aamuvarhainen, avaan ulko-oven
pupujussi loikkii tuli hännän alla pihan poikki
kissan takaa-ajamana
naapurissa on herätty
keittiön ikkunasta näkyy valoa
piipusta nousee savu
haen puita liiteristä mietteissäni
miksi kaikesta tästä
ennen niin luonnollisesta maalaiselämästä
on tehty pahe
eläinsuojelijat paheksuvat irrallaan ulkona juoksevaa kissaa
pääkaupungin älyköt puistavat nyrkkiä
harvassa asuville
perinteisin keinoin torppiansa lämmittäville
ivataan maalaisjärkeä
pilkataan maalaiselämää
ohjataan ihmiset
luonnosta voimansa, hyvinvointinsa saaneet
onnellisina eläneet
kaupunkihörhöjen masentamat maalaiset
terapeutille
joka kehottaa hakemaan voimaa metsästä
hiljentymään, löytämään itsensä
sopusoinnun luonnon kanssa
olotilan joka ennen oli itsestäänselvyys
nykyajan kaupunkilaisjärjen
ihmeellinen oivallus
jota maalaisjärki ei käsitä
Helppohan se on Helsingin Punavuoressa asuvien piipertäjien suojella mitä tahansa ja paheksua vaikka meidän pihakuustamme.
Niin ne päättäjät ovat unohtaneet juurensa maalaiselämään.
Onni on punainen mökki maaseudun rauhassa
edellyttäen että omistat auton ja pääset hakemaan
ne välttämättömyystarvikkeet etkä tarvitse sairaanhoitoa
ja saat pienen eläkkeen jolla tulet toimeen.
Kun on asunut kaikissa mahdollisessa muodossa niin Hesan ytimessä kuin viimeksi Artjärvellä ja ent. Porvoon maalaiskunnassa, sehän on upeaa, ihanaa, kaunista, kalaisaa, marjaisaa, riistaisaa, puiden tekoa ja polttoa, rantasaunaa ja ties mitä ihanuutta raikkaan ilman lisäksi.
Mutta sitten tämä mustan syksyn pimeys, valaistus, nämä tieriidat, aurauksen toimivuus, kaatuneiden puiden poisto teiltä ja sähkölinjojen korjaus, lämmitys öljyllä tai sähköllä puun lisäksi, asiointi taajamassa tai kaupungissa 12 km, niin kyllä siinä vitsit pikku hiljaa vähenevät, kun katselee laskujen yhteenvetoa. Ja, että auto on aina toimintakunnossa.
Jos palveluja arvostaa ja rahaa, kannattaa muuttaa hyvään kaupunkiosoitteeseen, jossa nuo parhaat puoletkin toteutuvat. Ja muistaa, että kaikkien kunto ei jaksa tuota maalaiselämän ihanuutta loputtomiin.
Se on tuo betonikoppiasuminen elämäntapa, mikä ei minulle mitenkään sovi.
Harrastaa voi ”kulttuuria” ja kulmakuppilassa kaljan ryystämistä.
Kaduilla ei juurikaan viitsi maleksia eikä vessassa voi käydä kymmenen jälkeen ilman jonkun kyttääjän kiukuttelua.
Ei meillä juurikaan ole noita Karjalaisen ongelmia, ei tieriitoja, ei sähkökatkoja ja puitakin kaatuu tielle ehkä joka toinen vuosi.
Pimeys on suhteellista eivätkä nuo kaupungin tuikut erityisesti ihastuta, kun ei taivasta ja tähtiä näe.
Mitäs siihen sanotte, kun katselee parvekkeelta Pyhäjärven ulappaa, voi käydä narraamassa vieressä taimenia tai pohjaongella ahvenia. Aamulenkki oven vierestä Arboretumin ympäri tai vaikka Pirkkalan kauneuteen saakka. Bussi menee 50 m:n päästä tai sitten kävellen keskustaan. Palvelut ovat heti saatavilla. Kaljakuppiloissa harva täällä viitsii istua.
Askarrella voi, lukuun ottamatta tulitöitä lämpimässä autotallissa, jossa auto ei ole koskaan käynyt- se on pihaparkissa lämpötolpassa kiinni.
Potut ja muut maalaistavarat tulevat 500 m omalta palstalta.
On eri asia, jos on perinnetila tms.
Olisi se vaan hyvä kun kun olisi mahdollista itse kunkin asustella juuri siellä missä haluaa, kussa sielu lepää, käden ulottuvilla on ihmisellä mitä halajaa – kauppoja, kulttuuria, luonnon rauhaa, juttukavereita, hiljaisuutta, rokin rytkettä jne.
Valtiovalta vaan monin keinoin tuntuu pikku hiljaa hätistelevän ihmiset asutuskeskuksiin ja kun niissä vähitellen on suuri enemmistä niin sanelevat kovat ehdot joilla vain voi ihmispolo maaseudun rauhassa asua. Toki niinkin että kohtuus pitäisi olla maalle halajavilla vaateissaan käden ulottuville tarjotuista fasiliteeteista.
I