https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/vanhan-pispalalaisnaisen-tunteenpurkaus-kahvipoydassa-pysaytti-ohjaaja-sirkku-peltolan-yksi-lause-puki-sanoiksi-vuoteen-1918-liittyvan-ahdistuksen-200621172/
On alkanut tuntua siltä, että kaikenlaiset ohjaajat, ”kulttuurihenkilöt” ja muut, erityisesti ideologiset katkeroituneet, jatkuvasti nostavat esiin noita 100 vuotta sitten tapahtuneita ja erityisesti noita katkeruuksia ikäänkuin asiaa ei olisi käsitelty kymmenissä/sadoissa tutkimuksissa, kirjoissa, kirjoituksissa ja tuhansissa blogi- ja mielipidekirjoituksissa.
Olisiko jo vihdoin aika lopettaa tuo katkeruudessa piehtaroiminen, vaikka se näyttää nyt olevan niin muodikasta, ja ryhtyä töihin kansakunnan tilanteen parantamiseksi?
Tunteita ja katkeruuttakin voi olla, se on normaalia.
Mutta pitäisi pysyä tiukasti historiallisessa totuudessa, myös vuoden 1918 suhteen, eikä ”unohtaa” oleellisia asioita:
1. Vuonna 1918 Suomi joutui käymään Vapaussodan Venäjää vastaan säilyttääkseen tuoreen itsenäisyyden ja voiden siten rakentaa Suomesta vauraan, demokraattisen hyvinvointivaltion.
2. Osa suomalaisista punaisista nousi aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan – Venäjän yllyttämänä ja Venäjän aseistamana.
3. Suomen laillisen armeijan joukot voittivat Vapaussodan Venäjää vastaan ja kukistivat punakapinan.
4. Suomen ja Venäjän välillä solmittiin pitkien ja vaikeitten rauhanneuvottelujen jälkeen Vapaussodan rauhansopimus Tartossa. Venäjä myönsi Suomen ja Venäjän välisen sodan ja Suomi sai pitää korvauksetta Suomen Armeijan Venäjältä ottaman valtavan sotasaaliin.
Taisit J Putkinen unohtaa kokonaan Saksan joukot Suomessa; vielä sisällissodan jälkeenkin olivat täällä. Samoin unohdit myöskin Venäjällä koulutetut/kouluttautuneet tsaarin armeijan upseerit (useampi sata) ja muodostivat pääosin valkoisen armeijan päällystön, heistä osa oli venäläisiä syntyjään.
Ken objektiivisesti haluaa asioihin suhtautua, pitäisi muistaa kuinka vaikeita Saksan ja Neuvosto Venäjän rauhanneuvottelut olivat ja kun toinen neuvotteleva osapuoli ei edustanut valtiota vaan vallankumouksellista, joskin voitollista vallankumousjoukkoa.
Niin kauan kun on yleisöä joka katkeruutta kaipaa, on myös tarjontaa. Sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat muuttuneet viime vuosina bisneksen ja päivän politiikan pelinappuloiksi. Se on mielestäni aika halventava ote sellaiseen historian sivuun joka pitäisi kirjata faktoin ja muistaa iäti.
Historiasta puheenollen; aluksi on vain voittajan kynällä kirjoitettu historia; onneksi viime aikoina on alkanut löytyä nuorempia ja päteviä sotahistorioitsijoita ja arkistoja on avautunut myöskin Venäjällä, mm vallankumousta käsittelevää arkistoaineistoa.
Melskeet sata vuotta sitten olivat sellainen sekametelisoppa että niistä riittää ammennettavaa itse kunkin aatesuunnan ja katsantokannan edustajalle olla besservisser ja vieläpä syvällä rötisevällä rintaäänellä. Astian makua on useimmin tarttunut vuoden 1918 kotikutoisten historioitsijoiden tarinoihin.
Ei saa herutettua aatteidensa palossa marinoituva kirjoittaja Suomen sodasta saati isovihasta niin monipuolisesi usein kähmäisiin tarkoituksiinsa.
Kyuulle plussat hyvästä kannanotosta asiaan.
On hyvä muistaa menneisyys ja asiat jotka ovat tapahtuneet etteivät ne ikäviltä osin toistuisi.
Nykymenon kehitys näyttää olevan syynä niiden esiin nousussa.
Jos eläisimme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa niin noita aikoja ei muisteltaisi.
Niinpä Mäkelä hyvä on ammentaa tapahtuneesta, vuoden 1918 kohdalla vaan on se vaikeus että oikean totuuden julistajia on joka lähtöön, löytyy itse kullekin mieluinen tulkinta.
Suomi 100 -kolikko vedettiin kiiruusti pois markkinoilta, koska Orpo honasi siinä kuvattavan niiden henkilöiden teloitusta, jotka olivat integroimassa Suomea vieraan vallan alaisuuteen….
Toivon ja uskonkin että kolikon kuva-aihe eli teloittaminen ihan riippumatta siitä kuka teloittaa ja kuka on teloitettavana oli syy miksi ei kolikkoa lyöty.
Kannattaa huomata, että teloittaminen on oikeasti erittäin raskaasta rikoksesta tuomittu rangaistus. Jos joku tappaa toisen, niin se ei ole teloitus vaan tappo tai murha.
Ne punaiset jotka nousivat aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan Suomen ja Venäjän välisen Vapaussodan aikana syyllistyivät raskaaseen rikokseen maanpetos (Suomen vihollisen Venäjän hyväksi).
Siten kapinalliset olisi juridisesti voitu tuomita kaikki kuolemaan ja teloittaa. Mannerheim halusi kuitenkin että vain kapinan johtajat tuomitaan, mutta rivimiehet päästetään vapaaksi. Poliitikot kuitenkin halusivat että jokaisen kapinaan epäillyn rikokset tutkitaan erikseen ja heidät suljetaan vankileireille.
Putkinen, vastaapas rehellisesti,jos sitä herralta löytyy. Mitenkäs ne äidit ja lapset jotka vietiin kuopan reunalle ammuttaviksi valkoisten taholta olivat osallisena kapinaan ???
Kannattaisi tutkia hieman lakitermistöä.
Valtiorikosoikeus, joka melko nopeasti sitten lakkautettiinkin, oli erittäin ristiriitainen toimenpide; sen ovat tutkijat monesti todistaneet. Suomi nimittäin ei ollut sotatilassa ja silloinen lainsäädäntö ei tuntenut sisällissotaa. Sotatilaa sodan osapuolten välillä ei koskaan julistettu, joten siitäkin syystä kenttäoikeuksia ei olisi saanut perustaa. Valtiorikosoikeudet erosivat kovin vähän kenttäoikeuksista.
Asiantuntijoiden mukaan olisi pitänyt soveltaa tutkinnassa ja tuomioissa yleistä rikoslakia.
Mannerheimistä näinkin; IS 10.2.2007.
Mannerheim-myyttiä alettiin muovata heti
Valkoisen armeijan ja myöhemmin valkoisen Suomen viranomaisten reagoimattomuus valkoiseen terroriin voidaan Roseliuksen mielestä ainakin osittain tulkita sen hyväksymiseksi.
Suomen valtiojohto oli Roseliuksen mukaan huolissaan kansainvälisestä maineestaan, ja sen takia valtionhoitaja Mannerheim keräsi keväällä 1919 aineiston, jolla haluttiin todistaa hänen vastustaneen punaisten teloituksia.
– Myyttiä Mannerheimin syyttömyydestä tai tietämättömyydestä teloitusten suhteen ryhdyttiin näin ollen rakentamaan heti sodan jälkeen, Roselius toteaa.
Joulukuussa 1918 nivottiin yhteen punavankien armahdusasetuksen kanssa toinen asetus, joka käytännössä vapautti kaikki valkoisella puolella teloituksiin osallistuneet. Tästä huolimatta vuosina 1918-1919 oikeuskansleri sai yli sata kantelua, joissa vaadittiin valkoisten teloittajien asettamista syytteeseen. Yhtäkään tapausta ei kuitenkaan koskaan selvitetty oikeudessa.
STT