Tampereella piiritettyinä oleville punaisille joukoille yritetään tuoda apua Lempäälän kautta. Suomen armeijan joukot joutuvat taistelemaan sekä pohjoiseen että etelään päin.
Alkuasetelma alkaen 29.3.18
”Valkoisten rintama oli Lempäälässä muodostunut, kuten edellä olemme esittäneet, taistelun aikana. Siksipä ei myöskään asemia oltu aina voitu saada edullisimmin järjestymään. Alusta lähtien oli puolustus työnnetty Lempäälän etelänpuoleiseen maastoon. Tämän kautta tosin saavutettiin se etu, että siellä olevat sillat turvattiin tulevaa hyökkäysliikettä varten, mutta siitä seurasi myös se epäkohta, että puolustautuessa joukot oli pirstottava kolmelle pääsuunnalle, Vesilahtea, Viialaa ja Valkeakoskea kohti, miltä vihollinen oli odotettavissa.
Kun kapteeni Ingelberg oli maaliskuun 28 ja 29 p:nä saanut avuksensa Freyn reservipataljoonan (johon kuului neljä heikkoa komppaniaa) ja Uudenmaan rakuunat paitsi kahta eskadroonaa, kuului hänen osastoonsa nyt kaikkiaan kymmenen komppaniaa, kaksi eskadroonaa ja yksi patteri; kaikkiaan 1,300 miestä ja neljä tykkiä.
Vihollisesta tiedettiin, että yksi ryhmä, jossa arvioitiin olevan noin 600-700 miestä, oleili Vesilahden seudulla sekä siitä 5 km lounaaseen olevassa Kosken kylässä. Toinen ja huomattavasti voimakkaampi ryhmä oli paraillaan keräytymässä Mattilan seudulle, Saunaselän ja Korteselän väliselle kannakselle. Sen lisäksi oli punaisia joukkoja Valkeakoskella, arviolta noin 500 miestä. Kaikilla näillä vihollisryhmillä oli tykistöä, runsaimmin keskusryhmällä, sillä paitsi panssarijunaa punaisilla Mattilan seudulla oli ilmeisesti myöskin pari kenttäpatteria, joista yksi karkeahkoa kaliberia.
Puolustusjoukot oli maaliskuun 29 p:nä ryhmitetty seuraavasti:
Vesilahden suunnalla liittyi puolustus n.s. Näppilän siltaan, Toutosenselän ja Saunanselän välisen salmen kohdalla. Tänne oli Seinäjoen pataljoonan Konkolan komppania sijoitettu.
Järvien kannaksella Hulaudesta etelään ja Inkilän kohdalla olivat Perä-Pohjolan pataljoona ja Bromanin komppania jääkärikapteeni Heikinheimon johtamina ryhmittyneinä puolustamaan maastoa.
Vielä pahemmin oli maasto Valkeakosken suunnalla rikkipilstottu. Täällä puolusti puolitoista Seinäjoen pataljoonan komppaniaa kapteeni Schaumanin johdolla Korteselän rannalla olevan Putkiston ja Mäyhäjärven rannalla sijaitsevan Sotavallan välistä maastoa.
- Palmen patterin oli suunniteltava toimintansa huomioon ottaen monet edessä olevat tehtävät siten, että tykit toimivat eri suuntiin yksittäin tai pieninä ryhminä.
Freyn pataljoona ja pienehkö osa Seinäjoen pataljoonaa olivat varaväkenä Lempäälässä. Uudenmaan rakuunat oli sijoitettu Kuokkalan seudulle, ja turvasivat ne molempia sivustoja voimakkailla tiedustelupartioilla.
Maaliskuun 29 p:nä tapahtui päällystösuhteita Tampereen edustalla uudelleen järjesteltäessä tärkeä muutos Lempäälän osaston kokoonpanossa, eversti Wilkman sai nimittäin silloin määräyksen ottaa sen komentoonsa. Samalla ilmoitettiin hänelle, että 1. jääkärirykmentti ja kahden haupitsin patteri paraikaa keräytyivät Kangasalle ja että aseman Lempäälässä sitä ehdottomasti vaatiessa voitaisiin odottaa saatavan apua tästä ylipäällikön reservistä.
Jätettyään joukkojensa johdon Tampereen edustalla eversti Grafströmille eversti Wilkman saapui yöllä maaliskuun 30 p:nä Lempäälään ja otti samalla vastatakseen tästä rintamasta. Oltuaan aluksi Hämeen ryhmän päällikön alaisuudessa asetettiin hänet huhtikuun 1 p:nä suoranaisesti ylipäällikön alaiseksi.
Hänen tehtäväkseen tuli estää vihollinen hyökkäämästä etelästä käsin Mallasveden ja Pyhäjärven välitse Tampereen edustalla olevien joukkojen selkään.
Ennen sitä oli Lempäälän puolustusjoukko kuitenkin ollut vakavan koetuksen alaisena.
Menestyksellisten puolustustaisteluiden tuloksena pienehköjä maastovoittoja.
Maaliskuun 30 p:nä alkoivat punaiset uudelleen käydä hyökkäykseen. He pyrkivät tällöin kaarrostaamaan valkoisten jo ennastaan hiukan taapäin vedetyssä asemassa olevaa oikeata sivustaa. Samalla kuin he aloittivat vilkkaan tulen Heikinheimon puolustusryhmää vastaan, eteni huomattavia voimia Koskelta Mantereen kautta Näppilän siltaa vastaan. Mantereen kohdalla olevan patterin sivustatuli muodostui Heikinheimolle hankalaksi.
Tämän uhkaavan kaarrostusliikkeen johdosta lähetti eversti Wilkman Freyn pataljoonan, kahta komppaniaa lukuunottamatta, Näppilän sillan puolustusryhmän avuksi. Tällöin päätti majuri Frey ottaa vastakkaisen rannan valtaansa tekemällä hyökkäyksen jään yli sillan pohjoispuolitse. Siksi ankarana tuli kohdistui kuitenkin hyökkääjiin m.m. Mantereen kohdalla olevasta patterista, että pataljoonan oli pakko väistyä takaisin. Frey ja Seinäjoen komppanian päällikkö, jääkäriluutnantti Konkola, haavoittuivat.
Muilla rintamanosilla eivät punaiset uudistuneista etenemisyrityksistä huolimatta kyenneet voittamaan maastoa. Ammunta jatkui kuitenkin yhä, ja kun yksi Palmen tykeistä oli vahingoittunut sekä ammuspula alkanut tuntua, kävi punaisten tykistötuli yhä ylivoimaisemmaksi. Mieliala alkoi käydä valkoisten harvoissa ketjuissa alakuloiseksi.
Kun vihollisen painostusta jatkui sen yön, katsoi eversti Wilkman olevansa pakotettu pyytämään apua Kangasalta. Tehdäksensä osaston päällikölle mahdolliseksi säilyttää asemansa ja antaaksensa hänelle sen lisäksi tilaisuuden aktiiviseen puolustukseen ylipäällikkö komensi maaliskuun 31 p:nä aamuvarhaisissa antamassansa ohjemääräyksessä 1. jääkärirykmentin, paitsi yhtä pataljoonaa, ynnä Michaelsonin patterin marssimaan Kangasalta Lempäälään asettaen ne eversti Wilkmanin käytettäväksi. Nyt oli vain kestettävä, kunnes tämä apujoukko saapuisi.
[Punaisten hyökkäyksessä tilanne huolestuttava, väliotsikko jpu]
Pääsiäispäivä maaliskuun 31 tuli näissä olosuhteissa olemaan jännittävä päivä.
Jatkaen vilkasta tulta ja pannen panssarijunan yhä uudelleen hyökkäämään jatkoi vihollinen painostusta oikeata ja keskistä puolustusryhmää vastaan. Jo aikaisin aamupäivällä ymmärrettiin kuitenkin, että punaisten todellinen päämäärä oli saada valkoisten puolustusasema molemmilta puolin kaarrostetuksi. He veivät joukkoja Mattilan seudulta Korteselän itäpuolelle ja kehittivät Valkeakoskelta johtavaa tietä myöden voimakkaan jalkaväki- ja tykistöosaston hyökkäykseen Sotavaltaa kohti. Tilanne muodostui täällä olevalle Schaumanin heikolle ryhmälle kestämättömäksi, ja valkoisten ketjut olivat pakotetut iltapäivällä luopumaan hyvin epäedullisista Putkiston kohdalle ja tämän talon sekä Sotavallan välillä olevaan metsään järjestetyistä asemistaan. Hämärissä miehittivät punaiset Putkiston, ja pienehköjä vihollisosastoja murtautui läpi Lempäälän kylän suuntaan.
Järvien välisellä kannaksella olevien keskisen puolustusryhmän asema muuttui täten erittäin huolestuttavaksi. Vieläkin yksi Palmen tykki oli lopettanut ammuntansa, häviöt enenivät ja vihollisen kaarrostuksen uhka läheni. Vaikea oli Heikinheimon ja Bromanin saada viluisia ja lopen väsyneitä miehiänsä pysymään asemissa. Vain tieto siitä, että huomattavia apuvoimia oli tulossa Kangasalta sai ankaran ahdistuksen alaiset valkoiset joukot vielä kestämään epäedullisissa asemissa Lempäälän eteläpuolella. Jos Rahjan joukoilla olisi ollut parempi johto ja jos niiden liikehtimiskyky olisi ollut suurempi, olisi tämä päivä joka tapauksessa päättynyt punaisten voittoon. Nämä eivät kuitenkaan osanneet käyttää saavuttamaansa menestystä: hyökkäys pysähtyi, ja kun ilta joutui ilman että ratkaisua oli saatu, kääntyi lehti valkoisten eduksi.
Illalla klo 10 aikaan saapui 1. jääkärirykmentti Lempäälään. Mitään välitöntä tarvetta panna rykmentti taisteluun ei kuitenkaan ollut. Se majoitettiin sen vuoksi hälytysvalmiina Lempäälän ympäristöön.
[Jääkärit tuleen, huomattava menestys, väliotsikko jpu]
Eversti Wilkman oli suunnitellessansa seuraavan päivän toimintaa aikonut käyttää jääkärirykmentin pääosaa varaväkenä ja muutoin ryhtyä eräisiin uudelleen-ryhmittelyihin rintamalla vapauttaaksensa sieltä pahimmin uupuneet joukot ja vahvistaaksensa siten puolustusta. Tästä oli jo annettu määräys, kun selveni, että punaiset olivat miehittäneet Putkiston ja pelättävissä oli, että he saisivat suoritetuksi läpimurron.
Tämän vaaran väistämiseksi oli ryhdyttävä toimenpiteisiin, ja niinpä sai jääkärirykmentin päällikkö, majuri E. Jernström, määräyksen lähettää aikaisin aamulla Korteselän länsirannalle komppanian tukemaan Inkilän kohdalla Heikinheimon joukkoja sekä vallata takaisin Putkiston ja Vuohiniemen välisen menetetyn maaston.
Klo 6 ap. huhtikuun 1 p:nä eteni tämän johdosta pienehköjä jääkärirykmentin osastoja molemmin puolin Korteselkää eteläiseen suuntaan. Tämä johti pian huomattavaan menestykseen.
Järven länsipuolella miehitti Taucherin pataljoonan 1. komppania taistelutta Inkilän. Itäiselle rannalle asetettiin Laguksen pataljoonan 2. ja 3. komppania konekivääreillä vahvistettuina, Vuohinientä ja Putkistoa vastaan. Molemmat komppaniat suorittivat tehtävänsä hyvin päättävästi. Suuritta vaikeuksitta voi Fagernäsin komppania ottaa takaisin Putkiston. Sillä välin joutui Palojärven komppania kiivaaseen taisteluun Vuohiniemen kohdalla. Vihollinen, suureksi osaksi ryssiä, teki vakavaa vastarintaa. Luutnantti Palojärvi pyysi sen vuoksi lisävoimia. Kun pari joukkuetta I pataljoonasta luutnantti Bergin johdolla oli saatu avuksi, jatkui eteneminen. Vastassa olevat vihollisjoukot vetäytyivät läpi metsämaaston Herralaa kohti. Ajaessansa nopeasti vihollista takaa heilahdutti Palojärvi vasemman sivustansa eteen ja saapui pian Putkiston-Herralan tielle. Tämä liike vaikutti välittömästi Putkiston etelänpuolelle kehittäytyneisiin punaisiin voimiin. Niiden oli pakko kiireellisesti peräytyä, jotta ne eivät olisi joutuneet saarroksiin. Mutta liian myöhään alkoi peräytyminen. Vetäytyvien oli nyt pakko pyrkiä Korteselän jäälle, ja täällä ne joutuivat Palojärven konekiväärien tulen alaisiksi. Niiden tappiot tulivat olemaan varsin vakavia. Täten oli se vihollisvoima, joka edellisenä päivänä oli voittoisasti tunkeutunut eteenpäin Korteselän itäpuolella, kokonaan lyöty ja täydessä paossa. Kun jääkärien tehtävä täten oli suoritettu, keskeytettiin takaa-ajo ja Palojärvi palasi saamansa määräyksen mukaan Vuohiniemelle. Tämän yhteydessä jääkärikapteeni Lagus otti vastataksensa Putkiston ja Sotavallan välisestä rintamasta. Vasenta sivustaa turvasi rakuunajoukkue vänrikki Stackelbergin johdolla.
[Järvien välissä punaiset hyökkäävät kiukkuisasti, väliotsikko jpu]
Tapausten saadessa siis Korteselän itäpuolella hyvin suotuisan käänteen joutui järvien välinen puolustusryhmä uudistuvien ja varsin kiukkuisien hyökkäysten alaiseksi. Täällä oli päällikkyyden ottanut jääkärikapteeni Taucher, jonka käytettävissä oli kaikkiaan viisi komppaniaa hänen omastaan, Perä-Pohjolan ja Tornion pataljoonista. Tämän joukon lisäksi tuli päivän kuluessa Michaelssonin haupitsipatteri, joka asettui asemaan radanläheisyyteen suunnatakseen tulensa vihollisen panssarijunaa vastaan. Huolimatta siitä, että huomattavia voimia käytettiin, eivät punaiset missään kyenneet voittamaan maastoa.
[Ratsuväki sai otettua alueita ilmaiseksi, mutta …, väliotsikko jpu]
Oikeaan sivustaan nähden suhtautuivat punaiset sen sijaan passiivisesti. Tätä käytti valkoisten ratsuväki hyväkseen. Majuri Ahrenberg oli saanut määräyksen ryhtyä valmistellakseen Vesilahden suunnalla aloitettavia sotaliikkeitä tarmokkaaseen tiedustelutoimintaan niillä seuduilla ja, jos mahdollista miehittää kirkonkylän. Hän lähetti sen vuoksi sinne jääkäriratsumestari Ljungbergin johtaman eskadroonan, ja tämän onnistui vaikeuksitta miehittää Vesilahti. Vihollinen oli syystä tai toisesta luopunut tästä maastosta.
Kun tapaukset näin ollen huhtikuun 1 p:nä olivat saaneet suotuisan käänteen, niin osaston päällikkö päätti toteuttaa seuraavana päivänä suunnitelman, joka hänellä jo aiemmin oli ollut, työntää nimittäin koko oikean sivustansa Vesilahteen-Mantereelle.
Tämän päätöksen mukaisesti Ahrenberg eteni huhtikuun 2 p:n aamuna rakuunarykmenttinsä pääosan kera Vesilahteen ja työnsi siellä pienehköjä osastoja Kaltsilaan. Samanaikaisesti eteni vasen taisteluryhmä, Lindhin eskadroonan vahvistamana, valtaamaan Manteretta. Kohtaamatta vastarintaa voi ryhmä klo 7,30 ap. miehittää tämän vihollisen jättämän kylän, minkä jälkeen vartio-osastot asetettiin Valkkiseen.
Todennäköistä on, että punaiset olivat erehdyksessä jättäneet Vesilahden ja Mantereen, sillä ei kestänyt kauan, ennen kuin he yrittivät vallata takaisin menetetyn maaston. Tykistön tukemina he hyökkäsivät iltapäivällä sekä Kaltsilaa että Valkkista vastaan, mutta kun nämä hyökkäykset suoritettiin verrattain tarmottomasti, voivat heikot valkoiset joukot pysytellä uusissa asemissaan. Iltapuolella lähetettiin Mantereella olevan puolustusryhmän vahvennukseksi siihen asti erillisenä toimineet Tornion pataljoonan komppaniat ja yksi tykki. Päällikkyyden otti majuri F. Järnström, joka oli Freyn jälkeen tullut pataljoonan päälliköksi.
Muilla rintamanosilla ei tapahtunut mitään tärkeätä. Keskusryhmän kaistan otti 1. jääkäripataljoona kokonaan hoitaaksensa, ja ankarasti uupunut sekä harvennut Heikinheimon pataljoona samoin kuin Seinäjoen pataljoona siirtää reserviin.
Huhtikuun 1 ja 2 p:n taistelut olivat Wilkmanin osastolle olleet kauttaaltaan onnekkaat. Oli kyetty ei ainoastaan pitämään omat asemat vaan myöskin huomattavassa määrässä työntämään rintamaa eteenpäin, minkä kautta tämä tosin piteni, mutta tuli myös taktilliselta kannalta edukkaammaksi. Punaisille oli aiheutettu huomattavia häviöitä, ja heidän hyökkäyshalunsa oli lannistettu. Lähipäivinä he eivät ryhtyneet enää hyökkäämään tyytyen vain kehittämään vilkkaan tykistötulen valkoisten puolustusasemia kohti. Asema pysyi suurin piirtein katsoen muuttumattomana.
[Eino Rahjan yritys auttaa Tamperetta epäonnistui, väliotsikko jpu]
Wilkmanin osasto oli näin ollen suorittanut saamansa tehtävän. Rahjan yritys toimittaa apua Tampereelle oli epäonnistunut, ja eversti Wetzerin joukot voivat häiritsemättä jatkaa hyökkäystänsä kaupunkia vastaan. Ottaen huomioon, miten helposti valkoisten menestys Lempäälässä saavutettiin, voi kuitenkin asettaa kyseenalaiseksi, eikö täällä olisi voitu saavuttaa vielä enemmänkin.
Jos 1. jääkärirykmentti olisi huhtikuun 1 p:nä pantu tekemään yhtenäinen hyökkäys Korteselän itäpuolitse, olisi inhimillisesti katsoen voitu saavuttaa ratkaiseva menestys – vihollisen lopullinen karkoittaminen Mattilan seudulta.
Nyt olivat Rahjan joukot edelleen valkoisten rintaman edessä. Ne voitiin jo huhtikuun 2 p:nä arvioida noin 3,700 mieheksi 30 konekivääreineen ja 15 tykkineen (mihin luettuina myös panssarijunan tykit), ja lähipäivinä saivat ne vähitellen yhä uusia lisäjoukkoja etelästä. Lempäälän taistelut jäykistyivät asemasodaksi, tällä rintamalla oli pakko pitkät ajat pitää huomattavan paljon valkoisia voimia.”[i]
——
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 434-440
Tämä ei ole aprillipilaa, vaan toteutunutta Suomen historiaa.
Putkinen kirjoittaa historiaa uudelleen ja vain valkoistemn näkövinkkelistä. Koska saamme lukea Putkisen blogista, kuinka valkoiset mestasivat punaisia kapinan jälkeen?
Lue kirjoitus huolellisesti. Siinä esitetään Suomen Vapaussodan sotatoimia yksityiskohtaisesti.
Se pataljoona, sen nimisen komentajansa johdolla teki, sinä päivämääränä sitä ja sitä.
Se on toteutunutta tapahtumahistoriaa.
Minkä vapaussodan? Suomihan oli tuolloin jo itsenäinen valtio. Ei meitä silloin kukaan ulkomaa uhannut.
Väinö, Venäjän miehitysjoukkoja oli Suomen alueella karkeasti 75000 miestä. Venäjän tarkoituksena oli käyttää niitä punakapinan tukemiseen, jotta Suomesta tehtäisiin kommunistinen Venäjän osa.
Suomen oli pakko ruveta riisumaan niitä Venäjän joukkoja aseista, jolloin syttyi Vapaussota Suomen ja Venäjän välillä. Jos Suomi ei olisi alkanut riisumaan Venäjän joukkoja aseista, niin Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä ja demokratiansa.
Venäjä halusi tehdä Suomesta punaisen Suomen.
Minä poistan Karjalaisen kommentit omasta blogistani, sillä olen saanut tarpeekseni asiattomasta jankutuksesta – joka ei ole keskustelua vaan häirintää ja henkilökohtaista hyökkäystä minua vastaan.
Tähän blogialustaan tarvitaan kommentoijan bannausmahdollisuus, kuten on esimerkiksi Uuden Suomen Puheenvuorossa.
Sodalla on ollut monta nimeä ja se on vaihtunut aikakausien aikana ja vaihtunut myös esittäjän mukaan.
KAPINA on yksi nimitys
ja siinä työväestö ryhtyi kapinaan sortajiaan vastaa.
Tilanteen kehittyessä aseelliseksi työväestö turvautui venäläisten apuun ja ns sortajat saksan apuun.
Niilo, osa suomalaisista punaisista nousi kapinaan demokraattisen Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista Hallitusta vastaan Venäjän yllyttämänä, Venäjän aseistamana ja taistellen Venäjän joukkojen rinnalla Suomea vastaan.
Suomen Eduskunta ja Suomen Hallitus eivät taatusti sortaneet suomalaisia, vaan pyrkivät koko ajan kaikkien suomalaisten elinolojen parantamiseen.
Vain osa lähti kapinoimaan poliittisilla syillä, mutta suurin osa lähti mukaan , mm. torpparit ja maaseudun väki elinolosuhteittensa puolesta. Siis nälkä ajoi kapinoimaan.
Todellisuudessa Suomessa ei ollut nälänhätää vielä tammikuussa 1918, jolloin punakapina alkoi. Punikit olivat itse osasyyllisiä huonoon elintarviketilanteeseen kun olivat lakkoilleet kevätkylvöjen ja sadonkorjuun aikana vuonna 1917.
Varsinainen nälkä oli vasta kesällä 1918. Viljaa ei saanut ostettua mistään kun Ensimmäinen Maailmansota jatkui edelleen.
3% suomalaisista oli punaisten puolella, olisitko sinä Väinö…hehän olivat pettureita
”Suomen Eduskunta ja Suomen Hallitus eivät taatusti sortaneet suomalaisia, vaan pyrkivät koko ajan kaikkien suomalaisten elinolojen parantamiseen.”
Tätä väitettä puoltaa se, että olot paranivat, kun ensimmäinen maailmansota oli loppunut. Työväenyhdistyksetkin saivat jatkaa. Maan taloutta ja valtiollisia suhteita sabotoivalle kapinaryhmän lehdistölle oli kyllä pantava rajoituksia, ettei jälleen olisi ajauduttu sotaan Neuvostoliiton kanssa.
Kapinaryhmä jonkin verran myötävaikutti Talvisodan syttymiseen, mutta oliko kapinaryhmällä ratkaiseva merkitys, ehkä oli ehkä ei.
Jatkosodan aikana ja sen jälkeen kapinaryhmä laati listoja niistä henkilöistä henkilöistä ja perheistä, jotka piti karkoittaa Siperiaan. Se olisi ollut varsinaista suoneniskentää. Kapinaryhmä hävitti suurimman osan noista listoistaan, mutta jotakin jäi. Henkilökohtaisesti kiinnostaisi, oliko isäni isän nimi noissa listoissa. Tuskin oli, vaikka hän poliisina löi pillit täällä pussiin ja siirtyi perämaille viljelijäksi. (Minulla on tuo pilli muistona.)
http://siperiaan.blogspot.fi/2007/02/siperiaan-karkoitettavat.html
Saksalaist joukothan lopulta ratkaisivat kansalaissodan valkoisten hyväksi, kun Mannerheimin joukot eivät siihen kyenneet.
Väinö, ne saksalaiset joukot kutsuttiin Suomeen vastoin Mannerheimin tahtoa. Suomen armeija olisi kyennyt voittamaan Vapaussodan Venäjää vastaan ja kukistamaan punakapinan ilman saksalaisia.
Senajan työläiset eivät juurikaan jaksaneet ajatella laillista hallitusta siinä vaiheessa kun isäntä vaati torpparilta enemmän taksvärkkipäiviä.
–
Torpparilaki oli jo Eduskunnan käsittelyssä kapinan alkaessa.
Torppareita taisteli valkoisten riveissä kapinallisia vastaan suunnilleen saman verran kuin oli punaisissa.
Tämä torpparien kohta on jäänyt epäselväksi minulle. Taannoin iltapäivälehdessä joku professori Linnan pohjantähteä ruotiessaan väitti että torppareita oli suunnilleen saman verran kummallakin taistelevalla puolella, eikä kai niin kovin paljon ainakaan kaatuneissa.
Paljon korostetaan torpparien huonon kohtelun olleen suurikin syy sotimiseen niinkuin Niilokin. Mikähän lie totuus tässä?
Putkisen historiankirjoitusta puolustelisin jos puhuu totta ja siteeraa totuudenmukaisia lähteitä. Sodan nimen ympärillä tapahtuva kinastelu on täysin hedelmätöntä, puuduttaa lukijoita joilta puuttuu intohimoisen mustavalkoinen vai pitäisikö sanoa punavalkinen ote asiaan.
Myllymatti, Linnan Pohjantähti oli puhtaasti romaani, eikä suinkaan historiankirjoitusta. Valitettavasti se romaani antaa täysin väärän kuvan siitä mitä oikeasti tapahtui.
On aivan varmasti ollut yksittäisiä huonoja isäntiä, kuin myös yksittäisiä huonoja torppareita.
Torpparikysymys ei ollut missään määrin syy nousta aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista Hallitusta vastaan, Venäjän aseistamana ja Venäjän tukemana.
Mitä tulee lähteisiini, niin kukaan ei ole esittänyt todisteita ensimmäisestäkään asiavirheestä kirjoituksissani. Se kertonee puolestaan.
Kirjoitukseni ovat totuudenmukainen kuvaus tapahtumista, mutta jotkut eivät halua totuuden tulevan esille.
Jussi : ”Todellisuudessa Suomessa ei ollut nälänhätää vielä tammikuussa 1918, jolloin punakapina alkoi”. Kapinaa on yritetty perustella monesti sillä että työläiset näkivät nälkää ja lähtivät siksi aseelliseen kapinaa. Työväki ei ollut nälässä Suomessa kuten Jussikin totesi. Sillä nälänhätä valheella on yritetty peitellä ja puolustella laittomaan aseelliseen kapinaan osallistumista ja saada se näyttämään aivan oikeutetulta tapahtumalta. Köyhyyttä oli ja sitä on tänäänkin mutta ei Suomessa kapinaan lähdetty nälän takia. Senaatissa oli jo kapinan alkaessa valmisteilla laki torpparien vapauttamiseksi ja sitä ”torppari” asiaakin jatkuvasti valheellisesti tuodaa esille syynä kapinan alkuun.
Jos suomalaisista 3% oli punaisia ja näin ollen venäläisten puolella, niin ja samankaltainen rähinä olisi nyt. Niin eihän koko Suomen kansa ole noussut kapinaan vaan vain 3%. Tämä sattuu unohtumaan joka kerta kun tätä asiaa vellotaan.