27.3.1918 – 100 vuotta sitten Vapaussota

Palataanpa Hämeen ryhmän tilanteeseen juuri ennen ”Veristä kiirastorstaita”.

Raudussa taistelu jatkui, mutta mitään ihmeempiä ei saatu aikaan, joten palaan tarkastelemaan mitä tapahtui eversti Wilkmanin ja kumppaneiden luona.

”Se huolestuttava asema, johon eversti Wilkmanin joukot erillisen hyökkäyksensä kautta olivat joutuneet, sai ylipäällikön maaliskuun 26 p:n iltana antamaan eversteille Wetzer ja Linder määräyksen käydä viimeistään päivän sarastaessa 27 p:nä tarmokkaasti hyökkäämään. Jatkuvan hyökkäyksen tukemiseksi päätettiin samalla siirtää rintamalle 2. jääkärirykmentti ja Ruotsalainen prikaati [komea nimitys, mutta käytännössä muutama komppania – jpu]. Laskettiin, että edellä mainittu voisi yön aikana tulla Vehmaisiin, minkä jälkeen se ylipäällikön reservinä sijoitettaisiin lähtövalmiina Iidesveden kaakkoispuolelle, t.s. Wilkmanin oikean sivustan taakse. Ruotsalainen prikaati sai aikaisin aamulla maaliskuun 27 p:nä Vilppulaan saapuessaan määräyksen jatkaa heti matkaa Kangasalan asemalle, minne myöskin ylipäällikkö päämajoitusmestarin ja operatiivisen osaston kera matkusti.

Jo yön aikaan, ennenkuin 2. jääkärirykmentti oli alkanut junanpurkamisen, oli osoittautunut välttämättömäksi asettaa rykmentti eversti Wilkmanin käytettäväksi. Täten toivottiin voitavan vielä pelastaa tilanne. Vasta aamulla ilmoitusten saapuessa Wilkmanin pakollisesta peräytymisestä kävi selväksi, että toiveet olivat olleet turhat. Osoittautui myöskin, että rykmentin kuljetus ja junasta purkaminen tuli viemään huomattavasti enemmän aikaa, kuin oli laskettu. Todellisuudessa saatiin junasta purkaminen loppuun saatetuksi vasta päivällä.

Myöhään saatu tieto aseman muutoksesta ei kuitenkaan voinut aiheuttaa Wetzerille ja Linderille annettujen hyökkäyskäskyjen peruuttamista. Vaikkapa Wilkmanin ryhmä ei kykenisikään päivän kuluessa uudistamaan hyökkäystään, oli muiden ryhmien jatkettava alkamiansa hyökkäysliikkeitä, Satakunnan ryhmän pidättääksensä vihollisryhmiä lännessä, Hämeen ryhmän ensi sijassa miehittääkseen Kalevankankaan ja Uudenkylän viereisen sekä siitä luoteeseen olevan maaston. Ennen tämän maaston valtaamista ei yleistä hyökkäystä voitaisi jatkaa.

Tämmöiset olivat maaliskuun 27 p:n taistelun edellytykset. Se muodostui pääasiallisesti taisteluksi rajoitettujen päämaalien saavuttamiseksi.”[i]

Hämeen ryhmä, eversti Wetzer

”Ryhmän päällikön selvästi ilmenevä pyrkimys saada määräyksensä oman ryhmänsä keskuudessa tarkemmin noudatetuiksi ei kuitenkaan silloisissa olosuhteissa voinut johtaa huomattavampiin tuloksiin. Kolmipäiväisten taukoamattomien taistelujen jälkeen olivat parhaatkin pataljoonat – Ekströmin, Vöyrin ja Väinönheimon – niin masennuksissa kärsimästään mieshukasta ja rasituksista, ettei niitä enää voitu nostattaa yhtenäisiin sotatoimiin. Muihin joukkoihin oli vähän luottamista. Edellisissä taisteluissa ne eivät olleet kertaakaan osoittautuneet pystyvänsä hyökkäysjoukoiksi, ja yövalvonta ja epäsäännöllinen muonitustoimi olivat nyt pahoin kuluttaneet niidenkin voimia. – –

Malmbergin ryhmän taholla käytiin yötaistelua Uudenkylän omistamisesta. Metsän halki yritetty kaarrostusliike oli tosin jo alusta pitäen epäonnistunut, mutta tulitaistelua pidettiin yllä, ja viimein onnistui jääkäriluutnantti Laakson urhean vöyriläiskomppaniansa kera – josta oli tuskin 50:kään miestä suorittaa se hyökkäysliike, jota toimeenpanemaan kaksi pataljoonaa oli määrätty. Kun hän klo 3 ajoissa aamusella, tehtyään vaivaloisen kiertoliikkeen luoteisesta käsin, avasi tulen Uuttakylää kohti, katsoivat punaiset asemansa menetetyksi ja rupesivat tyhjentämään kylää. Laakso miehitti sen vähitellen, ja päivän koittaessa voi Malmberg, lähettämällä sinne pari muuta Vöyrin komppaniaa ja Väinönheimon pataljoonan, saada sen kiinteästi haltuunsa. Tämän jälkeen olivat Malmbergin maantien vartta pitkin liikehtivät joukot kuitenkin siksi uuvuksissa tämän neljännen taisteluyön jälkeen, etteivät ne kyenneet enää yrittämään hyökkäystä.”[ii]

Muut joukot eivät saaneet mitään mainittavaa aikaan.

Satakunnan ryhmä, eversti Linder, sai suljettua Tampereen saarron lännessä

”Kääntyessämme nyt käsittelemään tapahtumia lännessä on ensiksi huomautettava siitä, että Satakunnan päällikkö oli käskenyt majuri Pellin kolonnan – noin kolme komppaniaa ja kaksi tykkiä – maaliskuun 27 p:nä edetä Siurosta Nokian kautta Villilään, jotta Tampere lännen puolelta saataisiin täysin saarretuksi.

Kun ylipäällikön määräys 27 p:n hyökkäyksestä tuli eversti Linderille Ylöjärvelle, asetti tämä sinne vasta saapuneen Oulun pataljoonan Hjalmarsonin käytettäväksi ja antoi hänelle määräyksen päivän sarastaessa ryhtyä uudelleen hyökkäämään.

Että tämä hyökkäys ei voisi muodostua vakavammanluontoiseksi oli kuitenkin 26 p:n tuhoisien taisteluiden jälkeen selvä. Ryhmän päällikölle oli pääasiana se, että olot Hjalmarsonin taisteluryhmässä saavuttaisivat jälleen tarvittavan tasaantumisen ja ettei mitään epäedullista sattuisi. Vasta sitten kun Pell oli saavuttanut Villilän seudun, voi tulla kyseeseen Linderin hyökkäys kaupungin länsirintamaa vastaan, jonka varmoista ilmoituksista tiedettiin olevan vahvasti linnoitetun ja maastonäkökulmalta helposti puolustettavissa. Siis tuntien, että vähän oli aikaansaatavissa, annettiin hyökkäyskäsky tiedoksi, ja tästä saivat myöskin 27 p:n tapahtumat Tampereen länsirintamalla leimansa.

Hjalmarson ei uudistanut hyökkäystään muutoin, kuin että tykistö aamupäivällä hetkisen pommitti Epilänkukkulaa, ammunta, joka suuren ampumatarvepuutteen takia ryhmän päällikön määräyksestä 2 ajoissa kuitenkin lopetettiin. Päivä käytettiin se sijaan joukkojen ehdottomasti tarvitsemaan ja sangen tervetulleeseen lepoon. Hjalmarson suoritti alaistensa päälliköiden kanssa taistelukentän tarkan tiedustelun ja järjesti käskysuhteet. Vasemmalle siivelle muodostettiin erikoinen taisteluryhmä majuri Hultin käskyvallassa pataljoona Snellmanista ja jääkäripuolipatterista; sen tuli muun muassa vartioida Niemeä. Iltapäivällä vapautti Oulun pataljoona, joka näin ollen otti haltuunsa asemat harjanteella, kovia kokeneen Turun pataljoonan, jonka varsinainen päällikkö oli sairastunut ja korvattu ratsumestari von Essenillä. Pataljoona Hallström organisoitiin uudelleen siten, että sen pahimmin kärsinyt komppania hajoitettiin ja jaettiin muiden kolmen kesken.

Klo ½2 ajoissa saavuttivat Pellin joukot Pyhä- ja Tohloppijärvien välisen kannaksen. Pell oli, Lillerin hiihtäjät etujoukkonaan, klo 1 ap. lähtenyt liikkeelle Siurosta ja tapaamatta jälkeäkään vihollisesta saavuttanut Nokian. Täällä onnistui Lillierin yllättää ja ja lyhyen taistelun jälkeen vangita viitisenkymmentä aseistettua punakaartilaista. Kun sähkövirtajohto, joka Nokian voima-asemalta johtaa Tampereelle, oli leikattu poikki, jatkettiin etenemistä.

Pell oli varmasti odottanut vakavaa vastarintaa Pitkäniemen kohdalla, jossa oli vahvoja venäläisiä varustuksia, mutta ne huomattiin tyhjennetyiksi, ja vasta Villilän luona kohtasi Lillier vastarintaa. Se olikin sitä vakavampaa.

Molemmille puolille tietä kehitettyjen hiihtojoukkojen oli pakko ensin yksin kestää taistelu, ennenkuin Pellin päävoimat ehtivät paikalle, ja kun vihollinen sitten yllättäen hyökkäsi vasenta sivustaa vastaan panssarijunallaan, oli syntymässä pakokauhu. Ekin patteri ajoi junan takaisin ja rata tuli onnellisesti rikotuksi. Sitten vähitellen taisteltiin linjalla Rahola-kukkula Tohloppijärvestä lounaiseen; ottaen huomioon avoimen maaston ja vihollisen vahvat asemat Epilässä oli mahdotonta ajatella etenemistä. Punaiset saivat 4 ajoissa huomattavia apuvoimia, jotka tuotiin junassa Tampereelta ja lastattiin Epilän harjanteen suojassa. Näiden apuvoimien asettaminen tarkoitti kai lähinnä puolustautumista Pelliä vastaan. Mutta kun tämä sattui suunnilleen samoihin aikoihin, kun Oulun pataljoona valkeitten puolella otti täällä rintaman haltuunsa, saivat nämä molemmanpuoliset joukkoliikehtimiset aikaan vilkkaan tulitaistelun, joka jatkui myöhään yöhön. Klo 3,30 ip. voi Pell ilmoittaa, että hänen oli onnistunut täysin katkaista yhteydet Tampereelta länteen ja illalla tämä vielä varmistettiin sillä, että hän 10 ajoissa saavutti yhteyden Wilkmanin uloimpaan vasempaan siipeen, Partolassa olevaan von Platenin eskadroonaan.”[iii]

——

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 379-380

[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 381-382

[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 386-388