https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/luento-kertoo-mika-oli-venalaisten-rooli-suomen-sisallissodan-historiassa-200704587
”Venäjällä oli Suomessa vielä noin 40 000 miehen sotavoima sisällissodan alkaessa.
–Leninin hallitus sekä aseisti punakaartit että kannusti sosialidemokraatteja lähtemään vallankumouksen tielle, Hoppu kertoo.
Itse sodassa venäläisten apu punakaarteille jäi kuitenkin paljon vähäisemmäksi kuin mitä sosialidemokraatit olivat toivoneet.”
Erimieliset voivat mennä luennolle kumoamaan asian tieteellisin perustein.
Toivottavasti Hoppu muistaa kertoa myös Suomen Vapaussodasta Venäjää vastaan vuonna 1918. Se Vapaussota päättyi Suomen ja Venäjän välillä solmittuun rauhansopimukseen Tartossa.
Jos Tuomas Hopun julkaisuja alkuunkaan olisit lukenut, et tuollaista väitettä edes esittäisi.
Tuomas Hoppu käsittelee asioita hyvinkin puolueettomasti ja molemmat osapuolet huomioiden, omaamatta itse minkäänlaista poliittista tai asenteelista kantaa. Tutkija.
Hopun julkaisuista ilmenee selkeästi esim tsaarin ajan sotilaiden jos myöskin osin Neuvosto-Venäjän sotilaiden valtaosan suuri sotaväsyms.
Olen juuri lukenut Tuomas Hopun ”Vallatkaa Helsinki”. Tsaarin sotilailla pl laivaston osa vallankumouksellisia matruuseja, ei ollut halukkuutta sotatoimiin. Matruusitkin luopuivat sotatoimista, saivat kyllikseen.
Saksalaiset valtasivat Helsingin ja yllätys kyllä, vain yksi joukkoteloitus ja siinäkin todennäköisesti valkoisten johto valitsi teloitettavat.
Punaisten sotatoimet olivat todella huonosti johdettuja, venäläistä upseeristoa oli ns sotilasneuvonantajina, eivät johtajina. Hekin häipyivät ennen kaupungin lopullista valtausta. Englantilaiset eivät mitenkään osallistuneet taisteluihin. Teloituksia pienissä mitoissa tehtiin puolin ja toisin mutta saksalaiset pysyivät yllättävän neutraaleina sen suhteen.
Helsingin valtauksen osapuolina olivat suomalaiset punaiset ja saksalaiset sekä vähäinen osa valkoisia.
Koetinpa tuota avauksen linkkiä käyttää; näille sivustoille näytti johtavan.
Hoppu on kirjoittanut kirjan sisäällissodan naisista. Mulla on se kirja ja olin kuuntelemassa siitä hänen luentonsakin syksyllä mutta en ole kirjaa vielä lukenut. Keskustelinkin hänen kanssaan asiasta, että mistä arkistosta joka ei pidä itsestään suurta melua, löytyy lisää tietoja. Erittäin asialliselta ja omistautuneelta kaverilta vaikutti. Yleisvaikutema sanomasta kyllä oli, että varsinkin naisten hyvin itsenäistä roolia on pikemminkin liioiteltu viime aikoina kuin vähätelty.
Olen juuri tuon Tuomas Hopun kirjan naiskaartilaisista lukenut. Hopun kirjallista tuotantoa on muutenkin tullut viime vuoden lopun – tämä päivä, melkoisesti luettua. Sisältää tasapuolisesti tutkittua aineistoa, vaikkakin tällä kertaa nämä naissotilaat teemana. Suomalaisista naissotilaista kuin ei oikeastaan lapsisotilaisistakaan paljon löydy, paitsi fiktiiviset teokset, jotka löyhästi nivoutuvat tapahtumiin.
Linkki toimii ja tänään luennolle ken on asiasta kiinnostunut.
Historiaa on hyvä katsoa puolueettomasti.
Punakapinan pääarkkitehti oli Neuvosto-Venäjä.
”Historiallisesti tarkasteltuna on selvää, että punakapina, vallankumous, tuotettiin Pietarista, bolsevistiselta Neuvosto-Venäjältä ja oli, täysin päinvastoin kuin lokakuun 1917 eduskuntavaalien tulos , manipuloivan agitaation tulos. Eversti ja sotahistorioitsija J.O. Hannula kirjoittaa Suomen vapaussodan historia (WSOY 1938)- teoksen sivuilla 73-74 osuvasti ja yhä edelleen kestävällä tavalla historiallisen todenperäisesti näin:
”Punaisten puolella oli sillä välin venäläisten boilsevikkien vallankumouksesta lähtien lisääntynytsuosio kiihottanut huomattavasti toiminnanhalua. Marraskuun 27p:nä 1917 – samana päivänä, jolloin itsenäisyyssenaatti kokoontui ensimmäiseen istuntontaansa ja sen uudet jäsenet vannoivat uskollisuus- ja tuomarivalansa – piti Venäjän diktattoori Stalin puheen Helsingissä, Suomen sosialidemokraattien puolueen ylimääräisessä puoluekokouksessa kehottaen jyrkin sanoin Suomen työväkeä kapinaan…”
Lainaus lähteestä: Oikea Media 4.2.2018, Juha Ahvion blogi otsikolla ”Vuoden 1918 sota oli Suomen vapaussota.
Tällä on se puhe ja sinäkin olet kommentoinut sitä useaan kertaan:
https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/neuvosto-venajan-kansallisuusasiain-kansankomissaari-stalinin-puhe-sdpn-puoluekokouksessa-14-11-1917/
Stalin kehotti Suomea heit julistautumaan itsenäiseksi.
Ahvio on kreationistipölhö.
http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211292-patmoksen-blogikirjoittajien-vakivaltafantasiat
Tuo JO Hannulan teoksesta (1938) on kovin vanha. Se on kirjoitettu aikakaudella, jolloin esim valkoisten sotapäiväkirjoja/vast ei ollut saatavilla tai heti sodan jälkeen paljon tuhottu, kuten muuten tehtiin 40-luvun lopussakin. Tutkijan tekstiksi tuo on kovin asenteellinen, osin poliittinenkin, kuten tuota lukiessa ilmenee.
Toinen rajoite on tuon ajan tutkijalle, varsinkin upseerille, lähes mahdotonta suhtautua asioihin molempien/kaikkien osapuolten suhteen puolueettomasti. Uskontoakin on sekoitettu asenteeseen. Selkeän asenteellinenhan tuo lienee.
Selkiää helposti, esim henkilöhistoriasta; suojeluskuntaupseeri,
tosin sen aikainen ye-upseeri, sinällään ansio mutta tutkijaa se ei tee.
20-luvun alun upseerit jakautuivat kirjavasti; Wanhan kaartin-, jääkäri-, suojeluskunta-, Haminan kadettikoulun- ja tsaarin Venäjän upseerit. Mikäli urallaan aikoi edetä, puolensa oli valittava.
Jälkimmäinen lainaus taas on teologian tohtorin tuotannosta, tosin doseduurin omaava mutta kuitenkin.
Varteenotettavaksi tutkimukseksi ei mielestäni blogikirjoitus liene kelvollinen.
Henkilöön en kohteliaisuussyistä sen enempää ota kantaa, ettei kenenkään vakaumus saa pintanaarmuja.
Tutkijan ehdoton edellytys (esim sotahistoria) on tapahtumien suhteen on mahdollisimman tasapuolinen selvitys, mistä tapahtumat saivat alkunsa (molemmat/kaikki osapuolet, mitä todellisuudessa tapahtui, miksi (olosuhteet), poliittiset (uskonto ml) olot, sotilaspoliittinen yleistilanne…jne.
Nykypäivin sotahistorian tutkimiseen on täysin toiset edellytykset kuin esim 20-30-luvuilla.
Tuli ”kirutusvire” kun piti kirjoittaa dosentuuri; tulikin kirjoitetuksi doseduuri, joten korjaan.
Unohdettu puoluekokous – askel kohti kansalaissotaa.
”- – Maassa oli lähinnä elintarvikepulan hoitamiseksi julistettu suurlakko. Sen aikana oli 14.11.1917 jo päätetty ottaa valta käsiin, mutta päätös peruttiin välittömästi. – –
Tuo puoluekokous on kuitenkin jäänyt lähes täysin unholaan, vaikka se tarjoaa selityksen pään avaamiselle vallankumoukselle. Kokous pidettiin täydellisessä uutispimennyksessä. Siitä ei kerrottu sosialistissa lehdissä mitään, mistä oli mitä ilmeisemmin sovittu.
Hämmästyttävää on, että porvarilliset lehdet ei edes yrittänyt onkia mitään uutista, vaikka sellainen oli luvassa: Lähteäkö vallankumoukseen vai ei!
Kansalaisodan jälkeen hävinneiden puolella alkanut sisäinen taistelu työväen sielusta toi kuitenkin kiistan kohteeksi myös sen, vallitsiko marraskuussa 1917 ”vallankumouksellinen tilanne”, ja mitä tuo ylimääräinen puoluekokous oikein päätti.
Kesti kuitenkin hämmästyttävän kauan ennen kuin kokouksen pääsihteeri Antero Huotari toimitti vuoden 1925 puolueen toimesta lyhennetyn version kokouksen pöytäkirjasta, tuo vain 25-sivun kokoinen lynnelmä sisältää paitsi muistivirheitä myös ennenkaikkea tarkoitusmukaisuusvirheitä.”
Lainaus lähteestä: Wanhat toverit, artikkelin otsikko sama kuin tässä, artikkelin on kirjoittanut toimittaja FM Seppo Väisänen.
Artikkelin lopussa lukee: (Artikkeli perustuu alkuperäiseen pöytäkirja-aineistoon, joka joutui aikoinaan valtion rikosoikeuden syyttäjälle. Aineiston on sieltä löytänyt englantilainen tutkija David Kirby. Seppo Väisänen on ainoana suomalaisena tutkijana tutkinut pöytäkirja-aineistoa.)
—————————————
Mystinen kokous tuo SDP:n puoluekokous 14.11.1917. Väinö Tanner ei mainitse siitä sanaakaan vuoden 1918 tapahtumia käsittelevässä kirjassaan ”Kuinka se oikein tapahtui.”
Lähteestä: Kuusisen hallituksen rintamalehti ”Kansan ääni”, löytyy tieto, että Stalin olisi pitänyt kiihotuspuheen kyseisessä kokouksessa. Samassa lähtessä on myös tuo Stalinin pitämä puhe suomen kielellä.
Tanner kuvailee kyseissä kirjassaan SDP:n ylimääräistä puoluekokousta 25-27.11.1917. Sivuilla 157-158 Tanner lainaa olennaisen osan Stalinin kiihotuspuheesta, joka on tarkoitettu Suomen jyrkän linjan sosialidemokraateille. Kyseessä on selvästi sama puhe, joka on edellä mainitussa Kuusisen hallituksen rintamalehti ”Kansan äänessä”, 21.12.1939.
Tannerin kirjasta sivu 156-157 saa selvän käsityksen, että Tanner tapasi puolukoukoksessa 25-27.11.1917 Stalinin ensimmäisen kerran.
————————————-
Minkä enemmän kansalissodan historian perehtyy, sitä vahvemmalta näyttää Neuvosto-Venäjän osuus kyseiseen sotaan. Jostakin syystä syystä siitä on oltu melko hiljaa, aivan kuin sitä olisi kainosteltu tuoda framille. Tietenkin siitä on melko hajanaisia ja puutteellisiakin tietoja (Kremlin arkistot olivat auki Jeltsinin aikana melko lyhyen ajan), mutta kuitenkin.
Vielä. Väinö Linnan trilogia ”Täällä pohjantähden alla”, niin romaani kuin onkin, kummittelee vahvasti taustalla aina kun tulee puhe kansalaisodasta. Nykytietämykseni valossa suhtaudun Väinö Linnan kuvaamiin syihin, jotka johtivat sotaan, eri tavalla kuin ennen. Olen pohdiskellut, että oliko Linna ”punaisempi” kuin on antanut haastatteluissa ja kirjoituksissa ymmärtää, ainakin kansalaisodan osalta, vai oliko hän vain luonut romaaniiinsa ”oman totuuteensa” sotaan johtaneista syistä ja halusi pitää siitä kiinni.
Et sitten Lasse Kallo Saksan osuutta sisällissotaamme yhtään käsittele. Saksan keisarilla oli Suomen suhteen selkeät tavoitteet, vain sota Venäjän ja Saksan välillä toimi pidäkkeenä. Saksa suunnitteli Suomesta keisarillista vasallivaltiota ja olipa lähellä onnistuakkin.
Brest-Litowskin rauhansopimus Saksan ja Venäjän välillä toi sopivan suolan keittoon.
Olen myöskin melkoisen määrän vuosien mittaan lueskellut erilaisia aineistoja 1914 – 1920 välisistä sodista Suomeakin koskevista mutta eivät ne aineistot minua siltikään saa asennoitumaan kummallekkaan tai mihinkään ainoaan asenteeseen tapahtumien suhteen.
Kun tarkkoja ollaan SE EI OLLUT SDP:N PUOLUEKOKOUS, jollainen pidettiin 25.-27.11.1917, vaan se olu Tuure Lehenin kirjan Punaisten ja Valkoisten sota mukaan ”170000 työläistä edustaneen Suomen Ammattijärjestön (SAJ) Edustajakokous!
Ja totta Mooses! SDP:n sivuilla ei sellaista mainita:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_Sosiaalidemokraattisen_Puolueen_puoluekokouksista
” 9. 15.–18.6.1917 Helsinki Kullervo Manner Edvard Gylling
10. 25.–27.11.1917 ylimääräinen puoluekokous Väinö Tanner ”
”Stalinin sivuilla” on virhe:
https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm
” Speech delivered at the Congress of the Finnish Scoial-Democratic Labour Party, Helsingfors
November 14, 1917 ”
”Kun tarkkoja ollaan SE EI OLLUT SDP.N PUOLUEKOKOUS, jollainen pidettiin 25 -27.11.1917, vaan se oli Tuure Lehenin kirjan Punaisten ja valkoisten sota mukaan ”170000 työläistä edustaneen Suomen Ammattijärjestön (SAJ) edustajakokous.”
Väinö Tanner sanoo kirjassaan ”Kuinka se oikein tapahtui” sivu 155: ”Kun poliiitinen tilanne oli näin äärimmilleen kärjistynyt, piti sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä, kuten edellä on mainittu, tarpeellisena saada ylimääräisen puoluekokouksen koolle selvittämään tilannetta. Tätä tarkoittava esitys tehtiin puoluetoimikunnalle. Siitä huolimatta, että viimeksi vasta kesällä oli pidetty ylimääräinen puoluekokous, puoluetoimikunta päätti jo 20. päivänä lähettää kutsut uuden kokouksen saamiseksi koolle seuraavaksi sunnuntaiksi eli marraskuun 25. päiväksi. Kun kokouksenpidolla oli kiire, niin uusia edustajanvaaleja ei toimitettu, vaan aikaisemmat edustajat saivat osallistua siihen entisillä valtuuksillaan.”
Tanner kuvailee kaksipäiväiseksi venähtänyttä kokousta sivuilla 155-161. Kappaleen otsikko on ”Sosialidemokraattien ylimääräinen puoluekokous”.
Minulla oli yleissivistyksessä aukko. Ainakin Marx ja Engels saattoivat toivoa mahdolliseksi, että ”proletariaatin diktatuuri” saattaisi perustua demokratiaan eikä väkivaltaan tarvitsisi turvautua.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Proletariaatin_diktatuuri
”Väkivaltaisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin teorian kehitti ranskalainen Louis-Auguste Blanqui.[1] Karl Marx puhui proletariaatin diktatuurista erityisesti vuonna 1875 kirjoittamassaan kritiikissä Gothan ohjelman arvostelua. Proletariaatin diktatuuri on Marxille erottamattomasti valtioon kytkeytyvä käsite. Koska valtio edustaa Marxin näkemyksen mukaan aina hallitsevaa luokkaa, on kapitalistisessa yhteiskunnassa valtiokin porvariston luokkaherruuden väline. Vastaavasti sosialismiin/kommunismiin siirryttäessä on työväenluokan tehtävänä kaataa porvarillinen valtio, joka on korvattava työläisten vallalla, eli proletariaatin diktatuurilla.
Proletariaatin diktatuuri ei Marxin käsitteistössä varsinaisesti viitannut diktatuuriin sanan nykymerkityksessä. Malliksi diktatuurilleen Marx julisti Pariisin kommuunin, jonka johdossa oli paikallisesti vaaleilla valittu ja kilpailevia poliittisia suuntauksia edustava hallitus. Marxin työtoveri Friedrich Engelsin mukaan ”työväenluokka voi nousta valtaan ainoastaan demokraattisen tasavallan muodossa. Tämä on […] proletariaatin diktatuurin erityinen muoto.”
—————————
Svekomaanienkin pyrkimys valkoisen rodun ylivaltaan suomalaisten keltaisen rodun yli saattoi olla suoranaista väkivaltaa välttelevä yritys. Svekomaanit ehkä kuvittelivat säilyttävänsä diktatuurinsa ketkuilemalla, keskinäisillä salaliitoilla ja sabotoimalla voimaperäisesti keltaista rotua olevien suomalaisten kouluttautumista. Tämä svekomaanien ketkuilupyrkimys säilyi pitkälti itsenäistymisen aikanakin ja on siitä vieläkin jäänteitä maamme laeissa, joissa suomenkielisten syrjintää ei käsitellä syrjintänä.
Suomessa siis vallitsi alkuvuonna 1917 marxilainen demokraattinen proletaarinen diktatuuri, koska sosialidemokraateilla oli yksinkertainen enemmistö eduskunnassa. Tuon marxilaisen proletaarin diktatuurin pääpyrkimys oli Suomen itsenäistyminen Venäjästä. Valtalaki oli oli askel itsenäistymiseen.
Sosialidemokraattien vastustajat Suomessa puliveivasivat Venäjän Kerenskin hallituksen tuella eduskuntamme nurin ja järjestivät uudet vaalit, joissa äänten laskenta ei välttämättä ollut oikein suoritettu. Joka tapauksessa proletaarinen demokraattinen diktatuuri kukistui.
Oli äänten laskenta sitten oikein tai väärin suoritettu, niin häviö provosoi sosialidemokraateille ajatuksen aseellisesta vallankumouksesta. Aseellista vallankumousta ei olisi tullut, jos porvaristo ei olisi vehkeillyt Kerenskin kanssa vuoden 1917 kesällä eduskuntaamme vastaan.
(Eliitti helposti pääsee puliveivaamalla ohittamaan kansan tahdon. Niin ovat tehneet svekomaanit menneisyydessä, nyt ja tulevaisuudessa. Niin teki porvaristo vuonna 1917. Ja niin tekivät pakkoeurottajat 1990 -luvulla, Niinistö etunenässä, viemällä Suomen rahaliittoon kansan tahdon vastaisesti. Integraatiota eliitti nytkin edistää kansan tahdon vastaisesti. Jos kansa olisi ottanut johdon käsiinsä, niin Niinistöä ei olisi nyt valittu presidentiksi.)
Mitenkäs se tavallinen kansa voisi ”vallan ottaa käsiinsä” ja olisiko se positiivinen ratkaisu; ei ainakaan 1917-1918 ollut koska molemmille puolille ”tavallista kansaa”, Saksa valkoisille ja Neuvosto-Venäjä punaisille sekoittivat poliittisesti ja sotilaallisesti tapahtumia ja rauhanomainen kehitys jäi jalkoihin.
Totuus oli sodan ensimmäinen uhri.
”Mitenkäs se tavallinen kansa voisi ”vallan ottaa käsiinsä” ja olisiko se positiivinen ratkaisu;”
Jos kansa olisi halunnut lisätä maamme itsenäisyyttä ja oman eduskuntamme valtaa, niin sen olisi pitänyt antaa äänensä joko Huhtasaarelle tai Väyryselle.
Väyrystä on eliitti vainonnut vuodesta 1987 lähtien, koska on pitänyt häntä vaarallisena pyrkimyksilleen Suomen itsenäisyyden hävittämiseksi.
Kekkonen ei parlamentarismia paljoa kunnioittanut, vaan teki pääministerivalintoja omien tavoitteidensa mukaan. Vuonna 1987 presidentti Koivisto rupesi kekkostelemaan ja heitti parlamentarismille hyvästit nimittämällä kaverinsa, Holkerin, eduskunnan ulkopuolelta hallitustunnustelijaksi. Moinen kekkostelu johti taloudelliseen katastrofiin, jota selvitelläkseen Koivisto edelleen tukeutui epäparlamentaristisiin toimiin (Koiviston konklaavi ym.)
On helppo paljastaa eliitin seasta poliittiset huijarit heidän omien puheittensa perusteella. Huijarit korostavat Koiviston merkitystä parlamentarismin toteuttajana.
Toki Koivisto myötävaikutti eduskunnan vallan lisääntymiseen Koiviston kauden jälkeen, jota tekoaan Koivisto myöhemmin ilmoitti osittain katuvansa.
———————————-
Presidentinvaali oli Väyryselle kenraaliharjoitus pyrkiessään nyt keskustan puheenjohtajaksi ja samalla pääministeriksi. On siinä eliitillä nikottelemista.
Tietämykseni kansalaisodan vaiheista ja siihen johtaneista syistä voisi olla parempikin. Koska nyt on kulunut sata vuotta tuosta murhenäytelmästä, ja muutenkin, koska olen kiinnostunut mm. historiasta, pyrin syventäämään tietojani aiheesta.
Luulisin että näkemykseeni aiheesta vaikuttaa enemmän tai vähemmän se, ettei kansalaisodan vaikutukset ulottuneet syynnyinseudulleni, eli ei ole siinä mielessä tunnesiteitä mihinkään suuntaan.
Lasse Kallo; omalta kohdaltani juurikin sama tilanne, haluan tietää lisää.
Asenteelliset ja poliittiset mielipiteet jätän omaan arvoonsa.
Tuomas Hoppu, tuo asioita nykytutkimuksen valossa mielestäni varsin puolueettomasti esiin. Muitakin vastaavanlaisia on kyllä ilmaantunut.
Ei historiallinen totuus todellakaan ole helppoa kaivaa esiin, se on kuin kullanhuuhdontaa; roskat pitää erotella varsinaisesta kullasta.