Suunnitelmia Itä-Suomen vapauttamiseksi
Suomen Armeijan järjestelyistä ennen ”loppusotaa” ja ensimmäisestä kenraali Löfströmin johtaman Itäarmeijan operaatiosta voi lukea täältä. Siinä operaatiossa eversti Ausfeldin ryhmä katkaisi Suomen ja Venäjän välisen maayhteyden, että Venäjä ei voisi enää lähettää Suomen puolelle joukkojaan, eikä materiaalista apua punakapinallisille – eikä toisaalta punakapinalliset ja venäläiset voisi maitse paeta Venäjälle ”loppusodan” kuluessa.
Seuraava tärkeä operaatio oli vapauttaa Viipuri venäläisistä joukoista ja punakapinallisista. Mielellään jo samalla vapautettaisiin myös Lappeenranta, jos voimat siihen riittävät. Riittääkö voimat myös Lappeenrannan vapauttamiseen riippui siitä hyökkääkö Venäjä vielä suurin joukoin Suomen ja Venäjän välisen rajan ylitse eversti Ausfeldin joukkojen kimppuun, vai häviääkö Venäjä suosiolla Suomen ja Venäjän välillä käynnissä olevan Vapaussodan. Jos Venäjä ei enää hyökkää, niin sitten eversti Sihvon ryhmälle riittää lisää resursseja Lappeenrannan suunnalla.
Ryhmitys
Itäarmeijan länsipuolella oli Länsiarmeijaan kuuluva kenraalimajuri Linderin johtama Savon ryhmä. Itäarmeijan ja Länsiarmeijan rajana oli Saimaan vesistö. Kenraalimajuri Linderin päätehtävänä oli vapauttaa Kotka ja Hamina. Mahdollisuuksien mukaan avustaa Lappeenrannan vapauttamisessa.
Itäarmeijan vasen siipi oli eversti Sihvon ryhmä – kenraalimajuri Linderin naapurina. Keskellä oli kenraalimajuri Wilkmanin vahva ryhmä, jonka päähyökkäyssuunta oli Heinjoen seudulta länteen Viipuriin. Oikea siipi oli eversti Ausfeldin ryhmä sulkemassa Laatokan ja Suomenlanden välillä Karjalan kannaksen Taipale-Metsäpirtti-Valkeasaari-Terijoki-Raivola.
Kenraalimajuri Wilkmanin ryhmä puolestaan oli jaettu kolmeen rivistöön:
”Eversti von Colerin rivistön – käsittäen 2. jääkäriprikaatin (paitsi VIII pataljoona), ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonasta, 2. haupitsipatterin (kaksi haupitsia), 5. ja 6. kanuunapatterin (kummassakin 4 tykkiä), sekä ryhmän 2. kenttälennätinosastosta – oli yöllisellä hyökkäyksellä vallattava vihollisen Lyykylässä olevat varustukset, tunkeuduttava pikamarssissa Taliin, vallattava se ja siten eristettävä Kavantsaarella ja Näätälässä olevat viholliset Viipurista.
Everstiluutnantti Jernströmin rivistön – käsittäen 1. jääkärirykmentin, yhden pataljoonan 6. jääkärirykmentistä, yhden ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonasta, 1. haupitsipatterin (4 haupitsia), puolet 4. kanuunapatterista (2 tykkiä) sekä yhden ryhmän 2. kenttälennätinosastosta – oli hyökättävä Suurperon, Vääräkosken ja Pienperon kautta rautatielle ja valloitettava Viipuri idästä ja kaakosta käsin.
Majuri Savoniuksen rivistön – käsittäen 5. jääkärirykmentin paitsi kahta pataljoonaa, yhden ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonasta ja puolet 4. kanuunapatterista (2 tykkiä) – oli vallattava Ilveksen ja Hotakan tienristeykset ja sen jälkeen edettävä Galitsinaan.
Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonan, paitsi kolmea ryhmää, oli suojeltava ev.luutn. Jernströmin vasenta sivustaa ja tiedusteltava Rokkalanjoelle päin ja Vitikkalan tiehaaraa kohti Kaukjärven pohjoisrannalle.
Yhden pataljoonan 6. rykmentistä oli edettävä Pilppulaan ja sijoituttava ryhmänreserviksi.”[i]
Kuten edellä olevasta huomaatte kenraalimajuri Wilkman liikutteli rykmenttien, pataljoonien ja pattereiden lisäksi myös puolikkaita kanuunapattereita ja ratsujääkärieskadroonan yksittäisiä ryhmiä. Ei ollut Suomen Armeijan Itäarmeijalla liikaa resursseja käytettävänään tässä Suomen Vapaussodan ”loppusodassa”.
——
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 193-194
Viipuri, Lappeenranta, Kotka ja Hamina olivat vielä vapauttamatta – tarvittiin vielä kovia taisteluja ennen kuin Suomen alue oli kokonaan vapautettu ryssistä ja punakapinallisista. Urheiden jääkärijoukkojen verta vuoti vielä paljon.
Ruotsalainen kreivi Carl August Ehrensvärd johti Turun saariston väestä koottuja vapaajoukkoja Turussa ja Uusimaalla. Vapaajoukko -nimitys tarkoittanee sitä, ettei joukko ollut Mannerheimin sodan johdon alainen. Se ei kai ollut kreivinkään kautta Ruotsin sodanjohdon alainen?
Kysyn, olivatko punaisten puolella taistelleet venäläiset bolsheviikkiarmeijan johdon alla vai olivatko venäläiset sotilaat Leninin lahja punaisille?
Vapaajoukko oli alun alkaen Suojeluskunnan tapainen punakapinallisten hallussa olevalla alueella. Se yritti päästä Suomen laillisen hallituksen hallussa olevalle alueelle maitse, mutta se ei onnistunut. Siirtyi sitten Ahvenanmaalle ja sieltä Ruotsin alueen kautta Haaparantaan ja viimein Mannerheimin alaiseksi joukoksi.
No olivatko venäläiset punaiset bolsheviikkien sodanjohdon alaisia. Valkoisten puolella taistelleet venäläiset tuskin olivat Venäjän valkoisten johdon käskyn alaisia. Jonkinlaisia yhteyksiä Mannerheimilla venäläisiin valkoisiin kai oli, kun muodostui käsitys, etteivät he olisi taanneet Suomen itsenäisyyttä siinä tapauksessa, että Mannerheim olisi hyökännyt Pietariin heitä tukeakseen.
Valkoisia venäläisiä upseereita, myös kenraalikuntaan kuuluvia, pakeni kommunisteja Suomeen.
Siitä porukasta joku (taisi olla kenraali Judenitsh – mutta se on muistinvarainen tieto) halusi Suomen armeijan auttavan kommunistien kukistamisessa Venäjällä. Judenitshkaan ei olisi kuitenkaan suonut Suomelle itsenäisyyttä, joten sellaista tyyppiä oli ihan turha auttaa.
”olivatko punaisten puolella taistelleet venäläiset bolsheviikkiarmeijan johdon alla vai olivatko venäläiset sotilaat Leninin lahja punaisille?”
Tämä on pitkä juttu selitettäväksi kommentissa, mutta laitetaan pääpiirteitä:
1. Venäjän hallitus Leninin johdolla ei vetänyt Venäjän miehitysjoukkoja Suomesta, jotta niitä voidaan käyttää punakapinan tukena Suomea vastaan.
2. Suomen armeija alkoi riisumaan niitä Venäjän joukkoja aseista, jotka olivat laillisen Hallituksen kontrolloimalla alueella. Osin se onnistui yllätyksen turvin, osin piti taistella ankarastikin ja suurin tappioin.
3. Punakapinallisten alueella olevat Venäjän miehitysjoukot taistelivat punaisten rinnalla Suomea vastaan. Usein venäläisten upseerien johdolla.
4. Kun Venäjä oli häviöllä sodassaan Saksaa vastaan ja joutui tekemään Brest-Litowskin rauhansopimuksen, niin siinä sopimuksessa Venäjä lupasi vetää joukkonsa Suomen alueelta. Käytännössä Venäjä petti senkin lupauksensa ja jätti merkittävän osan joukoistaan Suomen alueelle taistelemaan Suomea vastaan – nyt ne olivat sitten muka ”vapaaehtoisia” – kuten parhaillaankin Venäjän joukot Ukrainan alueella ja Syyrian alueella. Palkkasotilaita Venäjän valtion palkalla, mutta nimitettiin ja nimitetään vapaaehtoisiksi, kun eivät saisi olla maassa.
5. Suomen Vapaussodan aikana Venäjän hallitus (Lenin, puolustusministeri, jne.) lähetti lisää Venäjän joukkoja Venäjältä Suomen alueelle taistelemaan Suomea vastaan. Myös Pietarin sotilaspiirin komentaja kävi Suomen alueella jakelemassa käskyjään Suomea vastaan taisteleville Venäjän joukoille.
Vielä sellainen huomio Brest-Litowskin rauhansopimuksen jälkeisestä ajasta, että Venäjä ei enää tunnustanut sotilaitaan Venäjän sotilaiksi (aivan kuten parhaillaan Ukrainassa ja Syyriassa). Siksi Suomi puolestaan katsoi ne aseelliset venäläiset sotilaat Suomessa rikollisiksi, joita ei tarvinnut käsitellä sotavankeina, vaan voi antaa niille lyhyen lopun.
Aseen kanssa, laillisen hallituksen määräysten vastaisesti heluva ukko, voi saada pikaisesti lyijyä nuppia kohti, jos alkaa esitellä paskasanomaansa kivääriin tähtäinten takaa jakaen…
Vieraan valtion sotilasta, joka hyökkää toiseen maahan avoimesti sen valtion tunnuksin ja sen valtion tunnustamana, pitää hänen antautuessaan käsitellä sotavankina kansainvälisten sopimusten mukaisesti.
Jos sen sijaan se vieras valtio (Venäjä) ei myönnä kyseistä henkilöä sotilaakseen, niin kyseessä on rikollinen.
Moni venäläinen palkkasotilas on nykyäänkin kusessa, kun Venäjä ei tunnusta häntä sotilaakseen, vaikka maksaa hänelle palkan sotimisesta.
On tämä elämä ryssien naapurina ihmeellistä.
Vapaussotaa siltä osin kun venäläisiä maasta häädettiin.
Tampereella omia lahdattiin tuhansia ilman oikeudenkäyntiä – venäläisten osuus oli varsin pieni.
Parin päivän päästä julkaistavasta artikkelista näkyy, että ryssät taistelivat Suomen alueella vielä kovasti – suorittaen myös hyökkäysoperaatioita. Venäjä ei meinannut luopua Suomesta millään.