Meitä varttuneimpia yritetään opettaa oikeaan kaatumiseen hyvä, mutta vain hyvä katsella- ei muuta.
Koko kaatumisen motoriikka syntyy jo lapsuudessa, jossa se on luonnollista. Ja, sitten se osaaminen kehittyy pikkuhiljaa lihasten voimistuessa ja notkeuden vähentyessä luonnollisesti oikeaksi tavaksi. Nuoruuden liikunta monimuotoisesti opettaa, koska siellä aina kaatuillaan – ei kännissä.
Vanhemmalla iällä on syytä pitää bodyssä hiukan lihaa, etteivät luut kolise tosiaan vastaan. Voiman ylläpito keskivartalossa, jaloissa ja käsissä on tärkeää.
Mutta oleellisin asia on, että kaatumista ei voi opetella noin vain- se on selkärangassa koko iän tuomana muistina.
Pahin, mitä minulle on sattunut oli noin 5 vuotta sitten. Kiipesin omakotitalon yläkertaan vierailun lopuksi jyrkkiä puisia kierreportaita ilman kaidetta. Ylätasanteen kulmapilari pyörähti otteestani ja tulin n. 3 metriä selälläni alas portaita pitkin. Jokin vaisto panin minut panemaan kädet niskaan suojaksi päältä. Alin porraslankku halkesi ja, makasin hetken alatasanteella. Kaikki olivat kauhuissaan. Nousin ylös ja pyyhin pölyt. Vähän kolotti jäseniä, mutta mitään vammaa ei jäänyt muuta kuin uusi muistijälki.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005882298.html
Känniläinen ei jännitä mitään ei edes peräsuoltaan siinä syy miksi kaatuessan ei telo itseään terv tepivaari
Kaaduin näillä ensilukkailla hivenen viettävällä asvaltilla jolla oli sitä kuuluisaa mustaa jäätä ihan pieni ala. Putosi polvilleni ja käsin vastaten – seuraukset oli muistijälki polvissa ja kämmänessä vielä seuraavana päivänä. Nyt on esillä nastoitetut jalkineet.
Aikanaan muutaman vuoden judossa olin, siellähän ei muuta tehtykään kun kaaduttiin ensimmäiset vuodet. Ehkä sen takia en ole kaatumisilla tai putoamisilla tikkailta / telineiltä / kallioilta / katoilta vuosien aikana saanut rikki kuin yhden sormiluun.
Pari talvea taaksepäin liukastuin yksissä Pispalan portaissa ja selvinpäin ollessani otin kädellä vastaan. Olkapää revähti niin, että oli puoli vuotta ihan helevetin kipeä ja vuosi kesti parantua. Olisinpa ollut oikein tööt, niin olisin vain kaatunut selälleni.
Piia juuri noin olisi käynyt korkeintaan olis peppuun tullut mustelma ja pää olis mennyt joka suuntaan ei kait vaan kukaan nähnyt kun kaaduin . terv tepivaari
Varsin perusteellisesti minulle opetettii tuo ls-jääkärin ”pyöreä” kaatuminen, rinta leukaan ja tarvitessa kädellä auttaen ylös. Lihasmuistiin kun meni, säilyi vanhanakin.
Jos ei ole pitkän kaavan mukaisesti opetellut kaatumista kuten Kyuu ja Kalle mainitsivat, ihminen toimii luonnonvaraisesti niin, että pyrkii vaimentamaan tärähdystä esim. liukastumisessa ottamalla käsillä vastaan. Lopputulos riippuu sitten siitä onko säkää tai ovatko kädet vahvat ja minkä kokoinen ruumis on.
Alkeiskurssilla tuota oikeata kaatumista (ukemi) harjoiteltiin pelkästään parisen viikkoa.
Toinen erittäin paha tilanne tapahtui Koskikeskuksen sähköportaissa, jossa huonosti liikkuva pakkoliikkeinen invalidi oli edessäni. Yht´äkkiä hän horjahti syliini portaiden yläpäässä. Käteni oli kaiteissa. Takanani oli vaimoni ja useita muita. Alkoi hirvittävä huuto, että sammuttakaa portaat. Joku fiksu painoi alhaalta portaat sammuksiin, muuten olisimme olleet kaikki nipussa varmasi vammautuneina.
Onneksi pystyi pitämään käsilläni painavan ukon sylissäni pitämällä molemmin käsin liukutaiteista kiinni.
Aikanaan Santahaminassa kessu opetti ilmavaaralla salamana kaatumaan polkupyörän selästä ja vielä ryömimään pusikkoon. Ei tullut murtumia.