Kyseessä on tietysti vain romaaniin perustuva elokuva, mutta silti omasta puolestani joitakin hajahuomioita katsottuani elokuvan eilen illalla ensimmäisen kerran ja tänä iltana toisen kerran – tehden muistiinpanoja.
Oli hyvä ajatus lisätä elokuvaan katkelmia kotirintamalta – varsinkin Rokan perheen osalta.
Toinen hyvä ajatus oli esittää katkelma Jatkosodan alussa 26.6.1941 Tasavallan presidentti Risto Rytin radiopuheesta. Se puhe on aivan loistava tiivistelmä syystä Jatkosotaan. Minun mielestäni puheen kohdalla olisi kuitenkin pitänyt olla tekstitys: ”Tasavallan presidentti Risto Ryti puhuu 26.6.1941”
Sitten joudun menemään joihinkin kohtiin, jotka olisi pitänyt jättää tekemättä – vaikka on vain romaaniin perustuva elokuva:
1. Lottien häpäisy: esimerkiksi kohdassa 30:40 ”kenttähuora”, jatkoa kohdassa 1:41:07, vielä 2:31:30 ”Ei ole ennenkään sontaa ajettu” (kun Lotta pyysi surkeassa maastossa päästä polkupyöränsä kanssa ajoneuvon kyytiin), elokuvan lopussakin Lotta esitettiin istumassa sääret paljaana. Vielä alkupuolella Lotta tupakoimassa. Minusta tämä kokonaisuus on täysin anteeksiantamatonta ohjaajalle. Lotat tekivät valtavan hienon työn vapaaehtoisesti Suomen hyväksi – karkeasti 200 000 Lottaa minun mielestäni pelastivat urhealla ja uhrautuvalla antaumuksella Suomen itsenäisyyden, mm. vapauttamalla miehiä divisioonittain rintamalle. Usein heidän panoksensa Suomen hyväksi oli erittäin paljon sitäkin suurempi.
2. Kiroilua lisätty aivan kohtuuttomasti sinne sun tänne. Siellä oli todellisuudessa taisteluissa useimmiten sotilailla Jumala mielessä, eikä kiroileminen.
3. Kyseessä on tietysti lähinnä ”taiteellinen vaikutelma”, mutta minun mielestäni Lehdon itsemurhakohtauksesta ei olisi saanut jättää pois Lehdon repliikkiä, joka kuuluu suunnilleen seuraavasti: ”Saatanan vinosilmä, tähtää alemmas.”
—–
Molmbergin versio Tuntemattomasta on täysin ala-arvoinen. Sitä ei olisi mielestäni saanut ollenkaan tehdä. Alkuperäinen Edvin Laineen versio on mielestäni ehdottomasti paras, vaikka tässä Louhimiehen versiossa on paljon hyvääkin.
Tämä on tietysti vain mielipidekysymys – päinvastoin kuin täyttä totta olevat historialliset artikkelini.
En ole vielä katsonut, mutta joku viikonloppu käyn makuunissa, niin sitten…..
Timo, on hyvä olla kommentoimatta ennen kuin katsoo.
Minä en arvostellut vielä eilen yhden katsomisen jälkeen – vaan vasta nyt kun olen katsonut kahdesti.
Minusta oli parempi kuin alkuperäinen.
1. Mummoni oli Lotta. Kyllä näitä nimiteltiin myös.
2. Veikaan että Suomessa on kiroiltu aina. Aina paljon ennen Jeesus Kristuksia, uskottiin vielä oikeaan Ukko ylijumalaan ja mm vanhoihin viikinki aikaisiin jumaliin. Ne ei elänyt rahan vaan hengen voimalla.
3. Lehdon repliikki oli parempi alkuperäisessä, uudessa tuntemattomassa Lehdon rooli jäi minun mielestä jotenkin torsoksi.
Ja vielä viimeiseksi. Uusi Tuntematon Sotilas on yksi Suomen kaikkien aikojen katsotuin sotaelokuva. Siinä pitää nostaa hattua, ohjaajalle, näyttelijöille eri toten niille vapaaehtoisnäyttelijöille joita oli sotilaina ja muina henkilöinä siellä (minun monta kaveria oli siinä elokuvassa). Pitää muistaa että nyt alkaa olla vaikeampi ja vaikeampi saada realistista toisen maailmansodan aikaista materiaalia suuriin leffoihin, näin kuulin kentältä kun tätä leffaa tehtiin. Yhdessäkin kohtauksessa kun hevosia ajettiin oli mm Leppävirralta henkilö jonka tunnen tekemässä rooliaan, nämäkin taitajat on jo vähissä. Kiitos Aku Louhimies. Oli huippu ohjaus.
Marko, kuten jo aiemmin sanoin, niin tässä uudessa versiossa on paljon hyvää. Ja elokuva-arvostelu on nimenomaan mielipidekysymys.
Alkuperäisessä venäläistä panssarivaunua esitti saksalainen rynnäkkötykki. Nyt oli oikeita ryssien panssareita – tietysti se on parannus. Toisaalta yrittikökään kukaan vuoden 1944 kesällä tuhota Sotkaa ”norsupyssyllä” – tuskinpa vaan.
Minun mielestäni alkuperäisen Rokka oli parempi kuin uusimman. Samoin Turun murretta puhuva kersantti Hietanen (oliko Hietanen?). Sekin on vain mielipidekysymys.
Tottakai pitää olla omaa mieltä, elokuvahan olikin hyvä, menee meikällä siihen laariin jota katson helposti sen 30 kertaa tämän vuoden aikana, aina kun on mahdollisuus.
Hyvä jotta tämä tehtiin.
Tottahan toki on hyvä, että elokuva tehtiin. Minullakin se on nimenomaan DVDnä, jotta voin katsoa sen useaan kertaan. Aina löytyy joku uusi näkökulma.
Panssarikauhulla ja -nyrkillä tuhottiin ryssien sotkia.
Valitettavasti niitä uusia panssarintorjunta-aseita ei oltu vielä koulutettu, eikä jaettu rintamajoukoille 9.6.1944 mennessä, jolloin ryssän IV strateginen suurhyökkäys koko Suomen valloittamiseksi alkoi.
Silloin yritettiin tuhota Sotkia – tietenkin tuloksetta – myös 37 mm ja 45 mm panssarintorjuntatykeillä, jotka olivat ”koputtimia”.
Nyrkit ja Kauhut näyttelivät myöhemmin merkittävää osaa torjuntavoittojen saavuttamisessa.
Uusi tuntematon ei saanut parhaan ohjaajan ja elokuvan jussia….vaikuttaa vähän kostolta Louhimiehelle.
Samaa mietin minäkin.
Tuo leffa pitää katsoa suurelta näytöltä, hyvillä audioilla, blueray versiona, illan pimeydessä. Kun räjähtää, meillä tärisee sohvakin, naapurin puusta tippuu lumet. Näin minä tämän himassa katson. Koirat onkin tottunu ääniin, toinen jahtaa uutenavuotena raketteja….kiitos, olemme outoja.
Joku kaunis päivä minä tämän katson. En vaan oikein omaa luottoa kotimaisiin elokuviin. Mies vailla menneisyyttä oli edellinen kotimainen tuotos jota pidin katsomisen arvoisena.
Iron Sky… noh, osin kotimaisena se oli kyllä teos josta saa ”kulttileffa” maineen ehkä ajan myötä. Mutta se oli enemmän semmoinen kaljanjuontileffa.
National Geographic kanavalla oli juttua Himmlerin okkultismista, siinä näytettiin Iron Sky ja kuunatsit.
En ole itsekään nähnyt vielä. Kotimaisista elokuvista en muista uusinta jonka olen kattonut, ainiin Ikitie.
Feministit pahoittivat mielensä. kun leffassa tasa-arvo ei toteutunut näyttelijämiehityksessä.
Useammat naisnäyttelijät olisivat halunneet Aku Louhimiehen ohjailtaviksi.
Joku feministihän valitti ettei näkynyt yhtään naissotilasta, tasa-arvon nimissä ois kuulemma pitänyt olla. Nyt venaan Formuloita. Mutta silleen.
Korjaan, suomalaisia naissotilaita, venäläinen tark` ampuja sotilas nainen näkyi kyllä vankina.
Katsottavaksi tulee vaikka pidän ensimmäistä versiota parhaana.
Ensimmäisessä versiossa oli hyviä näyttelijöitä ja luontaisia velmuja.
Itse puolestani katson että Louhimiehen versio on sen verran hyvä että tuo vuoden 1955 ns. rillumareiversio voidaan arkistoida huoletta. Tämä uusi on parempi kuin Mollen versio jossa haisi kaikkein eniten tämä ”Kannaksen halkijuoksu”, Lammion demonisointi, Koskelan jalustalle nosto sekä lopulta aika kököt näyttelijäsuoritukset. Tosin muutama taistelukohtaus ( eteenkin tulikaste) oli hyvin kuvattu.
Olisin toivonut Louhimieheltä rohkeampaa etäisyydenottoa romaaniin varsinkin kun uudella sukupolvella on uutta korkeatasoista ja relevanttia tutkimustietoa jatkosodasta mm. viinankäytön (viinaa tehtiin käyttämällä mm ulostetta hiivan asemassa), depression, huumeidenkäytön (mm. heroiini/morfiinitabletteja käytettiin n. 250 miljoonaa), kotirintaman ankeuden, mutta toisaalta myös vastustajan eli puna-armeijan luultua suuremmista ongelmista omassa sodankäynnissään ja elintarvikehuollossa.
Ehkäpä Louhimies tähän suuntaan marssikin. Rahikainen laittoi perääntymisvaiheessa suota myöten vetäytyvien haavoittuneita kantaneiden sotilaiden suuhun tabletteja (pervitiiniä?). Lisäksi sotavangit kuvattiin erittäin laihoina (kapteeni Baranov sekä sotavanki jonka Lehto ampui).
Erittäin hyvä valinta oli nostaa nuori sotamies Asumaniemi esille (hänethän Molle unohti). Hän symbolisoi sitä osaa armeijasta (joka ei ollut aivan vähäinen) jota depressio ei vaivannut (kuten osin Rokkaa ja eteenkin sotamies Sutta).
Kyllä Edvinin ja Akun tekemät on aika lailla samoilla arvo sanoilla minulle .
Molberin teelmä täys susi kokonaan .
Kaikki kolme nähnyt elokuvissa .
Ja jos ei näkynyt Suomalaista naissotilasta ei niitä voinut näkyä koskapa ei Suomessa ollut ainuttakaan naissotilasta v 1939- 1945 Lotat ei olleet sotilaita lainkaan vaikka palvelivatkin myös tuolloin terv tepivaari
Kaikkien kolmen version ongelma on siinä että sotilaat esitetään sittenkin ”liian vanhoina”. Kannattaa muistaa se mikä paljastuu sodassa menehtyneiden tietokannastakin: kesällä 1944 menehtyneistä sotilasta peräti 56% oli korkeintaan 24-vuotiaita (syntyneet 1920-luvulla). Kuitenkin näyttelijöiden ikä oli jälleen kerran useimmiten 10-15 vuotta todellisuutta korkeampi. Rokkakin vanhempana astui jatkosodaan vain hiukan yli 30-vuotiaana. Pataljoonien komentajat kesällä 1944 olivat keskimäärin 38-vuotiaita, patteristojen komentajat jopa 35-vuotiaita.
Fiktiivisenä kertomuksena Tuntemattoman heikkoudet liittyvät siihen että tämän JR 8:n sodan loppuvaiheet olivat huomattavasti vähemmän dramaattiset kuin mitä Linna kuvaa (hänhän itse ei ollut edes rintamalla vuonna 1944). Rykmentin tappiot olivat pienemmän kuin yhdelläkään toisella Laatokan Karjalassa. Ja mikä ehkä kaikkein pahinta: elokuvassa jätetään kuvaamatta antiklimax: rintamilla vallitsi tosiasissa viimeiset 4-7 viikkoa täysi asemasota. Menehtyneitä useimmiten vain 10-20 päivässä, siis lähellä tasoa joka vallitsi kesästä 1942 aina toukokuuhun 1944.
Ville Kivimäki loistavassa tutkimuksessaan ”Murtuneet mielet” on myös romuttamassa myyttiä ns. jermuista muka hyvinä taistelijoita (vrt. Rokka, Honkajoki, Viirilä). Kivimäen mukaan armeijan selkärangan muodostivat todellisuudessa ns. kiltit äidin pojat. He vähiten lähtivät käpykaartiin. Ongelmia oli eniten vanhoista ikäluokista. A.E Martolan (2.D:n komentaja) mukaan esim. yli 35-vuotta täyttäneiden rivisotilaiden taisteluarvo oli heikko. Kesällä 1944 suomalaiset pelastivat katastrofilta juuri nämä 19-25 vuotiaat yhä nuorempien pataljoonan ja patteristonkomentajiensa johdolla.
Mitä tulee kesään 1941 ei elokuva kykene kuvaamaan myös sitä tosiasiallista alkuvaiheen intoa jolla joukot hyökkäsivät. Tämä optimismi on myöhemmin pyritty kiistämään vaikka mm. Kivimäki tuo sen tutkimuksissaan selvästi esille. Ensimmäinen kriisi syyskuussa 1941 johtui luonnollisista syistä: huolto-ongelmat ja suuret tappiot. Sen sijaan taistelutappioissa syyskuussa alkoi selvä alamäki. Tappiot itseasiassa putosivat lähes 90%:lla.
Itse henkilökohtaisesti pidän mielenkiintoisena sitä että Louhimies otti etäisyyttä Lammion mollaamisessa. Hän itseasiassa esitti Lammion nyt vastuullisena komentajana joka itse oli usein puun ja kuoren välissä (ylimmät komentajat vs. purnaajat). Asia jota näet sopii pohtia kuluu: onko ”mukava johtaja” sittenkään se jonka riveistä eivät miehet lähteneet? Vai oliko sittenkin niin että todella kovassa paikassa juuri Lammion tapaiseen tiukkaan mutta pystyvään johtajaan sittenkin luotettiin enemmän? Myytti ”mukavasta” vänrikki Koskelasta odottaa yhä purkajaansa.
Ernolta hyviä kommentteja, kiitos.
Itse en pidä huonona asiana, että näyttelijät olivat vanhempia kuin sotilaat todellisuudessa – hyvä näyttelijä on parempi kuin oikean ikäinen mutta huono näyttelijä.
Jos todellisuutta halutaan lisää fiktion sekaan, niin olisi ollut hyvä vieläkin selvemmin tuoda esiin, että nimenomaan Venäjä hyökkäsi ensin, aloittaen myös Jatkosodan. Sekin, että Jatkosodan viimeiset viikot olivat tosiaan hyvin laimeaa asemasotaa olisi voinut tulla esiin vaikkapa vain muutamana repliikkinä tai filmiin päälle kirjoitettuna selostuksena.
Kun katsoin elokuvan ensimmäisen kerran havaitsin Louhimiehen kiinnittäneet ainakin jonkinverran huomiota pieniin yksityiskohtiin kuten sen ajan sotilaiden hiustyyliin (Asumaniemi, Rahikainen, Kariluoto…). Sen sijaan hämmästelin sitä yksityiskohtaa että konepistooleissa näkyi tuon tuostakin tankolippaita vaikka ainakaan SA-kuvavalikoimassa niitä näkyi huomattavan vähän rumpulippaisiin nähden. Myös suomalaisten yleisemmin jatkosodassa käyttämä pikakivääri Degtrajev ei näkynyt juuri kenelläkään. Vain yhdessä kohdassa se näkyi kaatuneilla puna-armeijan sotilailla. Koska se siis olisi ollut käytettävissä elokuvan tekijöillä sitä olisi pitänyt näkyä enemmän myös suomalaisilla.
Hieman ihmettelin vähäistä puna-armeijan sotilaiden näkyvyyttä eteenkin hyökkäyksissä. Ei näyttänyt uskottavalta että joukkueellinen suomalalaisia pötki pakoon tammikuun 1942 kohtauksessa kun kuvaruutu näytti vain ehkä 20-30 neuvostoliittolaista sotilasta. Kirjassahan tämä kuvataan Lahtisen sanoin: ”sieltä ei tule, kuulkaa, yksi komppania…” Louhimiehen olisi ollut syytä kuvata hyökkäys niin kaameana kuin se oli: lähemmäs pataljoonan kokoinen (siis yli 500 miestä) hyökkäämässä suomalaista joukkuetta (yksi konekivääri ) päin. Myös Säämäjärven koukkausta kuvaavassa tapahtumassa olisi pitänyt näkyä satoja hyökkääjiä. Samoin kesän 1944 tapahtumissa. Tässä suhteessa Louhimies ei pystynyt aivan samaan kuin Parikka Talvisota-elokuvan kohtauksissa (jotka tosin nekään eivät aina olleet kovin uskottavia).
Onnistuneita valintoja oli käyttää Koskelan ryömiessä kasapanoksen kanssa ojassa taustaääninä yhä selvemmin ja lähempää kuuluvia venäläisiä komentoja. Se kuvasi karmealla tavalla Koskelan viimeisiä hetkiä. Näyttelijäsuorituksissa onnistuivat juuri Eero Aho (Rokka), Jussi Vatanen (Koskela) ja Hannes Suominen (Vanhala). Sen sijaan Rahikaisen rooliin olisi voinut valita kyllä sellaisen näyttelijän joka olisi paremmin hallinnut tuon P-Karjalan murteen.
Elokuvan ehkä suurimmat vahvuudet löytyivät kuvauksissa, äänissä, luonnon läsnäolossa sekä osin musiikissa. Rokan käydessä viimeisen kerran lomalla Lyytin luona alkoi musiikki muuttua ja suorastaan selkäpiitä karmi se musiikki mitä soitettiin taustalla Kariluodon häissä. Enersen lähetti kuin signaalin: kohta alkaa tapahtua todella pahoja asioita.
Ei siitä mihinkään pääse että elokuva oli aika hyvä. Parempi kuin mitä etukäteen pelkäsin. Mutta vielä parempaan olisi Louhimiehen ryhmällä ollut yhä potentiaalia. Hyvä näinkin.