28.2.1918 – 100 vuotta sitten

Jääkärit ja Mannerheim erimielisiä jääkärien käytöstä

Jääkärien mielestä olisi pitänyt perustaa valioprikaati, jossa jääkärit toimisivat kaaderina ja suojeluskuntalaiset miehistönä. Prikaatissa piti oleman ”kuusi pataljoonaa, patteristo, ratsuväkiosasto ja pioneerikomppania, yhteensä noin 5000 miestä – mutta se oli jo todellinen operatiivinen yhtymä.”[i]

Kenraali Mannerheim puolestaan halusi perustaa asevelvollisista oikean armeijan, jossa jääkärit olisivat kaaderina – kouluttajina ja johtajina. Mannerheimin mielestä ”ei ollut varaa tuhlata sitä arvokasta kaaderia, jonka pataljoona meille tarjosi. Se oli tarkoitettu paljon useamman osaston rungoksi kuin jääkärit olivat ajatelleet. Toiveet saada muodostetuksi sotakelpoisia joukkoja asevelvollisesta miehistöstä olivat tuomitut raukeamaan, ellei ollut tarpeeksi kaadereita käytettävissä.”[ii]

Törmäys

Nämä kaksi näkemystä olivat niin kaukana toisistaan, että se tuli nostamaan ”verenpainetta” puolin ja toisin.

”Helmikuun 28. päivänä evl. Thesleff ja maj. Jernström matkustivat ylipäällikön käskystä Seinäjoella sijaitsevaan päämajaan. Siellä Mannerheim selosti heille, miten jääkäreitä tultaisiin vastaisuudessa käyttämään. Hänen selostuksensa oli molemmille jääkärien edustajille tyrmistyttävä yllätys. He puhuivat innokkaasti prikaatisuunnitelman puolesta, hyvän sotilaallisen käytöksen rajoja nähtävästi kuitenkaan ylittämättä. Jernström pyysi ja sai luvan neuvotella asiasta toveriensa kanssa. Seuraavana päivänä Vaasassa pidettiin entisen Jääkäripataljoona 27:n viimeinen »Oberzugführerbesprechung», ts. Jernströmin koolle kutsumien jääkärimajurien neuvottelu. Siitä tuli melkoisen kiihkeä. – –

Majurien kannanotot olivat jyrkkiä. Tuittupäinen majuri Ståhlberg heitti esiin ajatuksen, että ellei jääkärien vaatimuksiin suostuta, »Jääkäripataljoona 27 nousee eloon», marssii rintamalle ja valtaa Tampereen. – Sitten joku muisti, että Vaasan senaattorit olivat juuri lähdössä Seinäjoelle. Päätettiin miehissä mennä selittämään asia heille. Se oli tietenkin »politikointia». – –

Senaattorit tavoitettiin aseman odotushuoneessa ja asia selitettiin. Senaatin puheenjohtaja – tilapäinen valtionpäämies – suostui esittämään se ylipäällikölle. – –

Senaattori Renvall täytti lupauksensa, niin vaikeata kuin se olikin. Ylipäällikön hermot olivat muutenkin kireällä. Ajatus saksalaisten apujoukkojen kutsumisesta maahan oli tullut esille. Se oli Mannerheimille tunne- ja arvovaltasyistä vastenmielinen ja hän piti sitä – ilmeisen kaukonäköisesti – myös poliittisesti epäviisaana. Nyt kaiken lisäksi nämä saksalaisten kasvatit pyrkivät rettelöimään ylipäällikkönsä kanssa tavalla, joka ei todellakaan ollut preussilaisen kurin mukainen.

Kuultuaan asian Mannerheim kävi – Renvallin kertoman mukaan – »aivan valkeaksi vihasta» ja ilmoitti olevansa valmis pyytämään eron. Hän ei ollut korvaamaton, jääkärit olivat. Renvall koetti parhaansa mukaan vakuuttaa pitävänsä korvaamattomina molempia ja ylipäällikön nauttivan senaatin täyttä luottamusta. Lopuksi hän ehdotti, että kenraali neuvottelisi vielä jääkärien edustajan kanssa. Mannerheim lupasi harkita asiaa.”[iii]

Ratkaisu

”Neuvottelukutsu saapui Vaasaan jo seuraavana päivänä (2.3.). Jernström matkusti jälleen Seinäjoelle, mukanaan toveriensa jyrkkäsanaiset evästykset, seuranaan majurit Heinrichs ja Gadolin. – –

Esikuntajunassa käyty keskustelu muodostuikin varsin tyyneksi. Molemmin puolin tuotiin asialliset näkökohdat asiallisesti esiin. Mannerheim selosti perusteellisesti ne syyt, joiden vuoksi hän ei voinut tinkiä suunnitelmistaan. Selostuksessa oli yhtä ja toista jääkäreille karvasta nieltävää, mutta vastaväitteitä ei enää kuulunut. Heidät oli taltutettu tahdikkaasti, mutta tehokkaasti. Ainoa Mannerheimin tekemä myönnytys oli puolittainen lupaus, että jalkaväen organisaatiosta voitaisiin ehkä poistaa rykmentinporras, koska jääkärit olivat ilmeisen haluttomia saamaan välittömiksi esimiehikseen muukalaisina pitämiään upseereita – johon ryhmään Mannerheim totesi itsekin kuuluvansa.

Paljon puhuttu ja paisuteltu »jääkärikonflikti» oli ohi kestettyään suunnilleen kaksi vuorokautta.”[iv]

”Jääkärijoukkojen kokonaisvahvuus nousi lopulta 14 000 mieheen.

»Ristiriita» oli täten poistettu ja saatu aikaan yhteisymmärrys ja työnhalu, joita kipeästi tarvittiin. Tämä konflikti ei myöskään heittänyt minkäänlaista varjoa tulevaan yhteistoimintaan ja keskinäiseen luottamukseen, joka on säilynyt sekä sodassa että rauhassa.”[v]

—–

[i] Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivut 859-860

[ii] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivut 289-290

[iii] Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivut 860-862

[iv] Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivut 862-863

[v] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 294