumiininen pakki on kevyempi kantaa metsäkeikoilla joten voittaa rosterin mennen tullen. Ei siinä ennätä myrkytykseen kuolla.
Kukas nyt myrkytykseen kuolemisesta on puhunutkaan. Ja ne muovipussit eräissä joukko-osastoissa olivat muuten kiellettyjä. Muovijätettä tuli kohtuuttomasti.
Kannattaisi tutustua Ruotsin armeijan kenttäruokailuvälineistöön.
Niin ja sen rosterin ja alumiinin painoero on siksi pieni, ettei siinä normaalin varusmiehen polvet kyllä notkahda.
Vielä noista alumiiniastioista sotilailla; en jaksa ymmärtää. ostin 80-luvulla Hackmanin valmistaman kenttäruokailusarjan, aterimineen, sisältyi lusikka, haarukka, veitsi. Nämä runko-osan sisään, runko-osaan sisältyi purkin avain, kruunukorkin avain, korkkiruuvi, itse keitinosa oli varrellinen, taitettava nelikulmainen ”kattila” ja sen päälinen, samoin varrellinen lautanen. Kaikki ohuesta ruostumattomasta teräksestä (ruoka-astiat)
Kävin Hackmanin pääkonttorista kysymässä, mistä näitä saisi lisää; eivät tienneet edes, että tämmöinen tuote olisi olemassakaan. Sittemmin selvisi, että se oli Unkarin tehtaan suunnittelema sotilaille tarkoitettu maastoruokailusetti.
Minulle annettiin Viron Suojeluskunnan varusvarastosta sellainen ruotsalainen katelok, mukana spriipoltin ja muovipullo spriitä varten. Kaupantekijäisinä annettiin nippu muovipusseja, ettei pakkia tarvitse pestä. Käytän kuitenkin Trangiaa, sillä siinä on kaksi alumiinikattilaa toinen sapuskaa ja toinen vettä varten.
En muuten ole kuulutkaan mehustimesta, jonka vesiosa olisi alumiinia (miksi olisi), mutta rosteriset ovat nykyaikaa.
Minulla on tismalleen sellainen. MEHU-MAIJA. Valmistaja Oy ALU Ab, Järvenpää, Finland. Marjakori 9 litraa, mehukattila 5 litraa.
Alumiininen paksupohjainen vesikattila johtaa hyvin lämpöä laajalle alalle tuottaen tehokkaasti vesihöyryä. Aivan erinomainen väline. Kattila jossa on rosteripohja on aivan surkea keksintö. Lämpö siirtyy hitaasti ja epätasaisesti. Valitettavasti minulla on yksi sellainen rosterikattila, se pitäisi heittää menemään, niin hidas se on.
Paras paistinpannuni on kotimainen Fiskarsin Hard Face paistokasari. Sekin hyvin paksusta alumiinista, jolloin lämpenee nopeasti ja tasaisesti. Hyvä pinnoite, joten siihen ei ruoka tartu. Toki minulla on myös kotimainen valurautapannu, mutta se ei ole niin hyvä ja mukava.
Se on muuten sellainen kemiallinen ilmiö, että alumiini vasten ruostumatonta terästä; tapahtuu voimakas syöpyminen. En jaksa uskoa, että olisi tehdasvalmisteinen mehustin, jonka alaosa olisi alumiinia (vaikka lämmönjohde n 10x teräs), sillä syöpyminen olisi suhteellisen voimakasta.
Mitä sitten Trangiaan tulee, en pidä ”tenun” makuisista ruuista. Tämän opin melko nopeasti rekikoirayrittäjänä. Ruoka/kahvit tehdään tulella kattilassa, trangia on äärimmäisen hädän laite.
Minulla muuten on vieläkin Pellolaisen yrittäjän kehittelemä ”risukeitin”, Turbostowe, uskomaton tehokas ja pieni laite.
On ihan se ja sama mitä Pohjola taas uskoo tai on uskomatta.
MEHU-MAIJAni vesikattila on ALUMIINIA ja muut osat ruostumatonta terästä. Se Mehu-Maija on palvellut minua noin 30 vuotta loistavasti, eikä ole mitään syöpymistä havaittavissa.
Alumiinisen vesikattilan pohjan sisäpuolelle on toki kertynyt vuosien kuluessa ns. kattilakiveä (taitaa olla lähinnä kalkkia vedestä).
30-vuotta? Silloin ei edes alumiinin haitoista mitään oikeastaan tiedetty, ei edes aavisteltu. Haitat tulivat ilmi 2000-luvullla; joten silloin toimenpiteisiinkin ryhdyttiin.
Pääasia kuitenkin oli, että alumiinin haitat havaittiin.
Tuli noista vuosikertamehuista mieleen tapaus vuosien takaa. Mummolassa keiteltiin joka vuosi maijalla mustaherukkamehut talveksi ja varastoitiin mummolan kellariin. Kun mummo kuoli, taloa tyhjentäessä löytyi kellarista eräästä nurkkauksesta kaksi mehupulloa, jotka arvatenkin pappa oli aavistuksen ylimitoitetun mehutuotannon vuonna laittanut muualle kuin varsinaiseen mehuhyllyyn. Mehut olivat lähemmäs 20 vuotta vanhoja, mutta avattuina aivan juomakelpoisia. Ne oli suljettu kumikorkilla oikealla tekniikalla puuvillalangan avulla, joten sisältö oli ilmattomassa tilassa. Ja vanhan ajan kellari on hyvä säilytyspaikka.
Minulla oli suunnittelemassani omakotitalossa talon alla kellari, jossa oli kaksi huonetta. Toiseen huoneeseen pääsi varastosta lattialuukun kautta ja toinen oli rakennuksen ulkopuolella maan alla.
Siellä pidin perunoita, porkkanoita, mehuja, jne.
Ihan tavallinen Nokian kumikorkki sulkee pullon ilmatiiviisti ja mehu säilyy hyvin. Ei siihen mitään lankaa tarvita.
Juhani, puuvillalangan avulla saa kaiken ilman ulos. Pullo täytetään piripintaan, lanka laitetaan pullon suulle ja kumikorkki kiinni, sitten vetäistään lanka pois, jolloin viimeisetkin ilman hituset poistuvat pullosta. Jäähtyessään neste menee kokoon, jolloin pulloon muodostuu tyhjiö.
Kari, minä täytän piripintaan lähes kiehuvan kuumalla mehulla ja laitan kumitulpan siten, että tulpan laittamisen ajan on hammastikku välissä. Kun tulppa on paikoillaan niin vedän hammastikun pois.
Alumiinin ja ruostumattoman yhteiskäytöstä pikkuisen.
Minulla on kaksi aivan erinomaista kotimaista Hackmanin teräskattilaa (toisessa teen noin 6 litran annoksia ruokaa ja toisessa 4 litran).
Kattila itse, sen kahvat ja kansi ovat ruostumatonta terästä. Isompaan on erikseen sisäkattila, jotta voi valmistaa ruokaa vesihauteessa.
Kattilan pohjaan ulkopuolelle on jollakin konstilla saatu kunnolla kiinni paksu alumiinilevy (ehkä valettu ja sitten sorvattu). Siis sisäpuolelta rosteria ja ulkopuolelta alumiinia. Alumiini on keittolevyä vasten, jotta lämpö johtuu tasaisesti ja nopeasti kattilan koko pohjan alueelle.
Nekin kattilat ovat palvelleet minua hyvin jo kymmeniä vuosia.
Kuinka ollakaan mitään syöpymistä ei ole havaittavissa, vaikka Pohjolan mielestä niiden pitäisi syöpyä voimakkaasti.
On todella harmillista ettei niin hyviä kattiloita saa enää kaupasta. Ostaisin mielelläni samanlaisen noin kolmelitraisen.
Jotenkin aivan unohdin suurimman ruostumattomasta teräksestä tehdyn kattilani. Ehkä siksi, että käytän sitä melko harvoin – oikean hernekeiton tai vaikkapa puolukka-omenahillon tekemiseen.
Kattila on ehkä noin 10 litran vetoinen ja halkaisijaltaan noin 30 cm. Sen pohjassa on noin 1 cm paksuinen alumiinilevy, joka levittää lämmön tasaisesti. Kattilaan on laitettu teksti 18/10 Stainless Hackman Finland.
Yllätys, yllätys siinäkään kattilassa ei näy Pohjolan väittämää syöpymistä. Se kattila taitaa olla suunnilleen 20 vuotta vanha, ehkä enemmänkin. Käytin sitä ensin omenahillon tekemiseen.
Väittelemiseksi menee ja vaikeasti ymmärrettäväksi. Alumiinin ja teräksen välissä tulee olla neste; ei laminoidut kaksi ainetta toisiaan syövytä.